Arktisesta löytöretkeilijästä lääkäriksi ja valokuvaajaksi – Tuleeko meistä isona, mitä nuorena ajattelemme?

Tuliko sinusta se, mitä ajattelit jo lapsena? Harvastapa. Entä tuliko sinusta se, mitä ajattelit yläasteella tai lukioikäisenä? Ehkä jo vähän useammasta, mutta silti aika harvasta. Kyselin tätä lukijoilta Instagramissa, ja näytti siltä, että 80 % EI tullut ammatiltaan se, mitä ajatteli vielä lukioikäisenä. Postauksen loppuun keräsin niiden lukijoiden tarinoita, jotka antoivat luvan jakaa omansa. Kuulen mielellään myös sinun tarinan. Mistä haaveilit ja mihin päädyit mitäkin kautta. Voit hyvin jättää tämän kommenttina kommenttikenttään.

Itse haaveilin pienenä tutkimusmatkailijan urasta. Löytöretkeilemisestä. Syvän valtameren sukelluksista sukelluskapseleissa. Antarktiksen keskelle hiihtämisestä. Kaikkien arktisten alueiden tutkimisesta. David Livingstone oli jossain vaiheessa esikuvani.

Tutkimusmatkailu vaihtui yläasteen aikana konkreettisempaan haaveeseen biologian opettajan ammatista. Biologia ja kuvataide olivat suurimmat vahvuuteni. Opettajan ammatti vaihtuikin sitten lukiossa kuvataiteellisempaan alaan; arkkitehtiin ja siitä vielä tarkemmin maisema-arkkitehtiin. Vierailu arkkitehtitoimistossa lukion kolmannen luokan syksynä hajotti haaveet kertarykäyksellä. Se ei ollutkaan vain luovaa piirtämistä, vaan pääasiassa tietokoneella mallintamista ja hirveää kilpailua.

Lääkärin ammatti kävi mielessä ihan lukion alussa, mutta pääsykoekirjan nähtyäni, totesin, etten ikinä tule oppimaan sitä sisältöä ja jätin kirjan hyllyyn. Tulisiko minusta sitten biologian ja maantieteen opettaja? Ehkä geologi, koska maantiedekin kiinnosti. Lääkärin ammattia en ollut tosissani edes sen enempää ajatellut, koska lääkikseenhän on hirvittävän vaikea päästä, enkä ole opiskellut fysiikkaa tai kemiaa. Kunnes sitten jotain tapahtui lukion kolmannen vuoden marraskuussa, kun yhtäkkiä löytyi valtava motivaatio päästä lääkikseen. Biologia oli mun juttu, ja olin valtavan kunnianhimoinen mitä opiskeluun tuli, koulussa hikeksi, lukutoukaksi ja bilsaproksikin kutsuttu. Se tyttö, joka kävi hyppytunneillaan toisten luokkien bilsan tunneilla istumassa ja pätemässä… Lääkäri se olisi. Tykkään asiakaspalvelusta, biologiasta, psykologiasta ja ihmisten kanssa juttelusta. Osittain mukana oli varmasti myös sitä kunnianhimoa. Niinpä opiskelin sitten itsenäisesti kemian ja fysiikan.

Lukion jälkeen en heti päässyt lääkikseen. Kävin myös biologian pääsykokeissa, ja ehdinkin sitten opiskella vuoden biologiaa yliopistolla. Silloin mietin, että meribiologin ura voisi olla myös kiehtova. Professorit biologian laitoksella eivät puhuneet kovin kannustavasti työnäkymistä, joten motivaatio sen vuoksi hieman lopahti. Aloin uudestaan miettiä opettajan uraa, jos en pääsisi toisella hakukerralla lääkikseen. Samaan aikaan ruoka alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Elintarviketieteet olivat biologian kanssa samalla Viikin kampuksella ja siellä muotoutui myös käsitys vähän, mitä sen opiskelu voisi olla ja sekin alkoi kiinnostaa yhä enemmän. Hain sitten sekä elintarviketeknologialle että lääkikseen. Molemmat tärppäsi, mutta totta kai lähdin lääkikseen..:) Ja tällä tiellä iloisesti ollaan. Kuuden vuoden opiskeluihin mahtui tietysti omat heikot hetkensä ja epäilykset alan sopivuudesta itselleni, haaveet vaihtaa kokiksi ja catering-yrittäjäksi (mistä myös blogi sai alkuna. Blogi toimisi CV:nä kun yrittäisin päästä harjoittelijaksi catering-firmaan), mutta lopulta olen erittäin tyytyväinen nykyiseen työhöni lääkärinä. Se tuo valtavasti merkityksen tunnetta ja mahdollistaa auttamisen sekä tutustumisen ihmisten ajatuksiin, huoliin, iloihin ja tarinoihin. 

Biologia olisi varmasti voinut olla myös hyvä ura! Monetkin kaverini biologialta tekevät tutkimusta nyt ympäri maailmaa mielenkiintoisissa luontokohteissa..

Ei minusta tullut myöskään catering-yrittäjää, vaan sen sijaan blogista huomaamattaan ja hiljalleen muotoutui minulle keinoksi tehdä ruokaharrastuksesta sivutyö. Eipä sitä osannut blogia perustaessa edes ajatella, että tätäkin kautta voisin saada töitä vaikka kehittelemällä reseptiikkaa yrityksille! Puhumattakaan valokuvauksesta! Valokuvaus kiinnosti kyllä jo nuorempana, mutta enemmän olin silti innostunut piirtämisestä, maalaamisesta ja pienoismalleista, ja valokuvia oli lähinnä kiva ottaa muistoksi. Valokuvaus sytytti uudestaan sen luovuuden ja taiteilijamaisuuden, mitä itsessäni hyvin paljon vielä yläasteella olikin. Nykyään siis olen päätynyt työskentelemään osa-aikaisesti lääkärinä ja osa-aikaisesti valokuvaaja-/ruoka-alan yrittäjänä.

Monesti tuntuu, että omalla alallani varsinkin ihmiset ovat hyvin järjestelmällisiä ja selkeäkatseisia. He tietävät, missä ovat töissä kahden vuoden päästä, erikoistumispolut on mietitty, väitöskirja on tekeillä ja sillekin on tavoiteaika, tiedetään koska haluttaisiin hankkia lapset ja ehkä jo ajateltu, missä tullaan asumaan ja mihin kouluun lapset menevät. Siinä saa kokea itsensä aikamoiseksi haaveilija-haahuilijaksi.

”Mihin aiot erikoistua?” ”Siis etkö sä aio tehdä väitöskirjaa?”– näitä kysymyksiä kuulee jatkuvasti. Sivusta Markuksen väitöskirjaprojektia seuranneena en todellakaan aio lähteä sille polulle. Arvostan niitä, jotka jaksavat. Enkä ole asettanut mitään paineita erikoistumiselle. Tiedän, mikä minua kaikista eniten ainakin teoreettisesti kiinnostaa (lastenpsykiatria), mutta toisaalta viihdyn nykyisessä työpaikassani erittäin hyvin (nytkin saan olla jo lasten kanssa ja työskennellä mielenterveysasioiden kanssa), etten ota paineita sille uralle lähtemisestä. Ei aina tarvitse vain edetä, vaan nytkin voi olla hyvä. Erikoistuminen tietää pakollisia päivystyksiä viisipäiväisen päivätyöviikon päälle. Useilla erikoisaloilla se tietää myös pakollista väitöskirjan tekemistä. Erikoistuminen myös tietäisi pitkää taukoa blogille. Kun kerrankin on tyytyväinen elämäntilaanteestaan, niin tästä voisi hetken nauttia :D. Katsotaan sitä erikoistumista sitten, kun oikealta hetkeltä tuntuu :).

Koko elämä voi olla oman jutun löytämistä, mutta pääasia, että lähtee kokeilemaan jotain

Omankin työni kautta törmään siihen, kuinka nuoria ahdistaa, että urapolku pitäisi tietää jo lukiossa. Yhteiskuntakin yrittää tätä kohti. Mutta omasta kokemuksesta sitä oppi paljon paremmin vasta opiskelemaan lähdettyeen, mitä eri aloja on edes olemassa! Lukiossa tuntee nämä yleiset kauppis, oikis, lääkis ja opettajan ura – ja muutamat muut. Se, että lähti opiskelemaan biologiaa Viikin kampukselle avasi samalla silmiä, mitä kaikkia mielenkiintoisia aloja esimerkiksi maa-ja metsätaloustieteellisessä on, joista ei ole koskaan kuullutkaan! Harvemmin vain kotiin makaamaan jääminen auttaa selkeyttämään, mitä elämältään haluaisi. Pikemminkin kokemuksen kautta oppii, mikä olisi se oma juttu. Lähtee vain tekemään ja kokeilemaan. Useimmat päätyvätkin ammattiinsa sattuman kautta. 

Lukijoiden vastauksissa korostui se, että kyllä ihan nelikymppisinäkin voi olla vielä ihan ”hukassa”, mitä elämältään haluaisi ja minkälaista työtä haluaisi. Alla jaan joitakin teidän lukijoiden tarinoita – niihin, joihin annoitte luvan. Niistä välittyy hyvin se, miten ammatti voi moneenkin kertaan vaihtua, kunnes ns.se oikea löytyi – tai sitten ei ole edelleenkään löytynyt.

Lukijoiden tarinoita

”Urapolut on ihan mielettömän mielenkiintoisia, varsinkin kun nykyään se tarina ei välttämättä pysähdy ikinä! 

Ite haaveilin koko lapsuuden lääkärin ammatista, sit piti tulla välissä alakoulun opettaja, päikkytäti, sit taas lääkäri, välissä metsuri, kätilö ja oon nyt päätyny lastensairaanhoitajaksityökokemusta on lääketehtaasta, päiväkodista, kaupan kassalta, seurakunnan lastentyöstä, au pairina ja sairaaloiden erilaisista osastoista.”

 

 

”Nää on tosi kiinnostavia! Hauskaa lukea erilaisia polkuja joita muut on kulkenut ettiessä omaa juttua oma ajatuksen kulku kouluajoilta nykyhetkeen meni kutakuinkin näin: poliitikko ->juristi -> toimittaja-> kiinnostus kasvatustieteisiin heräsi ohjatesa lasten jumpparyhmiä ->opiskelu kielten tai äikän opeksi (ranska ja enkku)? – kiinnostus ruokaan ja hyvinvointiin vahvistui lukion jälkeen -> kotitalouden ope = pian valmistuva kotitalouden ja terveystiedon ope. Vieläkään en tiedä tuleeko musta ope (koulutus antaa valmiuksia muihinkin työnäkymiin) lasten ja nuorten kanssa työskentely on kuitenkin suurimmaksi osaksi kivaa ja palkitsevaa, joten ainakin nyt opehommat kiinnostaa aika näyttää sitten mihin suuntaan polku etenee. ”

 

 

 

”Ope – palomies – asianajaja – lääkäri – lentäjä – valokuvaaja/toimittaja… 

 

Päädyin mutkien kautta kouluun töihin sijaisopettajaksi/koulunkäyntiavustajaksi 37 vuotiaana.”

 

”Olin 5 vuotta hoitotyössä, vuoden raksalla ja yli kymmenen vuotta pankki/finanssialalla kunnes viime syksynä pudotin palkkani ja työajan puolella ja en ole katunut päivääkään, rakastan tehdä lasten kanssa töitä ja opettaminen ja auttaminen on ihan mun juttu.”

 

 

”Joskus yläasteella halusin maskeeraajaksi. En ymmärrä miksi, koska en oo koskaan ollu mikään meikkaaja. Lopulta lähdin amkiin ja valmistuin labrahoitajaksi. Siitä jatkoin suoraan yliopistoon biolääketieteen opintoihin ja tällä hetkellä oon kl. tutkimuskoordinaattori eräässä labralaitteita valmistavassa yrityksessä. Nykyinen työ on tosi mielenkiintosta, mutta samalla vähän haaveilen, että pystyis myös saamaan jotain tuloja reseptiikan/valokuvauksen saralta. ”

 

”Välillä mua ihan naurattaa mitä kaikkea on tullut harkittua. Halusin tosi pitkään lääkäriksi lukiossa, sit päätin hakea oikikseen ja kävin valmennuskurssillakin. Sit opiskelin omatoimisesti vähän aikaa kemiaa ruotsiksi ja ajattelin et musta tulee farmaseutti, sit hain fysioterapeutiksi ja ensihoitajaksi. En päässyt mihinkään näistä kouluista ja päädyin olemaan matkaopas vuoden. Sit hain pari kertaa lukemaan politiikkaa ja viestintää, mut nyt opiskelen kansainvälistä liiketaloutta. Kaikkea pitää kokeilla!”

 

 

”Seiskaluokalla haaveilin maa- ja metsätalousministerin pestistä. No,sillon en aavistanu, et pitäs olla kiinnostunut politiikasta. Sitten miust piti tulla kokki. No, kokki tuliki, mut alko kiinnostelee talous. Valmistuin tradenomiksi. Pankkielämä ei ollutkaan niin kivaa. Sitten huomasin nurkassa iskän liian isot saappaat mettähommiin ja toivottavasti ens vuonna saan metsätalousinsinöörin paperit käteen. Eli jos politiikka kiinnostelis, niin aika lähellä tuota maa- ja metsätalousinsinööriä vielä pääsen, mut oon täs koittanu kehitellä viel jotai opiskeltavaa tuleville vuosille.”