Koti Ajatuksia Vegaanihaasteeseen 2018?

Vegaanihaasteeseen 2018?

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Oletko harkinnut tulevan tammikuun vegaanihaasteeseen osallistumista?

Osallistuin itse viime vuonna. Sanon suoraan, että helppoa se ei ollut. Oli pakko muistaa ottaa eväät kouluun, sai potea epäonnistumista syötyään pari palaa Fazerin sinistä ja entä kavereiden illanistujaisissa, kun tarjolla oli houkutteleva juustotarjotin ja ainoa vegaaninen asia oli viinirypäleet ja sipsit…

Toisille kuulemma sopii totaalimuutos. Nyt olen kuukauden syömättä lainkaan sokeria. Nyt jätän kaikki eläinperäiset aineet pois ruokavaliosta kuukaudeksi.

Totaalimuutos vaan ei tosiaan ole ainakaan minun juttu, ja tämä oli oikeastaan ensimmäinen kerta, kun yritin minkäänlaista jyrkkää diettimuutosta. Ei se nyt niin jyrkkä ollut, mutta kyllä (kala-)kasvissyöjän ja vegaanin välillä on kuitenkin iso askel harpattavana.

Siinä saattaa käydä jopa niin, että kuukauden loputtua tunnet jo antipatiaa koko ruokavaliota kohtaan, ja kaivat esiin megakarkkipussit tai tässä tapauksessa vedät sitten viikon putkeen juustoja ja pihviä, millä kumoat sitten ne kuukauden hyvät teot..

Vegaanihaasteen idea ei mielestäni niinkään ollut totaalinen vegaanielämä, vaikka sitä monet osallistujat lähtökohtaisesti yrittävät. Sen sijaan ajatus on pikemminkin miettiä omia ruokavalintoja, huomata, että osa vegaanisista valinnoista ei olekaan vaikeita ja tarjota tietoa. Vegaanihaasteeseen osallistumalla sai päivittäisen sähköpostitietoiskun täynnä vegaanisen elämän vinkkejä, syitä veganisoida elämää ja tietysti reseptejä.

Kelkan suuntaa on vaikea kääntää yhdessä yössä, mutta sen sijaan pienet askeleet ja muutokset ovat ihan minkä tahansa muutoksen ydin.

Enkä sano, että kenestäkään pitäisi tulla totaalivegaani, mutta pienet valinnat tekevät pitkällä aikavälillä isoja muutoksia. Ei siitäkään ole kauaa, kun olin totaalisen sekasyöjä. Nykyään minun ei edes tee mieli lihaa, vaikka tietyissä tilanteissa sitä  joskus söisinkin. Ainakaan minusta ei koskaan tule tuoteselosteiden kyttääjää.

Vaikka jonkin aika sitten ajattelin, etten tänä vuonna osallistu (kyllähän minä tiedän, miten syödään vegaaniruokaa), niin taidan sittenkin – juuri sen uutiskirjeen vuoksi, mikä auttaa muistuttamaan, miksi vegaanisuus kannattaa, ja luulen, että sitä kautta saa tietoa myös uusista tuotteista :).

Vegaanisen tammikuun vuoksi myös blogin tammikuu on taas pyhitetty vegaanisille resepteille!

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Tanja 3.01.2018 - 07:55

Mukana haasteessa, kiitos vinkistä. Totaaliseen vegaanielämään minusta tuskin on, en pidä äärimmäisyyksistä enkä ole valmis luopumaan nahkatakistani tai lentomatkailusta. Ruokapuoli sen sijaan kiinnostaa, tosin mun ajatusmaailmaan mahtuu kyllä kananmunat enkä aio (ainakaan vielä tänään) vaihataa lasten leivänpäällisjuustojakaan vegeversioon ;). Mutta mielenkiinnosta mukana ehdottomasti parhaalla mahdollisella tavalla ja ajatuksella että pienetkin liikkeet ovat kotiinpäin 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2018 - 19:02

Nimenomaan näin! 🙂 Aivan samoilla linjoilla kanssasi. Harvoin asiat onnistuvat kertaheitolla, eikä mitään tarvitse totaalisesti muuttaakaan. Mutta tiedostaminen on aina myös hyvästä :).

Vastaa
Glotter-Bäckerin 3.01.2018 - 12:32

Hei jee hyvä Saara! Harkitsin tätä itsekin, mutta koska vehnätön lakto-ovo-kasvisruoka kalalla höystettynä on jo niin kinkkinen asia matkoilla, perheen parissa ja etenkin ravintoloissa, etten usko koskaan pääseväni täysvegaanisuuteen. Mutta kuten sanottu, pienin teoin. Vuoden 2017 aikana vegaanisuus jotenkin hiipi entistä enemmän arkeemme (liekö syynä ollut eräskin blogi?). Kuka tietää, ehkä tämän vuoden aikana alamme täysin himavegaaneiksi ja säästän juustojen lisäksi maitojoustot matkailuun.

Joka tapauksessa, uudet vegaaniset reseptit pääsee mieluusti meidän keittiöön. Makoisaa uutta vuotta 2018!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.01.2018 - 19:04

Olet siis ihan samoilla linjoilla kanssani :). Ehkä sä saat sitten tartutettua ideologiaa hieman sinne saksalaisille? Hyvää uutta vuotta sinullekin! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti