Koti Illallisvieraille Kiinalaiset dumplingsit (V)

Kiinalaiset dumplingsit (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

 

Sarjassamme vaativat näpertelytyötä, mutta ovat ehdottomasti työn arvoisia!

Dumplingist eli höyryttämällä valmistetut, täytetyt taikinanyytit ovat jotenkin niin ihania. Se taikina ja yllätyksellinen maku siellä sisällä. Dippikastie.. Ehkä osaviehätys on siinä, että dumplingseja ei voi vain kauhoa suuhunsa täyttä päätä nopeasti, lautasesta ylös katsahtamattakaan. Sitä keskittyy ruokailuun eri tavalla kun dippailee dumplingseja yksi kerrallaan. Ja kuka söisi dumplingseja yksin? Tai ainakaan valmistaisi? Siihen liittyy myös se se sosiaalinen aspekti :).

Kiinalaiset dumplingsit. Vegaaninen

Täyte ennen sauvasekoitinta. Surauta täytettä pari kertaa sauvasekoittimella tai blenderssiä, jotta siitä tulee vähän sosemaisempaa ja näin se on helpompi laittaa dumplingsien sisälle.

Näitäkin olen kerran tehnyt kaverini kanssa, toisen kerran siskoni kanssa. Resepti on jäänyt hetkeksi aikaa hyllylly odottamaan, sillä mietin, haluaako kukaan juuri nyt tehdä kiinalaisia dumplingseja? Nyt pahin kiinalaisten pelko (muistatko kun lehdissä puhuttiin, että ihmiset kavahtavat kiinalaisia kiertäen heitä vähän kauempaa) on varmasti hälvennyt ja pelkäämme enemmän uusimaalaisia. 

Olen aiemmin julkaissut nepalilaiset momot, jotka kuuluvat samaan kategoriaan. Olen jossain kuullut puhuttavan valmis-dumpling-taikinasta – se kyllä nopeuttaisi hommaa toden teolla! Vinkkaathan siis, jos tiedät mistä sitä löytää.

En ole toistaiseksi löytänyt Helsingistä valmiita dumplingseja, joissa itse dumplingsissakin olisi jo paljon makua, eikä vain dippikastikkeessa. Sekin motivoi tekemään näitä itse. 


Kiinalaiset dumplingsit – resepti

n. 30-40 kpl

Tarvitset näitä varten höyrytyskorin tai höyrytyskattilan.

Tarvitset

Taikinaan

2 dl vettä
3 1/4 dl vehnäjauhoja
ripaus suolaa

Täytteeseen

1 pkt kylmäsavutofua (300g)
3 valkosipulinkynttä
2 isoa porkkanaa
4 kevätsipulinvartta
100g punakaalia (tai valkoista kaalia)
3 rkl soijakastiketta
2 rkl raastettua inkivääriä

Dippikastikkeeseen

½ dl soijakastiketta
2 rkl chilikastiketta-/tahnaa
½ limen mehu
1 rkl riisiviinietikkaa (tai muuta etikkaa)
3 rkl vaahterasiirappia (tai hunajaa, jos ei tarvitse vegaanista)
3 rkl maapähkinävoita

Valmistusohjeet

  1. Valmista taikina. Sekoita veden joukkoon jauhoja vähitellen ja vaivaa samalla. Lisää loppuvaiheessa suola. Jatka vaivaamista useita minuutteja, kunnes saat kiinteän taikinapallon. Tarvittaessa lisää jauhoja. Liiasta vaivaamisesta ei ole haittaa, näin varmistat ainakin taikinan sitkon, ettei se murru myöhemmin. Kääri kelmuun ja laita jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.
  2. Valmista täyte. Murenna tofu käsin murusiksi. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna ne. Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi. Hienonna kevätsipulinvarret. Hienonna kaali ohuiksi suikaleiksi. Raasta inkivääri. Laita kaikki täyteainekset tehosekoittimeen ja surauta muutaman kerran, niin että täytteet hiukan pehmenevät ja saat ne tasaisemmin sekoitettua yhtenäiseksi. Älä kuitenkaan jauha blenderissä liikaa, ettei tule sosetta.
  3. Valmista dippikastike. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Jos maapähkinävoi on jäykkää, niin sekoita kaikki blenderissä tasaiseksi.
  4. Täytä dumplingsit. Pastakoneesta on apua. Voit valmistaa dumplings-taikinan pastakoneen avulla ohueksi tai vaihtoehtoisesti käsivoimin kaulia taikinasta mahdollisimman ohuita isoja levyjä. Tee esimerkiksi vesilasin avulla ympyröitä taikinaan ja leikkaa siitä ympyröitä. Pidä muu taikina koko ajan peitettynä kostean liinan alla ja käsittele kerrallaan vain pientä osaa, jotta taikina ei kuivu.
  5. Asettele jokaisen taikinaympyrän keskelle n. 1 rkl täytettä. Kostuta taikinaympyrän reunat kevyesti veden avulla, jotta ne pysyisivät paremmin kiinni. Taittele taikina täytteen päälle puolikuunmallisesti. Painele etusormen ja peukalon avulla taikina tiiviisti kiinni.
  6. Höyrytä dumplingseja höyrytyskorissa tai -kattilassa n. 5 minuuttia. Dumplingsit ovat valmiita, kun taikinakuori on muuttunut läpikuultavaksi.
  7. Tarjoile lämpimänä dippikastikkeen kera.

Miten käytetään höyrytyskoria: Höyrytyskoreja myy esim. Clas Ohlson. Höyrytyskoria isomman paistinpannun tai kasarin pohjalle kaadetaan pari senttiä vettä, niin että se ei osu höyrytskorin pohjaan. Nosta höyrytyskori kattilaan veden päälle. Laita levy päälle ja pidä sitä keskilämmöllä. Tarkkaille, ettei vesi pääse haihtumaan pois ja lisäile vettä koko ajan sitä mukaa, kun sitä haihtuu.

Miten käytetään höyrytyskattilaa: Höyrytyskattilan pohjalle kaadetaan vettä ja ritiläosa nostetaan päälle. Ritiläosa on hyvä sutia öljyllä jokaisten dumplingsien välissä, jotta ne eivät tartu pohjaan kiinni. Vaihtoehtoisesti voit käyttää höyrytyskoreihin myytäviä ympyrän mallisia, reiällisiä ohuita papereita ritilän päällä.

 

Lisää käyttöä höyrytyskorille:

Jäikö nälkä?

20 kommentit

Lilli 4.04.2020 - 08:28

Hei nämä näyttää ihanilta! Oon pitkään miettiny dumblingsien tekoa, ja nyt siihen ois ehdottomasti aikaa. Toimiiko tässä höyryttämisessä siis aivan perus Hackmanin höyrykattila? Pitääkö siihen pohjalle laittaa joku leivinpaperi vai ihan sellaisenaan dumblingsit sinne valmistumaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.04.2020 - 08:38

Hei, voi kiitos ja hyvä kysymys :). Tarkennan vielä reseptiin, miten höyrytyskattilaa käytetään tässä. Se riittää että esim sutii öljyllä sen höyrytys-kattilan pohjan, mihin ne dumplingsit sitten laskee. Myös esim. Clas Ohlson ja muut paikat, jota myyvät höyrytyskoreja, myyvät sellaisia reiällisiä ohuita leivinpaperin näköisiä, ympyrän mallisia papereita, jotka on tarkoitettu höyrytyskorissa käytettäväksi – joita voi käyttää myös höyrytyskattilassa.

Vastaa
Outi 4.04.2020 - 09:33

Oletko kokeillut koskaan Hills Dumplingsin dumplingseja Helsingissä?
Helsingissä jossain myydään valmista taikinaa pakasteena koska ystäväni joka asuu Helsingissä, ostaa sitä aina valmiina 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2020 - 08:32

Hei, en ole kokeillut! 🙂 Kun ravintolat joskus taas aukeavat, niin sitä voisikin testata.

Vastaa
Veera 4.04.2020 - 09:47

Moi! Kiitos ihanasta reseptistä. Täytyy ehdottomasti kokeilla tätä täytettä. Aasiakaupoista saa ainakin pakastealtaista valmiiksi kaulittua Gyoza taikinaa, joihin olen itse kerran tehnyt. Minusta ajoivat asiansa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2020 - 08:32

gyoza-taikinaa olenkin ostanut ja käyttänyt, mutta ainakin ne mitä olen ostanut, ovat niin pieniä, että niihin mahtuu joku 1 teelusikallinen täytettä. Mutta sitten tulee toki vain pieniä dumplingseja :).

Vastaa
Veera 4.04.2020 - 10:49

Valmiilla taikinalla nopeampikin ruoka! Noita saa pakkasesta Tokyokanista ja Hakaniemestä ainakin Vii-Voanista ja DFH Asian Marketista. Aika pieni paketti, mutta ohuita pyöreitä taikinoita on paketissa 30–50.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2020 - 08:34

Kiitos! Täytyy tutkailla, löytyiskö sieltä niitä gyoza-taikinoita isompiakin dumplings-valmistaikinoita :).

Vastaa
Maarit 4.04.2020 - 16:23

Valmiita dumpling-taikinalättyjä saa ainakin Aasia-kaupoista, löytyy pakastettuna. Ite oon ostanut niitä Hakaniemestä kaupasta, joka löytyy GoogleMapsista nimellä JIAHE Asian Market. Mutta ite tehdyt on kyllä parempia 🙂

Kiitos muuten sun huikeasta blogista, liioittelematta ihan valtaosa kaikesta mitä kokkaan on peräsin täältä! <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2020 - 08:34

Tuossa kaupassa en ole käynytkään – kiitos vinkistä :). Siellä pitää vierailla! Ja kiitos oikein paljon, ihana kuulla 🙂

Vastaa
Elina 4.04.2020 - 20:27

Hei, ihan mahtavaa, että olit laittanut dumplings- reseptin jakoon. Näyttää niin hyvältä! Olen miettinyt ja jahkannut näiden tekemistä jo muutaman kuukauden. Ovat kummitelleet mielessä siitä asti, kun ystävän kanssa vierailtiin siellä isollakirkolla ja käytiin Hillsissa näitä maistamassa. Tilasin jopa tavoistani poiketen aiheeseen sopivan kirjan ulkomailta, valitettavasti siinä lähinnä ehdoteltiin erilaisia liha- ja kalatäytteitä. Nyt pitää kyllä sinun esimerkin innostamana ryhdistäytyä ja alkaa näitä tekemään, kun koronat rauhoittuu ja saa taas lomaakin. Ei ehkä ole sellainen ruoka, mitä kannattaa alkaa väsätä nälkäkiukun uhatessa illalla töiden jälkeen;)

Mukavaa pääsiäistä!! Ja kiitos taas kerran kivasta blogista!!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.04.2020 - 08:37

Tuolla Hillsissä pitää kyllä käydä sitten joskus, kun ravintolat tosiaan aukeavat taas :). Haha, joo ei tosiaan mikään arki-illan nopea, mutta kuten moni kommentoija on kertonut, niin valmistaikinoita kyllä löytyy, jolloin se on ainakin seminopea ruoka :). Mutta ehdottomat dumplings-puuhiin!

Vastaa
Rokrok 5.04.2020 - 11:47

Konalan K-supermarketin pakastekaapissa muistelen nähneeni.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.04.2020 - 07:00

Oi hienoa, että ihan k-supermarketissa olis ollut 🙂

Vastaa
Inka 12.04.2020 - 19:14

Hei, osaatko sanoa onnistuisivatko nämä tai nepalilaiset momot ruisjauhoilla? jos niin, pitäisikö lisätä hieman psylliumia tms taikinaan? Rukiistakin kai pitäisi tulla jonkin verran sitkoa? (tai en tiedä ole varma, mutta gluteenia siinä ainakin on)
Kiitos etukäteen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.04.2020 - 13:27

Hei, kiva idea ! 🙂 En lähtisi tekemään kokonaan ruisjauhoista. Rukiissa on sitkoa, mutta ei välttämättä ihan tarpeeksi. En oikein osaa sanoa, mitä tapahtuu jos psylliumia lisäsi. Luulen silti, että ruisjauhoilla taikina repeilee vähän liian herkästi. Alottaisin korvamaalla kolmasosan tai jopa puolet ruisjauholla :).

Vastaa
Julia 22.06.2020 - 10:18

Moi! Olisiko sinulla vinkata jotain dippikastiketta, jossa ei ole maapähkinää tai miten sen voisi korvata?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.06.2020 - 12:25

Hei, jos muu pähkinävoi käy, niin esim mantelivoi ja cashewvoi sopii yhtä hyvin. Jos pähkinä lainkaan ei sovi, niin esim seuraavanlainen dippikastike toimisi:
2 limen mehu
3 rkl soijakastiketta
2 rkl fariinisokeria/kookossokeria
1 rkl srirachaa
1 rkl seesamöljyä

Vastaa
Weilai 22.06.2022 - 19:13

Olen asunut Kiinassa ja siellä näitä tehtiin usein isolla porukalla yhdessä. Kiinalaisilla oli hauskaa kun nauroivat meidän länkkärien tekemisille. Kerran jopa pienessä hotellissa tultiin pyytämään meidät mukaan kun muut vieraat halusivat tehdä duplingseja. Ainakin kaveriporukassa ostettiin valmiit taikinatlevyt kaupasta ja täyte tehtiin itse. Tosi kivaa ja maukasta. Täytyykin etsiä taikinaa kiinakaupasta ja kutsua kaverit dumplingjuhliin.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.06.2022 - 09:38

No sullahan on sitten hyvää omakohtaista aitoa dumplings-kokemusta :). Parasta onkin yhdessä tekeminen.

Vastaa

Jätä kommentti