Koti Ajatuksia Tunnetko voivasi vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

Tunnetko voivasi vaikuttaa ilmastonmuutokseen?

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Käsi ylös, jos olet tehnyt tai olet edes halunnut tehdä elämässäsi ekologisempia muutoksia ilmastouutisten jälkeen. Vai tuntuuko, ettei ilmastonmuutos ole sinun tai yksilön käsissä? Tai ehkä tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, mutta joku muu varmasti tekee sen puolestasi. Kenties tulevat kansanedustajat. Toivottavasti.

Lukion maantiedon tunneilla huolestuin aiheesta. Osasin ulkoa erilaiset maantieteelliset ja säähän liittyvät uhkakuvat. Että jäätiköt sulavat x prosenttia, jos ilmasto lämpenee y astetta. Tai että malariahyttyset leviävät leveyspiirille x, jos ilmasto lämpenee y astetta. Ja sen, että Suomen puhtaista vesistä käytävät sodat tulevat olemaan hyvinkin mahdollisia. Ilmastonmuutos tuntui kuitenkin vielä kaukaiselta.

Nyt kymmenen vuoden päästä ilmastonmuutos ei todella tunnu enää hamalta tulevaisuudelta, vaan tässä se on ja kovassa vauhdissa. Nyt se, mitä voidaan tehdä, on hillitä lämpenemistä.

Viime kesänä olin jo vähällä suuttua kuullessani ratikassa kahden nuoren naisen ylistävän lämpötilojen nousua Suomessa. ”Ihanaa, helteet tulee Suomeen, eikä enää talvia, eikä siis koskaan tarvi enää tarpoa hirveissä lumikinoksissa!” Ja siihen perään kuulin yliopiston salilla kahden opiskelijamiehen juttelevan keskenään ”Mähän en kyllä usko mihinkään ilmastonmuutokseen. Se että maailmassa on lämmennyt, niin sehän nyt on vaan sattumaa. Kyllä niitä lämpimiä kausia on ennenkin ollut.

Yleensä todella suvaitsevaisen ja ymmärtäväisen itseni sisällä hieman kiehahti. En kuitenkaan mennyt marmattamaan trumppimaisille mielipiteille, mutta mielessäni mietin, että jos tosiaan korkeakoulutetutkin voivat olla tätä mieltä, niin miten tässä vielä käykään..

Lämpenemisen vaikutukset

Jos meidän turvallisessa ja huolehtivassa yhteiskunnassa sodat, tuholaishyönteiset, tautien leviäminen ja ilmastopakolaisuus tuntuvat vielä etäisiltä aiheilta, niin ilmastonmuutoksen vaikutuksia voi olla helpompi miettiä oman arkipäivän kautta. Esimerkiksi suklaan, kahvin ja banaanien kasvuympäristö kutistuu jatkuvasti. Meidän elinikämme aikana aamukahvit saattavat olla enää rikkaimpien luksusta. Kuivuus itsessään tulee heikentämään lähes kaikkien viljelykasvien satoa. Tai minä, joka rakastan talvea, lunta ja jäätä, olin ajatellut lähteväni ilmastonmuutosta karkuun Lappiin asumaan. Mutta sitten luin tutkimuksen, jonka mukaan 50 vuoden päästä Lapin ilmasto tulee parhaimmillaan olemaan sitä, mitä nyt on Helsingissä. Kyllähän sitä huolestui myös lukiessaa, että vedenpinta saattaa tosiaan elinaikanani nousta niin, että nykyinen kotini peittyy veden alle.

Meidän velvollisuus toimia

Niin kauan, kun on toivoa hillitä rajumpaa lämpötilan nousua, meidän velvollisuutemme on toimia. Ilmastonmuutospaneelin lokakuussa 2018 julkaistun raportin mukaan ilmaston lämpenemisen rajoittaminen Pariisin sopimuksen mukaiseen 1,5 asteeseen on vielä mahdollista, jos ilmastonmuutoksen vastaisia toimia kiihdytetään kaikilla osa-alueilla välittömästi.

Yksilöllekin on annettu monia neuvoja. Siirry kasvisruokailuun, mieluiten vegaaniruokailuun. Kierrätä tehokkaasti. Laske asunnon lämpötilaa. Suosi tavaroiden entisöintiä tai osta käytettyä. Käytä mahdollisimman vähän yksityisajoneuvoja. Vähennä matkustelua.

Jos ihmiset toimisivat vain rationaalisesti ja yhteisen hyvän parhaaksi, niin näitä neuvoja noudattamalla päästäisiin jo johonkin, mutta en tiedä, pääsissimekö silti 1,5 asteen tavoitteeseen. Yksilönä, kun emme saa esimerkiksi maatalouden tukia kohdistettua kasvisproteiinin tuotantoon. Yhteisen hyvän edistämiseen tarvitaan päätöksiä, linjauksia ja tekoja korkeammalta taholta. Yhteiset pelisäännöt, verotusohjaus ja tukien kohdistaminen ympäristöystävällisimpiin valintoihin. Korostaen tuota tukien kohdistamista.

Ilmastovaalit?

Sanotaanko, että tulevat eduskuntavaalit eivät olisi voineet sattua parempaan saumaan. En sano, että ilmasto on ainoa asia, joka pitäisi ottaa huomioon vaaleissa, mutta mikäli ilmastonmuutoksen eteen ei todella tulla tekemään nyt konkreettisia toimia, niin ne muutkaan hallitusohjelmassa olevat hyvät asiat tuskin tulevat toteutumaan, mikäli ilmasto jatkaa rajua lämpenemistään.

Äänestäminen on aina ollut minulle tärkeä kansalaisvelvollisuus-ja vastuu, mutta tänä vuonna se tuntuu entistä tärkeämmältä. Samalla entistä vaikeammalta.

Korvaamaton-kampanja

Yksi aktiivinen lukijani kertoi olevansa vapaaehtoisena mukana Korvaamaton-kampanjassa. Kampanjassa suomalaiset jakavat kuvia sosiaalisessa mediassa tunnisteella #korvaamaton ja näyttävät poliitikoille, mitä meille korvaamatonta ilmastonmuutos uhkaa. Tarja Halonen toimii mm. yhtenä kampanjan tukijoista ja hän hienosti tiivistääkin: ”Ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole luopumista meille tutuista asioista, vaan se on paremman elämän turvaamista sekä meille että seuraaville sukupolville. Suomessa on keinoja ilmastokriisin torjuntaan ja tähän muutokseen tarvittavat resurssit, joten meillä on ainutlaatuinen tilanne näyttää rohkaisevaa esimerkkiä ilmastopäätöksissä”.

”Ilmastonmuutos uhkaa meille suomalaisille korvaamattomia ja rakkaita asioita. Jos ilmastonmuutosta ei torjuta nyt, kaikki muut hyvät yhteiskunnalliset tavoitteet vesittyvät. Meidän pitää varmistaa, että poliitikot osaavat laittaa asiat tärkeysjärjestykseen ja kohtelevat ilmastonmuutosta kriisinä. Seuraavan eduskunnan on mahdollistettava sosiaalisesti oikeudenmukainen siirtymä fossiilivapaaseen yhteiskuntaan”, sanoo taas Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho.

Mikä sinulle on korvaamatonta?

Minä voin aloittaa: turvallisuuden tunne, luonnon monimuotoisuus…


Disclaimerina loppuun haluan sanoa, että ympäristöasioista kirjoittaminen on vaikeaa. Se, joka niiden puolesta suunsa avaa, tullaan helposti tuomitsemaan jokaisesta ei-niin-ekologisesta valinnasta. Joskus olen saanut noottia juuston käyttämisestä. Varmasti olen saanut hiljaista paheksuntaa matkustelustani. Lentomatkustelua olenkin luvannut radikaalisti vähentää (mieluiten yhteen edestakaiseen lentoon vuodessa), mutta kokonaan en aio marttyyriksi heittäytyä. En ole täydellinen, vaikka olen kyllä luonteeltani täydellisyyttä tavoitteleva 😉.

Jäikö nälkä?

21 kommentit

Emma 6.03.2019 - 09:14

Kiitos Saara, että kirjoitit tästä <3 Mielestäni on todella rohkeaa, että uskalsit kirjoittaa ilmastonmuutoksesta näin suorasanaisesti ja avoimesti. On todella arvokasta, että tällaisia tekstejä julkaistaan!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.03.2019 - 17:06

Kiitos Emma sinulle, kun vinkkasit mulle koko aiheesta toivomuksen ja annoit mulle sitten samalla myös sen rohkeuden puhua aiheesta! 🙂

Vastaa
Kirsi 6.03.2019 - 13:01

Tulipa tekstisäsi voimaantunut olo, kiitos. Yksittäisen ihmisen teoilla on toki merkitystä, mutta poliittinen ohjaus lopulta määrittää isot suuntaviivat mm. juuri tukien ja verotuksen muodossa. Siksi on äänestäminen on nyt supertärkeää. #NytOnPakko

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.03.2019 - 17:08

Kiitos Kirsi! Voimaantunut olo – vau, olipa tämä juuri sellainen kommentti, jota en osannut odottaa, mutta joka samalla kuvaa juuri sitä, mitä kirjoituksella myös toivoin saavuttavani – nyt kun sen sanan ääneen sanoit :).

Vastaa
Heli Kuusisto 6.03.2019 - 17:38

Ilmastonmuutos on viime vuosina ollut pinnalla ja muodikas juttu. Kouluissa ja yliopistoissa aivopestään nuoria ihmisiä ja lehdistö hehkuttaa miten maapallo on menossa tuhoonsa. Samalla Al Gore ja kumppanit hierovat ahneita käsiään hykerrellen, kun he keräävät muhkeat voitot taskuihinsa. Vai onko sattumaa, että esim. juuri ilmastomuutoksen guru Al Gore on kerryttänyt omaisuuttansa yli 100 miljoonaa USD sen jälkeen kun hän alkoi matkasaarnaajaksi? Eikö hän teekään tätä työtä pelkästä hyvästä sydämestä ja maapallon etua puolustaen? Sama koskee kaikkia muitakin isoja nimiä.

Suosittelen tutkimaan asian molempia puolia ja etenkin sitä pimeää puolta, jonne voitot kerääntyvät. Suosittelen myös tutustumaan muihinkin kuin virallisissa tiedotusvälineissä julkaistuihin tutkimuksiin, vaikka se vaatiikin vähän vaivaa. On olemassa erittäin hyvä syy siihen, minkä takia kaikkia tehtyjä tutkimuksia ei ole julkaistu virallisissa tiedotusvälineissä, ja se syy on – yllätys, yllätys – raha! Suosittelen myös lukemaan muunkielisiä tutkimustuloksia kuin pelkästään englantilaisia. Ja jos ihmettelette, miksi presidentti Trump kuittaa puheet ilmastomuutoksesta kintaalla, kannattaa miettiä, onko hänellä ehkä jotain vaihtoehtoista tietoa.

Ihan ensimmäiseksi suosittelen tutustumaan teknologiaan nimeltä HAARP weather modification. Aiheesta on kirjoitettu vino pino oppikirjoja ja netistäkin löytyy aineistoa. Sitten voi kysyä itseltään, ketä tämä hyödyttää ja miksi.

Vastaa
Suvi 6.03.2019 - 22:57

Huhhuh, aikamoista foliohattuilua siellä. Kuulostaa ihan yhtä pätevältä logiikalta kuin niillä, jotka väittävät ravitsemussuositusten tarkoituksen olevan ruokateollisuuden tukeminen, lääkäreiden olevan salaliitossa lääketeollisuuden kanssa ja rokotteiden olevan lääketeollisuuden juoni rikastua. Netistä ja kirjoista varmasti löytyy vaikka minkälaista juttua, sitä en epäile hetkeäkään. Tiede nyt on kuitenkin tiedettä, eikä kenenkään mielipide.

Saaralle kiitos hyvästä kirjoituksesta! En voisi olla enempää samaa mieltä. Surullista, että osa jengistä kulkee edelleen laput silmillä asian suhteen. Ja vielä surullisempaa, että osa tästä porukasta on päättäjiä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.03.2019 - 20:24

Kiitos Suvi. Vertaisin näitä vastapuolen teorioita juuri rokotevastaisuuteen. Mutta niin sen on työssä huomannut, että rokotevastaisen päätä ei saa käännettyä, kun on niin syvällä jossain siinä uskomuksessa.. Ja sitten annetaan Antti Heikkilän kaltaisten vielä julkaista kirja aivan huuhaa medisiinasta ja lietsoa vielä tällaisia vääriä käsityksiä..! Tämä nyt ei ilmastonmuutokseen liity, mutta tutkimustietoon kyllä. Helille, itse kun tulen laajaan näyttöön perustuvan tutkimustiedon alalta, niin tottahan minä luotan nimenomaan länsimaalaisten tekemään ja alan huippulehdissä julkaistuun tutkimusdataan. Kaikenlaisia tutkimustuloksia on tietysti mahdollista saada, jos vain haluaa..

Vastaa
Anna 7.03.2019 - 12:48

Joskus toivoisin tällaisten kommenttien yhteyteen aidosti vertaisarvioituja, eli tiedeyhteisön kriittisesti tarkastamia, tutkimustuloksia. Ilmastonmuutoksen yhteydessä ei ole kysymys salaliittoteorioista tai siitä, ettei tilanteesta vallitsisi jo vahva jaettu konsensus. Ei ole kysymys mistään, mitä pitäisi tarkastella monelta kannalta, kun alkaa olla viimeinen hetki toimia.

Jos sitä rahaa haluaa seurata, kannattaa myös miettiä, mistä tämä n. 2% valtakäsityksestä poikkeavista tuloksista ammentavat ja ketä nykytilanne hyödyttää (esimerkiksi metsä- ja ruokateollisuus tai fossiiliset polttoaineet). Tosiasia on, että ilmastonmuutoksen hillitseminen maksaa meille kaikille; globaalitalouden ja yhteiskuntien tasolta yksilötasolle.

”Everyone is entitled to his own opinion, but not to his own facts.” -Moynihan

On aidosti sääli, että edelleen vaihtoehtoiset ”faktat” jatkavat elämistä, ikään kuin yhdenvertaisina kuvauksina todellisuuden tilasta.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.03.2019 - 20:25

Kiitos Anna!

Vastaa
Annina 6.03.2019 - 19:58

Eniten naurattaa ihmisten kommentit somessa: ”Ei Suomi yksin voi maailmaa pelastaa” tai varsinkin ”Miksi meitä syytetään ilmaston muutoksesta, kun Kiina ja Intia päästelevät menemään 100 kertaa enemmän?”. A. Suomi on ja sen pitää olla edelläkävijä tässä asiassa. Meitä arvostetaan lähes kaikkialla, joten meidän pitää olla hyvänä esimerkkinä. B. Meidän ylikulutuspäivä on huhtikuussa, kiinalaisten kesäkuussa. Ihan yhtä hyvin minä voisin sinkkutaloutena valittaa 8-henkiselle perheelle, kuinka heiltä tulee niin paljon enemmän roskaa!

Hyvä kirjoitus Saara, tästä ei koskaan puhuta liikaa! Itse myönnän olevani aika huonosti käyttäytyvä ilmastoihminen (kirjoitan tätä Nicaraguasta, ja parin viikon päästä on taas lento puoli maailmaa kauemmas Uuteen Seelantiin..), mutta olen herännyt tähän trendiin ja pyrin parempiin kulutuspäätöksiin. Lihan syönti on vähentynyt puoleen ja haluan suosia mahdollisimman paljon paikallisia raaka-aineita. Toivottavasti monet muutkin heräisivät edes vähän.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.03.2019 - 20:18

Annina! Terve, en tiennyt, että tämä tavottaisi sutkin :). No sähän sanoit just sen olennaisen! Että kun ihaillut länsimaat näyttävät, mitä on hyvä elämä, niin kyllä ne kehittyvätkin maat seuraavat sitä trendiä. Mutta jos nyt olet Anninani, kuten sähköpostiosoitteesi antaa ymmärtää, niin sulla toki on sellainen ala, että matkustelu kuuluu siihen jo senkin puolesta. Eikä tosiaan kukaan ole täydellinen ja tärkeintä on, että ihmiset ylipäänsä tiedostavat asian ja tekevät sitä kautta ne muutokset, mihin realistisesti pystyvät :).

Vastaa
Emmi 7.03.2019 - 21:52

Musta tuntuu, että en pysty tarpeeksi vaikuttamaan (osittain siksi että muutosten tekeminen on vaikeaa ja en siksi halua tehdä niitä) ja sen takia mäkin haluan, että mua ohjataan ylhäältäpäin. Mutta mä en jaksa uskoa, että näistäkään tulee ilmastovaalit. Ei ihmiset vaan tajua eikä suostu.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.03.2019 - 21:57

Mä ymmärrän sun ajattelutavan :). Toisten muutosten tekeminen on tietysti helpompaa kuin toisten, eikä kaikkea tarvitsekaan muuttaa. Suurimmalle osalle tuo ylhäältä päin ohjaus olisi helpompaa ja saa ihmiset tasavertaisempaan asemaan. Mutta sitä samaa mä vähän pelkään, ja siksi haluan vaikuttaa kirjoittamalla aiheesta. Tietysti fakta on, että kirjoitus ja aihe muutenkin todennäköisesti tavoittaa enimmäkseen vain niitä, jotka aiheesta ovat kiinnostuneita/huolissaan. Sitten on se suuri kansa ja yleisö, jotka eivät ole asiasta kinnostuneita alkuunkaan :(.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 9.03.2019 - 14:27

Mä olen oikeasti välillä ahdistunut tästä tilanteen toivottomuudesta sekä epäekologisuuden ja piittaamattomuuden määrästä, joka joka puolella lyö vastaan. Joinakin päivinä tuntuu että hitot, kuollaan kaikki ja ollaan itse se ansaittu ja maailma paskottu. Aihe iskee mulle päin pläsiä työni kautta päivittiäin, koska ruoka ja sen tulevaisuus on kriittinen osa ilmastonmuutosta – sekä sen hallintaa että sen seurauksia. On pajon hyviä projekteja ja hankkeita, joissa asiaan on alettu etsiä ratkaisuja ja on toivoa luovaa, että esim. kasviproteiinit ja hävikki ovat olleet nyt tapetilla niin, ettei niiltä kukaan välty. Mun sit näkee kuinka liharuokaa lentää lautaselle ja sieltä roskiin ja tulee vaan epätoivo siitä, ettei tästä tuu mitään ja kaikki on vaan hymistelyä, lupauksia, puhetta ja hankeyrityksiä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.03.2019 - 14:20

I know <3. Juurikin nuo vikat asiat ovat niitä, joihin toivon että tulevat päättäjät eivät nyt sorru. Aina luvataan vaikka mitä vaalikaudeilla, mutta sitten ei itse eduskunnassa uskalletaakaan tehdä, että saisi ääniä jatkossakin. Kuka esim uskaltaa kohottaa polttoaineveroja oikeasti ja ottaa sen harteilleen siinä pelossa, että kukaan ei enää jatkossa äänestäkään (tai siis äänimäärä ainakin vähenisi)?

Vastaa
Glotter-Bäckerin 11.03.2019 - 16:06

Joo, ja jos aloitettais tää lentämisen vähentäminen vaikka siitä, että lakkautettais ne täysin turhat kotimaan lennot, tyyliin Helsinki-Tampere tai Hki-Turku. Ylipäätään kaikki yhteydet, jotka taittaa junalla mukavasti alle 6 tunnin.

Omassa päässä pitäisi oikeasti kääntää myös sitä kytkintä ja lakata ajattelemasta, että lentäminen ja matkustaminen ois synonyymejä. Keski-Euroopassa tän jo tajusikin ja huomattiin junailun, busseilun ja autoilun rentous, joustavuus ja hienous. Täältä pohjolan perukoiltakin pääsisi kyllä reissuun maitsekin, kun vaan menisi. Voisi ottaa junan Lappiin, bussin Riikaan, autolautta Norjaan, juna Venäjälle. Tässä tulikin to-do lista itselle.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.03.2019 - 21:45

Samaa mieltä kyllä tuollaisista hassuista lennoista. Ei tunnu yhtään että aikaa säästyisi lentämällä Helsingistä Turkuun :D. Toisaalta hiilidioksidipäästöt tuolla matkalla on varmasti aika mitättömät isossa mittakaavassa, mutta vähän turhia päästöjä ne kuitenkin ovat. Itsekin saatan käyttää matkustelua ja lentämistä synonyymeinä, vaikkei tietenkään pitäisi! Suomesta käsin sen kyllä helposti käsittää samaksi asiaksi.. Listasit kuitenkin juuri kohteita, johon kätevästi pääsee muutenkin :). Venäjä ja trans-Siperia on kyllä mun matkahaavelistalla.. Ehkä sitä kautta sitten maitse Georgiaankin.. :).

Vastaa
Em 11.03.2019 - 20:27

Kiitos kun kirjoitit tästä! <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.03.2019 - 21:47

Ihana, että luit :)!

Vastaa
Heidimaria 17.03.2019 - 16:18

Kiitos hyvästä tekstistä! Ei tarvi olla tässäkään asiassa täydellinen, riittäisi pitkälle kun kaikki tekisivät vain parhaansa 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.03.2019 - 18:00

Näin juuri 🙂 Kiitos että luit tämän!

Vastaa

Jätä kommentti