Koti Ajatuksia Kiitoksen valtava voima – ja Blogin 3 vuotis-synttärit

Kiitoksen valtava voima – ja Blogin 3 vuotis-synttärit

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Yksi kiitos voi lämmittää mieltä enemmän kuin 1000 rahaa tai 1000 seuraajaa. Yksi kiitos voi auttaa selättämään pahimman työahdistuksen tai kiireestä aiheutuvan stressin. Yksi kiitos voi auttaa muistamaan elämän ja toisen auttamisen arvon.

Mulla on takana varmaan yksi elämäni kiireisimmistä viikoista tai parikin sellaista. Viikkoon mahtui päivätyöviikon lisäksi ison kirjaprojektin viimeiset kuvaukset ja kuvien toimitus, parin muun kuvausprojektin deadline sekä yhdet yo-juhlatarjottavat järjestettävänä, ja kakkujen teko toisiin valmistujaisjuhliin. Olen käynyt aivan jaksamiseni äärirajoilla, vähän itkenyt välissä; en ole ehtinyt nukkua, en urheilla, ja syönyt pelkkiä ylijääneitä kakkutaikinoita, kakun täytteitä ja tarjoilukelvottomia muita herkkuja. Siihen päälle vielä pieniä surkeiden sattumusten sarjoja. Kolhasin toista autoa parkkipaikalla (vitsi mikä hysteerinen paniikki siitä voi syntyä – onneksi toisen auton omistaja suhtautui suopeasti), keskiviikkoillaksi verkkokaupasta tilaamani monen sadan euron raaka-aineet yo-catering-ruokia varten eivät saapuneetkaan ja minuutti-aikatauluni meinasi mennä ihan plörinäksi. Perjantaina kolme iltaa väsäämäni täytekakku Markuksen veljen valmistujaisiin kiepahti nurin auton lattialle juuri kun se oli kuljetusta vaille valmis. Siinä sitten jäätävissä tunnelmissa, kädet ja jalat suklaatahnassa ajelimme kohti juhlia käsissäni auton lattiamaton kuvioima pienillä kivillä varusteltu täytekakku (onni oli onnettomuudessa, että olin vähän turhaan ja huvikseen väsännyt pienemmän kakun mukaan, joka sai sitten kelvata valmistujaiskakuksi).

Before
Seconds after

Siinä sitten mietin, kun kolme iltaa ja vielä yhden viikonloppupäivän väsäsin taas 30 hengen ja yli 10 ruokalajin noutopöytää, että mikä järki tässä on? Miksi uuvutan itseni kaikella mahdollisella työllä siihen pisteeseen, etten tosiaan ehdi enää nukkua, nähdä kavereita, viettää aikaa Markuksen kanssa tai ulkoilla ja liikkua? Sanoin jo, että nyt saa tästä lähin catering-keikat jäädä. Oli vissiin kulunut niin pitkään edellisestä catering-keikasta, etten enää muistanutkaan, miksi sitä ylipäänsä olen niin tykännyt tehdä. Kun valmistujaisten tarjoilupöytä oli valmis ja näki sen kiitollisuuden, ilon ja huojennuksen isäntäperheen kasvoilla, niin muisti taas mikä homman suola on. Ruoanlaitossa toisille koukuttaa se lopussa seisova kiitos. Kun kuulet, että muut pitivät laittamastasi ruoasta ja kiittelevät siitä. Yksi kasvotusten merkityksellä sanottu kiitos ja kaikki uurastuksen aikana valuneet hikikarpalot ja ärräpäät unohtuvat taivaan tuuliin. Hymyssä suin lähti kotiin, että olipa taas kivaa!

Tai kun Markuksen äiti jaksoi kivisestä kakusta huolimatta kiitellä vaivannäköäni, ja kaikki kehuivat valtavasti sitä toista, pelastunutta varakakkua, niin ajelu kotiin päin sujui jo rattoisassa tunnelmassa ja tilanteelle pystyttiin jo vähän naureskelemaan.

Kun taas soitin verkkokaupan asiakaspalveluun, josta olin ruoat kotiin tilannut, niin tiesin, että räyhääminen ei olisi auttanut yhtään mitään. Soitin ja ystävällisesti kyselin ja pyytelin anteeksi, että tämä varmaan on oikeastaan minun syyni, että tilaus varmaan meni pieleen, mutta olisikohan mitenkään mahdollista saada toimitusta huomenaamuksi, vaikka tiedän, että tilaukset pitäisi kyllä tehdä ennen klo 19 ja kello on jo yli sen. Asiakaspalvelijaa on suuren suuri kiittäminen, että hän sitten rupesi asiaa järjestelemään, vaikkei olisi tarvinnut, ja ruoat saatiin seuraavaksi päiväksi kotiovelle. Lopuksi kiittelin todella hyvästä asiakaspalvelusta ja tulin itsekin hyvälle mielelle. Niin se myös on, että kiitoksen sanominen toiselle saa kiitoksen sanojan hyvälle mielelle.

Työhyvinvointi, terveydenhoito ja kiitos

Entäs työpaikalla. Edellisessä työpaikassani olin monta kertaa aivan musertunut ja työn uuvuttama. Viikonloput menivät töistä toipuessa ja miettiessä, että ehkä pitäisi vain irtisanoutua. Silti maanantaisin ei harmittanut mennä töihin, koska työpaikalla työporukka oli niin huippua! Kaikki olivat samassa veneessä, jossa potilaita oli henkilökuntaan nähden aivan liikaa. Töissä jaksoi painaa, kun kaikki jaksoivat tsempata ja kiittää toisiaan. ”Kiitos Tia, hoidit tilanteen todella hyvin.” Tai juuri kun olet kaikkesi antanut ja rättiväsynyt työpäivän jälkeen ja kohdannut monta tuntia jonottaneita, ja siitä ärsyyntyneitä ja valittavia potilaita, niin kun päivän päätteeksi hoitaja sitten tulee sanomaan, että ”Saara, muistatko sen potilaan, joka tuli X vaivan takia. Hän halusi, että välitän sulle kiitokset, että otit hänet tosi hyvin vastaan ja laitoit asiat eteenpäin.” Silloin sitä taas unohtaa kaiken sen työahdistuksen. Muistaa miksi sitä työtä tekee ja tulee ilon kyyneleet silmiin. Toisinaan työahdistuksen keskellä mietin, että vaikka mulle maksettaisiin tästä vitsi kympitonni kuussa, niin en silti jaksaisi. Sitten, kun seuraavana päivänä potilas antaakin suoraa kiitosta hyvästä hoidosta, niin saa oikeasti pyyhkiä kiitollisuuden kyyneleitä silmistä. Silloin huomaa, kuinka ihanaa ja merkityksellistä oma työnsä on. Kiitoksen voimalla jaksaa taas.

Kiitosta ei voi koskaan sanoa liikaa, eikä mikään korvaa kasvotusten tarkoituksella ja merkityksellisesti sanottua kiitosta. Oli se sitten pienestä tai suuresta asiasta.

Päivittäin työssäni mietin, kuinka paljon arvostan kaikkia hoito-ja sosiaalialan työntekijöitä. Heidän työnsä on todella henkisesti, ja välillä fyysisestikin raskasta, ja he tekevät sitä vielä pienellä palkalla. Harvoin asiakkailta tai potilailta saa suoraa kiitosta ja liian usein olen todistamassa tilannetta, jossa hoitajat saavat suoraa huutoa tai panettelua potilailta (lääkärin nähdessään ääni kellossa taas saattaa muuttua). Miten he oikein jaksavat? Mikä heitä voi vuosia motivoida tekemään sitä? Ilmeisesti se on se työn merkityksellisyys isommassa mittakaavassa, mutta kyllä heitä ansaitsisi kiittää paljon enemmän. Yritän itse muistaa kiittää aina kun mahdollista. Hoitajaa hyvästä työstä tai kaupan myyjää hyvästä asiakaspalvelusta. Yksi seuraaja kommentoikin ihanasti instagramissa, että hänen läheisensä on omaishoitaja. Omaishoitaja kertoo jaksavansa sillä, että hänen hoidettavansa muistaa kiitellä hoidosta jatkuvasti.

Parisuhde ja kiitos

Olen myös miettinyt, mikä on minun ja Markuksen hyvän parisuhteen salaisuus. Emme ole koskaan varsinaisesti riidelleet. Pieniä keskusteluja on käyty ja usein ne liittyvät siihen, että teen itse liikaa töitä. Joka tapauksessa, monet ihmettelevät, mikä on meidän rakastavan parisuhteen salaisuus. Yhden salaisuuden avaimen ehkä tajusin. Se on juuri kiitollisuudessa ja kiitoksen sanomisessa ääneen. Kiitämme toisiamme päivittäin jostain ihan pikkujutuista. Sellaisista arkipäiväisistä asioista, jotka periaatteessa ovat itsestään selviä. Markus jaksaa aina kehua ruokiani ja kiitellä niistä. Kiitämme toista, kun toinen on tiskannut, tyhjentänyt astianpesukoneen, imuroinut, käynyt kaupassa, pedannut sängyn tai ostanut lempparijuomaasi. Tai kiitämme toisiamme ihan vain siitä, että toinen on siinä vieressä ja kuuntelee.

Unelmatyö ja kiitos

Valokuvaustöitäkään, eli unelmatöitään rakkaan harrastuksen parissa, ei jaksa ainakaan suurella motivaatiolla tehdä asiakkaalle, joka ei koskaan kommentoi. Ei se palkkio siitä kuvauksesta yksin motivoi. Paljon enemmän motivoi se, jos asiakas kertoo olevansa tyytyväinen. Yksi kiitos tai edes kehitysehdotus (mieluusti hampurilaismallilla), niin samalle asiakkaalle tekee erittäin mielellään vuosia töitä ja antaa ensi kerralla vaikka jotain ekstraa.

Loppuhuomiona sekin, että kuinka monta kertaa tulee ruokavieraiksi uudestaan kutsuttua sellaisia, jotka eivät mitenkään kommentoineet vaivalla laittamaasi ruokaa? Ne taas, jotka ruokaa kehuvat saavat useamminkin kutsun.

Kiitoksen merkitys on myös aivan valtava siinä, että blogi täyttää nyt kolme. Ei blogia pitkään kirjoteta loppujen lopuksi minkään muun vuoksi kuin sen, että tekstit tai reseptit herättävät lukijoissa jotakin. Kiitosta, kommentteja tai ajatuksia. Ihan sama, montako seuraajaa tai lukijaa on, jos koskaan ei saisi kiitosta. Miten suurta onnea olenkaan saanut siitä, kun joku on löytänyt täältä luottoreseptinsä, pelastanut juhlansa reseptieni avulla tai että ihan löytänyt ruoanlaittoinnon!

Siis jaetaan kiitosta eteenpäin (enkä tarkoita mulle, vaan siis ihan kaikille, jotka sen ansaitsevat). Kiitoksen voimalla maailma pyörii.

Jäikö nälkä?

18 kommentit

Niina 2.06.2019 - 09:22

Kiitos hienosta blogista! Olen useampaa reseptiäsi kokeillut ja osa jäänyt vakiokäyttöön. Pidän blogistasi myös sen vuoksi, että kirjoitat välillä muustakin kuin ruoasta, niinkuin tämä postaus 🙂 Ja vielä se täytyy sanoa, että kuvasi ovat aivan upeita!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2019 - 10:08

Kiitos paljon, Niina! On kiva kuulla, että pidät siitä, että välillä on myös muita aiheita :). Tuntuisikin pidemmän päälle hassulta jakaa aina vaan ja pelkästään reseptejä, kun on niin paljon muitakin ajatuksia.

Vastaa
Kaisa 2.06.2019 - 09:45

Ihana kirjoitus Kiitos Saara! Tänään juuri pidetään pieni kesäkauden avaus ja pöydän kruunaa reseptilläsi pyöräytetty kakku. Ihanaa kesää, lepoa ja rentoutumista sinulle

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2019 - 10:06

Kiitos Kaisa, kun luit <3. Hih, tänään alkaakin vähän rauhallisemmat ajat, kun ei ole enää niin montaa projektia käsissä :). Toivon, että kakku maistuu!

Vastaa
Hannele Lehto 2.06.2019 - 10:41

Kiitos hienosta blogista, resepteistä ,kauniista valokuvista ja ajatuksia herättävistä teksteistä. Olen blogisi kautta saanut takaisin intohimoisen ruoanlaittohartastukseni , aina olen viihtynyt keittiössä mutta nykyisin rentoudun parhaiten kun pääsen kokeilemaan uusia reseptejä. Brunssikirja oli ensimmäinen keittokirja vuosiin joka sai hieman tauolla olleen kokkaus innostukseni puhkeamaan. Blogisi reseptejä olen jakanut tutuilleni ja ystäväni kiittävät kun ovat löytäneet blogisi. Itselläni on nyt uusi elämänvaihe jäätyäni päivätyöstä eläkkeelle ja aoinkin viettää runsaasti aikaa keittiössäni ,iso perheeni ja ystävät pääsevät nauttimaan resepteistäsi. Valokuvaus on toinen rakas harrastukseni, blogisi antaa siihenkin inspiraatioita. Suurkiitos että on olemassa ”viimeistämuruamyöten” -blogi .

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2019 - 13:24

Suurkiitos Hannele <3. Aivan ihana kuulla. En osaa kuvitellakana parempaa palautetta kuin se, että on löytänyt ruoanlaittoinnon.

Vastaa
Tiinatuulia 2.06.2019 - 12:19

Ihana postaus, kiitos Saara – inspiraatiosta, takuuhyvistä resepteistä ja just tällaisista teksteistä jotka saa itse kunkin ajattelemaan. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2019 - 13:25

Voi kiitos Tiinatuulia :). Se on ihanaa, jos tämä teksti saa nimenomaan ajatuksia liikkumaan :).

Vastaa
Anu 2.06.2019 - 12:47

Ihana teksti, ja niin ihanat kuvat! Ja viimeinen lause, juuri näin. Kiitoksen voimalla maailma pyörii. Niin se on. Kun itse kiittää ja kehuu, saa siitä valtavan hyvän mielen ja tietenkin kiitoksen vastaanottaminen tuntuu sydämen pohjassa. Tehdään maailmaa paremmaksi ja laitetaan hyvä mieli kiertämään!

Nyt todella ansaittua levähdystä sulle, ota rennosti! Nauti auringosta ja kesäpäivistä – ja hyvästä ruuasta ja herkuista, tietenkin 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.06.2019 - 13:30

Kiitos Anu :). Ihana, että tämä herätti ajatuksia ja sai vielä kommentoimaan :). Onneksi tosiaan työtahti alkaa nyt helpottaa ja pari päivää lomaa on päivätöistäkin, niin voi vain maata kotona :D. Mutta juuri niin, positiivisella voimalla saadaan asioita aikaan ja jaksamista elämään :).

Vastaa
Leena/Mansikkaheinä 2.06.2019 - 17:28

Kolmivuotiaalle ihan SUPER-onnittelut!
Hienoa, että ehdit tehdä blogipostauksia kaikkien kiireittesi lomassa.
Kuulostaa kovasti elämänmakuiselle nuo ”episodit” arjen keskellä, ihanaa että myöhemmin ne jopa naurattavat! ;))
Lämmin kiitokseni sekä tämäntyyppisistä postauksistasi että toimivista resepteistä! Kaunista ja ikimuistoisen ihanaa kesää Saara!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.06.2019 - 09:03

Kiitos Leena <3. Ja kiitos kun olet niin ahkera kommentoija :). Se on mukava, että muillekin kuin reseptipostauksille löytyy lukijoita :).

Vastaa
Linda 3.06.2019 - 13:36

Kiitos sulle ihanasta blogista. Jos tekee mieli hyvää ruokaa, muttei oo varma mitä haluaisi kokata, niin täältä löytyy aina takuuhyviä reseptejä <3 Ja yhdyn Niinaan tossa, että on kiva välillä lukea muitakin juttuja kuin pelkkää ruokaa (kuten just tämä postaus).

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.06.2019 - 21:40

Voi kiitos Linda <3 Nämä kommentit merkitsevät todella paljon :).

Vastaa
Anni 3.06.2019 - 14:04

Ihana kirjoitus! Minunkin puolestani kiitokset blogista, joka kerta toisensa jälkeen inspiroi ryhtymään ruuanlaittoon!

Itse olen siivousalalla töissä ja mielestäni tämä on se syy, miksi työ tällä alalla on niin raskasta ja ikävää. Minua ei haittaa toisinaan epämiellyttävät työtehtävät, pieni palkka, se, että kiire on yleensä kova, eikä työn fyysinen raskaus. Vaan juurikin se, että kiitosta ei kuule koskaan. Perästä kuuluu silloin, jos on valitettavaa, mutta kun työnsä on tehnyt hyvin, ei minkäänlaista kommenttia tule. Tämä työ vain on semmoista, että ihmiset huomaavat sen vain ellei sitä ole tehty kunnolla. Aika usein se harmittaa.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.06.2019 - 21:45

Kiitos Anni :). Voin vaan uskoa! Hoitajat ja sosiaaliväki oli tosiaan vasta sen ammattilistan alkua, joiden sopisi saada paljon enemmän kiitosta! Heitä vaan kohtaan työni kautta niin paljon, että siksi he tulevat ensimmäisenä mieleen. Voisko narsistisesti sanoakin, että bloggaamisessa koukuttaa varmasti montaa se (siis minuakin), että siitä saa aika välitöntä palautetta- ja pääasiassa positiivista ja yhtälailla keskustelua muiden kanssa. Hyvä palaute ja kiitos mistä tahansa työstä on se, mikä motivoi. Esim. myös suurtalouskokit, bussikuskit, roskakuskit, raksamiehet, kaikkea tätä yleistä infrastruktuuria huoltavat ihmiset varmaan todella harvoin saavat kuulla työstään mitään hyvää. Koetaan niin itseisarvoksi, että asiat sujuvat ja toimivat. Ja siivoojien kuten myös esimerkiksi näiden muiden luettelemieni ammattien työpanos huomataan tosiaan vasta, kun asiat ovat pielessä.. Se on kyllä tosi ikävää.. :/. Vitsi, mitenköhän tähän saisi muutoksen!

Vastaa
Kaima 7.06.2019 - 08:20

En oikein ikinä jaksa kommentoida vaikka minulla onkin muutama suosikkiblogi. Tämän postaus sai mietiskelemään, ja hoksasin että enpä ole koskaan sanonut kiitos sinun jakamasta innostuksesta ja intohimosta kokkailua kohtaan. Siitäkin huolimatta että olen itse suurimmissa määrin kiitoksella elävä ihminen. Siispä kiitos Saara! Olen itse innokas kokkailija, mulle ruuanlaitto ja vaukkapa täydellisen risoton valmistaminen on intohimo, jolle omistaisin mieluusti kokonaisia päiviä. Syystä tai toisesta en ole koskaan oikein syttynyt leipomiselle vaikka olenkin sokerihiiri. Toisin kuitenkin on käynyt, kun olen sinun blogiisi tutustunut. Leipomisintoni syttyi jakamastasi mehevästä omenapiirakkareseptistä, jota taisin tehdä vuosi sitten syksyllä tyyliin joka viikonloppu. Nyt asustellessani Uudessa-Seelannissa leipomishimo yllätti taas nähdessäni Baileys-jäätelökakkureseptin, ja se tulikin syötyä parin päivän kuluessa yhdessä poikaystäväni kanssa. Seuraavana viikonloppuna oli taas omenapiirakan vuoro! Blogisi on ihan ykköspaikka, jonka puoleen käännyn kaivatessani inspiraatiota ruuanlaittoon tai herkkuhammasts kolottaessa. Samalla sinun tekemisestä huokuu ihan suunnaton aitous, minkä vuoksi suorastaan fanitan sua! Kiitos kun teet tätä ja jaat meille superherkkullisia ja kauniita luomuksiasi.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.06.2019 - 16:43

Viimeisten lauseiden kohdalla mulla tuli jo oikeasti tippa linssiin :’). Kiitos kaunis kaimani. Todella kauniisti sanottu. Tämä onkin parasta mahdollista palautetta kuulla, että on saanut innostettua jonkin ruoanlaiton pariin – ihanaa :). Kaunista ja mukavaa kesää sinulle!

Vastaa

Jätä kommentti