Koti Aasialaista Thai seitan-satay kookosriisillä (V) + Arvonta

Thai seitan-satay kookosriisillä (V) + Arvonta

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Yhteistyössä Vegekauppa.

On mahtavaa, miten tietoisuus erilaisista vegeproteiineista lisääntyy ja samalla niiden tarjonta kasvaa. On nyhtökauraa, tempeä, tofua, härkistä, oumphia – ja sitten on tietysti perinteiset palkokasvit, pavut ja linssit. Joku jäi varmaan vielä listastakin? Ai niin – ja sitten on seitania!

Seitan is for satan?

Kaikkia edellisiä olen käyttänyt runsaasti paitsi seitania. Se on, tai oli, minulle täysin outo. Viime kesänä oli tarkoitus kokeilla kaverini kehuessa sitä. Samaan aikaan ilmestyi kuitenkin meidän Helsingin lääkiksen opiskelijoiden oma lehti, jossa oli artikkeli ”vegelihatuotteet testissä” (tai jotakin vastaavaa). Arvosteluun oli otettu seitankinkku, josta todettiin yksinkertaisesti, että ”seitan is for satan”. Niinpä Markus ehdottomasti kielsi minua olemasta missään tekemisissä seitanin kanssa.

Nyt kuitenkin kiinnostukseni on herännyt uudestaan ja vegaaninen tammikuu on itselleni hyvä syy kokeilla kaikkea, mitä noin muuten ei ehkä tulisi helposti kokeiltua. Kuten vegepekoni, vegeparmesan ja vegefeta.

Vegekauppa

Vieläkin parempi tilaisuus koitti, kun Vegekauppa ehdotti tammikuun vegaanihaasteen tiimoilta yhteistyötä kanssani. Seitanin valmistukseen kun tarvitaan nimenomaan sekä kikhernejauhoja että gluteenijauhoja. Ei siis mitään joka-alepan jauhoja. Näitä molempia saa onneksi Vegekaupasta.

Vegekauppa nimensä mukaan myy vain vegaanisia tuotteita. Itse kivijalkamyymälöitä löytyy Turusta, Tampereelta ja Helsingistä, mutta verkkokauppa toimittaa ympäri Suomea, ja toimitus onnistuikin koetusti todella nopeasti ja kätevästi. Lisäksi Vegekauppa myy myös kylmätuotteita (tofut, tempet sun muut) sekä vegaaneille sopivia ihonhoito- ja hygieniatuotteita.

Yhteistyötä varten tilaamieni tuotteiden lisäksi Vegekauppa muisti minua vielä yllätyksellä, jonka haluan mainita tässä siksi, että jos tähän patukkaan törmäätte, niin maistakaa ihmeessä! Paketista löytyi ihana vegaaninen maapähkinä-suklaapatukka, joka oli sellaista herkkua että lähdenpä Kallion Vegekauppaan ostoksille vähintään tämän vuoksi!


Seitanin valmistaminen

En osannut etukäteen jotenkin yhtään hahmottaa, minkä makuista seitanista tulee tai minkälainen koostumus seitanissa on, ja siksipä en lähtenyt kovasti sooloilemaan, vaan noudatin melko kiltisti Chocochilin antamaa reseptiä seitanin valmistamiseen. Homma oli muuten ihan helppoa, mutta seitanin keittämiseen tarvitsee varata puoli tuntia.

Mmmm, hyvin ruokahaluaherättävää, eikös? 😀

Seitanin lopullinen rakenne on jotakuinkin sanoisinko tofu tiiviissä muodossa, mutta maku sen sijaan ei ole lainkaan tofun tai minkään muunkaan tutun. Oikeastaan itse seitan sellaisenaan on aika miedon makuista, ja senpä takia se tulee vielä marinoida hyvin tai paistaa maukkaassa kastikkeessa. Seitan on ainakin todella proteiinipitoista ja täyttävää – tuli kerrankin Markuskin täyteen oikeasti reseptin mukaisesta yhdestä annoksesta (yleensä kun Markus syö kolmelle tarkoitetun annoksen). Tästä oli Markus erittäin tyytyväinen. Yleensä kasviskokkailuni saavat Markukselta vastalauseen siksi, että parin tunnin päästä on taas nälkä. Nyt oli hädin tuskin illallakaan.

Lopulta saatiin kumottua Markuksen vahempaakin vahvat ennokkokuulot seitanin makua kohtaan. Hän totesi, että ”Oon entistä vakuuttuneempi sun maustamistaidoista, kun sait saatanastakin herkkua.” (viitaten ylläkerrottuun katkelmaan opiskelijakollegoideni seitankinkku-arvostelusta).

Seitania oli hauska kokeilla, mutta tuskinpa tästä mikään yleinen tapa tulee, koska on helppoja, valmiita ja hyviä muita vegeproteiinejakin saatavilla :).

Seitantaikina:

2,5 dl gluteenijauhoja
1,25 dl gramjauhoja (eli kikhernejauhoja)
1 tl savupaprikajauhetta
1½ tl inkiväärijauhetta
1 tl juustokuminaa
2 tl soijakastiketta
1,5 dl vettä

Keitinliemi:

1,5 litraa vettä
2 kasvisliemikuutiota
0,25 dl soijakastiketta
1 rkl balsamicoa

Valmistusohjeet

  1. Valmista taikina: Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita niihin haarukalla kosteat aineet. Vaivaa käsin, kunnes taikinaan muodostuu sitkoa ja se muistuttaa kosteaa leipätaikinaa.
  2. Leikkaa taikina palasiksi.
  3. Mittaa keitinliemen aineet kattilaan ja kiehauta. Nosta seitanpalat veteen ja keitä n. puoli tuntia. Seitanpalat turpoavat liemessä noin kaksinkertaisiksi.

Thai seitan-satay kookosriisillä

Satay on Kaakkois-Aasiassa käytetty maapähkinäkastike, jota hieman tuunasin kaapista löytyvien ainesten mukaan, ja lopputulos kaikkineen oli todella hyvä! Resepti toimii myös erittäin hyvin tofulla tai tempellä.

Tarvitset

Kookosriisiin

3 dl riisiä
2 dl kookoskermaa
4 dl vettä
suolaa

Seitan-satay

1 satsin seitania tai muuta vegeproteiinia (esim. tofu, tempe)
2 rkl seesamöljyä
n. 2 rkl inkivääriraastetta
4 valkosipulinkynttä
1/4 dl soijakastiketta
2 rkl sweet chili-kastiketta
½ dl maapähkinävoita
1 dl vettä
kourallisen maapähkinöitä

Lisäksi

thai-basilikaa
tuoreita mangosiivuja
kevätsipulia

Valmistusohjeet

  1. Mittaa vesi ja kookoskerma kattilaan. Lisää suola ja riisi, ja keitä kypsäksi.
  2. Raasta inkivääri ja hienonnan valkosipulinkynnet.
  3. Kuumenna pannulla seesamöljy ja lisää seitanpalaset, inkivääri ja valkosipuli. Anna seitanin ruskistua ja lisää sitten loput ainekset. Anna kypsentyä n. 5 minuuttia.
  4. Viipaloi tarjolle mangoa ja pilko kevätsipulia.

Arvonta

Vegekauppa halusi antaa arvottavaksi 25 euron lahjakortin yhdelle teistä joko Vegekaupan verkkokauppaan tai sitten ihan myymälään. Voittajan kanssa sovitaan, kumpi on mieluisampi.

Arvontaan voit osallistua kommentoimalla vaikkapa, mistä vegeproteiineistä itse tykkäät, tai onko kenties jotain vegaanisia tuotteita, jonka ympärille kaipaat lisää vinkkejä :). Arvonta suoritetaan 29.1. Samalla voit myös kertoa omia seitanvinkkejäsi, jos niitä on, olen vielä ihan noviisi itse! 🙂

Seitaniin tarvittavia jauhoja löydät Vegekaupan verkkokaupasta (tai ihan myymälästä). Lisäksi tietysti löytyy monenlaista muuta jännää ja hyvää :).

Seitanin valmistukseen esimerkiksi kikhernejauhoja ja gluteenijauhoja.

 

Jäikö nälkä?

69 kommentit

Maria 24.01.2017 - 10:11

Seitan on itse asiassa mun lemppari kasviproteiini, juuri tuo koostumus on mielestäni tosi hyvä ja se on lopulta ihan älyttömän halpaakin kun noista jauhoista saa jo niin monta satsia. Maukkaampaa siitä tekee kyllä se, että laittaa vähän enemmän mausteita kuin mitä tuossa reseptissä on (savupaprikajauhetta etenkin!) ja tosiaan marinoi hyvin. Chocochilillä oli joku cocacola-marinadi seitanille, sitä tekis mieli kokeilla 🙂

Vastaa
Tiina 24.01.2017 - 10:17

Lempivegaaniproteiininlähteeni (onko se yhdyssana :D) on ehdottomasti kikherneet. Siis rakastan kikherneitä. Soijasuikaleet ja seitan ovat minulle aina olleet jotenkin vieraita ja usein koostumuksessa on jotain löllömäistä mistä en pidä. Rapeana on mennyt mutta harvemmin tulee tehtyä 🙂

Vastaa
Sirpa 24.01.2017 - 10:44

Kikherneet ja linssit lemppari, tofua ja muita opettelen vasta käyttämään. Täältä niihin on saanut hyvin vinkkejä, kiitos.

Vastaa
Airiina 24.01.2017 - 10:46

Minä syön todella monipuolisesti kaikkia kasviksia ja kikherneet ovat herkkuani, ohjeita vielä enemmän kaipaan näille herkullisille palleroille, hummus on kyllä vielä vieras minulle.

Vastaa
S 24.01.2017 - 11:08

Pidän eniten hummuksesta ja tofusta. Viimeaikoina olen alkanut käyttää enemmän myös eri papuja.

Vastaa
Salli 24.01.2017 - 11:31

Tofu on tuttua ja muutakin olisi mukava kokeilla. Mukaan arvontaan.

Vastaa
Tanja 24.01.2017 - 11:52

Seitanista saa tosi hyviä ruokia. Juuri nyt olen ihastunut härkikseen. Nyhtökaurakin ihanaa, kunhan sitä kaupasta saisi. Siitä voisi kehitellä loputyomasti uusia reseptejä. Eikö?

Vastaa
Leena 24.01.2017 - 11:54

Kik-herneitä tulee käytettyä ruuanlaitossa aina silloin tällöin. Papuja kuitenkin enemmän.

Vastaa
Hannnna 24.01.2017 - 12:41

Mukana ollaan! Kidneypavut on ehdoton lempparini. 🙂

Vastaa
Kipsuli 24.01.2017 - 12:57

Lempparini on tofu, koska siitä saa tehtyä paljon erilaisia ruokia. Noh, totuuden nimissä meillä ruoka tulee pöytään yleensä kokkimieheni toimesta ja hän on mestari marinoimaan ja maustamaan, joten en itse osaa antaa yksityiskohtaisia vinkkejä. Yleisesti voi sanoa, että mausteita tulee käyttää reilulla kädellä, minkä huomasin yhden ainoan kerran tehtyäni seitania itse. Tulos oli ihan ok, mutta mausteiden määrä olisi pitänyt tuplata. Uudemmista tuotteista härkiksestä on tullut vakiovieras ruuanlaitossa monipuolisten käyttömahdollisuuksien ja helppouden takia.

Vastaa
Sami 24.01.2017 - 13:20

Proteiinin lähteitä ruokavaliossani ovat kvinoa, soija ja muut pavut, härkis, herneet, linssit, nyhtökaura sekä täysjyvävilja, erityisesti kaura. Vältän valkoista riisiä, valkoisista vehnäjauhoista tehtyä makaronia ja muita ravintoaineista puhdistettuja viljatuotteita.

Vastaa
Annika.J 24.01.2017 - 13:30

Vinkkejä mitä hyvää tofusta voisi tehdä

Vastaa
sinii 24.01.2017 - 13:49

Riisiproteiini on tosi helppo lisä esim smoothieihin :))

Vastaa
r 24.01.2017 - 14:03

Tempe on ehdottomasti oma lempparini, jonka yhdistän aina Balin makumaailmaan ja kaukokaipuuseen!
Yleisimmin käytän kuitenkin linssejä, soijarouhetta ja kikherneitä, sillä ne on nopeita ja näppäriä ja oon onneton tofun/tempen marinoinnissa enkä saa samaa makumaailmaa kuin siellä Balilla niin alkaa vaan ”masentaa” 😀 Vegekaupassa en olekaan käynyt joten tää olisi ihana tutustumismatka, jolta ei tyhjin käsin tarvitsisi lähteä, eli arpaonnea kokeilee!

Vastaa
Roosa 24.01.2017 - 14:21

Joku soijasuikaleresepti voisi olla hyvä:) Enpä ole niitä valmistanut (vielä).

Vastaa
tuuuulie 24.01.2017 - 14:43

Mukana! Ois kiva osata alkaa enemmän kokkaileen vegaanisia juttuja!
Tofu on yks Sellanen josta on hyvä tehä monenmoista ruokaa ! 🙂

Vastaa
Teija 24.01.2017 - 14:48

Tofu on jo tullut tutuksi jokapäiväisessä ruuanlaitossa ja kikherneitäkin olen muutaman kerran testaillut.

Vastaa
Milla 24.01.2017 - 15:29

Tofu ja kaikki pavut ja paputuotteet!! Ihan lemppareita. Tempehiä en ole koskaan kokeillut, vaikka seitsemäs vuosi lakto-ovona menossa.

Vastaa
Tulitikkutyttö 24.01.2017 - 16:36

Uu, ehdottomasti mukana arvonnassa! Soijapaputuotteet ja pähkinät on mun lemppareita. (:

Vastaa
Annie 24.01.2017 - 16:45

Lemppari proteiininlähteet on tofu (jalotofu marinoitu/chili), kikherneet (hummus/kikhernenuudelit), linssit (pyörykät/linssipasta). Aiemminkin olen syönyt kasvispainotteisesti, lähinnä eläinkunnan tuotteista mukana olleet luomumunat ja silloin tällöin kala/feta(/jymy ;D), mutta nyt lähdin tammikuun vegaanihaasteeseen ja olen nuokin jättänyt pois. IBS:ta huolimatta aloin varovasti testailla kikherneitä ja linssejä ja ilokseni en saa niistä ainakaan tällä hetkellä oireita! Käytän GoGreenin liemessä olevia luomutuotteita ja huuhtelen ne huolellisesti, luulen että sillä on merkitystä 🙂 Ja olen innostunut kokeilemaan erilaisia ruokia tämän myötä, aiemmin olen panostanut lähinnä aamu-, ilta- ja välipaloihin, en niinkään lounaaseen.

Vastaa
Teemu 24.01.2017 - 18:13

Kotona arkisessa ruuanlaitossa, kun ruokabudjetti on otettava huomioon, pidän erityisesti linsseistä ja kikherneistä. Ravintolaruuissa ykkösvalintana usein tofu.

Vastaa
Emilia 24.01.2017 - 18:18

Tofu, kikherneet ja mustapavut on lemppariproteiinit täällä! Kaikkia oikeastaan aina kaapissa 🙂 Mustapavuista saa ihanan nopean tortillatäytteen, kaveriksi tomaattia, avokadoa, limemehua, korianteria.

Vastaa
MarjaKoo 24.01.2017 - 18:29

Vielä hieman vieraampi juttu meidän keittiössä, mutta innostus on herännyt. Kikherneet ja linssit päällimmäisintä herkkua.

Vastaa
mummo ja koira 24.01.2017 - 18:42

Opettelen vasta tätä kasvispainotteista ruokavaliota, joten kaikki tieto tervetullutta.

Vastaa
Suvi 24.01.2017 - 19:00

Valmistuotteista lempparini on oumph, raaka-aineista kikherneet ja pavut.
Seitania en käytä, kun välttelen gluteenia 🙂

Vastaa
Eve 24.01.2017 - 19:20

Suosikkini päivittäisissä vegekokkailuissa on tofu ja kikherneet helppoutensa vuoksi. Tempeen ja seitaniin haluaisi tutustua lähemmin ja opetella itsekin tekemään 🙂

Vastaa
Sara 24.01.2017 - 19:27

Mun lempparit proteiininlähteet on ehdottomasti mungpavut, kikherneet (niin hummuksessa, jauhoina ja pelkältään), pähkinävoit (joojoo, on siinä rasvaakin ;)) sekä ihanan rapeaksi paistettu, thaimaustettu tofu<3

Vastaa
sikkuralla 24.01.2017 - 19:32

Tofu ja kikherneet. Olisi kiva kyllä kokeilla kaikenlaista.

Vastaa
Pati 24.01.2017 - 19:50

Ensinnäkin kiitos taas herkullisesta reseptistä! Tässä ei meinaa pysyä täydellisten reseptiesi kokeilutahdissa mukana
Meillä seitan toimii usein arjen pikaruoka pelastajana. Kun on kerralla valmistanut ison kimpaleen jääkaappiin, niin siitä riittää niin munakkaiden kuin burgereiden täytteeksi ja wokki syntyy supernopeasti pakastevihannekset, seitankuutiot ja chilikastike pannulla paahtamalla.

Vastaa
Jenni 24.01.2017 - 20:08

Kookosriisi on kyllä niin ihanaa! Koko annos näyttää tosi hyvälle 🙂

Kasviproteiineista koen tofun mieluisimmaksi ja se on niin monikäyttöinen ja edullinenkin. Kaikkea kovatöisempääkin on kiva aina ajasta aikaan kokeilla, mutta ne nopeat ja helpot ratkaisut lopulta on ne enitenkäytetyt 😀 Kuten eilinen soijarouhetta, riisiä, kasviksia ja mausteita sörsseli joka valmistui ehkä viidessä minuutissa (sai ainakin mahan täyteen!)

Vastaa
Suvikh 24.01.2017 - 20:33

Kikherneet ovat suosikkejani ja tofukin on hyvää.

Vastaa
Markus 24.01.2017 - 20:47

Postauksesta unohtui tärkeä pointti, joka tekee sinusta katu-uskottavan vegepiireissä. Harva tietää, että Seitan äännetään suomalaisittain ”satan” 😉

Vastaa
Elli 24.01.2017 - 21:08

Miksi se niin äännetään? 😮 onko kyseessä sama Markus kuin blogissasi?

Vastaa
Markus 24.01.2017 - 21:12

Vain vegepiirien sisimmät renkaat osaisivat vastata tuohon kysymykseen. Olen kotona, en blogissa. Nopealla vilkaisulla saatan sittenkin olla myös blogissa.

Vastaa
Elli 24.01.2017 - 21:21

Häh 😀 en ihan tajuu. Mutta unohdin osallistua arvontaan, varmaan kun hämmennyin tästä ylläolevasta. Eli mun lempivegeprotsku on mustapavut ja punaiset linssit :)!

Vastaa
Nelly 24.01.2017 - 20:48

Itse tykkään linsseistä ja pavuista paljon, mutta hyvin tehty tofu on myös hyvää. Itse en ole koskaan tehnyt seitania, mutta olen maistanut sitä, eli uusi tuttavuus se on vielä. Lahjakortti vegekauppaan tulisi todella hyödylliseksi!

Vastaa
Markus 24.01.2017 - 20:51

ps. En osallistu arvontaan, mutta voin diilata jollekin pimeesti avatun pussillisen Seitania [satan].

Vastaa
Jenny 24.01.2017 - 21:11

Olen tykästynyt toden teolla tofuun! Kaikki nämä sinun reseptisi kuulostavat niin hyviltä, että tekisi mieli kokkailla kaikki läpi 🙂

Vastaa
JenaO 24.01.2017 - 22:05

Kikherneet on ihan ehdottomia lemppareitani 🙂

Vastaa
Xeveliina 25.01.2017 - 07:28

En ole koskaan käyttänyt tofua missään, joten kaipaisin vinkkejä, mitä siitä kannattaisi tehdä. Mieheni nimittäin halusi kokeilla sitä ja on vähän noloa, jos en keksisi mitään hyvää ja maistuvaa tofuruokaa! 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 25.01.2017 - 12:15

Hei, Multa löytyy paljon toimivia ja hyviä tofureseptejä 🙂 Ja ihan sivupalkistakin löytyy jo linkki tuohon, että miten tofusta saa hyvää. Sen lisäksi sivupalkista löytyy tuo kohta, johon voi itse kirjoittaa ”tofu” ja näin löytyy kaikki tofureseptit 🙂

Vastaa
SINITU 25.01.2017 - 09:25

Punaiset linssit ovat hyviä!

Vastaa
Hanna 25.01.2017 - 09:27

Tykkään käyttää eniten ihan perinteisiä papuja, linssejä, kikherneitä ym. Toki tofut ja seitanit ja muut tuovat kivaa vaihtelua. Myös vegekaupasta löytyvät vegan butcherin soijapalat ovat tosi hyviä 🙂

Vastaa
Maggie 25.01.2017 - 09:40

Linssit ja pavut on tän hetken suosikkeja 🙂 Tofusta en ole juurikaan itse tehnyt ruokaa, pitäisi kyllä. Olitkin kirjoittanut hyvän jutun miten tofusta saa hyvää.

Vastaa
Maria 25.01.2017 - 11:21

Hyvin valmistettu tofu on on todella hyvää mutta ylivoimainen suosikkini on kuitenkin mustasilmäpavut.

Vastaa
tiiu 25.01.2017 - 12:56

Linssit on lemppareitani!

Vastaa
annika 25.01.2017 - 13:26

Itseäni harmittaa kun en keliakian takia ole koskaan voinut maistaa kunnon seitania mutta tofua sen sijaan tulee käytettyä tosi paljon. Ehkä se on siis mun lemppari proteiinin lähteeni

Vastaa
Piitu 25.01.2017 - 13:45

Mielestäni tofu on kasvisproteiinien ykkönen, voisin syödä sitä joka päivä 🙂

Vastaa
Jaana 25.01.2017 - 16:42

Kikherneitä ja linssejä tykkään eniten käyttää. Seitania kokkaan useasti ja siitä syntyy pihvejä, suikaleita pizzaan tai pastakastikkeen joukkoon, ja voihan seitanpaistista vaikka veistellä viipaleita leivän päälle.

Vastaa
Emma Sairanen 25.01.2017 - 18:48

Nyhtökaura yllätti minut oikein positiivisesti, mutta se kyllä kaipaa kastikkeen seuraksi. Soija on tähän mennessä ollut parasta jauhelihan tapaan pizzassa. Linssit ovat ihania, helppo käyttöisiä ja sopivat moneen. Siksi ehkä ne vievät voiton 🙂

Vastaa
Noora 25.01.2017 - 19:49

Kikherneet ja linssit on mun suosikkeja 🙂

Vastaa
Jenna 25.01.2017 - 20:28

Olen vasta perehtymässä ja tutustumassa vegaanisiin tuotteisiin ja ruokiin, mutta olen jo löytänyt monen monta herkkua! 🙂

Vastaa
Hanne Hiltunen 25.01.2017 - 21:07

Soijaa olen eniten käyttänyt, mutta haluaisin tutustua lähemmin juuri tuohon seitaniinkin. Paljon opeteltavaa näissäkin asioissa, mutta onneksi löytyy tällaisia blogeja, joista saa hyviä vinkkejä ja reseptejä! 🙂

Vastaa
Eeva 25.01.2017 - 21:11

Kikherneet, linssit ja pavut ovat suosikkejani, tofua haluaisin oppia käyttämään enemmän.

Vastaa
Emilia 25.01.2017 - 21:24

Nyhtökaura oli yllättävän hyvää, mainitsen siis sen. 🙂 mukaan arvontaan.

Vastaa
sarppa 26.01.2017 - 20:05

Linssit on helppoja

Vastaa
piitu 26.01.2017 - 21:44

En ole oikeastaan sen kummemmin perehtynyt asiaan, linssejä ja nyhtökauraa olen maistanut. Kiinnostaisi kyllä ja varsinkin helpot aloittelijan reseptit olisivat kivoja.

Vastaa
Maikki 26.01.2017 - 22:16

Kikherneitä ja linssejä eniten käytän.

Vastaa
Laura 27.01.2017 - 09:02

Voipavut, tempe ja seitan yltävät omalla lemppariproteiinilistalla korkealle! Vaikka arkena useammin tulee syötyä lähinnä soijaa ja punaisia linssejä..

Vastaa
Laura 27.01.2017 - 09:24

Arjessa soijarouhe jyrää helppoudellaan, mutta maun puolesta linssit ja kikherneet ovat lemppareita.

Vastaa
Anu 27.01.2017 - 10:40

Kiitos tästä ohjersta, menee kokeiluun! Vaikea sanoa, mistä vegeproteiinista tykkään eniten.. Paljon tulee tehtyä soijasuikaleista ja kikherneistä, linsseistä ja tofusta myöskin. Kokeile muuten jerk-maustettua seitania, maistuu taivaalliselta! Limeä ja paljon mausteita, on hyvää!

Vastaa
Katariina 27.01.2017 - 13:50

Tofu on kasviproteiineista mieluisin, kikherneet ja linssit tulevat ihan kannoilla perässä.

Vastaa
Milla 27.01.2017 - 15:39

Härkis on parasta helppoutensa ja makunsa vuoksi. Tykkään myös tehdä esim mustapavuista erilaisia pyöryköitä ja pihvejä.

Vastaa
Anna 27.01.2017 - 22:54

kikherneet ja kaikki niistä valmistettu 🙂

Vastaa
ansu88 28.01.2017 - 15:37

Linssit, nyhtökaura ja tofu.

Vastaa
sarita 28.01.2017 - 20:45

Kaipaisin helppoja reseptejä aloittelijoille, sellaisia missä suurin osa aineista löytyy kuitenkin tavallisesta keittiöstä.

Vastaa
ese 28.01.2017 - 23:14

Tofu on ainoa mitä olen joskus syönyt.

Vastaa
Tanja 29.01.2017 - 17:18

Linssit, kikherneet, soijarouhe … siis ne tavalliset … uusia rohkenen kokeille jonain päivänä … ;o)

Vastaa
Silja 8.12.2018 - 10:30

Olen vielä ylasteella, enkä ple vielä paljoa elämäni aikana ehtinyt kokkailemaan, mutta olen innostunut kasvksruuista ja haluaisin alkaa vegaaniksi tai ainakin kasvis syöjäksi. Soijasuikaleet ovat tulleet tutuimmiksi.

Vastaa

Jätä kommentti