Koti Kakut Pätkis-vadelmatäytekakku

Pätkis-vadelmatäytekakku

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Pätkis-vadelmatäytekakku

Suklaapohjainen täytekakku, jossa raikasta vadelmatäytettä ja pätkiksistä tehty kuorrute! Kaikkien aikojan paras täytekakku. Ehkä. Nyt lakkaan viljelemästä liikaa tätä maailman paras-kakku kategoriaa, tai ei kohta tarvitse kehittää enää mitään uusia reseptejä :D. Joka tapauksessa niin hyvä täytekakku ja kakku, että en tiedä miten päin kuvailisin sitä. Maistuu myös täytekakkukriittisille aivan varmasti. Mehevän, kostean, marjaisen, suklainen ja pätkiksinen.

Tehtävänä oli valmistaa valmistujaiskakku Markuksen veljelle. Veljen lempikarkki, oman tietämykseni mukaan, on pätkis, joten siitä se idea sitten lähti.

Pätkiskuorrutteen reseptin jakaessani kerroinkin jo, miten hurjan innoissani ja iloinen olin siitä, että olin keksinyt tehdä pätkiskuorrutteen kakulle. Suklaiset kakut ovat hyviä, mutta mielestäni aina taatusti vielä parempia, jos ne yhdistetään johonkin marjaiseen tai hedelmäiseen – johonkin raikkaaseen. Vadelmat ovat luottomarjoja suklaan kanssa, ja niinpä mentiin tällä samalla vadelma-suklaakombolla, jolla olen tehnyt parit hääkakutkin.

Itse kakkupohjan ja pätkiskuorrutteen reseptit jo jaoinkin, mutta nyt vielä resepti tähän kakkukokonaisuuteen.

Täytekakkuja ei tule tosiaan ihan turhan usein tehtyä. Taas paria kakkua tehdessä muistin miksi. Yhtenä päivänä pohjat. Seuraavana päivänä täyte ja täyttö ja kolmantena päivänä koristelu. Toisaalta kakkua koristellessa pääsi taas melkein euforiseen olotilaan ja hihkui, että vitsi pitäs tehdä useammin täytekakkuja, kun tämä koristelu on niin ihanan luovaa!

Siitä täytekakut luovatkin todellisen juhlan tunnun, kun ei niitä tosiaan nopeasti kahvivieraille pyöräytetä, vaan sitä on todella hartaudella sitten tehty ☺. Vaikein ja, kuten sanottu, paras osio kakussa on sen koristelu. Vaikeaa siksi, että sen voi koristella niin monella eri tapaa, että pyörtyy melkein jo valinnanvaikeudesta. Päätin testata liukuvärikakkua että monochrome-kakkua (eli pelkkää yhtä väriä).

Koristelutaitoni nousivat kertaheitolla, kun vihdoin hankin pyörivän alustan. Jo monta kesää sitten Ranskan kokkauskurssilla Chef kertoi, että aina pitää itse pysyä paikallaan ja ruoan pyöriä (koski tässä kohtaa piirakkataikinan rypytystä). Näin sormien tai käden painallus pysyy paljon tasaisenpana ja näin saadaan tasalaatuinen ja siisti lopputulos. Eron todellakin huomasi lopputuloksessa. Ei tarvinnut enää repiä hiuksia päästä kuorrutteen epätasaisuuden vuoksi!

Kuvista voit ottaa mallia kahteen eri koristelukikkaan ☺.


Pätkis-vadelmatäytekakku – resepti

15 hengelle. Tarvitset 20 cm vuoan. Pohjan ja pätkiskuorrutteen reseptit olen jakanut erikseen.

Jos mahdollista aloita kakun valmistaminen 2 vuorokautta aikaisemmin ennen tarjoiluhetkeä. Valmista täytekakkupohja ensimmäisenä päivänä ja anna sen jäähtyä yön yli. Pohjan voi valmistaa pariakin kuukautta etukäteen pakkaseen ja nostaa sulamaan muutamaksi tunniksi huoneenlämpöön. Seuraavana päivänä tee täyte ja täytä kakku irtopohjavuokaan tai PME-vuokaan. Anna tekeytyä vielä yhden yön yli, minkä jälkeen se on valmis koristeluun. Prosessia voi nopeuttaa myös leipomalla pohjat aamulla ja täyttämällä iltapäivästä. Muutama tunti riittää tekeytymiseen, joten kakun voi kyllä koristella jo samana iltana. Varmasti tiedämme kuitenkin, että kakun maut paranee, jos sen antaa kunnolla tekeytyä.

Tarvitset

1 kpl maailman parasta suklaatäytekakkupohjaa

1 annos pätkis-kuorrutetta. Jos oikein innostut koristelemaan, niin suosittelen 1½ kertaista tai tupla-annosta.

Jos tarjoat kakun täyttämisen kanssa samana päivänä, niin kostuttele esimerkiksi kauramaidolla. n. 4 rkl per kerros.

Vadelmatäyte

2 dl kuohukermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
250g vadelmia (pakaste tai kesällä tuoreita)
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeri
½ pussia pätkiksiä (n. 70g)

(varalle pari rkl vaniljakreemijauhetta tai 1 liivatelehti ja 1 rkl sitruunamehua – tarvitset jos kiehautat ulkomaiset vadelmat)

Valmistusohjeet

  1. Valmista täytekakkupohja.
  2. Halkaise pohja terävällä, pitkällä leipäveitsellä tai kakkusahalla kolmeen osaan.
  3. Jos käytät ulkomaisia vadelmia, etkä halua ottaa riskiä, niin kiehauta vadelmat kertaalleen kattilassa ja jäähdytä. Kotimaiset voi lisätä suoraan jäisenä joukkoon. Itse kyllä saatan käyttää ulkomaisia pakastevadelmia ihan suoraan pussista jäisenäkin, jos tarjoan ruokaa vain perheelle. Niitä ei kuitenkaan suositella raskaana oleville tai hauraille vanhuksille.
  4. Valmista täyte: Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto ja sokeri sekä vaniljasokeri. Rouhi pätkiksiä haluamasi kokoisiksi palasiksi. Lisää täytteeseen. Lisää joukkoon tuoreet tai pakastevadelmat.
  5. Jos käytit kiehautettuja vadelmia, niin tarvitset hyvin todennäköisesti jotakin jämäköittäjää. Lisää täytteeseen 2 rkl vaniljakreemijauhetta tai 1 kylmässä vedessä liotettu liivatelehti, joka on sulatettu 1 rkl kiehautetun sitruunamehun joukkoon).
  6. Täytä kakku. Et tarvitse kostutusta, jos tarjoat vasta seuraavina päivinä. Jos tarjoat samana päivänä, niin sivele pohjat muutamalla ruokalusikallisella kauramaitoa.
  7. Nosta ensimmäinen pohja kakkuvuoan pohjalle. Tarvittaessa kostuta ja lusikoi päälle puolet vadelmatäytteestä. Nosta päälle toinen kakkupohja. Kostuta taas tarvittaessa ja lisää päälle loput vadelmatäytteet. Nosta viimeinen kakkupohja päälle. Lisää vuoan päälle kelmu ja nosta jääkaappiin tekeytymään vähintään neljäksi tunniksi ja mielellään yön yli tai kahdeksikin vuorokaudeksi.
  8. Koristele kakku. Käytä mielellään pyörivää alustaa. Jos vadelmatäyte on tullut kakun reunoille, niin siisti ne pois.
  9. Nosta pätkiskuorrute huoneenlämpöön, jos säilytit sitä jääkaapissa. Levitä pätkiskuorrutetta kakun reunoille ja päälle lastalla. Laita loppu pätkiskuorrute pursotinpussiin. Voit ottaa mallia pursotteista, joita itse käytin. Käytin tähän isompikokoista tähtityllaa.
  10. Nosta jääkaappiin – mieluiten kuvun alle. Pätkiskuorrute on buttercreamia, eli ei ime ihan niin paljon jääkaapin makuja itseensä, mutta jos säilytät sitä siellä vielä vuorokauden niin suosittelen kupua. Itse pidin kakkua jääkaapissa tunnin eli sen verran, että kuorrute ehti jämähtää. Täksi ajaksi en laittanut kupua.
  11. Ylijäänyttä kakkua voi myös pakastaa.
Sama kakku sisältä. Ulkopuolelle kokeilin liukuväriä eli alemmaksi pätkiskuorrutetta ja päälle ja ylemmäksi perinteistä tuorejuusto-buttercreamia.

Jäikö nälkä?

27 kommentit

Glotter-Bäckerin 10.06.2019 - 10:54

TO-DEL-LA kauniit ja herkullisen näköiset kakut. Ihanat pursotukset. En osaa päättää, kumpi on nätimpi, marmoroitu vai täysin suklainen kakku?

Maku yhdistelmä kuulostaa tosi herkulliselta! Mm, marjaisaa vadelmaa ja minttuista pätkistä. Olen itse tehnyt joskus minttusuklaa-päärynä-täytekakkuja. Mut vadelma toimii ehkä vielä paremmin, päärynä oon hiukan mieto pari.

Mahtava tuo kakkupohja, kun ei tarvitse kostuttaa ollenkaan. Kostutus on mielestäni täytekakunteon vaikein paikka. Kuiva kakku ja löllö kakku on molemmat no-no.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.06.2019 - 16:57

Kiiitos <3. Mun lemppari oli koko suklainen ja Markuksen taas tuo liukuvärikakku :D. Se on ihan totta! Tavallaan niin vähäpätöinen ja pieni vaihe kuin kostutus, niin onkin kyllä koko jutun ratkaisija. It will make it or break it..

Vastaa
Aino 7.03.2021 - 10:27

Hei mikä tuossa vadelmatäytteessä on n. 5dl?sen jälkeen rivillä tyhjää. Näyttää niin hetkulliselta, ensi viikonloppuna testiin! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.03.2021 - 18:02

Hei, anteeksi kun vastaus tulee sinulle myöhässä – vasta palasin vaeltamasta. Se oli tosiaan vadelmien määrä deseissä, mutta olin kyllä laittanut sen hämmentävästi perään. Eli 250g tai 5dl vadelmia :).

Vastaa
Tiina 20.02.2024 - 12:25

Hei,

Onko vinkkiä millä korvata Pätkistäyte, kun se ei kuulu puolisoni suosikkeihin. Joku muu suklainen kyllä kävisi! Onnistuuko aloittelevalta leipurilta ja onko varmasti riittävä 15 hengen aikuisporukalle?

Vastaa
Laura 26.02.2024 - 12:25

Hei. Jos tekee ihan perus täytekakku pohjan, niin kannattaako sitä hieman kostuttaa kuitenkin? Jos edellisenä iltana täyttää ja seuraavana aamuna syö ☺️

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.03.2024 - 18:46

Perustäytekakkua kannattaa vähän kostuttaa, jos et ole tekemässä suklaakakkupohjaa :). Suklaakakkupohjaa ei tarvitse kostuttaa.

Vastaa
Maikku 16.06.2019 - 20:40

Hei! Tein tämän kakun tyttäreni synttärijuhlille. Onnistui täydellisesti ohjeita noudattamalla ja oli ihan älyttömän hyvää. Kiitos huippuhyvästä reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.06.2019 - 23:59

Moi! Voi miten hienoa :)! Ah, todella kiva kuulla, että onnistui hyvin, koska leivontareseptien kanssa se on aina erityisen jännittävää. Huippua, kun tulit kertomaan vielä <3

Vastaa
e 25.03.2022 - 20:24

Onko mahdollista tehdä kakkua alle kahdessa tunnissa jos kakkupohja on jo valmiina? (täyttö ja koristelu + täytteiden teko)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2022 - 08:48

Anteeksi myöhäisestä vastauksesta, sanoisin, että kyllä, mutta vähän mietityttää miten täyte jähmettyisi siinä ajassa kunnolla.

Vastaa
Jenka 12.07.2019 - 09:53

Moikka! Hei oisin tekemässä 24 cm vuokaan tämän kakun. Tuleeko minkä mitoituksen suosittelet täytteisiin?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.07.2019 - 10:07

Moi! Kakusta tulee vaan matalampi, mutta korkeampaan versioon tee 1,5 kertainen täyte 🙂

Vastaa
Pinja 7.03.2020 - 17:33

Hei, toimisikohan Pätkis-vadelmakakku mustaherukkatäytteellä, mitä luulet?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.03.2020 - 18:08

Joo! Kiva idea 🙂 Uskon, että pätkis sopis hyvinkin mustaherukan kanssa :).

Vastaa
Anna 4.10.2021 - 13:49

Hei jos tekee liukuvärjäyksen niin kannattaako pätkis kuorutetta tehdä vähemmän ja paljonko vaalea kuorutetta teit?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.10.2021 - 09:09

Pätkiskuorrutetta kannattaa tehdä silloin vain puolikas annos. En nyt tosiaan muista yhtään, minkä verran tein vaaleaa kuorrutetta ja harmillisesti en ole näköjään sitä silloin kirjoittanut :o. Riippuu toki kakun koosta. Veikkaan, että esim tällainenriittänee: 75g huoneenlämpöistä voita/margariinia, 100g maustamatonta tuorejuustoa, n. 2½ dl tomusokeria. Vatkaa voi ensin pehmeäksi. Vatkaa joukkoon sitten tuorejuusto ja tomusokeri. Tomusokerin määrää voi lisätä, jos tarvitsee jämäkämpää.

Vastaa
Suvi 9.01.2022 - 17:34

Hei! Olisikohan tässä mitään potentiaalia tavallisella vaalealla kakkupohjalla? En ole kokeillut tätä suklaakakkupohjaa, mutta usein suklaakakut on liian jytyjä omaan makuun.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.01.2022 - 15:01

Tää on kyllä aika jytyä :). Vois toimia hyvinkin sellasena raikkaampana versiona.

Vastaa
Nea 27.08.2022 - 13:10

Moi! Olen juuri tekemässä vadelmatäytettä. Ohjeen ainesosaluettelossa lukee vaniljajauhe, mutta selittävässä ohjeessa (kohdassa 4) puhutaan vaniljasokerista. Kumpaa laitetaan? 🙂 Uusi tuttavuus minulle tuo vaniljajauhe, jota ostin kakkua varten, mutta luettuani ohjeen vaihe vaiheelta rupesin nyt epäröimään, kumpaa olisi parempi laittaa.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.08.2022 - 15:47

Kumpi tahansa sopii, olen tarkoittanut samaa asiaa, mutta mennyt näköjään sanoissa sekaisin. Korjana reseptiin vaniljasokerin :).

Vastaa
Nea 28.08.2022 - 21:25

Kiitos! Käytin vaniljajauhetta ja näytti maistuvan vieraille

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.09.2022 - 10:05

Kiva kuulla 🙂

Vastaa
Idano 31.10.2022 - 16:18

Suklaakakkupohja oli todella hyvä ja mehevä. Parhaimpia mitä olen maistanut ja tehnyt. Myös helppo tehdä. Vadelmatäyte jäi minulla laimean makuiseksi, tosin käytin pakastemarjoja. Ehkä kokeilen mustaherukoilla seuraavan kerran ja jätän täytteestä pätkisrouheen pois.Pätkiskuorrute on todella herkullinen.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.11.2022 - 09:09

Mustaherukka onkin tosi kiva, ja varmasti siitä saa paljon makua ja sopii tosi hyvin makeiden makujen pariksi :).

Vastaa
Kakkuja 30.12.2023 - 13:24

Moikka, onko Pätkilselle mitään laktoositonta vaihtoehtoa?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 8.01.2024 - 19:42

Oon sulattanut esim 50:50 Pirkan minttu-täytesuklaalevyä (vegaaninen) ja tummaa suklaata. Pelkästään tuota täytesuklaalevyä sulattamalla tulee kokkareista suklaata, mutta tavallista suklaata joukkoon sulattamalla saa juoksevamman sulatetun suklaan ja maku on edelleen hyvin minttuinen 🙂

Vastaa

Jätä kommentti