Koti Ravintolat Turun ravintolasuositukset x 40

Turun ravintolasuositukset x 40

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Turustahan on parissa vuodessa kehkeytynyt oikea ravintolakaupunki!

Ravintolatarjonta on todella erinomainen! Mitään muuta täällä ei sitten olekaan”- t. eräs turkulainen

Todellakin, Aurajoen rantaa kävellessä taikka muuten keskustaa kierrellessä ravintoloita oli aivan vieri vieressä.            

Kertoo hyvin siitä, mihin ihmiset ovat nykyään halukkaita rahojaan käyttämään – ruokaan ja ruokaelämyksiin. Ravintolaillallinen ei ole vain ruokaa, vaan uusien makujen ja elämyksien lisäksi olen itse valmis maksamaan illallisesta, koska se on yhtälailla aikaa. Aikaa keskusteluun ystävän, puolison tai ystäväporukan kesken. Vaikka kotona on yhteinen ruokahetki, niin se on usein ohi jo ennen kuin alkoikaan. Ravintolassa tuskin kukaan on puhelimillaan samaan aikaan, vaan pitkän kaavan illallisella ehtii istua alas ja keskittyä vain keskutelemaan – kenenkään ei tarvitse juosta keittiössä valmistelemassa ruokia tai olla keräämässä astioita pois keskeyttäen hyvät puheenaiheet.

Puheenaiheista puheen ollen. Turun funikulaari on ainakin herättänyt puhetta. Olihan tämä älytön idea nyt käytävä testaamassa ja toteamassa, että nopeammin olisi Kakolan mäen päälle päässyt kävellen.

Turku on muutenkin ihana kaupunki! Voisin ehdottomasti kuvitella asuvani siellä, ja oikeastaan olen syntynytkin Kaarinassa (10 km Turusta), vanhempani opiskelivat Turussa ja mummini asuu siellä, eli Turku on sinänsä aika tuttu kaupunki :). Aurajoen varressa on jotain hyvin keski-eurooppalaista, ja ystäväni Tiina kuvailikin sitä hyvin; ”Kesällä Aurajoen varrella kahvilassa istuessa tuntee olevansa ihan Pariisissa”. Turussa kaikki on lähellä ja kaikki tarvittavat palvelut löytyvät. Välimatkat ovat lyhyet, eikä kulkemiseen kaupungin sisällä kulu sellaisia tuntimääriä kuin Helsingissä.

En silti ole aiemmin juuri tutustunut Turun ravintoloihin, vaikka Turussa olen muuten pyörinytkin, koska yleensä olemme sitten syöneet aina mummini luona. Nyt ystävämme muuttivat Turkuun ja olimme heidän luonaan kyläilemässä ja päätimme tehdä tästä samalla kunnon kaupunkiloman, eli nauttia ravintoloiden tarjonnasta. Etukäteen kyselin taas Turun ravintolavinkkejä teiltä lukijoilta. Valinta oli vaikea, mutta johonkin nyt piti päätyä. 

Tällä kertaa kävimme lounaalla ravintola Blankossa, illallisella kasvisravintola Hüggessa ja brunssilla Tiirikkalassa. Aikaisemmin olen käynyt Kuori-ravintolassa, ja ensi kerralla on pakko testata ainakin georgialainen Rioni, kuulemma paras intialainen Delhi Darbar ja japanilainen Karu. 


Kasvisravintolat

Eiköhän kaikissa ravintoloissa saa vegeruokaa, mutta ainakin nämä ovat erikoistuneet tarjoamaan pelkkää kasvisruokaa.

Hügge

Hügge oli oikea ääniharava. Varmaankin yli puolet suosituksista, joita sain, olivat Hüggelle. Eikä yhtään syyttä suotta. Hykertelin onnesta ruokailun aikana. Ruoka oli niiin hyvää! Tänne kannattaa matkustaa jo ihan varta vasten kauempaakin :). Annoksissa oli jotain kekseliästä, ennen kaikkea täynnä makuja – ja vielä rikkoo kaikki ennakkoluulot kasvisruoasta myös sen osalta, etteikö kasvisruoka voisi olla täyttävää. 42 eurolla sai kuuden ruokalajin menun. Pääruokien kohdalla teki jo hieman tiukkaa, ja jälkiruoan kohdalla alkoi olla jo vaikea hengittää, kun oli niin täynnä. Kaikki oli kuitenkin niin hyvää, ettei mitään halunnut jättää. Myös miehet tulivat erittäin kylläisiksi :).

Kuori

Kävimme täällä lounaalla viime kesänä. Tarjolla oli maittava Lähi-Itä henkinen lounasbuffet, ja kaikki soossit sun muut olivat kehuttavan arvoisia.

Hüggen alkupalat

Hüggen pääruoat


Bistrotyyppiset ravintolat

Bistrotyyppisiin ravintoloihin listasin ne, jonne voi piipahtaa sekä lounas- että illallisaikaan syömään vaikka vain yhden annoksen lasillisen kera. Ei siis tarvitse ottaa koko menua, vaan yksittäiset annokset ovat riittäviä ja reiluja jo sellaisenaan. Osassa näistä voi silti valita myös yhtä hyvin erikseen suunnitellun menun. Bistrot tarjoavat fine dining-ravintoloista eroten yleensä reilun kokoiset annokset, konstailematonta ruokaa. Fine dining-ravintoloissa taas keskitytään enemmän esillepanoon ja aterian moninaisiin komponentteihin. Raja alkaa nykyään tosin häilyä.

Näissä olen käynyt vain Blankossa. Listaan tähän lukijoiden antamia suosituksia. Alkupäästä löytyvät ne, jotka saivat kaikista eniten suosituksia.

Ravintola Blankon pastat


Pitsaravintolat

Moni muukin varmasti tarjoaa pitsaa, mutta nämä ovat erityisesti pitsaravintoloita.



Makuja maailmalta – ravintolasuositukset

Etniset ja muut tietyn maan keittiöön erikoistuneet ravintolat. Alkupäästä löytyvät ne, jotka saivat kaikista eniten suosituksia.

  • Karu Izakaya – hienompi japanilainen, joka sai hyvin monia suosituksia
  • Rioni – georgialainen
  • Delhi Darbar – intialainen
  • Yangtze – kiinalainen
  • Kado – sushia
  • Siam Spicy – thaimaalainen
  • Taco Nito – meksikolainen
  • Maneerat – thaimaalainen

Fine dining – tyyppisemmät ravintolasuositukset

Kaikki näistä eivät vastaa sitä valkoinen pöytäliina-pönötys meininkiä, mutta listasin nimenomaan tähän ne, joihin ei kuulu/voi mennä oikein syömään vain yhtä annosta lasillisen kerta, vaan ravintolat ovat tarkoittaneet, että heillä syödään pidemmän kaavan kautta. Osa näistä tarjoaa kuitenkin lounasta arkisin.


Nopeat lounaat

 


Aamiaiset, kahvilat, leipomot ja brunssit

  • Tiirikkala – kahvila + sunnuntaibrunssi
  • Cafe Victor – Turun taidemuseo
  • Cafe Art
  • Bageri Å – hapanjuurileipomo, jonka yhteydessä on myös pienpaahtimo (superhyvät kahvit!)
  • Leipoma Manna
  • Cafe Qwensel
  • Fabbe’s Cafe
  • Xoco’s
  • Väinö (Wäinö Aaltosen museo) – erään mielestä parhaat korvapuustit
  • Hapanjuurileipomo Gryn
  • Kahvila Helmi
  • Naakka

Bonuksena – Kakolan Panimo! Minäkin pidin näistä oluista 🙂

Jos tulee mieleen joku, jonka ehdottomasti kuuluisa olla vielä listalla, niin ilmianna suosikkisi ja lisään sen listalle! 🙂

Tiirikkalan brunssi – 19e

Bageri Å

 

Jäikö nälkä?

15 kommentit

hanna 27.01.2020 - 16:48

Kaupungin parhaat korvapuustit saa kahvila Väinöstä Wäinö Aaltosen museokahvilasta. Ja pieni ihana ”salakahvila” on Café Qwensel Apteekkimuseon sisäpihalla. Siellä kahvi tarjoillaan pöytiin pienistä herttaisista kahvipannuista.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.01.2020 - 22:26

Korvapuustipaikka on ehdottomasti löydyttävä listalta – lisään, kiitos! Salakahvila taisi ollakin listassa :).

Vastaa
Sanna 27.01.2020 - 19:22

Etnisistä puuttuu erittäin hyvä, mutta epätasaisesti auki oleva ja (tosi pieni) Maneerat. Siellä on thaimaalaista ruokaa ja ihan huippu palvelu, mm. kaikki listan annokset saa kasvisversiona pyydettäessä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.01.2020 - 22:26

Kiitos suosituksesta! 🙂

Vastaa
Glotter-Bäckerin 28.01.2020 - 13:19

Tykkäsittekö Tiirikkalasta? Me oltiin toissa sunnuntaina brunssilla ja petyttiin hiukan. Lautasannoksessa oli ihan kivaa yritystä, mutta buffet jätti toivomisen varaa, oli aika ABC henkinen. Kaipasin ruokaisia salaatteja. Etukäteen oli vakuutettu että erikoisruokavaliot on hyvin hanskassa kun kysyin, mutta tiskillä eivät sitten osaanneetkaan neuvoa sopivaa ja palvelu oli töykeää.
Plussana vegejuusto ja koiraystävällisyys.

Aamiaispaikoista pitäisi ehdottomasti listaan lisätä Kahvila Helmi. Pieni ja sympaattinen paikka sijaitsee aivan linja-autoaseman kupeessa. Vegaanisia juttuja ei erityisen hyvin ollut tarjolla, mutta useanlaista itse tehtyä leipää (mm. perunalepuskoita, foccaciaa ja sämpylöitä) höyrysi koreissa, hedelmäsalaatti oli tuoretta ja perus kauramaidot löytyi. Gluteenitonta leipää sai pyytämällä ja oli laadukasta sellaista, eikä höttöpaahtoa. Avautuu klo 7, joten esim. lautalta tullessa tai aamubussille mennessä oivallinen kohde.

Arkiaamuisin varsin sopuhintaista aamiaista mahtavalla maisemalla on tarjolla Ravintola Naakassa. Ravintola on seurakuntatalon yläkerrassa ja suurista ikkunoista voi ihailla Tuomiokirkkoa ja Aurajokea. Kasvislounastakin on tarjolla, mutta en ole testannut. https://www.lounasravintolanaakka.fi/ruokalista/viikon-5-lounaslista/

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 31.01.2020 - 21:02

Joo lautasannossa oli kivoja makupareja, ei ehkä mitään tosi yllättävää, mutta brunssiruoissa harvoin onkaan :). Buffettiin jäin kaipaamaan parempaa leipää ja juurikin jotain suolaista täyttävää kuten ruokaisat salaatit. Markukselle jäi kuulemma kauhea nälkä brunssista, kun ei ollut suolaisia santsattavia :D. Mutta kaikesta mitä oli tarjolla, niin tykkäsin kyllä mauista – tahnat oli hyviä, jogurtti oli erityisen hyvää :). No höh, toi on kurjaa, että sanotaan etukäteen toista, mutta sitten ei kuitenkaan.. :/ Okei, kahvilan Helmen luulin olevan vain Porvoossa – täytyy lisätä se Turkuunkin :). ja kiitos Naakastakin!

Vastaa
Anna 29.01.2020 - 10:39

Leipomo Gryn ehdottomasti! Hapanjuurileipomo ihan ja käyttävät luomu raaka-aineita .

Vastaa
Anna 29.01.2020 - 10:41

Mistähän tuo ”ihan” sana tuli tuohon väliin :D..

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.01.2020 - 07:53

Kiitos suosituksesta! Lisään 🙂

Vastaa
Tessa 14.09.2020 - 13:06

Kahvila Oksi! Supersöpö vegaaninen kahvila 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.09.2020 - 15:38

Kiitos paljon, onkohan se uusi? 🙂

Vastaa
Tiia 2.11.2020 - 22:21

Tänä vuonna marraskuun perinteinen Tallinnan-reissu suuntautuu Turkuun Kiitos tosi hyvästä listasta, varmasti hyvät ravintolat löytyy sieltäkin!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.11.2020 - 22:01

Oi mahtavaa! Turusta löytyy kans aika ihania värikkäitä puutaloja ja vanhoja rakennuksia :).

Vastaa
Jarna 22.01.2021 - 10:55

Kahvilalistaan lisäisin omasta kotikaupungistani sellaiset kahvilat kuin Fabbe’ s cafe (ihana suomenruotsalainen, kotoisa kahvila lähellä yliopiston aluetta).
Fabbe’s cafesta saa myös aamiaista. Uusi löytö itselle on lounaskahvila Xoco’s, joka ei ehkä kilpaile kauneimmalla sijainnillaan (lähellä keskustaa ja muutama sata metriä jokirantaan kylläkin, mutta naapureina bubi ja strippipaikka :D), mutta aivan fantastisia leivonnaisia, joita voi hakea vaikka mukaan! Kehittelevät niitä itse. Myös hyvää lounasta ja aamupalaa.
Olen tässä lueskellut sun blogista yhtä jos toista juttua. Jään odottelemaan postausta Rovaniemen ravintoloista. Sitä lähdin täältä hakemaan ensisijaisesti, kun on tulossa matka Rolloon päin. Mutta löysinkin kaikkea muuta ihanaa ja kiinnostavaa! 🙂 Ja nämä sun valokuvat, ah silmänruokaa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.01.2021 - 08:16

Kiitos! 🙂 Nämä olivat ihan uusia tuttavuuksia. Täytyykin lisätä :). Todellakin, Rovaniemen ravintolapostaus on tulossa jahka saan käytyä vielä yhdessä, joka on ollut kokeilulistalla :D. Yuca, Gustav ja Nabo – niihin sun kannattaa ainakin tutustua Rovaniemen ravintoloista.

Vastaa

Jätä kommentti