Koti Arkiruoka Arki alkaa: Kukkakaalipasta (V) ja Loimulohitortillat

Arki alkaa: Kukkakaalipasta (V) ja Loimulohitortillat

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
kukkakaalipasta. Vegaaninen

Kaupallinen yhteistyö Lidl Suomi

Vaikka arki alkaa, niin syksy ei ihan vielä ala ;). Kesän ja syksyn siirtymäkauden satokauteen kuuluu kukkakaali ja toisaalta vielä kesäruoat, joista itselleni se jotenkin kaikista eniten kesästä muistuttava ruoka on lohi ja perunat (tai tarkemmin perunasalaatti).

Itselleni arki tarkoittaa kahta työtä (päivätöitä ja yrittäjyyttä) ja niiden sovittelua. Arjen nopeille on siis käyttöä! Toisaalta kesän viimeisinä viikonloppuina ehtii vielä hyvin toteuttaa ne kesähaaveet vaikkapa laituripiknikistä.


Kukkakaalipasta

Ei, se ei ole kermapasta, vaan kermaisen oloinen ja tuntuinen pasta, mutta kerman sijaan se onkin valmistettu täysin kukkakaalista! Kermaa ilman kermaa?

Oli kukkakaalin maun ystävä tai ei, niin soseutettu kukkakaali on aika miedonkin makuista, jolloin enemmän kukkakaalin makua saa, kun paistaa kukkakaalia vielä erikseen. Näin saa myös hyvää tekstuuria ateriaan. Kukkakaalikerma on tosi hauska ja yllättävä tapa lisä kasviksia ruokailuun ja saada sitä ”salaa” ujutettua ateriaan. Toinen ainainen suosikkitapa ujuttaa lisää kasviksia pastaan on kesäkurpitsaspagetti, eli suikaloitua kesäkurpitsaa raakana spagetin (tietysti kypsän) sekaan.

Kermainen kukkakaalikastike ilman kermaa

Lidlin HeVi-osaston kautta tulee kotimatkalla töistä usein kierrettyä, koska hinnat ovat paljon ystävällisemmät kuin meidän lähikaupassa. Pastaa varten valitsin myös nyt sesongissa olevaa herkullista lehtikaalia, mutta lisää kasviksia vielä halutessaan paistaisin joukkoon kesäkurpitsaa tai munakoisoa. Tai hei, parsakaalia! Jos vaan siitä pitäisi.. 😉 Lidlin HeVi-osasto toteuttaa erityisen hyvin ajatustapaa satokausista. Tarjolla on aina kunkin satokauden antimia. Jos ja kun nyt ei ole sesonki, niin sitten ei tarjota mandariineja. Talvella taas ei yritetäkään myydä persikoita. Tästä on jonkin verran ollutkin puhetta, että miksi monet kaupat yrittävät tarjoavat ympäri vuoden ihan kaikkia mahdollisia vihanneksia ja hedelmiä? Parhaimmillaanhan ne ovat silloin, kun on niiden satokausi.

Kukkakaalipasta ihan pastana toimii ruokana silloin, kun nälkä on jo huutava. Kehitin siitä myös makaronilaatikkoversion, koska pastavuokia nyt vaan pitäisi harrastaa huomattavasti enemmän. Toistaiseksi sen resepti löytyy Lidlin nettisivuilta, mutta enköhän lisäile sen vielä joskus tännekin :).

Resepti

4:lle

Tarvitset

Kukkakaalikastike

1 isomman puoleinen kukkakaali
7 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
½ tl suolaa
mustapippuria

Halutessasi voit lisätä joukkoon vielä ½ dl Oattis kauraruokakermaa, jos haluat vähän täyteläisemmän maun (tai n. 50g Lovilo Gorgonzolaa, jos pidät homejuustosta)

Pastaan lisäksi

400g tagliatellea/pappardellea

3 valkosipulinkynttä
2 pienehköä sipulia
½ kukkakaali
3 iso lehtikaalin lehteä
ripaus suolaa
mustapippuria
rypsiöljyä paistamiseen
ripaus chilijauhetta

Valmistusohjeet

  1. Erottele kukkakaalista nuput ja lisää ne kattilaan veden ja kasvisliemikuution kanssa. Keitä kukkakaalia keskilämmöllä, kunnes ne ovat pehmeitä ja kypsiä. Tähän menee 10-15 minuuttia. Älä kaada vettä pois.
  2. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet sillä välin. Paista valkosipulia paistinpannulla keskilämmöllä, niin että ne hieman ruskistuvat. Lisää ruskistettu valkosipuli kattilaan kukkakaalin joukkoon.
  3. Soseuta kukkakaali keitinveden ja valkosipulien kanssa sileäksi kastikkeeksi. Lisää suola ja mustapippuri. Kaada lopuksi joukkoon halutessasi vielä kauraruokakerma. Halutessasi voit vaihtaa kauraruokakerman homejuustoon.
  4. Kuori ja hienonna vielä toiset valkosipulinkynnet ja sipulit. Kuullota niitä miedolla lämmöllä paistinpannussa muutama minuutti, kunnes ne pehmentyvät ja saavat hieman väriä. Pilko sillä välin kukkakaalista nuppuja erilleen. Revi lehtikaalinlehdistä lehtiruoti irti ja hienonna lehtiä hakkelukseksi.
  5. Lisää pannulle lisää öljyä. Lisää kukkakaalit ja lehtikaalinlehdet ja jatka paistamista, niin että ne kypsyvät ja pehmenevät. Lisää ripaus suolaa, mustapippuria sekä ripaus chilijauhetta.
  6. Kypsennä pasta pakkauksen ohjeen mukaan.
  7. Kaada paistinpannulle sipulien ja lehtikaalien sekaan kukkakaalikastike ja kypsennetty pasta. Sekoita lastalla kaikki keskenään sekaisin ja tarjoa.

Vinkki: Kukkakaalinlehdet ovat myös syötäviä ja nekin voi paistaa mukaan!


Loimulohitortillat

Kesän kalastussaalis jäi yhteen lahnaan, kahteen haukeen ja kolmeen ahveneen, joten kääntyminen on ollut kaupan valikoimiinkin. Vanhana kalatiskimyyjänä opin fileerauksen ja kalankäsittelyn lisäksi sen, että ei se pakattu kala ole yhtään huonompi vaihtoehto. Varsinkin lohen kohdalla tiskistä ostettu on hyvin harvoin yhtään sen tuoreempaa. Tuoretta lohta on valitettavan hankala tai mahdoton logistiikan vuoksi saada muuten kuin itse pyytämällä tai suoraan kalamiehiä tuntiessa.

Vaikka blogini onkin periaatteessa kasvisruokablogi, niin on se myös oma blogini, ja näin kalaruoankin ystävänä välillä tekee vain mieli jakaa myös kalareseptejä, joita multa on jopa toivottu vege-leimasta huolimattakin :D. Kyllä lohi on ja pysyy vaan mun yhtenä lempiruokana. Kuten tilastojen mukaan koko Suomen lempiruokana.. Lohi ja muukin kala ihan kaikissa muodoissa. Se on meille molemmille kunnon ”lohturuokaa”, joka erityisesti kuuluu kesämökille ja jouluun. Kalan terveyshyödytkin ovat vielä niin kiistattomia. Terveyden näkökulmastahan kala-vihannes-täysjyväviljapitoinen ruokavalio olisi aika ihanteellinen. Toisaalta kalaa ei tosiaan tarvitsisi kerralla syödä montaa sataa grammaa, vaan pienempikin määrä riittäisi.

Suomitortilloihin oli tarkoitus tulla täysjyvärieskaa tai täysjyvätortilloita leiväksi, mutta Lidlistä löytyikin mielenkiintoisia ja hauskan värisiä pinaattitortillalettuja, joten vaihteluksi sitten niitä! Marinoituja punasipuleita ja kurkkua kannattaa lisätä oikein reippaasti. Meidän tortilloihin päätyi oikein mökillä itse kasvatettua kurkkua. Pelkät perunat voin kanssa on mun ajoittaista herkkuruokaa Markuksen ollessa poissa kotoa (Markus ei laskisi sitä ateriaksi). Aivan todella hyviä perunoita löytyy näin loppukesästäkin. Testasinkin erilaisia laatuja ja eniten pidin Annabellesta ja Jazzysta.

Resepti

4 kpl

1 pkt El Tequito pinaattitortilla
1 pkt loimulohta (250g)
1 kurkku

Perunasalaatti

1 kg Annabelle Perunaa
1 prk (200g) Milbona Ranskankerma
1 prk (200g) Milbona Kermaviili
1 prk (200g) Milbona Raejuusto
4 tl Makea chili sinappia (tai muuta sinappia)
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
½-1 nippua tuoretta tilliä
1 nippu punasipuleita varsineen

Sipuleiden marinoimiseen:

5 rkl vettä
4 rkl sokeria
3 rkl punaviinietikkaa

Valmistusohjeet

  1. Aloita punasipuleista. Leikkaa punasipuleiden sipuliosat ohuiksi renkaiksi. Sekoita vesi, sokeri ja punaviinietikka sipuleiden kanssa ja jätä maustumaan muiden valmistelujen ajaksi. Voit valmistaa nämä jo pari päivääkin etukäteen.
  2. Halutessasi kuori perunat ensin. Keitä perunat napakan kypsäksi, suolatussa vedessä.
  3. Sekoita sillä välin yhteen ranskankerma, kermaviili, raejuusto, sinappi, suola ja mustapippuri. Raasta mukaan sitruunan kuori ja purista mehu. Hienonna tilli ja punasipuleiden varret. Sekoita ne vielä kermaviiliseoksen joukkoon.
  4. Kun perunat ovat kypsiä, kaada vesi pois ja anna niiden jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Pilko keitetyt perunat ja sekoita ne kermaviiliseokseen.
  5. Siivuta kurkku siivuiksi.
  6. Kokoa tortilloihin perunasalaattia, loimulohta, pikkelöityjä sipuleita ja kurkkuja.

Jäikö nälkä?

7 kommentit

Glotter-Bäckerin 19.08.2019 - 12:21

Kukkakaalipasta näyttää todella hyvältä! Pasta Alfredo henkeen! Lisäjuustoisuutta saa oluthiivahiutaleilla.

Se pisti silmään ohjeessa, että eikö kukkakaalin runkoa käytetä kastikkeeseen? Vain nuput ja lehdet?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.08.2019 - 10:51

Niinpä, sun vinkkaamasta kukkakaali Alfredosta joskus inspiroiduin, mutta huomasin, että mun versio oli lopulta siihen nähden aika erilainen. mitään pähkinöitä ei musta tarvittu tuomaan kermaisuutta. Hiivahiutaleet tietty toimis :). Hmm, ei kyllä mä taisin rungonkin käyttää, nyt kuulostaa hassulta etten olisi. Siis nyt täytyy myöntää, että opin vasta aivan hiljattain että ne lehdetkin on syötäviä :D. Ja lisäsinkin sen nyt vinkiksi :).

Vastaa
Glotter-Bäckerin 21.08.2019 - 19:36

Niin joo totta, tää on pähkinätön. Plussaa siitä, pitääkin kokeilla!

Vastaa
Kapteenska 27.08.2019 - 16:40

Kerran jo tein tätä ja tänään uudelleen. Mahtavan koukuttava ruoka 🙂
Valkosipuliksi mulle riitti tuon ohjeessa olleen 7 sijaan 3 kynttä.
Homejuustomurua kaadoin sekaan.
Ai että, tätä kirjoittaessa on taas vesi kielellä. Kiitos reseptistä. Kukkakaali on NIIN hyvää.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.08.2019 - 17:43

Hei! Ihanaa kuulla, kiitos erittäin paljon, kun jaksoit tulla kertomaan :). Hih oon sellanen valkosipulifani, että mulle sitä ei ole koskaan liikaa :D.

Vastaa
A 17.03.2020 - 22:06

Moikka! Tuleeko tähän siis yhteensä 1,5 kukkakaalia?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.03.2020 - 17:27

Kyllä :). Voit toki paistaa sen lopunkin puolikkaan kukkakaalin pastan sekaan 🙂

Vastaa

Jätä kommentti