Koti Leivät Hatsapuri

Hatsapuri

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Hatsapuri

Nyt taitaa vihdoin olla aika julkaista kaikkien meidän hiilarin ja juuston rakastajien unelma; georgialainen hatsapuri!

Koska epäilin, ettei lisäkseni kesähelteillä (jolloin ensimmäiseksi ilmoitin tehneeni tätä) kuitenkaan löydy kovin montaa valuvasta juustosta kiinnostunutta, niin resepti on säilynyt täällä taskussa kylmeneviä syysiltoja varten, jolloin hieman useampi kurottuu kohti lämpöistä leipää salaattikulhon ohi.

Hatsapuri

Hatsapuri

Georgialaisesta hatsapurista on useita versioita, mutta perinteisin on tämä suljettu versio. Toinen tapa on tehdä se avoimena. Avoin olisi ollut ehkä näyttävämpi, mutta kyllä sulanut juusto on helpompi käsitellä leipäpalojen sisällä kuin sen  pinnalla?

Itseäni hieman huijatakseni yritin ehkä vähän keventää juustomassaa lisäämällä siihen raejuustoa ja vähän jotakin vihreää eli timajmia ;). Kevyeltä ei varsinaisesti maistunut, mutta aivan taivaallisen hyvältä kylläkin!


Hatsapuri – resepti

Hatsapuri

Tarvitset

Taikinaan

2 dl vettä
1/3 pakettia tuorehiivaa tai ½ pussia kuivahiivaa
n. 4,5 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
2 rkl (oliivi)öljyä

Täytteeseen

200g fetajuustoa
300g mozzarellaa
n. 1 dl raejuustoa
1 rkl kuivattua timjamia
mustapippuria

paistamiseen ryspiöljyä

Valmistusohjeet

  1. Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Vaivaa jauhoja vähitellen joukkoon. Lisää suola ja öljy. Lisää jauhoja vain tarvittava määrä. Vaivaa taikinaa yleiskoneella n. 5 minuuttia tai käsin 5-10 minuuttia. Taikina on valmis, kun se tuntuu kimmoisalta ja irtoaa kunnolla käsistä. Jätä liinan alle kohoamaan noin 45 minuutiksi.
  2. Murustele feta, revi mozzarella ja sekoita kaikki täytteen aineet keskenään.
  3. Kun taikina on kohonnut, jaa se  kolmeen-neljään osaan ja kauli pyöreiksi levyiksi yksi kerrallaan. Nostele täytettä taikinan keskellä ja levitä kohti reunoja.  Taittele taikinan reunat täytteen päälle ja nipisti taikina kiinni.
  4. Paista pannulla rypsiöljyssä molemmilta puolin ja tarjoile lämpimänä.

Hatsapuri

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Johanna 29.09.2018 - 13:05

Nayttää ihanlta! Pisteet myös kevennysyrityksestä. Ajatus juustosta on mahtava, mutta syödessä saattaa tulla stoppi ja ainakin on iävää, jos juusto jämähtää myökyksi vatsaan syömisen jälkeen. Itse juuri maistoin kohtuu autenttisen hatšapurin, avomallin, johon oli vielä tällätty kananmuna juuston päälle paistamisen jälkeen. Oli mekäläiselle liian raskas. Mutta näitä kokeilen varmasti!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.10.2018 - 19:53

Tiedän tunteen :D. Siksi ei ehkä ihan sellaista pelkällään ateriaksi tai voi käydä hassusti. Lisukkeena leivän tapaan keiton tai salaatin kanssa ihanaa :).

Vastaa
Airi K. 30.09.2018 - 21:10

Hatšapurit ovat herkkua (en ole itse tehnyt, mutta syönyt…). Hiukan hämmensi tuo paikkatieto (tai miksi sitä sanotaan) ”Lähi-Itä/Pohjois-Afrikka”. Georgia ei kartallani kuulu kumpaankaan. Saatan toki erehtyä. Mutta herkkua siis!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.10.2018 - 19:55

Joo ei kuulu kyllä kumpaankaan! 😀 Ei se kuulu mihinkään maakategoriaani, mutta en perustanut sille täysin omaakaan kategoriaa.. Kunhan olen nyt merkannut niitä vähän johkin lähimpään teemaan, niin voi kategorian alta kerätä toisiinsa sopivia reseptejä :).

Vastaa

Jätä kommentti