Vieraskynä: Bloggaaminen, kuinka vaikeaa se muka voi olla?

Poikaystäväni Markus kokeilee siipiään bloggaajana.

Mikä vieraskynä muka? Levitän siipeni ja leijailen Atlantin halki.

Mieti vahvuuksiasi. Ruoka? Kyllä kiitos, mitä on ruokana? Muoti? T-paita ja farkut. Lifestyle? Koulu, työ, tutkimus, nuku, repeat. Kauneus ja hyvinvointi? Käy välillä suihkussa ja keitä aamulla pannullinen kahvia niin heräät virkeänä. Urheilu? Salilla penkki ja hauis, aerobinen ihan liian rankkaa ja voi tulla hiki. Sisustus? Erinäkösiä puualustoja pitkin kämppää ja omat vaatteet Ikean muoviboksissa sängyn alla. Ainakin voin joka kerta syödä erinäköseltä lautaselta.

Matkustus. Käytin aiheen valinnassa samaa poissulkumetodia kuin erikoistumisalaa miettiessä (poissuljettavana tällä hetkellä enää 40 erikoisalaa). On helpompi ajatella, mitä ei ainakaan halua tehdä. Matkustus sisältää kuitenkin kaikki elämän osa-alueet. Voit imeskellä mangolassia rannalla neljän raidan adipas-uimahousuissa, käydä virkistäytymässä meressä, pitää hyvällä omatunnolla vapaata urheilusta tai kroolata muutaman tiukan vedon. Loppulomasta voit ostaa laukun täyteen rihkamaa seinille ripusteltavaksi. Kerron siis teille tarinoita toissa kesän Indonesian reissultamme. Saaran välivuoden tarinoiden innoittamana minunkin piti nähdä tuo maa, jonka kielen voi oppia alle vuodessa, mutta silti paikalliset eivät sitä välttämättä osaa.

Ruokaresepti: Viidakon erikoinen

valkoista riisiä

pussinuudelia (maustamaton)

puolikas kananmuna

Keitä riisi ja nuudelit, lisää kovaksi keitetyn kananmunan puolikas. Sopii nautittavaksi kecap manisin kanssa (ellei ole loppu).

Viidakon tavallinen

Resepti juontaa juurensa syvälle Sumatran sademetsiin, Ketamben kansallispuistoon, jossa vietimme neljä päivää patikoiden. Lähtöasetelma oli mies vastaan viidakko (Saara oli paljon luottavaisempi omasta pärjäämisestään). Kuinka selvitä tuossa tiikereitä, hämähäkkejä ja myrkkykäärmeitä vilisevässä vihamielisessä ympäristössä? Olin valmiina painimaan krokotiilien kanssa, pakenemaan oranki-invaasioita ja imemään tappajatuhatjalkaisen myrkkyä haavoistani. Jatkuva hikoilu, hygienian puute, läpäisemättömiltä vaikuttavat piikkikasvustot tai oksia heittelevä urosoranki eivät hidastaneet menoa. Edes kovassa maassa nukkuminen ja muurahaisten kiipeily naamalla yöaikaan eivät vetäneet vertoja viidakon suurimmalle pedolle.

Nälälle. Varmasti monen pienikokoisen naisihmisen, jonka vatsa tulee täydeksi puolella porkkanalla, on vaikea kuvitella, kuinka paljon energiaa vaatii suuremman elopainon raahaaminen läpi rämeiden tuollaisessa helteessä. Puolet käytetystä energiasta kuluu pelkästään hien pumppaamiseen ihon pinnalle. Nälästä huolimatta kokemus oli uskomaton. Näimme orankeja, apinoita, lisää apinoita, lepakoita ja vaikka minkälaisia mutanttiötököitä.

Orangit olivat upea näky

Muoti: iilimatosukat

Edustaa viidakkopukeutumisen klassikkotyyliä. Väriksi valitsin trendikkään viininpunaisen, hinta: priceless. Jokainen itseään edes hiukan kunnioittava viidakkovaeltaja panostaa oikeaoppiseen pukeutumiseen. On tyhmää, jopa vaarallista, lähteä monen päivän patikoinnille ilman kunnollista varustusta. Iilimatosukkien tehtävänä on estää niiden pesiytyminen varvasväleihin. Se on oikeastaan länsimaalaisille tarkoitettu deluxe-tuote, koska iilimadon tarrautuminen aiheuttaa pääasiassa vain henkistä pahoinvointia ja heikotusta. Oikeasti kovat jätkät pärjäävät ilman. En kuulu näihin jätkiin. Pienenä miinuksena ne eivät estäneet iilimatoja tarttumasta muihin kehonosiin (Saaran harmiksi).

Vaellushousut valitsin puhtaasti esteettisin perustein, ne oli valmistettu kevyestä ja venymättömästä materiaalista ja kuvioitus oli viimeisten trendien mukaisesti norsu. Lopputulos: repesivät haaroista ensimmäisenä päivänä. Seuraus: olivat monin verroin hengittävämmät toisena päivänä. T-paidan tehtävä oli hien kerääminen katastrofitilanteen vesivarastoksi ja lippiksen lippa esti tarkimpia apinoita osumasta hedelmänkuorilla silmiin (ne tähtäävät aina silmiin). Vaelluskengät olivat merkkiä Nike ja ne on suunniteltu kaikkiin maasto- ja ilmasto-oloihin. Neonsininen väri yhdistettynä kirkkaan oranssiin toimii hyvänä varoitusvärinä ja kielii muille viidakon pedoille suuresta vaarallisuudestasi ja alfa-asemastasi.

Tässä malliesimerkki hyvin varustautuneesta retkeilijästä

Sama kaveri viiden minuutin kävelyn jälkeen

Kauneus ja hyvinvointi: Pitkäpaasto

Tämä metodi on suuren suosion saavuttaneen pätkäpaaston serkku, mutta tarkoituksena on viedä se aivan uusiin ulottuvuuksiin. Pätkäpaastossa ideana on paastota päivittäin noin 16 tuntia (yleensä onnistuu, jos jättää aamupalan syömättä) ja keskittää syöminen jäljelle jääneisiin kahdeksaan tuntiin. Pitkäpaastossa jätät myös päivän muut ruuat syömättä. Simple as that.

Idea pitkäpaastoon lähti siitä, kun matkustimme Indonesian muslimirikkaimmalle alueelle Sumatralle keskellä Ramadania. Syrjäisimmillä seuduilla ruokaa ei yksinkertaisesti ollut tarjolla päiväsaikaan, eikä syömistä tai edes veden juomista olisi katsottu hyvällä. Tropiikissa paljon hikoilevana ja nälkäisenä länsimaalaisena kompastuskiveksi koitui tuo ensimmäinen kohta. Laihduin tällä metodilla 7kg, eikä minun tarvinnut rajoittaa syömistäni millään tavalla! Söin aina ja koko ajan niin paljon kuin pystyin. Mitä tahansa. Aina. Kaiken. Hyviä ja huonoja puolia havainnollistaa tekemäni taulukko.

Hyvät puolet

Laihtuu

Saa syödä niin paljon kuin haluaa

Ei tarvitse urheilla

Huonot puolet

Nälkä

Heikotus

Selkeästi plussan puolella siis ollaan!

Ilmeeni päivän pitkäpaastoamisen jälkeen

Urheilu: tulivuorikiipeily

Matka tulivuorelle ja takaisin: 25km, korkeusero 900m, lähtöaika: 3.00 yöllä. Varustus: vesipullo ja kaksi ylikypsää mangoa. 2:50 yöllä herätyskello pirisi. Miksi? Koska reissuamme oli jäljellä enää päivä ja kolmas tulivuori oli vielä valloitettava. Hostellin aamupalaa ei saanut ilmeisesti vielä tähän aikaan, joten matkaan oli lähdettävä tyhjin vatsoin. Onneksi olimme varautuneet ruhtinaallisilla eväillä! Alkumatka taittui pilkkopimeässä helposti tien viertä pitkin kävellen, mutta otsalamput oli sytytettävä tien muuttuessa vaikeakulkuisemmaksi.

Mount Sibayakin huippu on noin 2 200 metrissä ja vaatetusvalintani shortsit ja t-paita alkoi kaduttamaan 500 metrin nousun jälkeen. En tiennyt, että Indonesiassakin voi olla kylmä. Huippua lähestyttäessä jostain pimeyden keskeltä alkoi kuulua kaasupurkaukselta kuulostavaa suhinaa, joka voimistui mitä lähemmäksi pääsimme. Kuumotustasot oli kovat.  Kiipesimme lähes huipulle asti, koska halusimme ihailla kaunista auringonnousua (pimeässä ehkä tyhmä juttu, koska loppu oli kiveltä kivelle hyppimista ja putoaminen kraatteriin enemmän kuin vain teoreettinen mahdollisuus). Törmäsimme indonesialaisiin nuoriin, jotka hytisivät hekin auringonnousua odotellen. Ainoa ero oli se, että he hytisivät untuvatakkiensa sisällä. Sitä naurun määrää, kun he näkivät minut pelkissä shortseissa ja t-paidassa. Auringonnousu olisi ollut kaunis, ellei huippu olisi ollut pilvessä.

Kaunis auringonnousu mt. Sibayakin huipulla

Toisen valloittamamme tulivuoren huipulta

Sisustus: valokuvat ja muistot

Ulkomailla kohtuullisesti matkustaneena olen päätynyt siihen, ettei sieltä kannata kantaa repullista rihkamaa mukanaan. Reissujen tärkein anti on erilaiseen ympäristöön ja kulttuuriin tutustuminen, oman maailmankatsomuksen ja ideologian avartuminen. Vaikka matkalla oli lukuisia epämiellyttäviä hetkia, oli se kokonaisuudessaan aivan mieletön seikkailu. Tässä kuvatut tapahtumat ovat vain osa tuota uskomatonta kokemustamme, jota muistelemme vielä pitkään lämmöllä. Reissun voi tiivistää indonesialaiseen viisauteen: ”Ada makanan? Tidak ada.” (Onko ruokaa? Ei ole).

Ja helppoahan tämä on. Bloggaamisen ohella valloitan tässä samalla vloggaamisen. Alapuolella videoita reissustamme höpinöiden saattelemana.