Koti Juomat Amsterdamissa: Mangolassi-cocktail ja totuus ammattimaisten juomakuvien takaa

Amsterdamissa: Mangolassi-cocktail ja totuus ammattimaisten juomakuvien takaa

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Pressimatka: Matkan tarjosi Lucas Bols ja Boolit.fi.

Mistä erottaa ihka oikean ammattijuoma-/ruokakuvaajan ja tavallisen puuhastelijan? Puuhastelijan juoma nautitaan oikeasti jälkikäteen, kun taas ammattikuvaajien ruokakuvaustuotteisiin ei ole koskeminen.

Minut kutsuttiin yhdessä muutaman muun suomalaisen ruokabloggaajan kanssa Amsterdamiin Bols-liköörien puolesta opettelemaan drinkkien valmistumista ja kuvaamista. Hei, tiesitkö muuten, että liköörejä alettiin alun perin valmistaa lääkkeeksi vuonna 1575?

Vain 40 matkustustunnin jälkeen saavuin Nepalista rähjäisenä I love Nepal-paidassani hotellimme aulaan, ja minua oltiin heti ystävällisesti opastamassa takaisin kadulle. Maastokengät ja risuiset hiukset eivät olekaan osa länsimaista yhteiskuntaa?


Se ruoka!

Juomien lisäksi matkaa kutsuisin myös ruokamatkaksi. Amsterdamissa olisi varmasti vaikka mitä, mutta jo pelkät hotellin aamiaisen tomaatit, vuohenjuusto ja kylmäsavulohi saivat minut hurmion valtaan – ihanaa, maailmassa on muutakin kuin perunaa ja riisiä! Illallinen huippuhienossa japanilaisessa Taiko-ravintolassa oli sellaista elämäneliksiiriä vaellusmatkani jälkeen, että kehräsin tyytyväisyydestä. Mikä ehkä vielä parempaa oli toisen illan illallinen Foodhallenissa, eli valtavassa hallissa täynnä erilaisia street food-kojuja. Heaven on earth. Jenni on kirjoittanut Amsterdamin ruoka- ja juomapaikoista hieman kattavamman postauksen, joten mitä tässä niistä sen enempää turisemaan.

Taiko


Ne drinkit!

Drinkkikoulussa meitä opetti ammattilainen, jolla oli hyvin hassuja yhtäläisyyksiä kanssani – hänkin oli lääkäri, oli erityisen kiinnostunut psykiatriasta, erikoistui psykiatriaan ja oli vieläpä asunut Indonesiassa – ja harrasti siis myös kulinaarista puolta. Ajatusmaailmani drinkkien ja juomien osalta vielä kohtasi hänen kanssaan. Rakastan ruokaa ja sen makuvivahteita, juomia taas pidän usein tylsänä. Paitsi juomista, joissa on särmää ja makua. Joita on mietitty ja joihin on paneuduttu kuin ruokaan. Hänen lähestyminen drinkkeihin olikin ruoan ja makujen tasapainon kautta. Oli esimerkiksi tsatsikidrinkkiä (jogurttilikööriä, kurkkulikööriä ja tuoretta minttua – tämä oli niiin raiaksta- hifistelijät voisivat vielä uuttaa joukkoon hieman valkosipulia) ja drinkkejä, joihin on – en tiedä sanaa suomeksi, mutta käytän sanaa uutettu – uutettu siis esimerkiksi pekonin, avokadon tai lohen makua.

Päivän drinkkikoulun jälkeen oli aika luoda oma drinkki. Bols-liköörien 48:sta eri mausta jogurttilikööri kiinnitti kaikkien huomion ensimmäiseksi. Ajatukseni kiisivät edelleen Nepalin vuorilla ja Kathmandun kaduilla ja niinpä päädyin valmistamaan mangolassista cocktailversion.


Mangolassi-cocktail – resepti

4 cocktailia

Tarvitset

0,4dl jogurttilikööriä
0,8dl mangolikööriä
0,3 dl vaniljalikööriä
2 kananmunaa (lisää juoman kuohkeutta ja luo päälle vaahtokerroksen)
0,3 dl sitruunamehua

jäitä, päälle ripaus kanelia

  • Mittaa liköörit, kananmunat ja sitruunamehu sheikkeriin. Lisää runsaasti jäitä. Ravista ja kaada lasiin. Ripottele pinnalle kanelia.

Ammattilaisten juomastailausvinkit – mitä lasista oikeasti löytyy?

Oma drinkkini on täysin juotava ja onneksi ammattilaistenkin ruokakuvaus onkin nykyään menossa siihen suuntaan, että kuvausten jälkeen ruoat oikeasti syödään.

Varsinkin suuressa maailmassa kuvaustiimit ovat valtavia ja yhtä juomaa saatetaan kuvata kokonainen päivä viiden hengen tiimin voimin. Yhden juomamainoksen videokuvaus taas saattaa viedä viikonkin. Ja kun kylmää juomaa kerta kuvataan monen tunnin ajan, niin hommaa helpottaa, jos jäät ja vesipisarat eivät sula ja valu jättäen jälkeensä vain lammikoita.

Oli hyvin mielenkiintoista kuulla, miten yhdet maailman kuuluisimmat juomakuvaajat/stailaajat työskentelevät. Ihan jo pelkästään stailaaja kulki monikymmenkiloisen matka-arkun kanssa sisältäen mitä ihmeellisempiä putiloita ja kemikaaleja.

Meitä opetti stailaaja ja kuvaaja, jotka tuottavat kuvia ja videoita maailman isoimmille ruokabrändeille, kuten Coca colalle, Heinekenille, KFC:lle, McDonald’slle, Nespressolle ja niin edelleen. Ensin katsoimme heidän tuotantoaan ja ihailimme, miten maitopilvet leijailevat kauniisti espresson sisällä. Totuus kuuluikin, että koko homma on lasin sijaan kuvattu akvaariossa. Kahvi on vain värjättyä vettä ja maito on lateksia (koska lateksi kuulemma vaihtaa nesteessä kauniisti muotoaan jatkuvasti).

Glyseriinipisaroita

Feikkijäitä

Juomamainoksissa taas lasin pinnalla olevat vesipisarat on tuotettu glyseriinin avulla ja ne pysyvät siinä ajasta ikuisuuteen. Feikkijäitä on taas vaikka mihin lähtöön; montaa eri muotoa ja materiaalia. Juomia laimennetaan vedellä läpinäkyvämmiksi ja suolalla saadaan juoman kuplat jälleen herätettyä eloon.

Valokuvauksen osalta tärkein vinkki oli, että juomissa takavalo toimii parhaiten.

Ei välttämättä ihan kotona kokeiltavia vinkkejä, mutta mielenkiintoista kuulla, että perustamme kahviunelmamme oikeasti lateksin ja veden sekoitukseen. Ei ihme, ettei totuus vastaa mainoksia :D.

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Glotter-Bäckerin 2.05.2018 - 11:55

Ei tosiaan ihme, ettei elämä olekaan kuin elokuvissa!! En oikeasti halua kuulla, mitä ruokakuvauksissa tapahtuu.

Ja uuttaa on oikea termi!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.05.2018 - 15:11

Haha, no niinpä :D. Ruokakuvauksista nyt puhumattakaan..

Vastaa
Tuulia 2.05.2018 - 19:08

Mielenkiintoista kuulla noista ”epäluonnollisista” kuvaustarvikkeista 😀 Ovatko reseptin ainesmäärät varmasti senttilitroja? (pikaisella laskulla koko reseptistä tulee n. 2 l juomaa).

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.05.2018 - 15:10

Hupsista. Kiitos huomiosta, tämä tosiaan taisikin olla millilitroja :D.

Vastaa
Milla 5.05.2018 - 21:05

Tää postaus tuli hyvään saumaan kun justiinsa viikonloppureissulla Amsterdamissa. Foodhallenista löytyi hyvää safkaa myös ruokavammaiselle. Ja oikein hyvä GT.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.05.2018 - 16:52

Jes, Foodhallen oli ihan mahtava! Oisin halunnu syödä siellä joka päivä 😀

Vastaa
Jenna 28.09.2018 - 12:04

Hei Saara,
ja kiitos paljon super inspiroivasta blogista! Minua kiinnostaisi tietää, mitä kameraa käytät valokuvaukseen? 🙂
Paljon onnea ja lämpöä tulevaan syksyyn!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.09.2018 - 22:50

Moi, mulla on käytössä Nikon D750 ja siihen sitten muutamia eri linssejä :). Ruokakuvauksessa lähinnä 50mm 1,8 ja macro 105mm 2,8.

Vastaa

Jätä kommentti