Koti Ajatuksia Ensimmäiset ruokakuvani 10kk sitten – kuvapaljastukset

Ensimmäiset ruokakuvani 10kk sitten – kuvapaljastukset

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Keltään ei varmasti ole jäänyt huomaamatta, että kuvat ovat blogissani hyvin tärkeässä roolissa ja niiden avulla pyrin jo inspiroimaan sinua siirtymään keittiön puolelle kokkailemaan.

Luen ja opiskelen jatkuvasti uutta valokuvauksesta, ja samalla minulta kysytään usein, miten olen oppinut kuvaamaan. Harjoittelulla, harjoittelulla. Kukaan ei ole ruokakuvaaja aloittaessaan, kuten tulette näistä kuvista huomaamaan…

Aiempi kamerakokemukseni

Isoin syy, miksen suurena ruoanlaittointoilijana perustanut blogia aiemmin, oli juurikin ruokakuvauspelko. Sitä sanottiin, että se on vaikeaa. En varmasti osaisi, miten muka saisin ruoan syötävän nätiksi? Silloin ihailin Instagramissa Olon keittiömestari Jari Vesivalon taideannoksia, ja ajattelin, että ruoka pitäisi osata stailata kuvankauniiksi lautasannokseksi. Ajattelutapa oli täysin väärä, sillä ruokakuvauksessa halutaankin ihan päinvastaista. Ei pientä nättiä piiperrystä, vaan pikemminkin vähän roippeita ja sotkua, pöydälle pudonneita lihapullia (tai ehkä tässä blogissa linssipullia) ja valuvia kastikkeita.

Lopulta päätin perustaa blogin, jotta jokaiselle kaverille ei erikseen tarvitse kirjoittaa hyviä reseptejä. Haparoivin käsin tartuin kameraan, silmät kiinni ja klik! Olihan kamera sinänsä jo hyvin tuttu kapistus. Aina niistä lapsena kuvatuista tuhansista heppakuvista lukioaikojen lukuisiin bilekuviin (heh, kaverit ei ollut niin innoissaan, kun yks heiluu aina kameran kanssa) ja kaikista suurimmalla sydämellä ja antaumuksella kuvattuihin kymmeniintuhansiin matkakuviin. Kyllä se kamera kannatti tälläkin kertaa napata kouraan.

Meinasin tuossa kansioita siivotessani jo deletoida pysyvästi viime toukokuun lopussa ottamani elämäni ensimmäiset ruokakuvat. Pari kamalinta onkin näköjään jo aikaisemmin pyyhitty pois muistuttamasta ensivaikeuksista. Toki ruokaa on tullut kuvattua ravintoloissa tai ikuistettua hienot kakut ylppärijuhlista, mutta tarkoitan nyt niitä ruokakuvia, jotka olen tarkoituksella ottanut ja yrittänyt stailata nätiksi. Paino sanalla yrittänyt. En kuitenkaan ihan raaskinut näitä viimeisiä jäljellä olevia rumiluskuvia heittää roskakoppaan tunnearvonsa vuoksi. Ne kertovat, mistä on 10 kuukautta sitten lähdetty. Ja hei, jos minä olen päässyt tuosta suosta tänne saakka, niin kyllä sinäkin!

”Kuvat on kuvaajasta eikä kamerasta kiinni.”

Näin olen kuullut sanottavan. Tämähän on nyt ihan höpöhöpöä. Toki kuvaajalla on iso rooli, mutta ihan turha väittää, että satasen kameralla voisi ikinä päästä lähellekään monen tonnin kameralla otettuja kuvia. Itselläni ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa elämää ollut sellaisia varoja, että niistä liikenisi huippukameraan, mutta keskiverto kameralla on näköjään pärjännyt erittäin hyvin. Tai huonosti. Tässäpä nyt kuvia 10 kuukauden takaa, ja voidaan todeta, että hyvälläkään kameralle ei saa kyllä aina hyvää. Iik, nyt pistän silmät kiinni, kehtaako näitä edes julkaista :D.

Mitä annos esittää? Oli superhyvää, parsaa, ruskistettua voita, hasselpähkinöitä, parmesania ja uppomunaa, mutta kuvaa katsoessa nälkä katoaa tyystin. Älä kuvaa kiiltävän mustalla lautasella.

Se on meksikolainen slaw. Ei ihan mahdu kuvaan koko annos. Puristettu lime yritetty laittaa koristeeksi sivuun.

Miso-bataattikeitto. Valkoinen lautanen valkosella (vai kellertävällä) pöydällä. Liian kiiltävä lusikka. Jugurttinokareen voisi levittää nätimmin viiruiksi ja mitäköhän ravintolamaista efektiä on haettu tuolla mausteiden ripotuksella itse lautasen päälle viiruksi?

Hihkuen juoksin Helsingin kaduilla, kun olin saanut päähäni superidean tehdä punaviinisuolaa ja koristella sillä. Öööm?

Meksikolaista grillattua lohta. Älä kuvaa hehkulamppujen alla.

Mitäköhän tämä on? Älä kuvaa iltahämärässä tai laita valkoista jugurttijäätelöä valkoiselle pöydälle muovirasiaan.

Kuvakulmat hoi. Tästä salaatista voit nähdä puolen vuoden päästä otetun version tästä punakaali-fetasalaattireseptissä.

Getting better. Huevos rancheros. Sohjoiset avokadot…

Not sponsored by Iittala.

Aloittelijan tuuria.


Lisätään tähän perään kontrastiksi juuri ottamani kuva veriappelsiinimehusta. Sama kamera, sama kuvaaja 10 kuukauden kuluttua.

Luova Workshop 25.3 ja 26.3.

Tähän väliin sopii vinkata vielä Jennin ja Veeran vetämästä Luovasta Workshopista, jossa olen itse mukana avustamassa kädestä pitäen ruokakuvausta, kuvilla tarinankerrontaa, stailausta – ja miten saada otos, jossa on tunnetta ja fiilistä. Lisäksi kurssilla keskitytään some:n käyttöön. Jos kiinnostaa, niin Jennin blogista löydät täältä tarkemman esittelyn, tiedot ja ilmottautumisen.

 

Oi, ja hei reilu kuukauden päästä ollaan oppimassa Kreetalla huippuruokakuvaajilta Jennin ja Minnan kanssa. En malta odottaa! Mikä ihana inspiraatioloma!

Jo muutama kuukausi sitten ajattelin aloittaa jonkinlaisen ruokakuvauspostaus-sarjan. Käytännön vinkkejä ja oppeja parempiin ruokakuviin. Nyt oon kaavaillut kokonaisen ruokakuvaus-blogin aloittamista rinnalle, koska asiaa, kokemusta ja tietoa on kertynyt jo niin paljon. Tietysti on vielä hurjasti opittavaa, jotta pääsisin tavoittelemalleni tasolle, eikä se oppiminen loppu sittenkään. Sepä tässä on kivaa, ainainen kehitys (joskus kyllä kehitys tuntuu menevän väärään suuntaan). Toivoisitteko vinkkejä ruokakuvaukseen?

Jäikö nälkä?

16 kommentit

Jenni liemessä 12.03.2017 - 12:07

Ihan huikea kehitys kyllä 10 kuukaudessa! Ei millään pahalla 😀 Tärkeintä ruokakuvauksen opettelussa on intohimo ja halu oppia. Jokainen voi päästä siinä seuraavalle tasolle ihan vain harjoittelemalla.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 12.03.2017 - 14:58

Haha 😀 ei tietenkään pahalla, toihan oli erinomainen kommentti! En todella haluakaan kerätä tällä mitään säälikommentteja, että ”älä nyt, oot ollu tosi hyvä ennenkin”. Höpöhöpö, tiiän, että oon alottanu ihan sieltä pohjalta, kuten kaikki muutkin tekevät. Intohimolla sitä oppii kuten sanoit 🙂

Vastaa
Ida / Ida's Cozy Corner 12.03.2017 - 17:48

Kiitos Saara tästä postauksesta! On aina kiva nähdä noita kehityskuvia, niin tulee itsellekin lohdullisempi olo 😀 Valokuvaus on kyllä siitä kivaa, että tosi nopeasti voi kehittyä paremmaksi. Oon ajatellut kuvata joitakin blogini reseptejä uusiksi, kun vajaassa vuodessa oon itsekin kehittynyt paljon ja nyt vanhat kuvat hävettää!

Ruokakuvauksessa niin kuin muissakin harrastuksissa on kyllä se huono puoli, että niihin saa halutessaan kulumaan kauhesti rahaa. Aina on haaveilemassa uusista objektiiveista, astioista ja ties mistä. Täytyy vaan alkaa kiertämään kirppareita enemmän, jos sieltä löytyisi kuvausrekvisiittaa.. 🙂

Ja peukku sille, jos meinaat jatkaa näiden postausten tekemistä. Vinkkejä on aina kiva lukea. Voisin itsekin säästää ne vanhat ruokakuvani ja tehdä jonkun ruokakuvaamiseen liittyvän artikkelin.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 12.03.2017 - 17:58

Kiitos Ida! Kiva, että postauksesta oli sulle iloa :D. Se yritti olla mun tarkoituskin, että kyllä sitä kuka tahansa voi oppia – kattokaa nyt näitäkin kuvia. Huoh, joo, toi on kyllä paha, välineurheilua.. Kun oot hankkinu kameran ja siihen pari objektiivia, ni alatki haaveilla jo paremmasta kamerasta – never ending story, mutta ei ne kuvat aina parane vaikka välineet paranis.. 🙂

Vastaa
Glotter-Bäckerin 14.03.2017 - 11:56

Välillä on silti ihan kiva katsella ihan tavallisia kuviakin, eikä niin viimeisen päälle mietittyjä. Siltä, miltä se annos arki-iltana lautaselle klöntsäistynä näyttää. Tai ehkä ruokakuvauksen tavoite onkin se, että oppii napsaisemaan kuvat ennenkuin oma annos jäähtyy ;D

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 14.03.2017 - 12:06

Kiitos kommentista! Ymmärrän ja tiedän, että on juuri teitä, jotka eivät aina tarvitsisi sitä tosi kaunista ja stailattua kuvaa ja että simppelimpikin kuva voisi ajaa asiansa :). Ne eivät kuitenkaan ole aina niitä ruokahalua herättäviä kuvia, joita kuitenkin on tarkoitus jakaa, jotta se innostaisi kokeilemaan. Ja muuten, meillä ei juuri koskaan syödä jäähtynyttä lämmintä ruokaa, sen verran hutaistuja ja kiireellä otettuja kuvat ovat kuitenkin. Taito on, etteivät ne näyttäisi hutaistuilta ;).

Vastaa
Menolippu Maalle 14.03.2017 - 12:15

Kiinnostaisi tietää, miten otat kuvat pimeään vuodenaikaan, kun ilta-aikaan ei ole enää valoa. Vai pystytkö ajoittamaan kuvaukset juuri siihen valoisimpaan aikaan? Jalusta tietysti auttaa hiukan, muttei ratkaise ongelmaa kokonaan. Itse yritän ottaa kuvia etukäteen varastoon (ruokakuvia ja muita), mutta se vaatii aika paljon suunnitelmallisuutta.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 14.03.2017 - 12:29

Hei! Siinäkin hyvä kysymys 🙂 Kamppailen juuri samojen ongelmien kanssa kuin suurin osa muistakin eli talvella valoisaa aikaa en edes ehdi nähdä, kun olen koulussa.. Niinpä luonnonvaloa on käytettävissä vain viikonloppuisin, eikä silloinkaan jaksaisi viettää ainoaa valon aikaa sisällä. Jalustankin hankin vasta nyt helmi-maaliskuun vaihteessa. Mun ratkasu on ollut valokuvauslamppu, joka ei tietenkään ole mitään luonnonvaloon verrattavaa, mutta lähes kaikki talven aikana tulleet kuvat ovat olleet sillä kuvattuja.. Tilasin ulkomailta tällaisen ruokabloggaajien suositteleman valon. Se on ollut ihan ok hinta-laatusuhteeltaan, ja kätevän pieni, kun mitään studiovaloja ei yksiöön saa :D. https://www.bhphotovideo.com/c/product/379774-REG/Lowel_E1_10_Ego_Digital_Imaging_Fluorescent.html

Vastaa
Tytti 14.03.2017 - 16:03

Hei mahtava postaus, ja juuri noilta ensimmäisiltä kuvilta näyttävät omat kuvani tällä hetkellä 😀 ero tuohon viimeiseen mehukuvaan on HUiKeA. Minusta saisit vakkarilukijan ruokakuvausblogillesi! Millaisella kameralla kuvaat?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 14.03.2017 - 20:20

Haha, kiitos Tytti 😀 Sillä näytinkin juuri, että nopeaa voi kehitys olla :). Kuvaan Olympus Om-d EM-5 kameralla, tuollainen mikrojärkkäri. Sopivan kokoinen, jotta jaksaa kantaa mukana, ja tarpeeksi hyvälaatuinen.

Vastaa
Savusuolaa, Janica 22.03.2017 - 18:00

Mun mielestä nuo sun ”huonot ruokakuvatkaan” eivät ole huonoja vaan hyvää perustasoa. Älä murehdi turhaan noin pieniä asioita kuin jonkun lusikan kiiltoa. Mä valittelin eräälle kuvaaja-graafikko -kaverilleni omista kiilloistani, ja hän taas oli sitä mieltä, että ne ovat kuvissa juuri kiinnostavia. Ja mun mielestä taas valkoista taustaa vasten kuvattu valkoinen lautanen on hauska, koska sen valkoisen pöydän sävy vaihtelee kiehtovasti vuodenaikojen ja valon mukaan. Joskus se on hieman magentaan taittunut, joskus sinertävä tai kellertävä, ja valkotasapainon liian tarkka nyhväys voi tehdä kuvasta liian meikatun näköisen.

Ja kaikilla meillä on laseissa nuo Iittalan tarrat. Minulla siksi, etten vain laiskuuttani viitsi raapia niitä pois, kun se lasin sisältö houkuttaa enemmän. 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 22.03.2017 - 19:22

Kiitos kommentistasi Janica 🙂 Heh, tiedän, ettei suurin osa ihmisistä olisi kiinnittänyt huomiota edes kiiltäviin aterimiin, josta näkyy heijastukset, mutta tietysti ne häiritsevät eniten juuri pikkutarkkaa kuvaajaa itseään. Ja hyvä perustaso on ihan hyvin sanottu, kuvat voisivat tietysti olla pahempiakin (vaikka tärähtäneitä tai hämäriä). Usein juuri tuo onkin vaikeaa, että kuva näytä liian tehdyltä vaan sopivan aidolta. Toisaalta asun niin kaaottisen täydessä asunnossa, että juuri tuo valokuvan rakentaminen on mulle se ihana seesteinen ja sotkuvapaa alue, joka on oma pieni täydellisyyden spottini :).

Vastaa
Savusuolaa, Janica 22.03.2017 - 20:57

Tiedän kyllä hyvin tuon, kun joku pikkupikku asia alkaa häiritä, eikä kukaan ulkopuolinen tajua, missä muka on vika. Laitan juuri blogini ulkoasua uusiksi ja voi hyvä luoja, mitä bittimaailman konmaritusta se on mun luonteellani….

Olen kuitenkin oppinut armollisuutta sillä tavalla, että käyn välillä katsomassa suosittujen bloggaajien ikivanhoja postauksia. Siellä on ihan samoja kellertävän punaisia räpsäisyjä kuin itselläni. Kehitys siis kehittyy, joskus olisi vain kiva hypätä sen räpellysvaiheen yli heti täydellisyyteen.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 22.03.2017 - 21:32

Armollisuus itseään kohtaan on tietysti tosi tärkeää, ja onneksi pidät sen mielessä! 🙂 Tietenkään ei voi odottaa sitä hetkeä että kuvat ovat täydellisiä ja siinä vaiheessa vasta postaisi, koska sitä hetkeä tuskin tulee. Tsemppiä uuden ulkoasun kanssa! 🙂

Vastaa
Eve 22.06.2019 - 21:32

Olipa söpö ja toisaalta myös erittäin rohkaiseva kirjoitus! ❤
Olen aina ihaillut ruokakuviasi, ja voi että, kun itsekin oppisi! Mutta siinähän se juuri onkin; vain harjoittelemalla voi oppia, ei vain toteamalla, etten kuitenkaan osaa.
Loistojuttu, kun et ole antanut periksi harjoittelemisessa, vaikka sulla(kin) on kova itsekritiikki.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.06.2019 - 22:09

Haha 😀 Ja nyt kun katson itse tätä postausta, niin näyttävät nämä minun silloiset edistykselliset ja hyvät kuvat taas siltä, että voiei, tällaisiako pidin niin hyvinä :D. Mutta niin se toivottavasti menee, että parin vuoden päästä katsoisin nykykuviakin hieman säälien. Sillä kyllähän tässä haluaa koko ajan kehittyä :). Eikä aina onnistu, ei joka päivä tai joka kerta. Niin se vain on, että kukaan ei osaa ruokakuvata aluksi – kyllä se harjoittelua kaikilta vaatii ja tuhansia otoksia. Pääsin itse juuri yli 50 000 ruokakuvan rajapyykin.. 😀 eli rohkeesti vaan!

Vastaa

Jätä kommentti