Koti Arkiruoka Butter tofu (GF)
Butter tofu.

Kaupallinen yhteistyö Flora ja Asennemedia 

Butter chicken – tuo intialaisen ruoan ikisuosikki muuntuu nyt maukkaaksi kasvisversioksi tofulla ja monta astetta terveellisemmäksi kasvipohjaisten Flora-tuotteiden ansiosta.

Ei siitä ole kauaa, kun työpaikkamme diabeteslääkäri halusi keskustella kanssani kansanterveysvaikuttajan roolistani. ”Kun sulla on kerran noin paljon lukijoita, niin voisitko ottaa huomioon, että sulla alkaa olla jo vaikutus ihmisten terveyteen ruoan kautta. Olisi tosi mahtavaa, jos voisit tehdä maukkaita reseptejä ilman voita tai kovia rasvoja. Vallitsee ihme ajatus siitä, ettei ilman oikeaa voita voi tulla hyvää. Voisin sitten ohjata potilaani hakemaan sinulta ruoanlaittovinkkejä.”

En ollut ajatellut resepteilläni olevan ihan niin suuren kaavan vaikutusta, mutta lääkärinä ja reseptin laatijana on toki kannettava vastuu tästäkin puolesta. Paljoa en voita käytäkään – paitsi tottumuksesta ja perinteistä johtuen sillä tulee leivottua, kun haluaa ns. vielä vähän herkullisempia leivoksia. Tai suolaisten ruokien kohdalla silloin, kun jo ruoka-annoksen nimessäkin on sana ”voi”. Butter chicken, ruskistettu voi-salvia pasta ja niin poispäin.

Butter tofu.

Voita nyt olisi syytä välttää muutenkin kuin terveydellisistä syistä. Viimepäivien ilmastokeskustelut eivät ole voineet olla herättämättä. Eläinperäisten tuotteiden käyttöä vähentämällä on myös suuret ympäristölle hyödylliset vaikutukset.

Kasvipohjaiset Flora-levitteet ovat meillä olleetkin käytössä. Nyt tutustuin vielä paremmin Floran juokseviin kasviöljysekoituksiin, jotka ovat käteviä ruoanlaitossa, mutta myös leivonnassa.

Ajatuksena oli tehdä vegaaninen versio Intian ihanimmasta butter chickenistä. Vaikka nimessä onkin sana voi, niin Intiassahan voin tilalla käytetään gheetä eli kirkastettua voita, jossa yhdistyvät voinen maku ja öljyn korkeiden lämpötilojen paisto-ominaisuudet. Pelkästä rypsiöljystä ei siis saa ihan sitä butter chickenin aitoa makua. Voilla valmistettuna se taas sisältää hieman liikaa kovia rasvoja, eikä kanaa – tai tässä tapauksessa tofua voi ruskistaa voin kärtsäämättä.

Butter tofu.

Olin innoissani huomatessani Flora Kokin salaisuus– öljysekoituksen sisältävän jo itsessään gheen ominaisuudet. Voin maku ja öljyn paisto-ominaisuudet. Noin 90% tästä sekoituksesta on kasviöljyä ja vain pari prosenttia voita, mutta ihmeellisesti se pari prosenttia voita riitti tuomaan toivotunlaisen voin maun, mutta kevyellä tapaa. Täysin vegaaninen tuote ei siis ole, mutta itse en ole niin tarkka – ei pieni määrä voita minua haittaa millään tapaa.

Kokin salaisuus- öljysekoitusta käytin sittemmin myös esimerkiksi suppilovahverorisotossa sipuleiden ja sienien paistamiseen ja taas tuli se sopiva voin maku, mutta samalla hieman terveellisempi risotto.

Butter tofu.

Butter tofusta tuli aivan ihanan mausteinen ja täyteläinen, Intian makuhermoja kutkutteleva curry, joka maistuu juuri siltä kuin kuuluu huolimatta siitä, ettei currysta löydy kupillista voita ja täysrasvaista kermaa. Ja diabeteslääkärimme kanssa olen kyllä samaa mieltä siitä, että kasvipohjaisia tuotteita käyttämällä voi saada täysin yhtä hyvää ja parempaakin ruokaa kuin pelkkää oikeaa voita käyttämällä.


Butter tofu -resepti

Butter tofu.

4:lle.

Vegaaniseen versioon käytä rypsiöljyä.

Tarvitset

Maustetahna

2 sipulia
5 keskikokoista valkosipulinkynttä
2 rkl Flora Kokin salaisuus-öljyseosta TAI voita TAI rypsiöljyä
2 rkl inkivääriraastetta
1 tl chilihiutaleita (tai enemmän riippuen mieltymyksistäsi ja chilihiutaleiden vahvuudesta)
1 rkl garam masalaa
2 tl paprikajauhetta
1/2 tl kanelia
ripaus kardemummaa
1½ tl juustokuminajauhetta
1 tl korianterijauhetta
1 tl kurkumaa
(1 tl sarviapilansiemeniä)
ripaus suolaa

Paistamiseen 3-4 rkl Flora Kokin salaisuus-öljyseosta TAI voita TAI rypsiöljyä

Muut ainekset
400g paseerattua tomaattia
2 dl kauraruokakermaa (15%)
3 rkl Flora Kokin salaisuus-öljyseosta TAI voita TAI rypsiöljyä

300g tofua
2-3 rkl  Flora Kokin salaisuus-öljyseosta TAI voita TAI rypsiöljyä

riisiä, korianteria, turkkilaista jogurttia ja chutneyta tarjoiluun, Naan-leipää

Valmistusohjeet

  1. Laita tofu aluksi kuivamaan. Paloittele tofu kuutioiksi. Jätä ne hetkeksi kuivamaan talouspaperisiivujen väliin painon alle.
  2. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulinkynnet karkeasti. Lisää ne sekä kaikki kuivamausteet kulhoon. Soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Tarvittaessa lisää hiukan öljyä/vettä, jotta saat sileän tahnan.
  3. Kuumenna pannulla n. 3 rkl Flora Kokin salaisuus- öljyseosta ja lisää valmistamasi tahna. Kypsennä sitä miedolla lämmöllä samalla hiljalleen sekoittaen n. 10 minuuttia, jotta tahna kypsyy. Tämän jälkeen lisää joukkoon paseerattu tomaatti ja kaurakerma sekä voi, sekoita ja jätä miedolle lämmölle poreilemaan n. 15-20 minuutiksi.
  4. Paista tofut. Lisää ne toiselle kuivalle, kuumalle paistinpannulle ja paista hetki samalla tofuja käännellen. Lisää pannulle Flora Kokin salaisuus-öljyseosta ja paista tofuja vielä siinä käännellen pari minuuttia, niin että niistä tulee oikein rapeita.
  5. Viimeistele curry lisäämällä siihen vielä ihan nokare voita. Sekoita tasaiseksi.
  6. Lisää tofut kastikkeeseen ja tarjoa keitetyn riisin, korianterin, valitsemasi chutneyn ja turkkilaisen jogurtin kera.

Reseptiä päivitetty 13.4.2020. Valmistin currya itse uudestaan ja totesin sen onnistuvan paremmin niin, että sipulit ja mausteet jauhetaan ensin tahnaksi, joka kuullotetaan. Tomaattimurskan sijasta käytin paseerattua tomaattia, koska näin kastiketta ei tarvitse soseuttaa enää pannulla olleessan (jossa se on vaikeampaa kuin etukäteen).

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Butter tofu.

Jäikö nälkä?

28 kommentit

Hanna 11.10.2018 - 20:20

Hei kiitos reseptistä, innostuin Butter tofusta tänään ensi kerralla vähennän hieman caram masalin määrää.
Tulipa mieleeni kasvislasage reseptisi en enää tee valkokastikkeita vaan vuohenjuusto ja raejuusto korvaavat sen,
Odotan taas reseptejäsi ja kommentoin nyt useammin
Terveisin Hanna

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.10.2018 - 23:21

Kiitos paljon kommentistasi Hanna! 🙂 Garam masala vaihtelee tosi paljon merkkien välillä. Toisilla se on tosi pippurista, toisilla miedompaa. Omaa garam masalaani saa lisätä vaikka ja kuinka, että saa hyvän maun :D. Sitten taas mulla on yksi garam masala Nepalista, jota riittää tosi pieni määrä..

Vastaa
Anne 13.10.2018 - 10:47

Itse seuraan teitä INSTASSA ja kuvat on oikeasti aivan Täydellisiä, tuntuu siltä että voisi vain istua kuvaan sisälle ja Syömään =D tätä ohjetta täytyy kokeilla.. LoL en ole kokeillut sitä kanalla enkä tofulla.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.10.2018 - 17:09

Voi kiitos! :)) ihana kommentti. Nyt voit kokeilla sitten ihan millä tahansa, vaikka kikherneilläkin :D.

Vastaa
J 24.10.2018 - 15:53

Ihanan hyvää ruokaa taas! Tofu on ollut mulle sellainen haastava tuttavuus, jatkossa paistan sen tällä ohjeella aina, koska tuli niin hyvää! Lisäsin kastikkeeseen herkkusieniviipaleita, jätin tuliset mausteet pois ja tarjosin riisin lisäksi kyljessä ruusukaaleja, eli oikein kunnon lapsiperhekäsittely reseptille tuli. Oikein hyvää, kiitämme!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.10.2018 - 20:50

Kiitos tästä :). Kiva, että lisäsit vielä kasviksia ja että maistui vähemmänkin tulisena :). Tofu tosiaan vaatii oikeaoppisen käsittelytavan (kuivaus ja kuivalla pannulla ensin paistamisen, sitten vasta rasva), ettei tule sellaista vetistä ja löysää..

Vastaa
Wera 28.10.2018 - 17:38

Tämäkin onnistui hyvin lähes toivottomalta kokilta. Mausteita on kunnolla, mutta harmomisesti. Kasvisruokia ja mausteita välttelevä kuopuskin tykkäsi ja jopa tofua inhoava aviomies oli sitä mieltä, ettei intialainen ruoka tarvitse lihaa. Kiitos!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 29.10.2018 - 19:17

Apuva, kiitos paljon :). Tässähän on ruvettava tarkemmin syynäämään omat reseptinsä läpi, jos pomokin niitä valmistaa :D. Ettei mitä tahansa tule lisättyä.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 31.10.2018 - 06:30

Kuulostaa aivan todella hyvälle ja ihanan lämmittävälle, kun tuolta tuulesta ja tuiverruksesta kotiutuu 🙂
Mulla on myös kröhöm pikkusen kertynyt nyt tofua jääkaappiin niin tässäpä oiva kohde!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.11.2018 - 09:50

Tää on kyllä just se pimeiden, hyisten iltojen ruoka :). Ehtispä mullekin kertyä tofua kaappiin :DD

Vastaa
Glotter-Bäckerin 9.11.2018 - 16:42

Hah, mä oon niin pöhkö että kannoin Japanista tofua mukana 😉 Kun se oli siellä niiiin hyvää ja halpaa. Ja siellä oli myynnissä myös kuivattua tofua! Sitä hamstrasin hulluna, siihen saa liotus vaiheessa ineytettyä hurjasti makua ja paistaessa saa hyvän paistopinnan, ilman kuivatteluja.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.11.2018 - 04:49

Kyllähän sitä sieltä kannattaa tuoda, jos se on niin laadukasta! 🙂 vähän kuin mäkin tuon paljon mausteita Aasiasta.

Vastaa
mui 3.11.2018 - 11:58

hei tää oli tosi hyvää! tein sinisellä keijulla ja onnistui hyvin. lisäsin vielä inkivääriä tikuiksi leikattuna ja käytin kookoskermaa ruokakerman sijaan. kelpasi jopa tomaattikammoiselle puolisolle :–)))

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.11.2018 - 16:14

Inkivääri tikuiksi leikattuna on kyllä tosi hyvää! 🙂 Kiva, että maistu! Mä laitoin just ruokakermaa siksi, että normaalisti butter tofussa (tai chickenissä) ei ole kookoksen makua, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se siihen sopisi. Varmasti sopii!

Vastaa
Tuuli 3.11.2018 - 13:11

Hei!
Kokeilin tänään tofua ensimmäistä kertaa, tällä kyseisellä reseptillä. Ruoka oli hurjan hyvää, mutta yksi kysymys heräsi tofusta. Tofupalaset olivat päältä rapeita, mutta sisältä kovin pehmeitä. Mitäköhän tein väärin, vai kuuluvatko niiden ollakin pehmeitä? Yhteensä paistelin tofua n. 10 minuuttia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.11.2018 - 16:10

Moi, hih niiden kuuluukin olla pehmeitä sisältä :)! ja kiitokset!

Vastaa
Laura 16.01.2019 - 17:40

Kiitos herkullisesta reseptistä! Tämä meni meidän perheen top 5 arkiruokiin! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.01.2019 - 11:29

Kiitos Laura! Mukava kuulla 🙂

Vastaa
Asta 16.03.2019 - 12:44

Kiitos, nam! Tämä resepti toimi erinomaisesti millä tahansa kasvirasvalla mitä jääkaapista löytyi, ainakaan mun mielestä voi ei ole se juttu, vaan kasviksista ja mausteista tulevat maut. Olen käyttänyt nyt myös uutta kauratofua, joka toimii yhtä hyvin kuin soijasta tehty. Tein tätä viimeksi ison satsin sekasyöjä-kaveriporukalle, ja meni viimeistä pisaraa myöten (kuten tämä blogi lupaa), vaikka olin varoittanut etukäteen ettei ruuassa ole mitään eläinperäistä 😀 kohta teen tätä taas uudestaan.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.03.2019 - 19:47

Kiitos Asta! Ei se voi olekaan isoin juttu, vaan mausteet kuten sanoit :). Mutta voi/rasva sinänsä on oleellinen, että maku kyllä muuttuu. Ja kyllä se varmasti toimii monella erilaisella rasvalla – ihan öljylläkin. Mutta aivan mahtavaa! kaurapala oli taatusti myös hyvä valinta tähän 🙂

Vastaa
Anu 30.09.2019 - 20:58

Kiitos reseptistä! Harvoin hyväksyn aasialaisen reseptin suomalaiselta tai eurooppalaiselta kokilta, mutta reseptissäsi oli tarpeeksi mausteita ja valkosipulia vakuuttaakseen! Ja hyvää tuli! Tosin jätin paprikajauheen pois, koska en ole koskaan nähnyt sitä käytettävän intialaisessa tai nepalilaisessa keittiössä. Korvasin sen jeeralla, mitä laitetaan melkeinpä ruokaan kuin ruokaan tuolla päin maailmaa.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.10.2019 - 23:11

Kiitos Anu, kiva, että uskalsit kokeilla :). Eikö reseptissäni siis ollut jeeraa eli juustokuminaa :D. Tuntuu, että laitan sitä joka paikkaan.. Paprikajauhetta olen nähnyt kyllä Nepalissa käytettävän, mutta harvemmin. Myös yhdeltä nepalilaiselta sain kerran curryohjeen, jossa sitä oli. Hän sanoi sitä intialaiseksi curryksi itse, mutta kun en ole Intiassa taas käynyt, niin en voi sanoa, mitä Intiassa todella käytetään :D.

Vastaa
J 14.04.2020 - 14:27

Moi! Onko tätä reseptiä muutettu jotenkin?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.04.2020 - 13:47

Totta, lisäsin tästä reseptiin huomion. Valmistin currya itse uudestaan ja totesin sen onnistuvan paremmin niin, että sipulit ja mausteet jauhetaan ensin tahnaksi, joka kuullotetaan. Tomaattimurskan sijasta käytin paseerattua tomaattia, koska näin kastiketta ei tarvitse soseuttaa enää pannulla olleessan (jossa se on vaikeampaa kuin etukäteen). Ainesosamääriin en tehnyt muutoksia :).

Vastaa
Emilia 7.02.2021 - 18:08

Olen viimeisen kahden viikon aikana kokannut noin 10 resepteistäsi. Kiitos niistä! Minun pienet tyttöni 3v ja 5v unohtivat kysyä ”onko jälkiruokaa” vegaanisten nachojesi jälkeen (ja kyllä – olisi ollut jälkiruokaa ). Palak paneer tofulla pääsi taas ensi viikon listalle erityistoiveena (tosin puolet pinaatista korvasin nokkosella). Kohta syödään tätä butter tofua kiitos kun helpotat meidän arkea

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.02.2021 - 19:15

Voi kiitos kivasta kommentista :). Se on aina hyvin mieltä lämmittävää, jos on voinut toisten arkea helpottaa. Ja se on tosiaan jo jotain, jos ei lapsi muista enää kysyä jälkkäriä 😀

Vastaa
Titta 16.07.2021 - 23:46

Maistuisikohan tämä miltään ilman sipuleita Nimimerkillä allerginen, mutta muuten ohje kiinnostaa. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.07.2021 - 14:50

Olen kuullut, että tätä on tehty ilman sipulia ja kokanneen mielestään oikein hyvä ilman sipuliakin :).

Vastaa

Jätä kommentti