Home Brunssille (makeaa) Täydellisen mehukas ja terveellinen taatelikakku (GF)

Täydellisen mehukas ja terveellinen taatelikakku (GF)

41 comments

Jes! Mä tein sen! Onnistuin toteuttaman todella, todella hyvän terveellisen herkun.

“Ei oo totta Saara! Onnistuit luomaan parhaan jälkiruoan, mitä oon maistanu. Anna resepti, teen heti tänään itelleni tätä.”

“Siis Saara se sun kakku oli ihan taivaallista.”

“Tää on ihan superhyvää, ja parasta on, että yleensä mutakakun kaltaiset kakut vaatii aina jäätelöä rinnalle, mutta tää on parasta just tällasena.”

Kavereiden kommentit, kun vein heille kouluun luomukseni arvioitavaksi.

Monissa terveellisissä leivontayrityksissä on se vika, että ne eivät kuitenkaan maistu ihan yhtä hyvälle kuin runsaasti voita, sokeria ja vehnäjauhoja sisältävä leivonnainen, ja pahimmassa tapauksessa ne eivät edes ole niin kovin terveellisiä energiatiheydeltään (esimerkiksi raakakakut).

Lähtökohtaisesti, jotta jotain voi kutsua kuitenkin herkuksi, sen täytyy olla tarpeeksi makea ja siinä tulee olla edes jonkin verran rasvaa. Makeuden ei tarvitse aina kuitenkaan olla lisättyä sokeria eikä rasvan tarvitse olla lisättyä rasvaa.

Joku ehkä muistaa viimekeväisen taateli-innostukseni. Tein taateleista ainakin snickers-neliöitä, lakritsa-taatelikonvehteja ja raaka-banoffeeta. Taatelit ovat täydellinen luonnollinen makeuttaja, joka maistuu kaiken kukkuraksi aika paljon kinuskilta. Niistä kun surauttaa tahnaa, niin sitä tahnaa voi käyttää vaikka missä leivonnaisessa sokerin sijasta.

Toinen ahaa-elämykseni on tullut jo sitruuna-mantelikakun kohdalla, kun totesin että pelkillä pähkinäjauhoilla voi tuoda kakkuun terveellisiä rasvoja, jotka pitävät kakun kostean mehevänä ja samalla terveellisenä – muita rasvoja ei tarvita.

Olette ehkä kuulleet kahden aineen nutellakakusta, johon tulee purkillinen nutellaa ja kananmunia. Tein sitä joskus aikoinaan, mutta nyt rupesin miettimään, voisko tästä nutellakakusta tehdäkin terveellisemmän version. Jos nutellaosuuden valmistaisinkin hasselpähkinäjauhoista ja taateleista.

Terveellinen taatelikakku. Gluteeniton.

Terveellinen taatelikakku. Gluteeniton.

Terveellinen taatelikakku. Gluteeniton.

Ja tämä kokeiluhan toimi! Ihan huippua!

Kutsuin tätä ensin taatelimutakakuksi, mutta siinä kohtaa Markus hieman pettyi maistaessaan “mutakakkua”. Kakku oli väärin markkinoitu, sillä eihän se tietenkään suklaisen, makean voiselta mutakakulta maistu, vaan ihan vaan supermehevältä kakulta (joka ei kuulemma maistu kovin paljoa edes taatelilta). Lohdutukseksi tein Markukselle seuraavana päivänä oikeaa mutakakkua. Itse nautin taatelikakkua vielä aamaiseksi (koska tätä kakkua voi todellakin syödä hyvällä omatunnolla vaikka aamiaisena) ja kakun jämät kiikutin kavereille maisteltavaksi tällä kertaa ihan vain taatelikakun nimellä. Nyt kakusta tulikin todellinen menestys.

Olen melko varma, että rakastut tähän kakkuun ♡.


Mehukas taatelikakku – resepti

Ensimmäinen versio kakustani ei ollut vegaaninen, mutta ystävällisesti lukijani testasi tästä vegaanisen version, joka on sittemmin osottautunut erittäin, erittäin hyväksi :). Vegaanisessa ohjeessa kananmunat siis korvataan aqua faballa sellaisenaan.

20 cm vuoallinen

Tarvitset

250g taateleita (paino ilman kiviä, n.300g kivien kanssa)
+ ½ dl kiehuvaa vettä, jos käytät pehmeitä taateleita (kuivatut tarvitsevat 1-1½ dl)
1 tl ruokasoodaa
1 tl kardemummaa
1 pussi hasselpähkinäjauhetta (70g) (voit korvata mantelijauheella)
2 rkl kaakaojauhetta
4 luomukananmunaa tai 1½ dl aqua fabaa eli kikherneiden lientä

Koristeluun

esimerkiksi granaattiomenansiemeniä, hasselpähköitä, pilkottuja taateleita, vadelmia…

Valmistusohjeet

  1. Poista taateleista kivet. Käytit sitten kuivempia tai pehmeämpiä taateleita, niin kaada taateleiden päälle kiehuva vesi ja jätä turpoamaan viideksi minuutiksi. Surauta sitten tehosekoittimessa tahnaksi.  Lisää tarvittaessa hiukan vettä lisää, jos tahna tuntuu edelleen jäykältä.
  2. Sekoita joukkoon sooda, kardemumma, hasselpähkinäjauho ja kaakaojauhe.
  3. Erottele keltuaiset ja valkuaiset.
  4. Sekoita keltuaiset taatelimassaan.
  5. Vatkaa valkuaiset erikseen kovaksi, paksuksi vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti taatelimassan joukkoon.
  6. Jos käytät aqua fabaa kananmunien sijaan, niin unohda kananmunavaiheet ja sekoita aqua faba vain taatelitaikinamassan joukkoon.
  7. Kaada taikina n. 20 cm vuokaan. Paista 175 asteessa keskitasolla 20-25 minuuttia. Keskustan kuuluu jäädä mutakakkumaisen pehmeäksi, mutta ei raa’aksi. Kun keskusta on pehmeää, mutta hammastikkuun ei taikinaa, niin kakku on valmis.
  8. Anna jäähtyä tai syö lämpimänä.
  9. Koristele.

Vinkki: Vegaaniversio. Ahkera lukijani testasi kakusta erittäin toimivan vegaaniversion. “Korvasin valkuaiset 1,5dl aqua fabaa. Keltuisia en korvannut millään. Toimi!”

 

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

 

Jäikö nälkä?

41 comments

Nina 20.10.2017 - 12:10

Kävisiköhän jotkut muut pähkinäjauhot? Esim manteli? Terv. Hasselpähkinälle allerginen..

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 20.10.2017 - 13:14

Hei! Mantelijauhot sopivat yhtä hyvin tilalle :). Muita pähkinäjauhoja en olekaan testannut.

Reply
Satu, hyvää ruokaa-blogi 20.10.2017 - 16:46

Ihanan näköinen. Mietin jo, että miten tämä vaikuttaa niin tutulta kunnes tajusin, että olen tehnyt useammankin kerran samantyyppistä, mutta kuohkeampaa kakkua. Aika samoilla aineilla. Täytyy kokeilla tätä ehdottomasti! Oma versioni on täällä; http://www.lily.fi/blogit/hyvaa-ruokaa/kuohkea-suklaakakku-maidoton-gluteeniton-ilman-valkoista-sokeria

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 22.10.2017 - 07:03

Oho! No jo on! Miten me ollaan lähes samanlainen resepti keksitty :o. Vielä kun kerrankin olin ylpeä, että keksin jotain aivan täysin itse :D. Mutta mikä ero meidän kakuissa onkaan. Se täytyy olla tuo veden määrä, että sun on kuohkeampi. Pitää kokeilla sitäkin!

Reply
Elli 22.10.2017 - 11:40

Miten korvata kananmunat? Haluaisin kakusta vegaanisen 🙂

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 22.10.2017 - 12:43

En osaa valitettavasti antaa sulle suoraa vastausta. Ajattelin itsekin tätä vaihtoehtoa, ja haluaisin onnistua siinä. Aionkin vielä kokeilla :). Lähtisin siitä liikkeelle, että valmistaisin kaksi chiansiemenmunaa (6 rkl vettä + 2rkl chiansiemeniä, ja anna turvota 10 min) ja lisäisin taikinaan 3/4 dl soijamaitoa. Mutta näin itse kokeilisin ensin. En voi luvata kuitenkaan, että onnistuu :).

Reply
Saara 24.10.2017 - 12:44

Hei! Tein tätä taatelikakkua! Aivan ihanaa! Maistuu juuri sellaiselle mitä kirjoitit! Sulla muutenkin ihastuttava blogi! 🙂

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 24.10.2017 - 14:14

Uijui! Voi miten hyvä! :)) Huhhuh, jännitti vähän, että miten tällainen terveellisemmän makuinen kakku otetaan vastaan. Kiitos paljon <3

Reply
Glotter-Bäckerin 25.10.2017 - 11:14

Kauheaa kidustusta! Multa riuhtaistiin 3 viisaudenhammasta ja istun kotona naama AIVAN turvoksissa. Ja sitten näen tälläisen ihanuuden! Yhyy, voisikohan tän syödä suoraan blenderistä pillillä…

Mutta kunhan tää mun smoothie-dieetti loppuu niin tätä kokeilen. Ja quinoa-marjaruutuja. Ja jotain ihanaa mausteista LÄMMINTÄ ruokaa. Mumsk.

Mulle tuli heti ainesosia lukiessa tietysti tarve veganisoitua. Ajattelin korvata valkuaisvaahdon aqua faba vaahdolla. Ja keltuaiset ehkä parilla ruokalusikallisella omenasosetta?
Elli, joko kokeilit kakkua veganisena?

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 25.10.2017 - 14:42

Ooouh ://. Ainakin sulla on nyt hyviä reseptejä, joilla palkita itsesi smoothie-dietin jälkeen. Aquafaba, totta, miksen heti ajatellut. Se se varmasti olisi. Ja jos sä onnistut veganisoimisessa, niin kerro kerro! :)) Pikaista paranemista!

Reply
Glotter-Bäckerin 26.10.2017 - 17:31

Vegaaninen versio kokeiltu! En osaa itse sanoa kuin että taikina oli hyvää ja koostumus vaikuttaa lusikalla tökittäessä mukavan tahmaiselle. Odotan koemaistajan saapumista kotiin.

Korvasin valkuaiset 1,5dl aqua fabaa. Keltuisia en korvannut millään. Toimi!

Mun taatelit oli kuivia ja niitä sai liottaa vartin, eikä silti tullut ihan tasaista ja nestettäkin meni 1,5dl. Mutta arvelin ettei taatelisattumat tässä kakussa haittaa. Käytin nesteenä kahvia, mutta se ei kannata, maku tuli turhaan läpi.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 26.10.2017 - 19:26

Ohho! Sä olit todella nopea! En malta odottaa, miltä maistui. Kahvi kuulosti musta jo tosi hyvältä, mutta harmi ettei ehkä sittenkään ollut. Tosi hieno juttu, jos se toimii näin :).

Reply
Annam 10.02.2018 - 22:11

Koitin juuri sun reseptiä mutta ihan löysäksi jäi ‘:D kauanko pidit tätä uunissa?

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 11.02.2018 - 08:29

Hei! Pidin itse tuon 25 minuuttia, mutta uuneissa on kyllä aivan valtavia eroja :o. Toisilla kestää puoli tuntia siihen, minkä toiset tekevät vartissa.. Voit edelleen pistää sen vaikka viideksi minuutiksi lisää uuniin :).

Reply
Annam 11.02.2018 - 11:11

Tyydyin tyytyväisenä lopputuloksena olleeseen taatelivanukkaaseen 😀 ehkö koitan tänään vielä laittaa loppuosan uuniin..

Reply
Glotter-Bäckerin 27.10.2017 - 11:34

Pahaa aavistamaton puoliso hyväksyi kakun suklaakakkuna eikä arvannut sitä terveelliseksi. Rakenne on niin pehmeän mehevä että mäkin onnistuin mussuttamaan palan 🙂 Hyvää! En voi verrata alkuperäiseen kuin kuvien kautta mutta en usko että vegaanisuus (ja nesteen lisäys) huononsi rakennetta.

Sanoisin että kakku on parempi jäähtyneenä ja tosiaan ilman kahvia. Nyt voin siirtynä miettimään, millaista sosetta jäljelle jääneistä kikherneistä tekisi ;D Cookie dough vai cinnamon-chickpea-blondie (taikinana tietty)?

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 28.10.2017 - 10:44

Ei varmasti huonontanut. Mun täytyy vielä itsekin kokeilla :). Hmm, vaikea valinta 😀 Cinnamon-chickpea-blondie ehkä!

Reply
Dana 20.11.2017 - 22:17

Hei. En ole aiemmin käyttänyt aqua fabaa leivonnaisissa, joten pakko tarkistaa: vaahdotetaanko siis kikherneliemi ensin ja lisätään sitten taikinaan?

Kiitos vielä ihanasta blogista! Tämä on ollut monta kertaa vastaus ikuiseen “mitä tänään syötäisiin”-kysymykseen.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 21.11.2017 - 10:29

Moi! Aqua fabaa ei tarvitse vaahdottaa. Tässä se on varmasti vähän makukysymys. Vaahdottamalla se tuo kuohkeutta leivonnaiseen, mutta jos tahtoo tahmaisempaa ja browniemaisempaa rakennetta, niin liemen voi lisätä ihan sellaisenaan :). Ja kiitos sinulle, ihana kuulla <3

Reply
Tanja 25.12.2017 - 15:06

Kakku oli juuri niin hyvä kuin kehuit, rakastuin❤️. Ja ilman sokeripöhöä. En tiedä kauanko säilyy, joten puolikas meni pakkaseen, katsotaan mitä sanoo pakastamisesta

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 25.12.2017 - 18:56

Ihanaa! <3 Taisinkin instagramissa nähdä jo tämän, tosi kiva, kun onnistui niin hyvin!

Reply
Anna 26.12.2017 - 20:04

Sattumalta löysin reseptisi netistä ja voi että! Juuri tuollaista makeaa ja hyvää vegaanikakkua toivoinkin.
Lisäsin kaveriksi puolukkasurvosta, mielestäni se luo ihan toimivan vastamakuparin sekä hieman kookoshiutaleita. Kiitos Sinulle!

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 26.12.2017 - 21:26

Oho, hauska kuulla ja kiva, kun tulit kertomaan 🙂 Puolukka olikin kiva keksintö, täytyy pistää muistiin!

Reply
Tea 2.01.2018 - 16:12

Mahtava resepti! Pidin vähän turhan kauan uunissa, mutta muuten todella hyvää. Tarjosin kakkua perheelle ja yllättyivät kovasti, miten ilman lisättyä sokeria, voita ja jauhoja voi saada aikaiseksi näinkin herkullisen kakun.
Muutenkin reseptisi ovat aivan ihania. Pidän erityisesti siitä, että reseptisi ovat hieman erilaisia kuin yleensä. Kokeilet uusia juttuja ja ohjeet ovat niin selkeät, että tällainen kokematonkin leipuri onnistuu.
Hyvää Uutta Vuotta!

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 2.01.2018 - 19:35

Kiitos! Ensi kerralla se olisi varmasti siis vieläkin parempi ;). Ihana, että he reagoivat näin. Kiitos vielä tosi paljon, erityisen kiva kuulla, että kokematonkin leipuri onnistuu, sillä vaikeinta on yrittää kirjoittaa resepti, jonka kaikki varmasti ymmärtäisivät.. Mukavaa alkanutta vuotta sullekin!

Reply
Riikka 10.05.2018 - 21:39

Aivan loistava resepti kun syöjinä on esim. gluteiinia tai sokeria tai maitoa (tai näitä kaikkia!) vältteleviä. Eli monikäyttöisyydessään nerokas! Olen tehnyt kakkuna kuten reseptissä sekä viimeisimmäksi korvasin pähkinäjauheen riisijauho/kaurajauho/perunajauho sekoituksella ja veden cashewmaidolla. Tein muffinivuokiin ja laitoin pinnalle vadelmia sekä mantelilastuja. Niistäkin tuli äärimmäisen hyviä ja kehuja kuului. 🙂

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 10.05.2018 - 21:51

Hei! Kiva kuulla, että maistui hyvältä vaikka käytit osittain myös muuta kuin mantelijauhoja :). Ja ihana, että on maistunut. Munkin täytyy kokeilla muffinivuokiin tekemistä!

Reply
Päivi 11.02.2019 - 11:13

No, nyt löytyi ystävänpäiväkakkuresepti! Taidan kokeilla vegaaniversiota mantelijauhoilla.
Löysin blogisi eilen ja laitoin heti Instagram-tilisi seuraukseen. Tulen varmasti palaamaan tänne usein. Kuvat ovat todella kauniita ja reseptit herkullisen oloisia.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 12.02.2019 - 23:09

Kiitos paljon Päivi :)! Kiva kun löysit tiesi tänne ja toivon, että saat paljon resepti-iloa ja kakku maistuu :).

Reply
Päivi 14.02.2019 - 15:38

Herttinen miten hyvää! AIVAN TÖRKEÄN HYVÄNMAKUINEN KAKKU!!! Jätin vielä vuokaan jäähtymään ja asettumaan, kun kakku näytti vielä niin kovin pehmeältä, mutta sain maistiaisen veitsen reunalta, kun reunoja vähän irrottelin. 🙂

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 14.02.2019 - 15:41

Ohho! 😀 No johan oli reaktio 😀 Mahtava juttu :))

Reply
Päivi 12.04.2019 - 14:28

Olen tehnyt tätä jo monta kertaa sekä kananmunalla että aqua faballa. Tykkään enemmän vegaaniversiosta. Kakku on silloin ihanan kostea ja mutainen – ja superhelppo valmistaa, koska ainekset vaan sekoitetaan yhteen nopeasti.

Saara / Viimeistä murua myöten 13.04.2019 - 10:13

Olet siis käyttänyt pelkkää aquafabaa eli et lainkaan mitään keltuaisten korvaajana? Hauska kuulla 🙂 Mun on siis testattava itsekin tästä vissiin vielä se versio. Voi olla että olisi vielä parempi, kun ei tule ainakaan yhtään kananmunan makua :D.

Heidi 23.03.2019 - 15:06

Tämä on OIKEESTI HYVÄÄ! Kun ensimmäisen kerran tein, niin kakku meni vähän kuivaksi ja kananmuna maistui vähän liikaa läpi… Annoin toisen mahdollisuuden tänään ja kakun kypsyys on nyt täydellinen, mutakakkumainen eikä kananmunakaan maistu läpi. Taivaallista! En uskonut voivani ikinä sanoa näin, mutta tämä menee ihan ”oikeasta” epäterveellisestä kakusta ;D

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 23.03.2019 - 21:27

Ohho! Todella ihana, että kerroit :). Nostan jättimäistä hattua myös sulle, että lähdit vielä antamaan toisen mahdollisuuden :).

Reply
sirkku 2.04.2019 - 16:51

Kiitos hyvästä reseptistä.
Tein tänään ekan kerran, mutta tuskin viimeisen. Käytin mantelijauhetta ja kardemumman tilalle kanelia. Tarjosin vadelmien kera
Ensi kerralla voisi laittaa vaniljaakin.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 2.04.2019 - 20:49

Oih, onpa mukava, että maistui – vanilja ihan varmasti sopisi 🙂

Reply
Tiina 26.04.2019 - 15:05

Kiitos tästä! Ihan älyttömän hyvää! Olen ollut sokerittomalla dieetillä koko alkuvuoden mutta silti makeanhimo vaivaa. Tämä on siihen vaivaan juuri sopiva hoitomuoto! Lisäsin makeutta pikkuisen muutamalla tipalla steviaa mutta se ei varmasti ole välttämätöntä. Riippuu taatelien makeudestakin. Päälle asettelin tuoreita mansikoita ja pistaasirouhetta. Nam!

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 26.04.2019 - 18:09

Oho, sähän olet pystynyt olemaan pitkään ilman sokeria! Vau :). Hyvä, että tästä on löytynyt apua ja kiva, kun olet tykännyt :).

Reply
Eve 23.12.2019 - 17:18

Tuli ihan superhyvää!!
Vegaanisena onnistui hyvin, mutta tein sen mokan, että lisäsin liikaa nestettä (kaikki 1,5dl jonkun kokemuksen mukaan). Mutta eipä se makua pilaa, ja tästä “vanukkaasta” saa vaikka juhlavat jälkkärit jouluaterialle: taatelikakkua, piparkakkujäätelöä ja päälle vadelmia.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 26.12.2019 - 17:52

Apua :D. Voi ei vanukas.. 😀 Mutta onneksi sentään hyvä vanukas 😀

Reply

Leave a Comment