Home Kokemuksia Mt. Everestin huippuvuoristo-oppaasta Kanadaan baarimikoksi. Tositarinoita Nepalista.

Mt. Everestin huippuvuoristo-oppaasta Kanadaan baarimikoksi. Tositarinoita Nepalista.

4 comments

”Nyt, kun olen päässyt Englantiin töihin, pystyn käymään perheeni luona Nepalin vuorilla kerran vuodessa vuosilomallani. Aikaisemmin ollessani töissä Nepalissa koskenlaskuoppaana, minulla oli varaa käydä heidän luonaan kerran viidessä vuodessa.” – yksi nepalilainen mies, johon tutustuimme bussimatkalla Nepalissa. Hän oli juurikin vuosilomallaam bussissa matkalla kotikyläänsä ja sinne päästyään hän pyysi meidät kaikki vielä sherpa-teelle. Bussi odotti teehetken ajan. 

 “Life in Nepal is very hard.” – henkilö X, Y ja Z.

“Nepal is beautiful country but very difficult to live.” – nepalilainen nuori nainen

Yleensä nepalilaiset rakentavat talonsa kivestä. Vuoden 2015 maanjäristyksen jäjiltä taloja sortui ja sen jälkeen on asuttu näissä peltiseinätaloissa.

Perinteisempää nepalilaista arkkitehtuuria

 

Lentokentälle taksia ajoi nuori, suloinen poika ja ryhdyimme kyselemään hänen taustojaan ja perheestään. “Pääsin Dubaihin töihin vuodeksi. Olin kokkina seitsemän päivää viikossa 16 tuntia päivässä siellä. Olihan se tosi rankkaa ja koko ajan oli ikävä meidän vastasyntynyttä tytärtä. Työt loppui ja nyt ajan Nepalissa taksia. Saan ehkä yhden kyydin yleensä päivässä.” Voiko sitä sanoa pääsemiseksi, jos tuollaisesta raatamisesta lopullinen kuukausipalkka jää sataan dollariin? Eikä tämä auttavasti englantia puhuva taksikuskipoikamme meinannut edes hyväksyä tippiämme tai tarjoamaamme samosaa. Lopulta hän silti sanoi lähtevänsä koska tahansa takaisin Dubaihin, koska Nepalissa on niin hankala tienata edes chapatit pöytään.

Tällä viikolla muistelin häntä, enkä kestänyt ajatusta. En kestänyt, etten ollut edes pyytänyt hänen numeroaan tai mitään tietoja ylös. Kuinka paljon haluaisin lahjoittaa hänen lapsensa tulevaisuuden koulutukseen tarvittavat englanninkielen opintorahat. Perus-englannin opinnot maksavat noin 200 dollaria, ja englanninkieli on avain pois ryysyistä.

Nepalilaisten omat tarinat ja heidän kertomukset maastaan ovat saaneet itseni monta kertaa todella pysähtymään. Kuinka olen silminnähden järkyttynyt kesken heidän tarinoidensa. Ei vitsi, kun pitäisi muistaa useammin, kuinka hiton onnellisessa asemassa me olemme Suomessa. Kuinka nepalilaiset tekevät mitä vain päästäkseen parempiin oloihin – tai eivät edes itsensä eteen, vaan lastensa eteen. Miten he ovat valmiita jättämään perheensä työskennelläkseen orjatyön kaltaisissakin oloissa maan ulkopuolella lähettääkseen perheelleen rahaa elämistä varten ja parhaassa tapauksessa lapsilleen rahaa, jotta he joku päivä pääsisivät ulkomaille opiskelemaan.

Mt. Everestin huippuoppaasta baarimikoksi Kanadaan

Aluksi saatoin ihmetellä, miksi sherpa-ystäväni Dendi lähti vaimonsa ja hänelle niin rakkaan ainoan tyttärensä luota Kanadaan baarimikoksi. Dendi, joka on omassa maassaan suuresti arvostettu ja kokenut sherpa. Dendi kun saapuu majataloon, niin kaikki tuntevat hänet. Kaikki kuuntelevat ja arvostavat häntä. Käynyt kolmesti Mt. Everestin huipulla. Että baarimikoksi?

Enää en ihmettele. Baarimikko Kanadassa tienaa huomattavasti paremmin kuin kokeneinkaan vuoristokiipeilyopas Nepalissa. Puhumattakaan työn vaativuudesta ja käsinkosketeltavista kuolemanriskeistä. Myös Dendin perhe on huojentuunempi siitä, että Dendi on kaukana Kanadassa kuin, että Dendi olisi vuorilla. Nyt perheellä on hyvin varaa saada tytär englanninkieliseen kouluun ja tulevaisuudessa johonkin hyvään ammattiin. Dendin tytär kertoi haluavansa sairaanhoitajaksi.

Dendi ja hänen tyttärensä Yuti

 

Dendin asunto Kathmandussa. Dendin perhe asuu nykyään Nepalin yhdellä parhaimmalla alueella. Dendikin on kotoisin itse hyvin köyhästä vuoristokylästä. 10-vuotiaana hän aloitti patikoijien tavaroiden kantajana, eikä osannut englantia. Kohtasi kuitenkin jalomielisen sveitsiläisperheen, joka maksoi Dendille englanninopinnot, jotka mahdollistivat paremman elämän oppaana.

Hammastahnatuubittajasta Dubain pilvenpiirtäjien katolle 50 asteen helteeseen ja lopulta viidakko-oppaaksi 

Istumme Chitwanin kansallispuiston keskellä viidakkoa olevassa mitä askeettisimman savimajan pihalla rikkinäisillä muovituoleilla tulista riisiä sormin suuhun kauhoen. Oppaamme avaa meille hieman elämäntarinaansa meidän tätä tiedustellessa. Hän oli nuorempana työskennellyt ensin Mumbaissa hammastahnaa tuubittaen 60 dollarin kuukausipalkalla. Edennyt sieltä sitten hänkin Dubaihin, mutta raksalle. Jopa viidenkymmenen asteen helteessä kuusi päivää viikossa palkan ollessa hieman yli sata dollaria kuussa. Vihdoin hän oli oppinut tarpeeksi englantia voidakseen työskennellä oppaana. 

Keskeltä viidakkoa löytyvä kylä

Jos jostain nepalilaisilta voi ottaa oppia, niin elämänasenteesta ja keinujen rakentamistekniikasta.

 

Opas onkin se paras mahdollinen ammatti Nepalissa lääkärin lisäksi. Se mitä he melkein kaikki tavoittelevat. Silti oppaillakaan ei monella ole tarpeeksi töitä, ja hekin joutuvat osa lähtemään Dubaihin ja muihin Lähi-Idän maihin, useat vielä täysin epäinhimillisiin oloihin, kauaksi perheestä. “Parhaat” oppaat voivat edetä kiipeilyoppaiksi riskeeraten samalla henkensä. Mitä tahansa perheensä eteen.

Epätoivosta ja köyhyydestä huolimatta nepalilaisten ulkoinen olemus on yleensä erittäin hymyilevä ja ystävällinen. Heidän kertomuksensa laittavat asiat perspektiiviin ja avartavat maailmaa ihan toisella tavalla. Miten esimerkiksi sairaalan toiminnan edistäminen ei lähde paremmista tutkimuslaitteista, vaan ihan vain siitä, että saadaan ensiksi luotettavammin toimiva sähköverkko. Tai sitä ennen taskulamppu. Toisaalta tarinat aiheuttavat tuskaa, vaikeaa oloa ja nimenomaan sitä epätoivoa. Kuinka voisi heitä kaikkia auttaa? Haluaisin niin paljon tehdä jotain hyvää heidän eteensä. 

Kaikkien tutkimusten mukaan äärimmäisestä köyhyydestä poispääseminen tuottaa kaikin tavoin hyvää myös väestönkasvun kannalta. Kun naiset saavat koulutusta, niin omakin kokemus köyhistä maista kertoo, että he haaveilevat sen jälkeen yhdestä-kahdesta lapsesta ja kunnon työstä. 

Pyykillä

Pyykillä 2

Kankaan kudontaa

 

Vuoristoisessa Nepalissa viljelyolosuhteet ovat äärimmäisen vaativat. Infrastruktuuri olematonta. Eräskin kertoi, että hänen kyläänsä rakennettiin vasta pari vuotta sitten autotie, jota pitkin pääsee päivässä Katmanduhun. Ennen samaan matkaan meni viisi kuukautta kävellen. Koko maa on korruptoitunut ja poliittinen tilanne vaikea. Ihmiskauppaa tapahtuu. Isona ogelmana on lasten ostaminen/vieminen pois vuorilta, köyhien vanhempiensa luota luvaten lapselle paremmat olon ja koulutuksen. Todellisuudessa useimmat näistä lapsista päätyvät vaikka mihin aina Intian bordelleihin saakka.

Maan ainoa varsinainen tulonlähde on turismi. Mutta jopa sillä on vaikea ansaita. Joko saa riskeerata kiipeilysherpojen tavoin henkensä vuorilla tienaten parituhatta dollaria vuodessa parin kuukauden ekstremetyöstä, jota tuskin kukaan meistä tekisi edes kymmenistä tuhansista euroista- tai sitten keräillä pikkuropoja turistien kanssa matkamuistojen hinnoista tinkien. Tai kaikkea siltä väliltä. Useat tietämäni oppaat ovat joutuneet lähtemään Nepalista esimerkiksi juuri Dubaihin varman, mutta erittäin pienen palkan perässä, sillä edes oppaille ei välttämättä riitä tarpeeksi töitä edes perustarpeiden ylläpitoon. Vaellus-sesonki on joka tapauksessa lyhyt ja kilpailu kovaa. 

Kuinka ristiriitaista on ajatukset Dubaistakin. Pidän ehdottoman tuomittavana Dubain ja muiden Lähi-Idän maiden orjuutuskulttuuria. Tuollaisia tuntimääriä ja työoloja ei pitäisi hyväksyä niin pienellä palkalla. Ehdottomasti en matkustaisi minnekään sinne välillisesti tukeakseni tätä. Oikein pahaa on tehnyt, kun on jo kahdesti joutunut Qatariin jatkolennolta myöhästyttyä. Mutta se, että onko parempi, että meidän taksikuskin lapsi kuolee nälkään vai että tämä mies lähtee Dubaihin töihin? Jokin työ on parempi kuin ei mikään juuri hetkellä X. Pidemmällä aikavälillä koulutusta on lisättävä, ja muita poliittisia oloja parannettava, jotta ei tarvitsisi enää lähteä Dubaihin.

Ajatuksia siitä, miten olen kokenut voivani tehdä jotain hyvää heidän eteensä

On kurjaa katsella, kun turistit niin hanakasti tinkaavat muutenkin jo meille halvoista hinnoista. Tinkaaminen ei ole edes mikään etiketti Nepalissa, kuten joissain maissa on. Minäkin joskus ajattelemattomana ja “köyhänä opiskelijana” tinkasin. Vasta todellinen tutustuminen oloihin ja ihmisiin muutti ajattelutapaani. Mieluummin maksan heille reilua tippiä. Tippaaminen kuuluukin etikettiin esimerkiksi oppaille tai kantajille maksettaessa. Haluan työllistää jonkin paikallisen oppaaksi – tai edes karkkipussien kantajaksi (kuten viimeisimmän retkemme Pasang, joka kantoi sitten 5 kiloa karkkia – ihan vain tukeakseni heitä). Kun kerran olen jo etuoikeutettu matkustamaan toiseen maahan, toisten maille, niin haluan kantaa korteni kekoon tukemalla paikallisia mahdollisimman paljon. Tunnen, että se on se suurin keino, jolla voin itse avustaa heitä.

Suuri unelmani lääkiksen aikana oli tulla SPR-lääkäriksi. Päästä työskentelemään kriisialueille. Aloin jo valita valinnaisia kurssejakin sitä ajatellen. Edelleen haaveilen, jos vaikka löytyisi jokin koulutusprojekti. Paikallisten kouluttaminen terveydenhuollossa. Ihailen isääni, joka on lähtenyt Tansaniaan kouluttamaan paikallisia paremmiksi kirurgeiksi ja viemään heille parempia työvälineitä.

Itse SPR-työhaave jäi siihen, kun meille oli puhumassa naislääkäri SPR:ltä. Hän kertoi aivan todella surullisen esimerkin taas siitä, miten siihen työhön ei kannata yhdistää lasten hankkimista tai perhe-elämää. SPR-lääkäri joutuu pitkille työkomennuksille ympäri maailmaa, eikä kriisityöalueille voi viedä lapsia tai miestä mukanaan.

Tällä hetkellä meillä on kyllä oma avustusajatus meneillään.. 🙂

Matkailu avartaa. Se ei ole vain kliseinen lausahdus, vaan aivan totista totta. Mikään ei ole muuttanut ajatustapojani kuin köyhien maiden asukkaisiin tutustuminen. Nepaliin olenkin syventänyt suhdettani matkustamalla aina vain takaisin sinne. Miksi et mene johonkin uuteen paikkaan, multa kysytään. Siksi, että koen antoisampana tutustua paremmin tiettyhin paikkoihin.

Ensi kerralla mun on pakko vielä avata sanainen arkkuni Mt. Everestin kiipeilyn todellisuudesta sherpojen näkökulmasta.

Lisää kirjoituksia Nepalista

Piirtäjäpoika Nepalista. 

Manaslu Circuit

Nepalin ruokapäiväkirja

Kokemuksia Nepalin terveydenhuollosta

Kokemuksia Nepalin lastenkodista

Nepalin vaellukselle varustautuminen

Nepalin vaelluksen suunnittelu

Everestin vaelluksen vastoinkäymiset

Vuoristotauti, oireet, hoito ja ehkäisy

Jäikö nälkä?

4 comments

Linda / Revontulipalo 14.09.2019 - 20:02

Tuosta syystä en itsekään halua matkustaa Dubaihin, en halua tukea niitä työoloja ja tuntimääriä. Mut ihan mahtavaa että postaat ruokajuttujen lisäksi kaikesta tällaisestakin. Itse en ole vielä ikinä matkustanut Eurooppaa kauemmaksi, niin on tosi kiinnostavaa ja avartavaa lukea näitä sun postauksia just Nepalista ja muualtakin. Kiitos mahtavasta ja ajatuksia herättävästä blogista!

Ps. Jos teidän avustusidea (josta mainitsit) jossain kohti toteutuu, niin olisi kiva kuulla siitä täällä blogissa tai instagramissa!

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 15.09.2019 - 15:47

Kiitos paljon sulle :). Tosi kiva, että muillekin jutuille löytyy mielenkiintoa. Ja nää yleismaailmalliset avartavat postaukset on itselleni antoisimpia, kun pääsee vähän jakamaan ymmärrystä eteenpäin kokemistaan asioista :). Mun mielestä Dubaista ja muista öljysheikkivaltioista puhutaan ihan liian vähän, koska tuntuu, että siellä ravaa jatkuvasti fiksuja länsimaalaisia eli jään vain miettimään, että heillä ei varmaan ole mitään käsitystä, millä tavoin sitä maata pyöritetään kaikkine hulppeuksineen..
Hih, kiitos toiveesta, kerron kun asia edistyy :).

Reply
Glotter-Bäckerin 18.09.2019 - 15:21

Kylläpä laittoin miettimään tämä teksti! Ahdistaa.

Mäkin uskon vahvasti siihen, että kouluttautuminen on avain liikakansoitukseen ja paras kehitysavun muoto. Etsin pitkään sopivaa, luotettavaa avustusjärjestöä jonka avulla tuen nyt anonyymiä intialaista koulutyttöä. Mutta ehkä voisi tarjota useammallekin koulutien ja auttaa enemmän, jos vain luottaisi avustusjärjestöihin??

Mahtavia kuvia lapsista, ihan huikeita ilmeitä!

Reply
Saara / Viimeistä murua myöten 18.09.2019 - 16:30

Just tuo oikean avustusjärjestön löytäminen on vaikeaa. Lahjoitan ympäristöasioihin säännöllisesti rahaa WWF:n kautta, mutta aina tietysti haluaa varmistaa, että esim rahalahjoituksella tai muulla avulla on oikea merkitys ja että se menee oikeaan paikkaan. Markuksella on se lastenkoti Nepalissa sekä päihdehuoltopaikka Nepalissa, jonne hän lähettää avustusta. Mulla on onneksi juuri Dendi-sherpa, johon luotan ja hänen kauttaan ollaan selvittelemässä Nepalista sopivia lapsia/nuoria, joiden koulutusta voisimme tukea :).

Reply

Leave a Comment