Koti Markuksen asiatekstit Markus: Nepalin reissu osa 4, vastoinkäymiset

Markus: Nepalin reissu osa 4, vastoinkäymiset

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
11 kommentit

Huolellakaan suunnitellut ja paljon odotetut reissut eivät välttämättä mene ihan niin putkeen… Sitä joutui itselleen useammin kuin kerran hokemaan, että ei se määränpää, vaan se matka… Vaan kyllä se mieltä koettelee, kun joutuu kääntymään takaisin kesken reitin ennen kaikkien hehkuttamia upeimpia näköalapaikkoja. Varsinkin kun kyseessä oli minun ja Markuksen ensimmäinen yhteinen matkamme Nepaliin – ja Nepal on siis se juttu, mikä meitä alun perin yhdisti.

Kuvittele, että olet lähtemässä elämäsi suurimmalle seikkailulle valloittamaan maailman korkeimman vuoren, Sagarmathan, alamaastoja. Edessäsi siintää monen viikon kävely jylhissä vuorimaisemissa painoltaan optimoitu rinkka selässäsi. Olet henkisesti ja mahdollisesti jopa fyysisesti valmistautunut haasteeseen. Olet pakannut rinkkasi järkevästi, tiivistänyt painopisteen nanometrin päähän selkärangastasi ja karsinut ylimääräiset grammat nyppimällä turhat ihokarvat käsistäsi. Yksi kerrallaan. Hyvin kivuliaasti. Odotettavissa oleva jalkalihastesi tuska on vain ihana muistutus Zhumulangma Fengin mahdista ja tiedät, että viiden päivän kävelyn jälkeen ne tottuvat jatkuvaan rasitukseen ja saat allesi ”trail-leggsit”, jotka skaalaavat Qomolangman vuorenrinteitä ylös ja alas kipua tuntematta. Vuoristotaudin vaaran tiedostaen olet tehnyt reittisuunnitelmastasi järkevän luomalla tietokonesimulaatioita odotettavissa olevasta korkeusvaihteluista, tarkkailet oireitasi lääketieteellisillä pisteytyslomakkeilla, etkä sorru typeryyksiin, kuten nuo kaikki muut tiedostamattomat hyväuskoiset. Edes vuoriaurinko ei polta nahkaasi, koska levität kuuliaisesti aurinkorasvaa paljaille ihoalueillesi sellaisella antaumuksella, että kanssatrekkaajat saavat vaeltaa ainaisessa Aloe Veran tuoksussa. Satoi tai paistoi. Kannat mukanasi riittävästi nestettä ja herätyskellosi muistuttaa sinua juomaan säännöllisin väliajoin, 2467 sekunnin välein. Olet ottanut kaikki muuttujat huomioon ja valjastanut luontoäidin pelkäksi välikappaleeksesi. Mikä voisi enää mennä pieleen? Totta puhuen, hyvin moni asia.

Rahat tai henki!

Kaikkeen ei voi varautua etukäteen ja sen saimme huomata karvaasti Nepalin vaelluksellamme. On hyvin pitkälti tuurista kiinni, mitä seuraavaksi luetelluista vastoinkäymisistämme osuu kohdallesi. Tämän kirjoituksen tarkoitus ei ole pelotella ketään jättämään vaelluksia väliin, koska aikaisemmat vaelluksemme (myös Nepalissa) ovat olleet pitkälti auringonpaistetta, sateenkaaria ja yksisarvisia. Tällaista sattumusten sumaa emme osanneet odottaa. Meillä kävi vain huono tuuri.

Aloitetaan ajasta ennen trail-leggsejä. Kuten jo totesin, lihaskipu on vain suloisen kaunis muistutus siitä, että etenet kohti tavoitettasi. Kohtaat sen palkintona uurastuksestasi; tiedät tehneesi jotain. Et välttämättä tiedä mitä, mutta jotain. Kuitenkin tilanteessa, jossa tuo kipu on lihastesi sijaan polvinivelissäsi johtuen jatkuvan nousun ja laskun aiheuttamasta ylirasituksesta ei-enää-niin-nuorekkaisiin-ligamentteihisi, tilanne muuttuu monella tapaa haastavammaksi. Alat epäröidä. Dal-bhat-power täyttää kyllä lihastesi hiilihydraattivajeen, mutta imeytyykö se sidekudoksiisi? Et voi tietää kuinka pahaksi tuo tuska tulee yltymään tai kuinka pitkä lepo auttaisi oireisiin. On vain jatkettava eteenpäin ja vähennettävä polviin kohdistuvaa rasitusta oikeaoppisella teleskooppikeppien käytöllä. Hetkessä kahdesta alaraajasta tulee neljä, kun valjastat olkavartesi polviesi avuksi. Tämä ongelma korostuu etenkin alkumatkasta, jolloin kävelypäivät ovat pidempiä eikä kehosi ole vielä tottunut rasitukseen ja kolotuksen puutteessa kurmuutat teräksiset reitesi yli niiden sietokyvyn. Kävelysauvojen jälkeen ainoat ystäväsi ovat burzumi ja toiveikkaat yöunet. Ehkä huominen olisi parempi päivä… Tämä oli minun ja Avalonmaister_899:n todellisuus ensimmäiset viisi päivää vaelluksestamme.

Kun kehomme ovat fyysisesti uuvutettuja, jatkuvan energiavajeen kourissa ja eteenpäin on vain jatkettava, ihmiskunnan suurimmat ystävät, virukset ja bakteerit, päättävät tulla tervehtimään meitä meidän vahvimpina hetkinämme. Viisaudenhampaan tulehdus ei ole jotain, mitä välttämättä toivot edes koto-Suomessa, mutta vielä vastahakoisemmin toivotat sen tervetulleeksi Nepalin vuoristossa, jossa hoitomahdollisuudet rajoittuvat mukanasi tuomiin kipulääkkeisiin, kyläshamaanin yrttivoiteisiin ja seuraavasta kylästä löytyviin hieman ruosteisiin voimapihteihin. Palloksi laajentunutta ientäni jatkuvasti kielelläni lipoessani en ollut edes varma, löytyisikö heiltä niitä pihtejä. Se oli joko kieleni livonnan aiheuttama kiihtynyt verenkierto tulehdusalueella, tai teräksenluja immuunipuolustukseni, joka karkotti nuo viheliäiset bakteerit takaisin sinne, minne ne kuuluvatkin, eli hampaitteni väliin (muistakaa langata). Hammastulehdus ei toki jäänyt ainoaksi infektiuuniksi matkallamme. Saara joutui kävelemään kaksi päivää yksisilmäisenä, vaarallisesti vailla syvyysnäköä, kun silmätulehdus muurasi hänen toisen silmänsä umpeen, SexyHexy, Saara ja Avalonmaister_899 joutuivat juomaan linssivellinsä pillien läpi, kun nielutulehdus teki heidän kurkuistaan hiekkapaperia. Namche Bazaarin sivistykseen päästyämme Saara sairastui flunssaan ja minä miesflunssaan, eli kuumeettomaan pneumonia-influenssa-keuhkoklamydiaan, joka halvaannutti minut väliaikaisesti makuupussini uumeniin ja saatoin vain siemailla minulle tuotua inkivääriteetä vällyjen alta.

Nepalissa tutustut myös käsitteeseen vaellusyskä, joka alkaa ensimmäisestä majapaikasta ja loppuu kaksi kuukautta reissun jälkeen. Kaikki kohtaamamme vaeltajat kärsivät tästä enemmän kiusallisesta, kuin haitallisesta oireesta. Keskusteluista tuli huvittavia.

  • Hei *köh*, mitä kuuluu *köh*?
  • *köh* Hyvää, *köh**köh*.
  • Menossa *köh* ylöspäin vai alas*köh*päin?
  • *köh**köh**köh* … *köh**köh* (alaspäin).
  • Selvä, me *köh* olemme menossa *köh* (ylöspäin).

Pitkään vaeltaneet tunnisti helposti heidän edenneestä vaellusyskästään. Toinen hengitysteihin liittyvä haaste oli pölyastmakeuhkojeni vaihteleva reagoiminen vallitseviin olosuhteisiin. Olen käytännössä allerginen kaikelle liikkuvalle ja karvaiselle (joka käsittää myös Saaran äidin puudelit [allergiani niitä kohtaan on vain mieleni heikkoutta]), joten vastaantulevat valtavat aasilaumat saivat henkeni viheltämään ja jouduin keskimäärin joka toisella hengenvedolla turvautumaan avaaviin astmalääkkeisiin. Namche Bazaarin jälkeen aasilaumat hävisivät ja vastaan tuli enää satunnaisia jakkilaumoja, joten hengittämisestä tuli huomattavasti helpompaa. Jälkeenpäin pohdin, johtuiko hyvä sopeutumiseni vuoriston korkeuteen yksinkertaisesti vain siitä, että olin tottunut muita alhaisempaan happiosapaineeseen jo vaelluksen ensimmäisistä päivistä lähtien.

Nämä kaikki tähän mennessä luetelluista vastoinkäymisistämme olivat kuitenkin vain pientä esisoittoa siihen verrattuna, mikä meitä odotti Gokyo järven porteilla, lähes 5000 metrin korkeudessa. Käytännössä joka ikinen vuorivaeltaja on varmasti voinut ainakin osittain samaistua näihin edeltä mainittuihin rataskapuloihin, mutta se mitä tulen kohta paljastamaan, saisi itse Sir Edmund Hillarynkin loikkimaan alas Mt. Everestin valloittamattomalta huipulta vuonna 1953, minuutteja ennen sen valloitusta, ja hautaamaan kaikki haaveensa maailman korkeimman vuoren huiputtamisesta ikiajoiksi.

Puhun kunnon vatsataudista. En mistään perus turistiribaleesta, josta Avalonmaister_899 kärsii välittömästi kotikylänsä rajat ylitettyään, vaan kunnon vatsataudista. Vastaavanlaisen kahdesta päästä laukeavan tulivuorenpurkauksen olen kärsinyt kahdesti aikaisemmin Suomessa sairastuttuani norovirukseen ja ne ovat jo olleet aivan riittävän epämiellyttäviä kokemuksia lämmitetyn asuntoni mukavalla posliini-istuimella kärsiessä, Saaran toimittaessa Jaffaa ja mehukeittoja kaupasta nautittavakseni. Sen kokeminen 5000 metrin korkeudessa, jo valmiiksi uupuneena, kuivettuneena ja kaikkiin paikallisiin ruokatuotteisiin välttämisrefleksin kehittäneenä ulkohuussissa, jossa elohopea näytti -10 astetta, ja saavista heittämäni huuhteluvesi jäätyi välittömästi posliiniin kosketettuaan, oli kokemus, jota en halua uusia. Ja koska yhdellä oli se, kaikille tuli se. Ei tarvittu kuin tuo yksi yöllinen koettelemus ja pyristelymme kohti seuraavina päivinä tapahtuvaa jäätikönylitystä kohti oli tehty tyhjäksi. Voima oli virrannut meistä nesteen muodossa ja jäljellä oleva paluumatka sujui muutaman sadan metrin pätkissä, joiden välissä piti heittäytyä maahan makaamaan tasaamaan hengitystä. Ja se oli alamäkeä. Jälkeenpäin ajateltuna oli varmasti viisasta luovuttaa ja kääntyä takaisin, mutta niin ajatteleminen antaa ymmärtää, että meillä olisi ollut jotain muitakin vaihtoehtoja. Siinä olotilassa vaihtoehtoja oli vain yksi.

Gokyo Lake – 4800m. Yhden euron majapaikan näkymissä ei valittamista, mutta yöllä iskenyt vatsatauti pakotti meidät kääntymään tässä vaiheessa kotiinpäin..
Henkiä etsimässä

Loppusanat: Saara saattoi mainita kirjoitukseni luettuaan, että saatan sortua satunnaisesti pienimuotoiseen värikynän käyttöön tapahtumien kuvailussa ja saattaa olla, että ne eivät todellisuudessa menneet pilkulleen niin, kuin olen ne tässä esittänyt. Hänelle sallittakoon oikeus omaan mielipiteeseen 😉. Tilanne on hieman samankaltainen, kuin miesflunssan tapauksessa. Se ei ole sitä, miltä se näyttää. Se on sitä, miltä se tuntuu. Miesflunssa on kuitenkin maailman vaarallisin kuolemaan johtamaton sairaus…

Jäikö nälkä?

11 kommentit

Sari Atula 6.04.2019 - 11:10

Heh-kiitos Markus-ei ainakaan kaduta että olen pysynyt pois Nepalista noin 30 vuottaMainintana vain että itsekin olen kokenut elämäni pahimman mahataudin Nepalissa- muistan sen vieläkin pelottavana eikä yhtään hauskana kokemuksena joten näin täti-ihmisenä onnittelen teitä viisaasta valinnasta reitin suhteenAinoa asia kirjoituksessasi, jonka kuitenkin voin sydämestäni allekirjoittaa, on että puudeliallergia ei voi kertoa muusta kuin mielen heikkoudesta

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.04.2019 - 16:44

:DD Puudeliallergia 😀 Ei tarvi kyllä nyt hetkeen mennä takaisin Nepaliin 😀

Vastaa
Sari Atula 6.04.2019 - 22:07

Hymiöt olivat näemmä tippuneet pois mutta voitte kuvitella ne oikeille paikoilleen!

Vastaa
merikukka 7.04.2019 - 07:37

Värikkäästi kerrottu! Onneksi minulla ei ole sitä persoonallisuuspiirrettä, joka pakottaisi vuorille

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.04.2019 - 08:28

Haha 😀 Toivoisin usein, että minullakaan olisi 😀

Vastaa
Kirsi 7.04.2019 - 08:54

Repesin :D! Hauskasti kirjotettu, vaikkei varmaan niin hauskaa ollukaan sillä hetkellä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.04.2019 - 09:01

Vastoinkäymiset voi kääntää aina hauskaksi tarinaksi jälkikäteen :D.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 24.04.2019 - 15:41

Montako vastoinkäymistä voi mahtua yhteen reissuun?? Ei apua!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.04.2019 - 19:08

Se oli varoituksen sana, että nyt loppuu se matkustelu ja pysykää kotona :D.

Vastaa
Sami Määttä 16.07.2019 - 11:43

Kiitos loistavasta blogiteoksesta! Huomioin jutut suominepal -osoitteessa https://m.facebook.com/story.php?story_fbid=1446112865531431&id=188347831307947
– Sami Määttä

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.07.2019 - 11:07

Kiitos Sami! Välitän kiitokset myös Markukselle. Hän taatusti ilahtuu, että hänen juttunsa on jaettu eteenpäin, jotta joku muukin voi saada niistä iloa ja hyötyä :). En tiennytkään tuollaisesta facebook-ryhmästä.

Vastaa

Jätä kommentti