Koti Aamiaiset Rapeat vegaaniset vohvelit + vohvelibrunssi (V)

Rapeat vegaaniset vohvelit + vohvelibrunssi (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Vegaaniset vohvelit

Kaupallinen yhteistyö Flora ja Asennemedia 

Vegaaniset vohvelit

Rapeita vohveleita herkullisin täyttein voi tuskin kukaan vastustaa. Miksei vaikkapa isänpäivä-aamiaiselle tai muulle tulevalle brunssille järjestäisi vohvelinpaistopistettä? Taikina vain valmiiksi, ja pöytään erilaisia täytteitä. Jokainen voi siitä sitten paistaa itselleen lämpimän, rapean vohvelin pöydässä ja valikoida mieluisansa täytteet. Floran kasvipohjaisia rasvoja käyttämällä sain paistettua nyt todella hyvät vegaaniset vohvelit – niin makeina kuin suolaisina versioina. Ilman kananmunaa vohveleista on mielestäni jopa helpompi saada rapeampia, ja vohveleita syöneet ystäväni ihmettelivät jälkikäteen, että siis olivatko ne vohvelit muka vegaanisia? Niin, eihän sitä maussa mitenkään huomaakaan :).

Vohvelibrunssi on kätevä tapa järjestää näyttävä ja monipuolinen aamiainen. Kun jokainen paistaa vohvelinsa itse, niin voi etukäteen keskittyä hyvien täytteiden valmistukseen, ja syöjät saavat varmasti rapean ja tuoreen vohvelin itselleen. Onhan se myös hauska sosiaalinen tilanne, jossa kaikki saavat kokea valmistaneensa jotakin itse.

Vegaaniset vohvelit

Vegaaniset vohvelit

Itse valmistin taikinan, jonka jaoin sitten kahteen kulhoon. Toiseen taikinaan lisäsin hieman siirappia ja kanelia, mutta jos haluaa oikaista, niin perustaikinasta paistettujen vohveleiden päälle sopii kyllä niin makeat kuin suolaiset täytteet.

Täytteitäkin voi valmistaa juuri oman jaksamisen verran. Omasta pöydästäni löytyi suolaisena täytteenä porkkalaa, marinoitua punasipulia, avokadoa, tilliä ja tuorejuustoa. Makeita täytteitä olikin sitten lukuisia erilaisia, joista sai koottua jos minkälaista kombinaatiota; suosikiksi nousi paistetut omenat vaniljakaurajogurtin kera.

Vegaaniset vohvelit

Porkkala-vohveli

Vegaaniset vohvelit

Ilmastokeskustelut ovat selkeästi herättäneen ajatuksia ja muutoksia ruoan suhteen jo niissäkin kavereissani, jotka aiemmin automaattisesti valitsivat lihaa lautaselleen. Hienoa, miten heidänkin jääkaapit täyttyvät nyt kauramaidoilla ja muilla kasvipohjaisilla valmisteilla. On kiva huomata, miten kaupasta löytyy myös jo useampia täysin vegaanisia rasvavalmisteita. Floralta löytyy esimerkiksi vaaleansininen margariini, joka perusvoileipälevitteen lisäksi toimii hyvin leivontamargariinina – siitä jo useampaan otteeseen leiponeena (esimerkiksi kuvien banaanileipä). Sitä siis myös sulatin vohvelitaikinaan rasvaksi. Löytyy toki valmiiksikin jo vegaaninen juokseva kasviöljyvalmiste – Floran Culinesse, jota voisi käyttää jo sellaisenaan vohvelitaikinassa, ja ainakin sitä on helppo käyttää itse paistovaiheessa lisäämällä tätä suoraan vohveliraudalle.

Vohvelibuffet sai ainakin minun ja ystävieni mahat ihan tarpeeksi täyteen jo itsessään, ja täytti kaikin puolin itsessään jo sanan brunssi merkityksen. Jos nyt vielä kuitenkin jotain haluaisi vaikka isänpäivä-aamiaiselle lisäksi, niin omasta pöydästäni löytyi itse leivottua ruislimppua ja kahvilla maustettua banaanileipää.

Porkkala

Vohveleiden täytevaihtoehtoja:

Porkkala + marinoitu punasipuli (1 punasipuli hakkelukseksi ja sekaan 2 rkl punaviinietikkaa, 2rkl sokeria ja vettä niin että sipulit peittyvät) + kauratuorejuusto/margariinia ohuelti + tilliä + avokadoa

Kanelilla maustettuja paistettuja omenoita (resepti alla) + vaniljakaurajogurttia

Mustaherukka-chiahilloa (resepti alla) + maapähkinävoita + banaania

Sitruunahilloketta (resepti alla) + mustaherukka-chiahilloa

Hasselpähkinälevitettä + banaania


Vegaaniset vohvelit – resepti

Vegaaniset vohvelit

n. 12 vohvelia

Tarvitset

6 dl cashewmaitoa (tai muuta kasvimaitoa)
1½ tl omenaviininetikkaa (tai valkoviinietikkaa)
n. 1 dl/100g Flora Laktoositon&Maidoton
2 dl kaurahiutaleita
5½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
(½ dl vaahterasiirappia/siirappia ja ½ tl kanelia)

Paistamiseen Flora Culinesse

Valmistusohjeet

  1. Lisää viinietikka maidon joukkoon. Sulata mikrossa margariini ja sekoita maidon joukkoon. Sekoita joukkoon kaurahiutaleet, vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola. Vispaa taikina tasaiseksi. Taikinan kuuluu olla paksuhkoa, koska kananmunattoman vohvelitaikinan on oltava hieman paksumpaa.
  2. Jos haluat makeita vohveleita, niin lisää taikinaan siirappia ja kanelia.
  3. Jätä taikina seisomaan huoneenlämpöön noin vartiksi.
  4. Lisää vohveliraudalle Flora Culinessea ja kaada kauhallinen taikinaa. Levitä taikina suunnilleen reunoille asti. Paista vohveleiksi.

 Vegaaniset vohvelit

Paistetut kaneliset omenat

2 isoa omenaa
2 rkl Flora Culinessea
½ tl kanelia
2 rkl vaahterasiirappia

Leikkaa omenat isohkoiksi kuutioiksi. Lisää pannulle Flora Culinessea ja omenapalat. Lisää kaneli ja vaahterasiirappi. Kypsennä keskilämmöllä pari minuuttia, kunnes omenat hieman pehmenevät.

Vegaaniset vohvelit

Mustaherukka-chiahillo

200g pakastemustaherukoita
2 rkl chiansiemeniä
2 rkl sokeria
½ dl vettä

Mittaa ainekset kattilaan ja kypsennä miedolla lämmöllä, kunnes seos on hillomaista. Siirrä purkkiin.

Sitruunahilloke

1 dl sitruunamehua (n. 2½ sitruunaa)
käyttämiesi sitruunoiden kuoret
1 dl sokeria
3 rkl maissitärkkelystä
2rkl vettä

Mittaa sitruunamehu, sitruunankuoret ja sokeri kattilaan ja kuumenna, kunnes sokeri on sulanut. Liuota maissitärkkelys kylmään veteen. Lisää maissitärkkelys-vesiseos ohuena nauhana samalla sekoittaen sitruunaliemen joukkoon ja keitä seosta, kunnes se sakeutuu.

 

Vegaaniset vohvelit

Vegaaniset vohvelit

Jäikö nälkä?

19 kommentit

Oona 25.10.2018 - 14:02

Onpa herkullisen näköistä ja ihana kuuloisia ohjeita! Nää menee heti testiin! Ympäristöasioista puheen ollen harmi että ainakin vegaanille sopivassa tummansinisessä keijussa on palmuöljyä, minkä takia jää ostamatta. Pitää tsekkaa muut tuotteet, josko olisi palmuöljyttömiä ja näin vegaanillekin sopivia. Mieluummin käyttää rypsiöljyä palmuöljyn sijaan. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.10.2018 - 22:05

Kiitos :). Valitettavasti myös vaaleansinisessä Florassa on palmuöljyä, mutta Flora Culinessessa ei sitä ole. Sitä ei tosin voi juoksevana ihan leivän päälle laittaa, mutta kaikkeen leivontaan sopii :).

Vastaa
TK 30.10.2018 - 14:14

Keijulla on uudehko ”3 öljyä” -levite mikä sopii myös leivontaan. En ole kokeillut itse mutta kuulostaa ainakin kivalta: ne 3 öljyä ovat rypsi-, kookos- ja sheaöljyt.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.11.2018 - 16:16

Sheaöljystä en ole kuullutkaan :o. Täytyypä tutustua!

Vastaa
Reilu Leipomo 27.10.2018 - 21:25

näyttää herkulliselta 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.10.2018 - 07:50

Kiitos! 🙂

Vastaa
Essisofia 28.10.2018 - 20:18

Tää tuli niin hyvään saumaan! 🙂 Oon itse miettinyt jo jonkin aikaa omaa lihansyöntiä ja pikkuhiljaa vähentänyt ja tehnyt muutenkin enemmän kasvipohjaisia valintoja. Nyt päätin kuitenkin kokeilla ihan vegaanista ruokavaliota ainakin jonkun aikaa ja sun blogista on löytynyt jo niin monta reseptiä, joiden testaamista en malta odottaa! Muutamia on toki tullut aikasemminkin jo testattua ja todettua erittäin hyviksi! Kiitos siis siitä! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 29.10.2018 - 19:22

Kiitos sulle :)! Kasvispohjaisten tuotteiden ruokavalioon on nykyään tehty todella helpoksi ja vaivattomaksi, että siitä oikein nauttii kokeillen kaikkea uutta :). Onneksi myöskään mitään definitiivistä ei tarvitse kenenkään tehdä, ellei niin sitten halua.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 1.11.2018 - 16:15

Ihanan rustiikkinen kattaus! Kelpaisi tälläinen brunssi mulle vaikka synttäriksi.
PS. Vohveliraudan alle kantsii laittaa iso lautanen, joka kerää sotkut talouspaperia paremmin 😉

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.11.2018 - 16:15

:DDD Haha, tarkkasilmäinen ;). Se on kyllä hyvä huomio 😀

Vastaa
Eve 15.04.2020 - 18:05

Kiitos ohjeesta! Tein perheelle iltaruoaksi vohveleita eri täyttein tällä ohjeella (korvaten Floran rypsiöljyllä). Kylläpä maistui meille kaikille, myös 1,5-vuotiaalle!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.04.2020 - 13:51

Kiitos! 🙂 Mahtava kuulla 🙂

Vastaa
Rosa 30.04.2020 - 10:53

Moikka! Huomasin, että ainakaan aikaisemmin Flora Culinesse ei oo ollut vegaaninen, koska siinä on käytetty eläinperäistä D-vitamiinia. Flora on kyl nyt aika hyvin kunnostautunut vegaanisissa tuotteissa, mut ainakaan Vegaanituotteissa juoksevissa margariineissa ei tota Culinessea mainittu. Jos haluaa varmistua sen vegaanisuudesta, niin kannattaa kysyä valmistajalta, käytetäänkö siinä edelleen eläinperäistä D-vitamiinia 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.05.2020 - 08:39

Hei, mä kysyin silloin alun perin tosiaan juuri tuosta, ja silloin sanottiin, että tuote pitäisi kyllä olla nykyään täysin vegaaninen..?

Vastaa
Vicious 14.08.2020 - 01:12

Floran sivuilla ainakin sanotaan näin:

”Mistä Flora-tuotteiden D-vitamiini on peräisin?
Flora-margariineihin sekä juokseviin kasviöljyvalmisteisiin on lisätty eläinperäistä, lampaan villasta eristettyä D3-vitamiinia, joka imeytyy paremmin elimistössämme. D3-vitamiinia muodostuu ihmisen iholla, joten se on meille luontainen D-vitamiinin muoto. Flora Laktoositon margariiniin on lisätty kasviperäistä D2-vitamiinia.”

Vastaa
Sami 24.08.2020 - 21:09

Kiitos tästä ohjeesta! Näistä tulee aivan tajuttoman hyviä vohveleita: maukkaita, ei-pahvisia eikä tartu rautaan. Useamman sadan (ellei jopa tuhannen) syödyn vohvelin kokemuksella tämä on täyden kympin ohje. Itse laitoin hieman vaniljaa ja sokeria mukaan.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.08.2020 - 23:17

Oho! Vaau! 🙂 Kiiitos paljon, huippuihana palaute 🙂

Vastaa
Anni 21.07.2021 - 12:16

Tämä on kyllä suosikkini vohveliohjeista! Tulee hyvänmakuisia ja rapsakoita vohveleita, toki kunnollinen vohvelirauta merkkaa myös. Itse jätän ohjeesta aina kaurahiutaleet pois (en myöskään lisää vehnäjauhojen määrää), sillä omaan makuun kaurahiutaleet tekevät taikinasta liian paksun ja jotenkin täyttävän. Välillä käytän rasvana Floraa, usein rypsiöljyä. Kiitos ohjeesta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.07.2021 - 06:41

Kiitos paljon! Kiva kuulla :). Kaurahiutaleet voi jättää kyllä pois, ja täytyy itsekin kokeilla noin. Kuten sanoit, niin myös hyvä vohvelirauta on tosi tärkeä. Tuntuu että huonoon tarttuu taikina kuin taikina kiinni.

Vastaa

Jätä kommentti