Koti Kasvispääruoat Vuohenjuustoflatbread mansikkasalsalla

Vuohenjuustoflatbread mansikkasalsalla

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Mikäpä nyt ei olisi hyvää leivän päältä syötynä, tai sen sisältä. Saman on havainnut monet nykyajan trendikkäät ruokakärryt, kahvilan ja ravintolan tapaiset sekä muut take away-pisteet. Ja onko kulttuuria, johon ei kuuluisi jonkinlainen leipä tai lettu olennaisena osana ruokatapoja. Oma suosikkini on kohottamattomasta taikinasta valmistettu flatbread. Leipä toimii kätevänä alustana ja lautasena ja tekee syömisestä hauskempaa ja rennompaa, kun ei haarukkaa ja veistäkään tarvitse ottaa avuksi. Sen valmistaminen on lisäksi nopeaa, kun ei tarvitse miettiä kohotusaikaa. Myös leivän ja täytteiden suhde on mielestäni parempi kuin esimerkiksi hampurilaisissa tai pitaleivissä. Flatbreadin päälle voit viskata vanhat salaatinjämät, erilaiset tahnat, yrttiöljyt ja pestot, jääkaappiin lojumaan jääneet juustonkannikat ja vihannekset. Mitä tahansa. Kätevä tapa hyödyntää ruoantähteet.


Flatbreadilla ja pitsataikinalla on hiivan verran eroa. Pitsataikina kohotetaan hiivalla, kun taas perinteisesti flatbread on kohottamaton taikina, jossa voidaan kuitenkin käyttää hiukan leivinjauhetta mukana, jos epäilee leivän muutoin muodostuvan liian tiiviiksi. Flatbreadin voit paistaa uunissa, pannulla tai grillissä. Paistettaessa leipään muodostuu rapea kuori ja sisäkerrosten väliin ilmaan, joten mikään sitkeä taikinaläpyskä se ei ole.

Flatbreadtaikina koostuu nesteestä, jauhoista, suolasta, ripauksesta makeutta ja mahdollisesti öljystä. Nesteeksi voi valita niin jugurttia, piimää, maitoa kuin vettä, niiden sekoitusta tai jotain ihan muuta. Jauhoiksi voi yhtälailla yhdistellä halutun laisen kombon. Itse käytän vehnäjauhojen ohella joko noin viidesosan ruisjauhoja tai puolet hiivaleipäjauhoja. Makeudeksi voi valita jonkunlaisen sokerin tai hunajan. Öljyn lisääminen tekee taikinasta tietysti vieläkin mehukkaamman, mutta yhtä hyvin öljyn voi sivellä paistovaiheessa pintaan. Flatbreadin voi kypsentää grillaamalla, parilapannussa, paistinpannussa tai 225 asteisessa uunissa n. 10 minuutin ajan.

Silmiini on sattunut pari kertaa ihana idea mansikan lisäämisestä salsaan, jota oli päästävä kokeilemaan. Halusin samalla keksiä käyttöä kasvattamilleni valkosipulinversoille, ja päätin niistä pyöräyttää yrttiöljyn persiljan kanssa. Ja mikäs sen parempi lisä mansikalle kuin vuohenjuusto – tuo klassinen loistava yhdistelmä. Ja kun muuta annosta yhdistävää ei keksi, niin flatbread se toimii aina.


Vuohenjuustoflatbread ja mansikkasalsaa

Vuohenjuustoflatbread

Vuohenjuustoflatbread

~ 3 hengelle

Tarvitset

Flatbread

2 dl jugurttia (tai muuta nestettä)
n. 5 dl jauhoja (käytin puolet vehnäjauhoja ja puolet hiivaleipäjauhoja)
1,5 tl suolaa
1 rkl hunajaa
(½ tl leivinjauhetta)
voiteluun rypsi/oliiviöljyä

Mansikkasalsa

2 dl pieniksi kuutioiksi pilkottuja mansikoita
2 dl pieniksi kuutioiksi pilkottuja kirsikkatomaatteja
kourallinen basilikanlehtiä
2 rkl hunajaa
1 rkl sitruunabalsamicoa
1 rkl valkoviinietikkaa

Yrttiöljy valkosipulinversoista

4 valkosipulinversoa
1/3 ruukku persiljaa
n. 0,75 dl oliiviöljyä
suolaa ja pippuria maun mukaan

Lisäksi

150g vuohenjuustoa

Ohjeet

  1. Valmista flatbread: Lisää jugurttiin hunaja ja jauhot vähitellen. Jauhoja saattaa tarvita jauhotyypistä riippuen enemmänkin (esimerkiksi vehnäjauhojen koostumus vaihtelee keskenään, ja osaa imee enemmän nestettä itseensä). Vaivaa taikina kuin vaivaisit tavallista hiivataikinaa. Lisää suola ja mahdollinen leivinjauhe sekaan. Vaivaa taikina kimmoisaksi ja anna levätä hetki peitettynä.
  2. Sekoita salsan ainekset keskenään ja anna maustua jääkapissa muiden valmistelujen ajan.
  3. Valmista yrttiöljy: Heitä yrtit mortteliin tai tehosekoittimeen ja pyöräytä päälle. Lisää oliiviöljyä halutun koostumuksen saavuttamiseksi. Juoksevampi seos on helpompi levittää lopputuloksen päälle.
  4. Paloittele vuohenjuusto siivuiksi.
  5. Kun muu on tehty valmiiksi, on aika paistaa leivät. Itse käytin parilapannua. Jaa taikina haluamasi kokoisiksi osiksi ja kauli ne hyvin ohuiksi. Voitele öljyllä ja paista pannulla, kunnes kullanruskeita.
  6. Kokoa leivät: Levitä päälle yrttiöljyä. Lisää vuohenjuustosiivuja ja lopuksi päälle mansikkasalsaa.

Vinkki: Hesarin ruokasivuilta sattui silmään ohje omien versojen kasvattamisesta. Päätin kokeilla valkosipulinversojen kasvattamista. Kun valkosipulikynsi alkaa sisältä vihertää, laita valkosipuli lasiin ja lasiin vettä, ja ikkunalaudalle kylpemään. Viikon sisällä valkosipuli on jo kasvattanut korkeat versot, joissa on ihana pirteä valkosipulinen maku. Valkosipulinversot voit korvata käyttämällä 2 valkosipulinkynttä ja 2 kevätsipulinvartta.

yrtit

Jäikö nälkä?

5 kommentit

Mansikka-vuohenjuustosalaatti raparperivinegretillä – Viimeistä murua myöten 4.06.2016 - 17:48

[…] sokerin avulla säädellä mieleisekseen. Mansikoita, kirsikkatomaatteja ja vuohenjuustoa jäi yli vuohenjuustoflatbreadistä, joten päätin käyttää nämä yhdessä kesäiseen salaattiin. Salaattien kanssa homma lähtee […]

Vastaa
Ultsi 19.02.2018 - 17:59

Tiedätkö miten ravintoarvot menee? Hh ja prot ?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.02.2018 - 18:26

Hei, Tähän minulla ei valitettavasti ole antaa edes minkäänlaista arviota :/. Ei todennäköisesti kovinkaan proteiinirikasta purtavaa :D.

Vastaa
Jenni 3.06.2021 - 14:05

Ajattelin tehdä tätä viikonloppuna (ja jälkkäriksi tulee raparperi-mansikkajäätelö ilman jäätelökonetta <3 ) – riittäisiköhän yhdestä satsista neljälle alkupalaksi? Ja omasta lähi-Tescosta ei taida löytyä sitruunabalsamicoa, kannattaako lisätä sitruunaa (ja minkä verran) jos käyttää normaalia balsamicoa?

Kiitos taas kerran ihanista resepteistä, olin ihan hukassa kun tuntuu, että vege-alkuruoat mitä netistä löytyy on kaikki jotain keittoja, tai jotain tosi hankalaa näpertelyä :'D

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.06.2021 - 07:36

Riittää alkupalaksi neljälle :). Käyttäisin vaaleaa balsamicoa, johon lisätä sitruunaa. Kiva kun innostuit tästä ja löytyi itselleen sopiva :).

Vastaa

Jätä kommentti