Home Italia/Ranska Sipulipitsa bianco (V)

Sipulipitsa bianco (V)

6 comments
Sipulipitsa. Vegaaninen

Uskomattoman maukas pitsa! Kaurafraiche pohjalla pitkään haudutettua, vähän karamellisoitua sipulia. Sitten vain vähän paahdettuja pinjansiemeniä ja salviaa. Muuta ei todellakaan tarvita. 

“No tietysti tää oli superhyvää, koska sipuli” t.Markus

Sipulipitsa. Vegaaninen

Pitkään haudutettua sipulia voisi melkein kutsua jo sipulihilloksia, sillä niin tahnamaista siitä tulee. Eikä ikinä uskoisi, kun siivuttuja sipuleita kasaa keoksi pannulla, että siitä keosta jää jäljelle ehkä sadasosa tilavuudesta. Hauduttaessa sipulin ominaismakeus pääsee valloilleen.

Olin lisäämässä sipulien joukkoon myös suppilovahveroita, mutta yksi kavereistani, joka oli syömässä, sanoi kohteliaasti, että hän voi kyllä hyvin nyppiä ne suppilovahverot pisastaan, että ei haittaa. Eli jäi suppilovahverot ensi kertaan. Mutta kuten sanottu, tämä pitsa ei kyllä niitä jäänyt kaipaamaan!

Sipulipitsaa olen tehnyt jo neljä kappaletta tässä muutaman päivän sisään. Kerran basilikalla salvian ollessa kaupasta loppu. Kerran pinjansiemen-cashewpähkinäsekoituksella ja kerran rikottiin vegaanisuutta ja lisättiin Markuksen kanssa homejuustonokareita vielä päälle. Tämä taisi olla se Markuksen suosikki ;).

Yhtä kaikki, aivan mieleton pitsa simppeleistä raaka-aineista ja vieläpä suht edullisesti!


Sipulipitsa bianco – resepti

Sipulipitsa. Vegaaninen  

4 pitsaa

Tarvitset

Pohja

4 dl kädenlämpöistä vettä
1 pussi kuivahiivaa (11g)
1 rkl sokeria
n. 8-10 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa

Haudutettu sipuli

4 keltasipulia eli tavallista sipulia
4 punasipulia
12 (sic!) valkosipulinkynttä – halkaise pitkittäin ja poista vihreä osa sisältä, ettei tule kitkeryyttä
n. 1/4 dl oliiviöljyä
1 rkl sokeria
ripaus rouhittua suolaa
½ rkl kuivattua rosmariinia

Muut täytteet

150g kaurafraichea
rouhittua suolaa
rouhittua mustapippuria
(yhteensä n. 1 dl ravintohiivahiutaleita jos haluat, maistuu ilmankin, mutta tuo parmesanmaista makua)

tuoretta salviaa
pieni kourallinen pinjansiemeniä

Valmistusohjeet

  1. Valmista pitsapohja. Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri. Jätä kuplimaan n. 5 minuutiksi. Lisää sitten jauhoja pikkuhiljaa samalla kädellä tai koneella vaivaten. Vaivaa hetki ja tunnustelu, tarvitsetko lisää jauhoja. Älä lisää liikaa jauhoja kerralla. Vaivaa hetki taas ja lisää suola. Vaivaa taikinaa koneella n.5 minuuttia tai käsin 5-10 minuuttia, kunnes taikinassa on selkeä hyvä sitko. Jätä n. 45 minuutiksi kohoamaan liinan alle vedottomaan paikkaan.
  2. Valmista haudutettu sipuli. Kuori sipulit. Pilko kelta-ja punasipulit puolirenkaiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Lisää isolle pannulle oliiviöljy, kaikki sipulit sekä sokeri. Kuumenna ensin pannu melko kuumaksi, ja n. 5 minuutin ajan sekoittele sipuliseosta pannulla lastan avulla ja anna sen hieman karamellisoitua eli saada ihan hiukan ruskeaa väriä. Lisää rosmariini ja ripaus suolaa. Käännä levy sitten hyvin miedolle lämmölle ja jätä sipulit hautumaan n. 15 minuutiksi vielä lisää, kunnes sipulit ovat tulleet ihan tahnamaiseksi, eikä niitä erota enää toisistaan. Tarvittaessa lisää öljyä jossain välissä, jos sipulit tuntuvat kuivuvan.
  3. Kuumenna uuni 275 asteiseksi tai niin kuumaksi, kun uunin saa. Laita uuniin pitsakivi tai ylösalaisin käännetty uunipelti uunin lämpenemisen ajaksi jo sisään. Anna pellin tai kiven kerätä vielä lämpöä n. 10 minuuttia, kun uuni ilmoittaa olevansa halutussa asteessa.
  4. Jaa kohonnut taikina neljään osaan. Levitä niistä jauhotetuilla käsillä pitsapohjia. Voit myös käyttää kaulinta. Levitä aika ohueksi, mutta jätä reunoilta vähän korkeammaksi.
  5. Levitä kunkin pohjan päälle ohuehko kerros kaurafraichea. Sellainen kerros, että pohja ei hirveästi paista läpi, mutta ei saa olla tosi paksukaan kerros. Levitä sitten neljäsosa haudutetusta sipulista aina yhdelle pitsalle. Ripottele päälle ravintohiivahiutaleita, jos niitä haluat käyttää.
  6. Nosta pitsa uuniin. Paista sitä n. 8-10 minuuttia tai kunnes reunat ovat kauniin ruskeat.
  7. Paahda pinjansiemeniä kuivalla kuumalla pannulla samalla koko ajan sekoitellen. Kun ne saavat kullanruskeaa väriä, siirrä ne heti syrjään.
  8. Kun pitsa tulee uunista, levitä sen päälle tuoretta salviaa ja paahdettuja pinjansiemeniä sekä rouhi vielä mustapippuria.

Sipulipitsa. Vegaaninen

Jäikö nälkä?

6 comments

Larppa 5.02.2020 - 21:51

Ihana toi lääkärimäinen sic! tuolla reseptissä 😀

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 7.02.2020 - 18:52

Hih jep 😉 Joku vielä luulee, että siinä on kirjoitusvirhe, kuten itsekin ensimmäisellä kerralla jollain reseptinkirjotusluennolla 😀

Reply
R 7.02.2020 - 19:36

Sipulinystävän must try -pizza kyllä tämä! Bongasin tosi hintsun liian myöhään, sillä pizzaohjeita googlatessä päädyin sun “näin valmistat pizzan italialaisten standardeila” -postaukseen ja teen nyt ihan basic mozzarellapizzaa (joka on kyllä mun lemppari!). Täytyy testata tää sit ensi kerralla! Voi muuten olla, että ekaa kertaa koskaan mun tekemä pizzapohja oikeasti onnistui, ja saan aikaan muutakin kun a. raakaa ja b. kovaa levyä… Pizzakiven hankinta kyllä seuraavaksi ihan must!

Ja joo, myös täällä tuo sic! herätti vähän hilpeyttä. Mutta tuossa on huomautus tosiaan paikallaan.

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 8.02.2020 - 09:11

Oho! No mutta mahtavaa, että pitsapohja tuntuu onnistuneen :). Eikä tää varmasti jää viimeiseksi pitsakerraksi, eli ens kerralla sitten tätä! Haha, mutta se tosiaan on paikallaan kuten sanoit ;).

Reply
Mia 12.02.2020 - 21:38

Kiitos taas kerran ihanasta reseptistä Tein aurajuusto version ja kyllä upposi hyvin myös miehelle, pyysi tekemään lisää! 12 valkosipulin kynttä epäilytti, mutta ei ollut yhtään liikaa

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 13.02.2020 - 07:28

Jee, kiitos paljon! 🙂 12 valkosipulinkynttä arvatenkin epäilyttää, mutta onneksi uskalsit kokeilla! 🙂

Reply

Leave a Comment