Koti Arkiruoka Vanhan Jerusalemin linssikeitto (V, GF) شوربة عدس

Vanhan Jerusalemin linssikeitto (V, GF) شوربة عدس

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

”Miten voi niinkin yksinkertainen ruoka kuin linssikeitto olla näin hyvää!” Näin olen joka kerta ihastellut hörppiessäni Lehtisaaren Old Jerusalemissa a la carte-listan annoksiin lisänä kuuluvaa linssikeittoa (saatavilla myös lounasbuffetissa ja erikseen tilattuna).

Siinä missä hernekeitto on suomalaisille kansallisruoka, niin Lähi-idässä saman asian ajaa linssikeitto (shorba ades شوربة عدس). Linssikeitosta tosin osataan olla huomattavasti hernekeittoa ylpeämpiä. Jokaisella rouvalla, herralla tai muulla keittäjällä on oma tapansa ja reseptinsä keiton valmistukseen. Linssikeitto ei rajoitu vain Lähi-itään, vaan sitä tarjotaan kaikkialla Nepalissa ja Intiassakin, mutta vähemmän keittomaisena ja enemmän muhennosmaisena.

Vanhan jerusalemin linssikeitto

Vanhan Jerusalemin linssikeitto

Eräs lukijani Lehtisaaresta varovasti kyseli, ottaisinko itselleni kunnian yrittää toteuttaa todella hyvän ja helpon linssikeittoreseptin kotipaikkani Lehtisaaren saaristolaispäivää 25.8.2018 varten.  Että partiolaiset voisivat sitten tarjoilla linssikeittoani Lehtisaaren rannalla yhteispiknikille saapuville ja ohikulkijoillekin.

Lähdin sitten reippaasti kyselemään vinkkejä parempaan linssikeittoon juurikin tuolta Lehtisaaren Old Jerusalemista. Lähi-idästä kotoisin oleva omistaja hymyili tyytyväisenä kehuessani vuolaasti heidän linssikeittoaan. Varsinaista piilevää salaisuutta en ihan saanut selville, mutta raaka-ainelistan jotakuinkin. Ja se lista yllätti. Se oli huomattavasti lyhyempi kuin mitä olisin arvannut. Itse kun olen tottunut tunkemaan yhtä sun toista maustetta etnisiin ruokiin, niin tähän oikeastaan tuli vain kahta tai halutessaan kolmea maustetta. Omistaja auttoi lopulta hiomaan reseptin heidän hyväksymäkseen. Tarkka resepti pysyy edelleen salaisuutena, mutta nyt uskalsin lähteä keittelemään pienemmällä maustearsenaalilla ja niinhän sitä huomasi, että italialaiset salat pätevät taas. Vähemmän raaka-aineita ja enemmän makua.

Linssikeitto on nopea arkiruoka, mutta myös aivan tosi helppo ja hyvä idea vaikkapa trangialla valmistettavaksi retkeillessä (ilman porkkanaa ja sitruunankuoriraastetta)! Itse asiassa alun perin minun olikin tarkoitus lähteä Lehtisaaresta melontaretkelle ja yöpyä Espoon saaristossa linssikeittoa kokkaillen, mutta ukkosvaroitukset ajoivat meren ääreltä pois ja linssikeitto siirtyi sisätiloihin porisemaan.

Vaikken vielä ehkä ihan Old Jerusalemin keiton tasolle yltänyt, niin kyllä tästä vain hyvin maukasta tuli!


Linssikeitto – resepti

Vanhan Jerusalemin linssikeitto

1,5 litraa = 3-4:lle

Huom, olen kokeillut reseptiä myös valmiiksi kypsennetyistä linsseistä ja siitä ei jostain syystä tullut mitenkään erikoista. Kypsentämättömät eli raa’at linssit ovat siis jonkinlaisessa avainasemassa.

Olen välillä lisännyt keittoon myös muutaman perunan joukkoon. Sopii todella hyvin.

Tarvitset

1 iso keltasipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
2 rkl oliiviöljyä
½ rkl juustokuminan siemeniä
1 tl kurkumaa
ripaus chilihiutaleita
1,5 litraa kasvislientä
3 dl kypsentämätömiä keltaisia/punaisia linssejä
½ tl suolaa
(muutama peruna)

2 rkl sitruunamehua ja ½ sitruunan raastettu kuori
(tuoretta persiljaa)

Valmistusohjeet

  1. Pilko sipuli pieneksi. Kuullota kattilassa oliiviöljyssä n. 5 minuutin ajan ja anna hieman ottaa ruskeaa väriäkin.
  2. Kuori ja raasta porkkana hienoksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja lisää porkkanaraaste ja valkosipuli mukaan kattilaan.
  3. Lisää hieman öljyä ja juustokuminansiemenet kattilaan. Kuumenna parin minuutin ajan, niin että  juustokuminansiemenet hieman ruskistuvat. Lisää sitten kurkuma, chili, kasvis/kanaliemi ja linssit.
  4. Jos lisäät perunaa joukkoon, paloittele perunat syötäviksi kuutioiksi ja lisää kattilaan.
  5. Keitä miedolla lämmöllä 30-45 minuuttia, kunnes linssit ovat kypsiä. (tai 5-10 minuuttia, jos käytät valmiita kypsiä linssejä)
  6. Halutessasi voi osittain soseuttaa sauvasekoittimella keittoa. Useasti en soseuta lainkaan, mutta pari kertaa olen pari surautusta sauvasekoittimella surauttanut, jolloin keittoon on saanut vielä vähän paksumman rakenteen.
  7. Lisää suola, sitruunan kuori ja sitruunanmehu.
  8. Tarjoa tuoreen persiljan kanssa.

Vinkki: lisäämällä 2 dl kookoskermaa keittoon saat tehtyä tästä intialaistyyppisen linssikeiton.

Vanhan Jerusalemin linssikeittoVanhan Jerusalemin linssikeitto

Jäikö nälkä?

26 kommentit

Glotter-Bäckerin 23.08.2018 - 10:51

No kyllä näillä eväillä sitten Lehtisaaressa!

Pitäisi tosiaan muistaa kokkailussa se kultainen ohjenuore, jossa vähemmän on enemmän. Lähes poikkeuksetta kaikki herkulliset perinnereseptit on tosi yksinkertaisia. Leivän kanssa sama, lisää aikaa, vähemmän aineksia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.08.2018 - 09:35

No niinpä! Aika on kyllä myös hyvä keino monen maun parantamisessa :).

Vastaa
Maarit / Sopusointujablogi 24.08.2018 - 08:02

Vaikuttaa todella maukkaalta ja iso plussa siitä että on helppo tehdä. Reseptin ei usein tarvitsekaan olla monimutkainen, just sopivat mausteet ovat se juttu! Menee kokeiluun 🙂
Julkaisin paistetun riisi-reseptin eilen…käy kurkkaamassa kun ehdit.
Mukavaa syksyä sinulle!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 24.08.2018 - 09:37

Oh kiitos tiedosta Maarit :). Ja näinhän se lopulta onkin – vähemmän on enemmän :D.

Vastaa
EtgiGrup 25.08.2018 - 07:18

Eikös olekin 🙂 Kiitos!https://wasabimon.com/

Vastaa
Tarja Sammalkorpi 26.08.2018 - 10:40

Käykö linssikeitto vihreät linssit?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.08.2018 - 10:56

Ainakin sellaiset hyvin littanat vihreät linssit. Paksummat ja pyöreät vihreät linssit maistuvat ainakin erilaiselta. Tai siis miksei kävisi kaikki mahdolliset linssit, niistä vain voi tulla vähän eri makuisia keittoja :).

Vastaa
Anu 27.08.2018 - 21:32

Tästä tuli ihan mielettömän hyvää! Punaisista linsseistä tein. Ihan ei voita suosikkilinssikeittoani: https://www.isitvegan.com/2011/10/22/arabian-lentil-rice-soup-a-la-appetite-for-reduction/ mutta on todella lähellä, hyvin saman makuinen, mutta suurin osa raaka-aineistakin on samoja 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.08.2018 - 10:17

Voi kiitos! 🙂 Sekin on jo hyvä, että melkein osui lähelle sun lempparia :D. Näyttääkin melko samanlaiselta, paitsi ainakin valkosipulia on runsaasti enemmän :D.

Vastaa
Tuuli 28.08.2018 - 12:37

Moi, kiitos reseptistä, tosi maukasta! 🙂 Ainoastaan jäin miettimään, että kun käytin valmiiksi keitettyjä linssejä, olisi alunperin pitänyt laittaa reseptissä mainittua vähemmän nestettä. Nyt tuli aika litkua. Mutta onneksi oli helppo kaataa osa nesteestä siivilän läpi pois. Ehkä tämän voisi lisätä reseptiin? Vaikka ehkä muut lukijat ovat fiksumpia ja vähentävät jo alunperin nestettä, jos linssit ovat keitettyjä. 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.08.2018 - 10:19

Kiitos Tuuli! Ja kiitos huomiosta. Tuo on ihan totta! Anteeksi epähuomioni, korjasin sen reseptiin :).

Vastaa
Paula 4.10.2018 - 11:33

Hei! Kestävätkö valmiiksi keitetyt linssit ehjinä ohjeessa mainitun 30 min. keittoajan, vai menevätkö ne muussiksi? Eli pitääkö säätää keittoaikaa?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.10.2018 - 09:27

Hei, no eipä tosiaan kestä niin kauaa.. :D! Korjaan reseptiin, että tässä tapauksessa 5-10 minuuttia taatusti riittää.

Vastaa
Maaret 2.01.2019 - 16:24

Hei, kiitos tosi paljon tästä reseptistä! Olen tehnyt tätä jo useita kertoja, ja aina on ollut hyvää. Olen elämäni aikana (josta 30 vuotta kasvissyöjänä ja siitä suurimman osan päävastuussa kasvissyöjäperheenperheen ruokataloudesta) keitellyt lukemattoman määrän linssikeittoja, vaikka minkälaisilla resepteillä – erittäin usein jollain sellaisella, joka alkaa: ”Otetaan kaapista mitä on…”
Harmi, ettei minulla perheenäitiaikoinani ollut käytössä tätä sinun reseptiäsi, sillä se on suoranainen arkikokin unelma: helppo, nopea, halpa ja herkullinen. Aineksetkin yleensä löytyvät valmiiksi kaapista.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.01.2019 - 20:41

Kiitos Maaret. Nämä oli varmasti parhaat mahdolliset kehut :). Juuri tällaisiahan reseptejä pääasiassa kaipasi: helppo, nopea, edullinen täyttävä ja tietysti maukas.

Vastaa
Anne 4.03.2019 - 13:44

Kiitos reseptistä, tuli todella hyvää ja tulee varmasti jatkossakin tehtyä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.03.2019 - 17:38

Kiitokset! Mahtava kuulla, että maistui :).

Vastaa
Heidi 14.05.2019 - 11:35

Tämä oli todella hyvää! Mieskin tykkäsi ja keitto meni suoraan top3 joukkoon (jossa on myös mainittu hernekeitto 😀 ). Kiitos, meillä ei kohta muuta syödäkään kuin näitä sinun blogin ruokia <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.05.2019 - 21:53

<3 Kiitos Heidi :). Ihan mahtava kuulla! Haha, mutta tämähän oikeastaan muistuttaa kyllä jo maultaan etäisesti hernekeittoa - linssit ja herneet.. samaa sukua :D.

Vastaa
Katri 10.04.2019 - 19:56

Linssikeittoja on tullut tehtyä vähän kaikenlaisia, tästä tuli uusi lemppari. 🙂 Lisäsin myös perunoita ja varsiselleriä ja tuli kivasti muhennosmainen.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.04.2019 - 22:26

Kiitos Katri! Peruna onkin tosi hyvä sakeuttaja keitoissa ja tuo myös vähän kermaisuutta :).

Vastaa
Anna 4.10.2019 - 14:11

Hei! Tämä on herkullista, ystävä oli tehnyt. Juustokuminan siemeniä vaikea löytää, jauhettua juustokuminaa sen sijaan näyttää olevan. Miten se toimisi?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.10.2019 - 19:19

Kiitos :). Niitä on tosiaan inhottavan vaikea löytää.. Laittaisin sinuna sitten vain jauhettua juustokuminaa :). Se on hieman eri, mutta kuitenkin toimii :).

Vastaa
Pilvi 3.11.2022 - 18:20

Kiitos reseptistä! Oli niin herkullisen kuuloinen, että laitoin keiton heti tulille. Vasta sitten huomasin, ettei kaapissa ollutkaan juustokuminaa. Laitoin sen tilalle reilusti kuivattua korianteria. Lopputulos maistuu varmaan erilaiselta kuin alkuperäisen reseptin mukaan, mutta älyttömän hyvää tuli korianteri-versiostakin!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.11.2022 - 17:02

No mutta kiitos! Tällaiset vinkit ovat muillekin lukijoille tärkeitä. Aina on hyvä, että uskaltaa soveltaa ja hyvä kuulla, että soveltaminen myös onnistui 🙂

Vastaa
Ossi holopainen 26.12.2023 - 00:19

Oli hyvää ja maku oli yllättävä, sitruuna plus jeera toimii. Porkkana ei valmiissa sopassa näkynyt eikä ehkä maistunut. Laittaa isompaa raastetta ja enemmän ens kerralla? Tein pika-punaisistalinsseistä. Keittoaika just hyvin sama reilujen perunakuutioiden kanssa. Kiitos reseptistä! Ja hah nyt muistan sut retkeilyvideoista!

Vastaa

Jätä kommentti