Koti Ajatuksia maailmalta Valokuvien vaikutus reissuvalintoihimme

Valokuvien vaikutus reissuvalintoihimme

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

On vuosi 2010.

Olemme lähdössä kaverini kanssa Itä-Eurooppaan reilaamaan taskussamme menolippu Kööpenhaminaan. Emme ole lukeneet ainuttakaan kirjoitusta, matkaopasta tai katsoneet yhtään kuvaa tulevista maista. Edessämme on interrail-kartta, jonka junaratojen mukaan piirrämme sormellamme mahdollisia reittivaihtoehtoja. Jännittävää. Emme tiedä yhtään, mihin olemme menossa ja mitä sieltä löydämme.

Lopulta ainoa paikka, josta katsomme kuvia on Kroatian Krka:n kansallispuisto. VAU! Tonne me ainakin mennään! Vaan Splitiin päästyämme pöyristymme turistien määrästä ja Krka:n kansallispuistoon lähtevästä bussijonosta. Matka jatkui vikkelään Bosniaan, Serbiaan, Montenegroon ja aina Turkkiin asti. Hämmästyimme, että Bosniasta ja Montenegrosta löytyi huikean hienoja koskia, turkooseja järviä ja vuoria! Jälkikäteenkään emme tiedä, missasimmeko jotain siksi, ettemme tutustuneet maihin etukäteen. Mutta ei sen väliä! Sitä löytämisen riemua.

2010 – Junamatkalta Mostarista Sarajevoon. Tämä maisema vakuutti minut niin, että kirjoitin tästä kohtaa päiväkirjaani kahden sivun kuvauksen, miltä minusta tuntui, kun näin tämän.

2010 – Bussimatka Bosniasta Montenegroon. Heti rajan ylitettyä todella turkoosit järvet ja korkeat vuoret vastaanottivat meidät.

On vuosi 2017.

Olemme lähdössä poikaystäväni kanssa reilille Alpeille. Etukäteissuunnitelma on hieman viime kertaista parempi, mutta lopulliset päätökset tehtäisiin reissun päällä googlen kuvahaun avulla. Reittimme varmaan valikoitui lopulta pitkälti sen mukaan, mistä oli saatu kuvattua hienoimmat auringonnousu tai -laskukuvat. Päädyimme kyllä uskomattoman kauniisiin kohteisiin, mutta kuten arvata saattaa, niin myös pieniä pettymyksiä tuli vastaan.

Yksi kohde valikoitui täysin puhtaasti Instagramin perusteella. Kuvankaunis Lago di Braies oli kyllä rannoilta pällisteltynä kuvien antaman vaikutelman mukaisen kaunis ja turkoosi. Mutta pieni, eikä varsinkaan julkisilla matkustamisen väärti. Tai lukemattomien instagram-hehkutusten. Koko päivän hikoiltu junissa ja busseissa ja lopulta saavuimme satojen autojen täplittämälle parkkipaikalle. Ihmisiä ei ollut aivan niin paljoa kuin autot saattoivat antaa vihiä, mutta he todennäköisesti olivatkin kahdessa valtavassa hotellissa viettämässä aikaa. Etsiskellessämme telttapaikkaa ei tarvinnut astua kuin metri metsään päin polulta ja siitä alkoi vessapaperikasojen täplittämä maasto. Niin, ainoa vessa oli hotellissa, ja sinnehän ei päästetty kuin asukkaita tai asikkaita – emmekä me telttailun ja vaelluksen ryvettäminä menneet vartijan tutkan läpi. Ei näköjään ollut päässyt moni muukaan.

Vahdin rinkkoja sillä välin, kun Markus yritti etsiä vessapaperitonta metsäplänttiä.

Pari tuntia ennen auringonnousua ei ollut puhettakaan instagrammaajien hehkuttamasta “enjoying the sunrise alone at Lago di Braies”-hetkestä. Ainakin pari-kolmekymmentä ihmistä oli jalkeilla viimeistään aamuviideltä kännyköidensä ja jalustoineensa. Pari poikaa hyppäsi salaa laiturille aitojen yli, jotta saivat otettua “the instagram-kuvansa”. Kävelimme “peruskuvauspaikasta” hieman syrjään ja saimme olla täysin kaksin. Markuksen pulahdettua aamu-uinnille seuraamme liittyi yksi surrur drone.

Olin pohtinut tätä pitkään. Valokuvat vaikuttavat varmasti eniten juuri matkakohteita valitessa. Sitten hesari kirjoitti samasta aiheesta, johon oli haastateltu yksiä suosikkimatkabloggaajiani, joista Nella ehti kirjoittaa aiheesta jo blogiinsakin (minua jopa siteeraten :D). Hänenkin suurin pettymyksensä oli ollut Lago di Braies.

Kun miettii, miten päädyin alun perin valitsemaan juuri Indonesian vaihto- ja välivuosikohteekseni, niin aivan ensimmäinen ajatus lähti nimenomaan erittäin huonon mafiaelokuvan (?) loppukohtauksesta, jossa tyttö pulahtaa Indonesian sademetsän salaiseen lampeen. Se kuva piirtyi päähäni ja halusin nähdä oikean sademetsän.

Pitäisikö suosittuja kohteita välttää?

Mitä enemmän valokuvia kohteesta, sen suositumpi se on ja päin vastoin.

Olen pitkään vältellyt matkaoppaiden top-kohteita, tai mikäli niihin on ollut päästävä, niin sitten sesonkien ulkopuolella, aamuvarhaisella tai iltamyöhään. Monesti mieleen jäävimmät kohteet ovat ne, joista et etukäteen ole juuri kuullut tai nähnyt kuvia. Toisaalta supersuosittu Tre Cime di Lavaredo sekä Sveitsin Grindelwald (ei ihan yhtä tunnettu) olivat tämän reissumme kohokohdat. Ja taas yksittäinen upein vaellus on ollut Everest Base Camp. Mutta niin, ajoitus on ollut onnistunut. Kuten kerroin Tre Cime di Lavaredolla sai elokuussa päivällä vaeltaa kilometrin mittaisessa jonossa. Yöllä sai olla ypöyksin (ukkosessa).

Ja toisaalta Vietnamin matkallamme päädyimme tietoisesti skippamaan matkaoppaiden suosittelemat ja turistien valloittamat Halong Bayn ja Sapan. En tiedä, olisivatko ne olleet parempia valintoja, mutta oma tutkimusmatkamme Pohjois-Vietnamin matkaoppaiden ulkopuolisille alueille ei ainakaan ollut kovinkaan onnistunut kummankaan mielestä – edes jälkikäteen. Ei maisemia, ei ystävällisiä ihmisiä, kylmä, ei ruokaa, jääkylmiä suihkuja, ei julkisia kulkuneuvoja (epäonnistuneet liftausyritykset vaihtuivat kalliisiin yksityisautokyyteihin). Parhaat paikat löytyivät lopulta Lonely Planetin pienesti mainitsemista kohteista. Silloin totesimme, että suositelluilla kohteilla on kyllä syynsä olla suosittuja, vaikka tuovat mukanaan myös ikävämpiä puolia.

Eikä valokuvien tuoma vaikutus rajoitu vain matkakohteiden valintaan. Yhtälailla valitsemme reseptejä herkullisimpien kuvien perusteella tai ostamme netin kautta (käytettyjä) tavaroita laadukkaiden kuvien perusteella.

Valokuvaus on itselleni taidetta ja nautin todella kauniista (maisema)kuvista. On vain tiedostettava, ettei todellisuus välttämättä aivan vastaa. Sehän on taidetta. Ei myöskään tarvitse suotta karttaa suosittuja matkakohteita kaukaa, jos vain onnistuu ajoituksessa. Ja kunhan edelleen uskaltaa täysin heittäytyä edes osaan matkaan tutkimatta kohdetta etukäteen. Pettymyksiä saattaa tulla, katsoit kuvia kohteesta etukäteen tai et. Löytämisen riemu on kuitenkin kaksinverroin suurempi, kun lähdet vaeltamaan sitä täysin tuntematonta polkua pitkin.

Onko sulla paikkoja, josta olet kuvien perusteella odottanut paljon enemmän?

Jäikö nälkä?

7 kommentit

Elina/Chocochili.net 4.11.2017 - 11:28

Kroatian Plitvice oli pettymys. Ihmisiä oli paikoitellen niin paljon, ettei kapeilla poluilla mahtunut liikkumaan, eikä ne putouksetkaan nyt niin ihmeellisiä olleet.

Mutta tämän kun sanoin, niin pakko mainita myös, että Islannissa oli hienompaa kuin yhdessäkään kuvassa.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 4.11.2017 - 11:31

Sehän me nimenomaan jätettiinkin muinoin kauan sitten välistä, onneksi :D. Olen nimenomaan kuullut, että hyvä että siellä mahtuu liikkumaan. Samaa mieltä kyllä Islannista! Sitten on tietysti nuo paikat, joista yksikään kuva ei onnistu välittämään sitä fiilistä <3.

Vastaa
Lotta / Syötävän hyvä 4.11.2017 - 17:10

Mulle taas Plitvice oli kiva kokemus, johtui ehkä siitä että vaikka oli heinäkuu, lämpötila droppasi yllättäen pariksi päiväksi 14-asteeseen ja koko ajan satoi kaatamalla. Eli paikalla oli vaan kourallinen ihmisiä, vähän kuin olisi saanut koko puiston itselleen. 🙂 Ylipäätään kyllä melkein kaikki ns. isot nähtävyydet (varsinkin maamerkit ja rakennukset, ei niinkään luonto) ovat livenä pettymyksiä verrattuna kuviin. Poikkeuksia tietysti on, esim. Machu Picchu oli aika henkeäsalpaava.

Vaikka itse tykkään ottaa matkoilla kuvia niin en kuljeta kameraa mukana, eli kuvaan pelkästään kännykällä. Silti välillä kyllä huomaan miettiväni kohteita siitä näkökulmasta, miten hienoja kuvia sieltä mahdollisesti saisi. Ja välillä jossain tilanteessa saa itsensä kiinni siitä että keskittyy vaan siihen kuvan rajaamiseen eikä maisemista nauttimiseen, ja se on kyllä sääli. Kesällä Skotlannissa esim. jätin yhden kukkulan kapuamisen väliin, koska kännykästä oli akku loppu ja ajattelin et sitten harmittaa jos sieltä on tosi valokuvaukselliset näkymät ja en saa kuvia otettua! Niin typerää 😀

Nyt olen harkitsemassa matkaa Balille (en ole käynyt Indonesiassa aiemmin) ja mietin että kannattaako esim Ubudiin mennä ollenkaan vai saako sieltä muutakin irti kuin pari hienoa (ja ylinähtyä) kuvaa riisiviljelmistä.. No ilmeisesti siellä on myös sen verran hyvä ruokaskene että retki siihen suuntaan kannattaa. 🙂

Vastaa
Julia 4.11.2017 - 22:21

Santiago de Chilen lähellä Andien keskellä on kuvissa upealta näyttävä turkoosin sininen järvi Embalse el Yeso (https://www.instagram.com/explore/locations/1017681302/) jota ympäröivät lumiset vuoret. Todellisuudessa maisema on edelleen häkellyttävän upea, mutta maisemaa hieman pilaa järven rannalle kärrätyt autot, joiden äärellä paistellaan makkaraa ja soitetaan reggeatonia kuin viimeistä päivää. Juuri kun Andien keskeltä hakee enimmäkseen rauhaa ja hiljaisuutta. Mutta anyway suosittelen ihan sikana Chileä luontomatkaajalle<3 Tää maa on ihan uskomattoman kaunis ja tarjoaa upeita vaellusmahdollisuuksia!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.11.2017 - 10:22

Chile oli tosi pitkään meidän top-kohteena, mutta sitten ollaan ymmärretty, ettei ilman espanjaa vaan saa siitä maasta oikein mitään irti.. Luontokohteet näyttävät aivan käsittämättömän kauniilta ja upeilta ja uskon, että jos tuollakin pystyy vierailemaan heti aamuvarhaisesti, niin ehkei reaggae sitten niin häiritse? Mutta tiedän niin hyvin tuon, luontokohteelta kun juuri haluaisi sitä luonnon rauhaa.

Vastaa
Tanja 11.08.2018 - 12:39

Lago di Braies oli myös minun mielestäni kaunis, mutta ei niin uskomaton kuin lukemattomien kuvien perusteella olisin odottanut.

Noista vessapaperimytyistä. Niitä ei ollut vain tuolla järvellä, vaan monessa muussakin kohteessa. Esim. Lago di Sorapikselle käppäillessä törmäsi samantien vessapaperikasoihin, jos vähäänkään poistui polulta. Kaikki pienet suojaisat luolat, ensimmäisen maailmansodan aikaisten bunkkerien edustat yms. oli miinoitettu. Mä ymmärrän, että hätä yllättää ja silloin ei voi mitään, mutta onko ne paperit pakko jättää luontoon. Varsinkin, kun huomasi selvästi, että suurin osa näistä papereista oli käytetty pienempään hätään ja ne olisi siten voinut ihan hyvin ottaa talteen reppuun johonkin muovipussiin.

Tre Cime di Lavaredo oli munkin mielestä upea, vaikka suhtauduin siihen aluksi hyvin skeptisesti. Olin varma, että ei niin suosittu kohde voi olla upea. No, kyllähän se oli.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.08.2018 - 09:51

Ihan samaa mieltä Lado di Braiesista kuin Tre Cimestä! Joo, en mitenkään epäile, etteikö vessapapereita olisi ollut vaikka missä muuallakin. Ei vain enää viitsitty kiertää useampia samantyylisiä kohteita – varmasti sama ongelma niissäkin :(. On surullista, miten ihmiset ei yhtään välitä..

Vastaa

Jätä kommentti