Koti Kakut Hyydytetty Mustaherukka-juustokakku (V – ilman liivatetta)

Hyydytetty Mustaherukka-juustokakku (V – ilman liivatetta)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Mustaherukkajuustokakku on ihanan raikkaan makea lopetus aterialle. Valmistin tätä itse mustaherukka-aikaan elokuussa, mutta mustaherukoita kun saa edullisesti ympäri vuoden pakkasesta, niin näkisin tämän yhtä hyvin sopivan vaikka itsenäisyyspäivän kakuksi väriensäkin puolesta.

Oikeastaan mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän olen oppinut pitämään mustaherukoiden mausta niin tuoreena pensaasta kuin jälkiruoissa. Mustaherukka-sitruuna-täytekakku oli ihan yksi bravuureistani tosin jo seitsemäntoistavuotiaana. Mustaherukka toimii erityisen hyvin jälkiruoissa, joihin vaahdotetaan kermaa ja/tai muita maitotuotteita ja lisätään joukkoon marjoja. Osa marjoista, kuten mustikat, ovat sen verran miedon makuisia, että niiden maku laimenee helposti lähes tunnistamattomaksi kerman joukossa. Vadelmat, punaherukat, puolukat ja mustaherukat sen sijaan toimivat erittäin hyvin. Joidenkin makuun mustaherukat ovat liian happamia, mutta koko nelikymmenhenkiselle juhlaväelle tuntui maistuvan tämä kakku erittäin hyvin, eli kenties makean ja happaman yhdistelmä oli juuri oikea.

Vegaaninen liivatteeton mustaherukkajuustokakku  

Uskaltauduin vihdoin kokeilemaan hyydytettävää juustokakkua agarin kanssa. Raparperi-pannacottien kanssa testasin agaria ensikertaa vuosien tauon jälkeen, ja kun se tuntui onnistuvan erittäin helposti, niin rohkeasti päätin kokeilla agaria myös mummon 75v juhliin tulevaan kakkuun. Jälkikäteen ajateltuna ehkä isoja juhlia varten ei kannata testata jotain ihan uutta kemiaa lähes ensimmäistä kertaa (varsinkin, kun aikaisemmin vuosia sitten en onnistunut koskaan agarin kanssa).

Vegaaninen liivatteeton mustaherukkajuustokakku

Ehkä nykyään agarit ovat parantuneet tai jotain muuta jännitävää on tapahtunut, mutta nyt ei kuitenkaan agarin kanssa ollut minkäänlaisia ongelmia – ja valmistin vielä useammankin kakun agarilla. Sinuna siis uskaltaisin kokeilla ehdottomasti käyttää agaria liivatteen sijaan! Toinen vaihtoehto, jota testasin toiseen mustaherukkakakkuun – joka toimi myös erittäin hyvin – ovat valmiit kaupan leivontahyllystä löytyvät Vegegel-pussit, jotka sisältävät valmiita annoksia agaria. Vegegel on vain paljon kalliimpaa, mutta saattaa aloittelijalle tuntua helpommalta.

Agarin kanssa on vain tiedettävä, että kakkumassa alkaa jähmettyä erittäin nopeasti. Kun lisäät agarin, niin kakkuvuoan on oltava jo valmiina vieressä, jotta saat sen siihen heti kaadettua. Näin ollen agarilla hyydytetyt kakut voi valmistaa vaikka samana päivänä.

Sini-valkoiseen teemaan sopii vaikkapa marenkikoristelu. Tosin vegaaniset marengit joudut valmistamaan itse. Marinne-karkit ovat vegaanisia, ja niiden raikas maku sopisi tähän myös. Mariannet voisi murustella tai käyttää marianne-kuulia, jotka näyttävätkin sopivasti ihan lumipalloilta.


Hyydytetty mustaherukkajuustokakku – resepti

Vegaaninen liivatteeton mustaherukkajuustokakku

10 palaa. n. 20 cm vuoallinen. Huom agarin kanssa onnistut varmasti, jos sinulla on käytössä ekstrakädet tai monitoimikone, koska sekoittamisen kanssa on oltava aika nopea :).

Gluteenittoman version saat käyttämällä gluteenittomia digestivejä ja soijatuotteita

Tarvitset

Pohja

n. 100g täysjyvä-Digestivejä tai Biscoff-keksejä
50g leivontamargariinia (esim. Sunnuntai laktoositon on maidoton)

Täyte

200g mustaherukoita (pakasteesta)
ripaus kardemummaa
200g dl kaura-/soijafraichea
2-2½ dl vaahdotettavaa soija-/kaurakermaa
1 dl sokeria
2 dl kaura-/soijamaitoa
3½ tl agarjauhetta (esim. Dr. Oetker) tai 2 pussia Vegegeliä

Koristeluun: esim marenkeja, lakritsapalloja, marianne-palleroita, mintunlehtiä

Valmistusohjeet

  1. Murskaa keksit esim. tehosekoittimessa. Sulata margariini mikrossa ja sekoita se keksien joukkoon, niin että se muodostaa tasaisen seoksen. Taputtele keksipohja leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Nosta viileään.
  2. Survo sulatetut mustaherukat sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Jos et halua siemeniä, niin siivilöi seos. Sekoita joukkoon kardemumma, kaura-/soijafraiche sekä sokeri.
  3. Vaahdota kaura-/soijakerma ja sekoita se varovasti mustaherukkatäytteen joukkoon.
  4. Kaada kaura-/soijamaito kattilaan agarin tai Vegegelin kanssa. Kuumenna kattilaa, kunnes agar on sulanut joukkoon ja lämmittele seosta vielä pari minuuttia, jotta se on varmasti sulanut.
  5. Nyt sinun on oltava valmiina toisella kädellä sekoittamaan täytettä ja toisella kädellä kaatamaan agarmaito ohuena nauhana sekaan, joten tässä auttaa ekstrakädet tai monitoimikone.
  6. Kaada siis agarmaito ohuena nauhana mustaherukkatäytteeseen koko ajan täytettä samalla kauttaaltaan hyvin sekoittaen.
  7. Kaada täyte nopeasti keksipohjan päälle. Peitä foliolla/kelmulla ja nosta viileään hyytymään. Tähän aikaan vuodesta parveke on esimerkiksi hyvä vaihtoehto :). 
  8. Kakku hyytyy parissa tunnissa, mutta voit myös valmistaa sen pari päivää etukäteen. Kakku kestää myös pakastamista (testattu).
  9. Koristele kakku.

 

Vegaaninen liivatteeton mustaherukkajuustokakku

Jäikö nälkä?

5 kommentit

B Laine 28.11.2019 - 11:04

hyvältä kuullostava resepti, kiitos. olisipa tosi tosi kiva nähdä pieni videopätkä tästä ”sekoita nopeasti” osuudesta, tuo on tosi vaikea hahmottaa tällaiselle tumpeloleipurille, joka ei ole käyttänäyt agaria eikä liivatettakaan koskaan 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.11.2019 - 14:26

Laskin tässä, että se tarkoittaa noin 15 lastan (nuolija on paras) tai ison lusikan pyöräytystä 5 sekunnissa 🙂

Vastaa
B Laine 28.11.2019 - 15:55

hei, kiitos ihanasta tarkennuksesta 🙂
nyt uskallan kokeilla !

Vastaa
Aino 8.11.2023 - 15:39

Kuinka monta liivatelehteä käyttäisit agarin sijaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 8.11.2023 - 19:43

2 vegeliä vastaa n. 6 kpl liivatelehtiä.
Jos haluat tehdä liivatteella, käyttäisin kuitenkin blogistani tätä hyydytetyn mustikkajuustokakun (https://viimeistamuruamyoten.com/mustikka-minttujugurttikakku/) ohjetta ja korvaisin mustikat mustaherukoilla 🙂

Tuo on superhyvä ja mun mielestä liivatekakkuun sopivampi resepti. Tässä reseptissä on kaurajuomaa sen vuoksi, että vegegelit/agarit pitää liottaa selvään nesteeseen ja liivatteen kanssa vain ihan pikkutilkkaan nestettä.

Vastaa

Jätä kommentti