Koti Italia/Ranska Vuohenjuusto-kasvislasagne

Vuohenjuusto-kasvislasagne

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Vuohenjuusto-kasvislasagne

Kukapa ei rakastaisi mehevää lasagnea? Voin kuulkaas kertoa, että tästä lasagnesta tuli aivan huippumaukasta! Hieman aikaan sen valmistus vie (kuten lasagnen kuin lasagnen), mutta  lopussa kiitos seisoo :). Tässä versiossa juustona toimii vuohenjuusto, joka on ihana makupari kesäkurpitsan ja muiden vihannesten kanssa. Lasagnen voi myös hauskasti koristella kesäkurpitsaristikolla.

Lasagnen jonkin näköinen salaisuus piilee tietysti juustossa – sitä tulee olla tarpeeksi. Periaatteessa juustoa tuskin edes voi olla lasagnessa mielestäni liikaa, mutta jotta homma ei mene ihan vain juuston avulla ratsastamiseksi, niin pyrin kuitenkin hieman rajoittamaan sen käyttöä ja saada myös upeiden kasvisten makua esiin. Kyseistä lasagnea voisi kutsua ratatouillelasagneksi, sillä siihen pistin kaikkia samoja kasviksia ja makuja kuin ratatouilleenkin. Lasagneen myös ehdottomasti kuuluvat mielestäni itse lasagnelevyt. Meinasin jo kutsua tätä kesäkurpitsalasagneksi, mutta se nimitys on näköjään varattu vain terveyslasagneille, jossa pastalevyt on korvattu kesäkurpitsalla. Ei siinä, maukkaita nekin versiot, mutta jäävät mielestäni kaipaaman sitä jotain – eli pastaa :D.

Lasagnea tulee ainakin itse aivan liian harvoin tehtyä. Ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Tuntuu, että siinä on niin monta osavaihetta ja esivalmistelua ja sitten vielä odotellaan uunissakin valmistusta. Toisaalta jaksan näperrellä vaikka mitä pieniä juttuja ja tarjottavia. Kenties juuri siinä se onkin. Isot padalliset ja vuoalliset on tylsempää valmistettavaa. Toisaalta kerrankin saa useammaksi päiväksi kerralla ruoan. Vaikka tänään seisoo hiukka valmistelemassa lasagnea, niin kaksi päivää voikin puuhastella keittiön ulkopuolella asioita. Tai niin sitä luulee! Olin kilttinä tyttöystävänä kuunnellut Markuksen pyyntöä, että hän tarvitsisi päivystysevästä ja valmistin lasagnen. Kas kummaa. Markus oli lähtenyt töihin ja vuoassa oli enää viidesosa jäljellä :D.

Oikeasta lasgnen kokoamismallista on erilaisia koulukuntia. Kuka aloittaa valkokastikkeesta, kuka tomaattisoosista ja kuka lasagnelevyistä. Myös se että missä vaiheessa kerrokset sen jälkeen kootaan, saa pään ihan pyörälle, kun lukee eri ihmisten mielipiteitä. Itse taisin latoa vähän miten sattuu, kunhan ei peräkkäin samoja kerroksia ;). Omasta mielestäni tärkeää kuitenkin on, ettei lasagnelevyjä jätä viimeiseksi kerrokseksi, vaan niiden päälle vielä kertaalleen joko tomaatti- tai valkokastiketta. Tai molempia. Näin pastalevyt pääsevät paremmin hautumaan, eivätkä kuivu pinnalta.

Suunnittelin tässä jo vegaanista versiota samaisesta ruoasta. Parmesanin korvaisi ravintohiivahiutaleilla ja vuohenjuuston niillä, olikohan se VegePlus-merkki, jolla on myynnissä vegaanista fetaa, joka oikeastaan maistuukin aivan vuohenjuustolta.


Vuohenjuusto-kasvislasagne – resepti

1 n. 25 x 35 cm vuoallinen, eli puolikkaan uunipellin kokoinen vuoallinen. n. 8 annosta

Tarvitset

Kastike

1 iso sipuli
3-4 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä paistamiseen
2 pientä kesäkurpitsaa (yhteensä n. 800g, säästä pitkittäis suunnassa puolikas koristeluun)
1 munakoiso
1 punainen paprika
2 dl valkoviiniä
2 prk Mutti-tomaattimurskaa
1 nipullinen tuoreita yrttejä (minulla oli basilikaa, minttua ja persiljaa, mutta mikä tahansa näistä yksinäänkin käy)
1 tl suolaa
rouhittua mustapippuria
pari tl chilihiutaleita

Valkokastike

75g voita
3/4 dl venhäjauhoja
1 litra maitoa
1 tl jauhettua muskottipähkinää
1 tl valkopippuria
1½ dl raastettua parmesania

18 lasagnelevyä
n. 500g vuohenjuustoa
½ dl raastettua parmesania

basilikaa koristeluun

Valmistusohjeet

  1. Aloita valmistamalla tomaattikastike. Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet hienoksi. Kuullota miedolla lämmöllä oliiviöljyssä isossa paistinpannussa, kunnes sipuli on oikein karamellisoitunut.
  2. Raasta 1½ kesäkurpitsaa. Lisää raaste pannulle sipulien kanssa ja anna hautua muiden pilkkomisten ajan. Pilko paprika pieniksi kuutioiksi. Kuutioi myös munakoiso pieniksi, n. ½ cm kuutioiksi. Lisää nämä mukaan pannulle ja lisää samalla lisää oliiviöljyä. Anna hautua n. 10 minuuttia, kunnes munakoiso on kypsää.
  3. Lisää valkoviini, tomaattimurskat ja hienonna yrtit ja lisää ne mukaan. Mausta suolalla, pippurilla ja chilihiutaleilla ja jätä hautumaan miedolla lämmöllä vähintään 15 minuutiksi. Mitä pidempään haudutat, sitä parempaa kastikeesta tulee.
  4. Tee valkokastike. Sulata kattilassa voi ja anna sen saada hieman väriä. Lisää sekaan vehnäjauhot ja sekoita ne voin kanssa vispilällä nopeasti tasaiseksi massaksi. Lisää joukkoon maitoa desilitra kerrallaan koko ajan sekoittaen. Anna kastikkeen kiehahtaa ja keitä siitä muutaman minuutti miedolla lämmöllä, kunnes se on paksumpaa. Mausta suolalla, valkopippurilla ja muskottipähkinällä, ota kastike pois levyltä ja lisää joukkoon raastettu parmesaani. Sekoita tasaiseksi ja tarkista maku. Suolaa saa olla reilusti, sillä lasagnelevyt tarvitsevat sitä.
  5. Pilko vuohenjuusto ohuiksi siivuiksi. Viipaloi puolikkaasta kesäkurpitsasta juustohöylällä pitkittäisiä siivuja.
  6. Aloita lasagnen kokoaminen levittämällä kauhallinen tomaattikastiketta vuoan pohjalle. Lado päälle kerro lasagnelevyä. Levitä lasagnelevyjen päälle n. kolmasosa valkokastikkeesta ja muutamia vuohenjuustopalasia. Lisää hiukan tomaattikastiketta tähänkin kerrokseen. Lado uusi kerros lasagnelevyjä ja kaada n. kolmasosa valkokastikkeesta sekä hiukan taas tomaattikastikkeesta. Lado viimeiset lasagnelevyt. Levitä päälle loppu tomaattikastike ja sen päälle loppu valkokastike. Lisää loput vuohenjuustosiivut tähän kerrokseen. Taittele kesäkurpitsasiivut ristikoksi päälle tai jos et jaksa näperrellä niin lisää siivuja kuinka sattuu. Ripottele päälle vielä hiukan parmesania
  7. Paista 200 asteessa n.45 minuuttia, kunnes kesäkurpitsat ovat saaneet hieman kullanruskeaa väriä.

Markus vinkkaa: Koristele paahdetuilla pinjansiemenillä!

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

7 kommentit

Glotter-Bäckerin 13.08.2018 - 09:42

Sä todellakin joudut tekeen tätä uudelleen. Koska a) Markus söi jo kaiken, b) vegaaniversio kiinnostaa ja c) missä kikhernepastalevyt???!! 😀

Mä ihastuin siihen täällä aiemmin esiteltyyn kasvislasagnee aivan ikihyviksi. Ja niin ihastui muukin kotiväki ja vieraat. Sitä tehdään meillä nykyään uunipellillinen kerralla, että olis sitten oikeesti edes pariksi päiväksi tai pakkaseen.

Löysin juuri itsestäni lasagnenatsin! Haa totta KAI valmistus aloitetaan tomaattikastikkeen keittämisellä. Ja JUST noin bechamelkastike pitää tehdä (siihen ei laitetan mitään oltermanniraasteita sekaan)! Kokoamisen aloitan aina lasagnelevyiltä, koska silloin lassukka on siistimpi leikata annospaloiksi plus vuoka pysyy puhtaampana, eikä tarvi hinkata kiinni käristyneitä valkokastikkeita vuoan pohjilta. Päällimmäiseksi tulee mulla bechamelkastiketta.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.08.2018 - 15:43

:DD Noniin joudun. Vegeversio alko jo kiinnostaa muakin, mutta kun pitkästä aikaa sain motivaation ja energian lasagnen valmistukseen, niin mieli teki just nyt jotain juustoista :D. Se on sitten se seuraava kerta. Tein muuten eilen kikhernepastaa ensimmäistä kertaa, en tosin lasagnena :). Olipas maukasta! Lasagnen valmistukseen mulla meni jo niin monta tuntia, että itse tehdyt pastalevyt siihen vielä päälle, niin huh :D.

Siitä voisin olla samaa mieltä nyt kun sanoit, että kyllä pohjalle voisi olla fiksua laittaa kerros pastalevyjä, jotta palan nostaminen olisi helpompaa. Outoa, miten moni lukemani resepti aloittaa tomaattikastikkeesta nyt kun mietin tätä. Hyvä, että sulla on selkeä näkemys lasagnen kokoamisesta :D.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 14.08.2018 - 10:53

Kyllähän sä tiedät, että mulla on ”selkeitä näkemyksiä” vähän joka asiasta 😀

Ei se oo niin paha rasti tehdä pastalevyjä itse, kuin luulis. Kikkistaikinan sekoittaa hetkessä ja sitten vaan kaulii pellin kokoiseksi. Vaikeinta on ehkä saada kaulittua tarpeeksi ohut levy.

Vastaa
Nina 9.09.2018 - 22:20

Tuli todella maukasta ja mehevää! Kiitos taas huipusta ohjeesta!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.09.2018 - 12:23

Kiiitos! :))

Vastaa
Anna 26.10.2018 - 13:55

Nyt tuli niin hyvää ruokaa, että on pakko lähettää kiitokset! Jätin paprikan pois, mutta en usko, että ratkaisevasti vaikuttaa lopputulokseen. Kiitos muutenkin loistavista ideoista kasvisruokapäiviin!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.10.2018 - 22:07

Kiitos paljon Anna :). En usko, että olennaista eroa tulikaan, kiva kun tuli jättämään kommentin:).

Vastaa

Jätä kommentti