Koti Brunssille (suolaista) Cacio e pepe perunat (GF)
Cacio e pepe perunat

Klassisen ja hurmaavan italialaisen pastan vielä hurmaavampi muoto suomalaisilla perunoilla! Cacio e pepe tarkoittaa siis pecorino-juustoa ja mustapippuria. Olen tehnyt tätä ensin vanhoista perunoista ja nyt varhaisperunoista. Varhaisperunat vie totta kai aina voiton, mutta kyllä resepti on sellainen, joka jää vakiokäyttöön vuodenajasta riippumatta.

Tiskialtaassakin perunoista voi saada aika hyvän kuvan!

Idea lähti ihan vain siitä klassikko-pastasta. Jospa sitä tekisikin perunoilla. Idea pistettiin käytäntöön lukijabrunssilla, ja todettiin ihan älyhyväksi. Tällöin tehtiin perunoita paistettujen perunoiden muodossa eli keitettiin perunat, paistettiin sen jälkeen ja lopuksi pecorino-juustot ja mustapippurit joukkoon.

Eilen valmistin perunoita lyttypottu-metodilla eli keitetään perunat, sen jälkeen litistetään haarukalla lähes muusiksi ja sen jälkeen vielä uuniin. Näin saa runsaasti eri rapeuksista pintaa, mutta myös ihanaa pehmeää perunasisusta. Tänään valmistin perunoita vielä uudestaan, jotta Markuskin saisi yksiä maailman parhaita perunoita :D.

Ne on niin hyviä, että kelpaisi pelkän salaatinkin kanssa, mutta pääasiassa tämä on siis huomion varastava lisuke :).


Cacio e pepe perunat – resepti

Riitti juuri ja juuri 4:lle.

Tarvitset

n. 1 kg perunoita (varhaisperunoita tai ihan mitä vaan perunoita)
ripaus suolaa keitinveteen

pieni loraus oliiviöljyä

n. 100g raastettua pecorinoa (vähän vähemmänkin voi riittää)
runsaasti rouhittua mustapippuria

Valmistusohjeet

  1. Pese perunat. Keitä ne kypsäksi kevyesti suolatussa vedessä. Kun peruna on pehmeää, se on valmista.
  2. Lämmitä uuni 225 asteiseksi.
  3. Kaada perunat uunipellille. Litistä haarukalla lähes rikki. Lorauta päälle ihan vähän oliiviöljyä ja nosta uunin keskitasolle.
  4. Paista uunissa 30 minuuttia.
  5. Raasta pecorino hienoksi.
  6. Kun perunat tulevat uunista rouhi päälle runsaasti mustapippuria ja sekoita joukkoon raastettu pecorino.
  7. Nauti lämpimänä.

Toinen versio on siis keittää perunat kypsiksi, lohkoa tarpeen mukaan vähän pienemmiksi ja paistaa ne sen jälkeen kevyesti öljyssä pannussa. Lopuksi mustapippurit ja pecorinot sekaan.

Vinkki: Salvia sopii ihan loistavasti näihin perunoihin!

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Sari Atula 10.06.2019 - 21:23

Oli aivan ihania! Näitä pitää tehdä uudelleen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.06.2019 - 23:00

Kiitos :). Onneksi ovat niin simppeleitä, että mekin tehtiin heti tänään uudestaan :D.

Vastaa

Jätä kommentti