Koti Gluteeniton Uunipaahdetut rouskuvat kikherneet (V, GF)

Uunipaahdetut rouskuvat kikherneet (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Mikä aarre piilekään kikhernetölkissä! Miksi lisätä kikherneitä enää sellaisenaan tölkistä ruoan joukkoon, kun niistä saa vähällä vaivalla aivan eriluokan herkkua. Uunissa paahtamalla niistä syntyy suolanaksujen ylivoimainen voittaja, vieläpä ylivoimaisesti terveellisempi sellainen. Rouskuvat suussa niin, että naapurikin sen kuulee.

Näitä kikherneitä on liikkunut blogeissa jo jonkin aikaa. Ajatus innosti minua jo kauan sitten, mutta ensikosketus näihin oli valitettavasti epäonnistunut. Niitä oli tarjolla yliopistomme kerhotilan pöydällä (mikä ei oletusarvoisesti yleensä lupaa kovin hyvää…). Maustaminen oli pielessä, eivätkä taatusti olleet niin rapeita kuin hehkutus oli ollut. Siispä ajatus niiden valmistamista jäi siihen.

Kunnes Suupaloja-kirjaa selatessani törmäsin taas tähän reseptiin ja päätin, että nyt kokeilen, saako niistä tosiaan rouskuvan raksuvia naksuja. Tutkin aiheesta vielä lisää internetin syövereistä. Enemmistön mielipide oli, että mausteiden lisääminen vasta paahtamisen jälkeen on tärkeää. Näin mausteet eivät kitkeröidy uunissa. Mielipiteitä jakoi myös, että kuuluuko kikhernesipsit syödä heti lämpimänä vai vasta jäähtyneenä. Omasta mielestäni mahdollisimman pian. Kokeiluni tuotti tosiaankin tulosta! Niistä tuli todella rapeita! Säätelemällä paistoaikaa voit säätää mieluisesi rouskuvuusasteen. Haluatko kenties pinnalta rapean ja sisältä pehmoisemman – vähennä paistoaikaa. Vaiko kokonaan läpirapeita – lisää paistoaikaa. Itse pidän erityisesti niistä läpirapeista. Näitä kannattaakin valmistaa kerralla kunnon satsi! Läpirapeiksi paahdetut säilyvät erittäin hyvin ilmatiiviissä kannellisessa rasiassa huoneenlämmössä kuukaudenkin.

Hyvin tärkeää rapean onnistumisen kannalta on kikherneiden kuivaaminen ennen paistoa!


Uunipaahdetut rapeat kikherneet

kikherneet

Tarvitset

tölkillisen kikherneitä*
hieman haluamaasi öljyä (esim. 1 rkl / 1 dl kikherneitä)
ripaus suolaa
haluamiasi mausteita (esim. ½ tl paprikajauhetta + ½ tl juustokuminaa + ½ tl korianterijauhetta + ½ tl valkosipulijauhetta TAI oikaise ja  kaada mausteseos suoraan esimerkiksi valmiista tacomaustepussista)

*Huom, GoGreenin kikherneiden on kerrottu poksuvan erityisen paljon ympäri uunia.

Ohjeet

  1. Huuhdo kikherneet huolellisesti siivilässä juoksevan veden alla, jotta tölkkineste huuhtoutuu pois.
  2. Levitä kikherneet kahden talouspaperipalan väliin ja taputtele niitä kuiviksi. Poista kaikki irtoavat, läpinäkyvät kikherneiden kuoret. Voit jättää ne kuivumaankin siihen vaikkapa pariksi tunniksi, jos haluat. Kyllä ne kuivuvat ihan 5-10 minuutissakin tarpeeksi.
  3. Lämmitä uuni 200 asteiseksi.
  4. Sekoita öljyä kikherneiden joukkoon. Levitä kikherneet tasaiseksi matoksi leivinpaperin päälle.
  5. Pistä uuniin. Paahda niitä n. 40 minuuttia, mutta käy sekoittelemassa välillä.
  6. Ota uunista, lisää ripaus suolaa ja mausteita. Nautiskele.

Muistathan muuten myös seurata blogiani:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

🙂

Jäikö nälkä?

27 kommentit

Anni 3.09.2016 - 12:40

Täytyy kokeilla ehdottomasti! Hmmm…tykkään tosi paljon paahdetuista maissinjyvistä. Onnistuisiko han samalla tavalla tehdä niitä tölkkimaissista?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.09.2016 - 07:27

Näitä kyllä kannattaa kokeilla, ihanan rapeita! Nytpä pistit kyllä pahan, en moisiin paahdettuihin maissinjyviin ole kenties törmännyt. Olen tässä nyt miettinyt, että mitä ovat paahdetut maissinjyvät? 😀 Tarkoitatko paahdettua/grillattua maissia vai onko erikseen jotain kuivahkoa, rapeaa maissinjyviä? Vai paistamattomia popcorn-jyväsiä?

Vastaa
Anni 5.09.2016 - 10:01

Suomessa niihin olen törmännyt salaattipöydissä, mutta en kovinkaan usein. Täällä Espanjassa ne myydään samassa hyllyssä kuin napostelupähkinät. Luulisin että Suomestakin löytyy hyvinvarustellusta naposteluhyllystä. Ovat aina ”turpeampia” kuin popcornmaissit ja lähes ontoksi paahtuneita ja aina hieman isompia kuin popcorn-jyvät. Eikä tosiaan niin kovia. Yleensä ovat suolattuja. Toooosi hyviä 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 5.09.2016 - 10:48

Okei! Kiitos! Ihan mahtavaa, jotain ihan uutta. Täytyykin tutustua ja kokeilla, kuinka näitä voisi itse valmistaa 🙂

Vastaa
Kata 31.01.2017 - 19:15

Nää oli ihan sairaan hyviä, ei pysty lopettamaan napostelua 😀 ens kerralla vähintään 2 tölkillistä…

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 31.01.2017 - 20:08

Oho! Eikö ookin koukuttavia 😀 Kiva, kun tulit kertomaan :)!

Vastaa
Redu 22.04.2017 - 17:16

Hei! Mulle ei ihan selvinnyt, että tuleeko noi kikherneet keittää (60 min, kuten pakkauksessa lukee) ennen tuota paahtamista vai korvaako uunissa olo keittämisen? Kiitos jo etukäteen 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 22.04.2017 - 19:50

Hei! Jos käytät kuivia kikherneitä, niin ne kuuluu tosiaan keittää ennen paahtamista :).

Vastaa
Katja 31.01.2018 - 21:00

Mitähän teen väärin kun nuo poksuu ja räjähtelee tuolla uunissa 😀

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 31.01.2018 - 21:13

Whaaat :o. En valitettavasti tosiaan osaa sanoa.. En ole ennen kuullutkaan tällaisesta. Käytithän siis ihan kypsennettyjä kikherneitä etkä kuivia?

Vastaa
Pirkka 2.02.2018 - 19:01

Minulla Pirkan kikherneet poksuivat ympäri uunia, sittemmin olen käyttänyt GoGreeniä eikä ole joutunut uuninpesupuuhiin. Samanlaisen Pirkka-kokemuksen löysin ainakin yhdestä blogista. Mikä lie sitten syynä näin erilaiseen käyttäytymisen.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.02.2018 - 19:38

Kiitos sinulle! 🙂 tämäpä mielenkiintoista…

Vastaa
Johanna 1.01.2019 - 21:26

Mulla myös kävi pirkan kikherneiden kanssa niin että alkoivat poksua ja lentää ympäri uunia.. siihen jäi sitten tämä kokeilu. :/

Vastaa
Jessi 13.05.2019 - 20:22

Ostin gogreeniä, mutta tuolla ne poksuvat kuin popparit mukrossa. Toivottavasti maku on hyvä. Vou napostella samalla kun pesee uunia.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 13.05.2019 - 21:09

Apua :D. Siis ostithan kuitenkin kypsiä etkä raakoja kikherneitä? 😀

Vastaa
Heinik 5.06.2022 - 18:55

Mullekin kävi tää ihan gogreenin kypsien pahvitetrassa myytävien kanssa. Pidempäänkin ois muuten voinu paahtaa, nyt loppu kärsivällisyys mutta maku on kyllä hyvä! Täytyy vähän tutkailla lisää ja kokeilla vaikka tota foliota.

Vastaa
paila 27.01.2019 - 13:50

Pirkan kikherneitä kannattaa paahtaa matalammalla lämmöllä, joku 100-150 astetta. Kestää tietysti vähän kauemmin, mutta eivät poksu.

Vastaa
Ann-Mari Mänttäri 4.02.2022 - 21:49

Mulle kävi samoin. Popsahtelivat alussa kuin popparit konsanaan. Joten tein niin, että laitoin aluksi folion päälle. Sit kun ilmeisesti neste kikherneiden sisältä haihtui pois, otin folion pois ja paahtuivat lopun ajan hienosti enää ”pomppimatta”

Vastaa
Mari 14.08.2019 - 20:29

Tuleeko näistä suht pieniä? Mä ku sain ne kutistumaan melko pieneksi.
Mun versiot oli kyllä melko paahtuneitakin ja rasvasia..et laitoin kai liikaa öljyä ja pidin liian kauan uunissa..

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.08.2019 - 14:13

Kyllä ne pienenee, mutta ei niistä mielestäni hurjan pieniä tule.. 🙂 Varmaan ne oli sitten aika kauan uunissa :D.

Vastaa
Irja 10.03.2022 - 16:59

Kikherneet meni just uuniin 🙂 Onko sulla mitän kikkakolmosta kuorien poistamiseen vai teetkö kuten minäkin tein, että yksi kerrallaan. Vähän työlästä.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.03.2022 - 19:31

Se on tosiaan vähän työlästä :’D. Mutta yritän hieroa ja pyöritellä kikherneitä kovasti alustaa vasten, jolloin ne ainakin rupevat irtoamaan paremmin, mutta sen jälkeen ne täytyy tosiaan vain noukkia yksitellen.. 😀

Vastaa
Anni 19.07.2022 - 22:37

Mä oon pari kertaa kokeillut, ja aina hyppii seinille. 😀 Viime kerran jälkeen mietin, että merkkien välillä yksi ero on usein yksinkertaisesti herneen koko! Pirkat ainakin aiemmin pienemmästä päästä, niin se voisi selittää miksi ne hyppii monilla. Auttaakohan tähän juuri tuo pienempi lämpötila? Lyhyempi aika ainakin saa aikaan vaan niitä pehmeämpiä kikherneitä, kun haaveilen rouskuvista! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 21.07.2022 - 17:52

Voisko se sitten selittää!:)

Vastaa
Minna 13.03.2024 - 22:02

Mitä ihmettä. Ei mun oo pomppinu uunissa koskaan. En huuhtele niitä ollenkaan ja öljyä + mausteita reilusti uuniin.

Vastaa
Kaisa 13.02.2023 - 11:47

Sama kävi kuin monella muulla, GoGreenit poksuu uunissa ja nyt joutuu sitten uuninpesupuuhiin. Ei jatkoon valitettavasti!

Vastaa
Minna 13.03.2024 - 21:59

Huom! Mausteitten maku paranee vain kun laittaa ne oliiviöljyn kera sinne uuniin heti. Näin mä oon tehnyt aina ja tullu todella maukkaita. Oma lemppari on Garam Masala + valkosipuli, paprika. Suolaa reilusti koska se häviää avaruuteen.

Vastaa

Jätä kommentti