Sanotaan, että totut mihin tahansa ruokaan syötyäsi sitä viisitoista kertaa. Nyt ei tarvittu kuin yritys numero kaksi, ja opinkin pitämään vegaanisesta nachojuustosta.

Tein viime keväänä mustapapu-bataattienchiladoja, joiden kanssa testasin vouhotettua vegaanista nachojuustoa. Tuolloin kerroin vegaanisen nachojuuston jopa pilanneen enchiladat..! Tökin sitä vain lautasella sivuun, mutta hassua kyllä Markukselle tuo ”juusto” maistui.

Järjestimme lääkiksen kokkikerhon vegaani-illan, johon valitsimme tehtäväksi nachopellin. Ehdotin, ettei pilattaisi nyt nachojakin sillä nachojuustolla, mutta onneksi järjestäjäkumppanini vaati saada sen pramille. Varovasti maistoin näitä nachoja ja kas kummaa, ei se maistunutkaan enää yhtään huonolta! Päinvastoin – hyvältä ja juustoiselta!

vegaaninen nachopelti

vegaaninen nachojuusto

Innostuin tästä nachojuustosta – ja itse nachoista – niin, että valmistin heti seuraavan viikonloppuna meille samoja nachoja uudestaan. Täytteeksi laitoin linssejä, sillä ne sopivat mielestäni hyvin pehmoisen rakenteen ansiosta. Mustapavut taas varmistavat, ettei kastike ole pelkkää ”mössöä”.

Olen muuten kuullut monen sanovan nachopellin olevan illaistujaisten ja perjantai-iltojen klassikko. Mitä olen missannut, kun söin elämäni ensimmäistä kertaa nachopeltiä viime talvena? Ja nyt valmistin sitä itse ensimmäistä kertaa… Nachopeltivaje johti siihen, että Markus joutui lopulta pistämään stopin lukuisille syksyn aikana valmistamilleni nachopelleille. ”Siis onhan tää nyt ihan tosi hyvää, mutta syötäiskö välillä jotain muutakin?”

Nyt taukoa on tosin kulunut jo kuukausi, että eiköhän olisi taas aika tehdä tätä vaikka pikkujouluihin!


Vegaaninen nachopelti – resepti

vegaaninen nachopelti

1 pellillinen.

Tarvitset

1 pussillinen nachoja

Linssi-mustapapukastikkeeseen

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 chilipalko
öljyä
1 tlk tomaattimurskaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl savupaprikaa
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 rkl kuivattua oreganoa
2 tl sokeria

200g kypsiä linssejä (eli 1 pahvipurkillinen tai raakana n. 1½ dl – keitä kypsäksi erikseen tai lisää kastikkeeseen vettä aina tarpeen mukaan lisää)
1 tlk mustapapuja
suolaa, pippuria

Vegaaninen nachojuusto (yhteen pellilliseen, tuplaa ainekset, jos tiedät pitäväsi juustoisista nachoista)

n. 50 g porkkanaa
n. 200 g yleisperunaa
½ dl oliiviöljyä
½ dl ravintohiivahiutaleita
1 tl suolaa
½ rkl omenaviinietikkaa

Tomaattisalsa

4 tomaattia
1 pieni punasipuli
1 limen mehu
2 tl sokeria
½ tl suolaa
1 tuore punainen chili
kourallinen tuoretta korianteria

Lisäksi

korianteria
limeä
avokadoa
1 prk kaurafraichea

Valmistusohjeet

  1. Vegaaninen nachojuusto: Kuori perunat ja porkkanat ja lohko ne pienemmiksi. Keitä juureksia kunnes ne ovat läpikypsiä ja kaada keitinvesi pois. Siirrä kypsät juurekset blenderiin ja lisää öljy, ravintohiivahiutaleet, omenaviinietikka sekä suola. Soseuta niin sileäksi kuin pystyt. 

  2. Valmista kastike: Kuori ja hienonna sipulit. Hienonna chili. Kuullota sipuleita ja chiliä öljytyssä paistinpannussa, kunnes sipulit ovat pehmenneet ja ovat kuultavia. Lisää joukkoon mausteet, tomaattimurska, linssit ja pavut. Anna hautua miedolla lämmöllä liedellä n. 10 minuuttia.
  3. Valmista salsa: Pilko tomaatit pieniksi kuutioiksi. Kuori ja hienonna punasipuli. Sekoita kaikki salsan ainekset yhteen.
  4. Levitä pellille nachot. Lisää niiden päälle kastike. Levitä päälle nachojuusto.
  5. Paista 225 asteisessa uunissa n. 10 minuuttia, kunnes nachojen kärjet tummuvat.
  6. Pilko avokado.
  7. Lisää uunista tulleiden nachojen päälle avokadon palasia, korianteria, limelohkoja ja tarjoa kaurafraichen kanssa.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

vegaaninen nachopelti

Jäikö nälkä?

17 kommentit

Glotter-Bäckerin 21.11.2017 - 10:36

Täytyypä siis kokeilla tuota ”juusto”dippiä. Mä rakastan kyllä kaikkea missä on hiivahiutaleita!
Mutta hei Saara, et kai oikeasti osta linssejä purkissa? Linssithän kypsyy niin nopeasti. Kuivatut on helppoja, halpoja ja ekologisia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.11.2017 - 18:56

Sitä kannattaa ainakin kokeilla :). Haha 😀 En ostakaan paitsi silloin, kun tarvitsen ranskalaisia ruskeita linssejä (kestävämpiä, eivätkä muhennu), koska niitä en ole nähnyt kuivana :/.

Vastaa
Glotter-Bäckerin 22.11.2017 - 12:21

No hyvä, mä olen helpottunut, olikin pakkorako 😀
Oletko ratsannut etno-kaupat, niissä on usein huikaiseva valikoima linssejä. Vihreät kokonaiset linssit pitää myös aika hyvin pintansa (muotonsa).

Vastaa
Sari Atula 22.11.2017 - 21:56

Millä tavallisella juustolla voi korvata vegaanisen juuston? Vai voisiko käyttää sitä Porlammin valmista vegaanista juustoa jotenkin?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 23.11.2017 - 09:49

Ajattelin juurikin, että sitä porlammin juustoa voisi käyttää ihan vain raastamalla sen kaiken päälle. Jos normaalia juustoa haluaa käyttää, niin sitten cheddaria voi raastaa sellaisenaan tai valmistaa cheddarista ja ruokakermasta kattilassa kastikkeen, jota laittaa päälle.

Vastaa
Ranja 1.12.2017 - 13:00

Kiitos! Oon viime aikoina vetänyt nachoja urakalla, mutta näillä täytteillä ei oo tullut testattua. Uutuus lempitäytteeni on nyt ollut seitankebab, suosittelen testaamaan sitäkin!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.12.2017 - 13:25

Huh, hyvä, että vielä löytyi sitten yksi vähän uudenlaisempi täyte :)! Seitankebab, oho, oletko itse tehnyt vai saako sellaista ostettua?

Vastaa
Ranja 1.12.2017 - 14:30

Kokeilen kyllä tällä ohjeella heti ensitilassa!
Täällä Tampereella saa monesta kaupasta Vegemin seitankebabia niin oon käyttänyt laiskana sitä. Ennen tuli tehtyä itsekin, mutta nyt kun tuo on valmiiksi marinoitu niin säästää aikaa ja vaivaa kivasti!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 1.12.2017 - 16:12

Mikäs siinä, jos kaupasta löytyy jo valmiiksi hyvä vaihtoehto 🙂 Säästää aikaa ainakin – ymmärrän hyvin. Kiva, jos kokeilet tätä 🙂

Vastaa
Virpi 2.12.2017 - 20:25

Olipa iahanaa!Kiitos reseptistä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.12.2017 - 08:19

Kiiitos <3 ihana, että tulit kertomaan :).

Vastaa
Henrik 3.12.2017 - 12:44

Tämä sai koko perheeltä täydet pisteet. Tein juustokastikkeen cashewpähkinöistä, ravintohiivasta, valkosipulikynnestä ja lisäsin hieman vegaani-”parmesaania” sekä suolaa ja pippuria. Runsaat kehut kaikilta.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.12.2017 - 07:06

Tosi kiva kuulla! En olekaan kokeillut juustokastiketta cashewpähkinöistä, nähnyt kyllä jonkun reseptin. Se voisi olla varmaan vieläkin kermaisempaa eli ehkä ensi kerralla kokeilen sitä :).

Vastaa
Enni 25.05.2019 - 15:56

Hei, Tämä on loistoresepti kiertäen meidän 6 viikon ruokalistalla lauantai mättönä ja juustokastike on parasta koskaan. Aloittaessa kokkaamaan alan kuitenkin toistuvasti tuskailla paljon 200g kypsiä linssejä on? Onko se esim. 1 dl raakoja, kun laittaa kiehumaan?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.05.2019 - 22:17

Kiitos Enni! 🙂 Mä voisin selventää siihen reseptiinkin ton kohdan. 200g kypsiä linssejä tarkoittaa purkillista kypsiä linssejä eli raakana laittaisin 1½ dl :).

Vastaa
Jusu 6.10.2019 - 07:29

Vaikuttaa hyvältä reseptiltä vaikka leffailtaan.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.10.2019 - 19:21

Kiitos, siihen se varmasti sopisikin hyvin :).

Vastaa

Jätä kommentti