Koti Kakut Hyydytetty Passion-kookoskakku (myös agarversio)

Hyydytetty Passion-kookoskakku (myös agarversio)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
4 kommentit
Passion-kookoskakku. Vegaaninen

Tämä ilmava, suuhun sulava, pilvimäisen kermaisa ja raikas passion-kookoskakku olisi omiaan pääsiäiseksi.

Vaikka tänä vuonna pääsiäinen ei ihan samalta tunnukaan, niin juhlapyhistä on edes muodollisuuden ja vuosirytmin vuoksi hyvä pitää kiinni. Muutenhan jokainen päivä jo muutenkin tuntuu samanlaiselta, niin kakun tai muiden juhlavampien ruokien avulla saa edes vähän juhlantuntua aikaan.

Olemme itse molemmat töissä läpi pääsiäisen, mutta jotakin herkkuja on sinne leivottava kahvihuoneeseen yhteisiä kahvitaukoja piristämään :).

Passion-kookoskakku. Vegaaninen

Pääsiäiseen moni yhdistää suklaan, mutta itse tykkään kevän alun kunniaksi leipoa aina jotakin vähän raikkaamman tuntuista. Passionia tulee käytettyä juuri pääsiäisen aikaan – liekö syynä sen pirteä väri ja raikas maku, mutta myös edullisempi hinta tähän aikaan vuodesta. Passionin siemenet muistuttavat myös hauskasti jotenkin kananmunaa, joka taas vahvasti yhdistyy myös pääsiäiseen. 

Näin pilvimäisen kuohkeaa hyydykekakkua en ole ehkä ennen syönytkään. Nerokkaasti keksin ensi kertaa käyttää kookosmaitoa hyydykekakkuun, eikä sitä parempaa parivalintaa kookokselle olisi voinut ollakaan :).

Olen tehnyt kakusta sekä liivatelehdillä että agarilla (vegegelillä) versiot. Liivatelehdillä koostumuksesta tuli vieläkin lohkeavampi ja juuri sellainen ihana pilvimäinen. Agarilla kakku kyllä onnistuu, mutta täytyy sanoa, että itse tässä kohti pidin enemmän liivaatteella tehdystä versiosta. Marjahyydykekakuissa rakenne-ero ei ole suuri, mutta tässä kakussa agarilla tehdessä täytteestä tuli hieman “jauhomaisempi” tai miten sen nyt sanoisi, sellainen tymäkämpi. Ei lainkaan huono, ja sitäkin kakkua kehuttiin, mutta rehellisesti on sanottava, että liivaatteella nyt kuitenkin tuli vähän parempi koostumus. Liivate on myös agar-tottumattomalle helpompi käyttöinen. En silti jättäisi vegaanina tätä tekemättä, vaan agaria vaan kehiin! 🙂


Passion-kookoskakku – resepti

 

24 cm vuoallinen – n. 10 palaa. Jos käytät liivatetta, valmista kakku ja tarjoilua edeltävänä päivänä – tai aiemminkin. Vegegelillä valmistaessa kakun hyytyminen vie vain tunnin eli voit valmistaa samanakin päivänä. Kakun voi myös pakastaa.

Tarvitset

1½ pötköä oreoita (220g – voit käyttää myös muita keksejä tai gluteenittomia keksejä)
75g voita/margariinia

Täytteeseen

2½ dl kauravispiä (Kaslinkilla tulee kuohkein lopputulos)
1 tlk kookosmaitoa (400g)
150-225g tuorejuustoa (soija-tai kauratuorejuusto)
1 dl kauravaniljakastiketta
1 dl sokeria
2 limen raaste
1 limen mehu
6 liivatetta TAI 3 pussia vegegeliä

5 passionhedelmää

Valmistusohjeet – liivateversio

  1. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  2. Murskaa oreot esim blenderissä taisaiseksi muruksi. Sulata voi/margariini ja sekoita se keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin.
  3. Vaahdota kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi.
  4. Sekoita tuorejuusto ja kookosmaito toisessa astiassa erikseen tasaiseksi esimerkiksi samalla sähkövatkaimella kuin vatkasit kauravispin. Lisää joukkoon sokeri, vaniljakastike ja limen kuori. Sekoita tasaiseksi. Kääntele joukkoon vaahdotettu kauravispi.
  5. Kuumenna pienessä kattilassa 1 limen mehu. Purista liivatelehdistä ylimääräinen neste pois ja sulata ne kattilassa limenmehun kanssa.
  6. Kun liivatelehdet ovat sulaneet, kaada liivateseos ohuena, tasaisena nauhana täytteen joukkoon, samalla täytemassaa ripakasti, kauttaaltaan sekoittaen – esim sähkövatkaimella, jotta liivate varmasti heti sekoittuu koko massaan.
  7. Kaada täyte keksipohjan päälle. Nosta kakku jääkaappiin ja anna jähmettyä vähintään 8 tunnin ajan.
  8. Kaavi passionhedelmistä passionhedelmäliha ulos ja levitä ne kakun päälle tarjoiluhetken koittaessa.

Valmistusohjeet – Vegegel-versio

  1. Murskaa oreot esim blenderissä taisaiseksi muruksi. Sulata voi/margariini ja sekoita se keksimurun joukkoon. Painele leivinpaperilla vuoratun kakkuvuoan pohjalle ja reunoille. Nosta jääkaappiin.
  2. Vaahdota kauravispi kuohkeaksi vaahdoksi.
  3. Sekoita toisessa kulhossa tuorejuusto, sokeri, vaniljakastike, limen kuori sekä mehu tasaiseksi.
  4. Lusikoi kookosmaito kattilaan. Kuumenna niin, että kookosmaito sulaa tasaiseksi. Sekoita joukkoon 3 pussia vegegeliä sähkövatkaimella. Kuumenna samalla sekoittaen seos kiehuvaksi, madalla lämpöä ja jatka keittämistä seoksen kevyesti kuplien, kunnes se paksuuntuu. Tämä vie n. 2-3 minuuttia. Kun seos ei enää paksune, sekoita se heti tuorejuusto-sokeriseoksen joukkoon rivakasti. Vegegel alkaa jähmettyä nopeasti. Kääntele heti vatkattu kauravispi joukkoon.
  5. Kaada täyte keksipohjan päälle.
  6. Nosta kakku jääkaappiin n. tunniksi.
  7. Kaavi passionhedelmistä passionhedelmäliha ulos ja levitä ne kakun päälle tarjoiluhetken koittaessa.

Passion-kookoskakku. Vegaaninen

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Zoom 5.04.2020 - 22:34

Näyttääpä ihanalta, kuten muutkin reseptisi! 🙂 Blogisi selaaminen ja lukeminen on vaan ihan todella ärsyttävää, kun näkymää ei saa jostain syystä zoomattua pienemmäksi (eikä isommaksi), toisin kuin muita nettisivuja. Jättimäisen isoja kuvia, ja kuvista ja teksteisä näkee kerrallaan vaan pienen soiron.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.04.2020 - 19:15

Hei, kiitos! 🙂 Ja siis onpa kumma 😮 Mulla näkyy ihan normaalisti ja pystyn zoomaamaan edes takaisin :o. Mikäköhän selain sulla on käytössä? Ainakin chromessa mulla, jos tuo suurennuslasi ei ole näkyvissä sillä rivillä, mihin osoite kirjoitetaan, niin sen saa auki, kun klikkaan noita kolmea pystypistettä, jotka ovat osoiterivin oikealla puolella. Ja siinä on kohta “lähennä”.. Auttaakohan tämä yhtään? Onpas ikävä juttu 🙁

Vastaa
Anu 10.04.2020 - 16:01

Juuri herkuttelen tällä kakulla,onpa herkullista! Tein vegegel-version ja kakku hyytyi hienosti (paketissa luki, että uusi resepti – toimi nyt paremmin kuin ennen). Kookoksen ja passionhedelmän makupari on mahtava. Kiitos ihanasta ohjeesta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.04.2020 - 09:56

Mahtava kuulla, että vegegel versio onnistui hyvin! 🙂 En ole välttämättä tuolla vegegelin uusimmalla edes tehnyt, joten hyvä huomata, että silläkin sitten onnistui :).

Vastaa

Jätä kommentti