Koti Arkiruoka Thai-lohisalaatti vesimelonilla (GF)

Thai-lohisalaatti vesimelonilla (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Raikas thaimaalainen vesimeloni-kurkkusalaatti seesamlohella.

Hassu juttu, mutta omalta pihalta voi edelleen löytää uusia kolkkia kuuden, vai seitsemän, asuinvuoden jälkeen. Sieltä löytyi pari aurinkotuolia ja kivoja kukkaruukkuja. Eipä vain ollut tullut sille puolella pihaa oikeastaan koskaan asiaa.

Veimme siis lohisalaattimme ulos lämpimähköön kesäiltaan.

Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Varsinkin kesällä, ja näin muutenkin viimeaikoina, äärimmäinen vegeily on alkanut hieman lipsua. Tai enpä kutsuisi sitä lipsumiseksi, kun omia tietoisia ja hyväksyttyjä päätöksiä ne ovat kuitenkin olleet. Erilaisia maitotuotteita, kananmunia, juustoja, kaloja ja äyriäisiä on päätynyt lautaselle taas yhä useammin. Mutta minkäs sille mahtaa, jos niistä niin paljon sattuu pitämään.  Uudet perunat, voi, tilli ja lohi – tai muu kala- missä tahansa muodossa on jotain, mistä ei voi tinkiä. Niitä söisin ilomielin läpi kesän.

Olen kuitenkin niin ”maku edellä”-tyyppi, että syön, mitä mieli tekee – kunhan se on hyvää. Puolen vuoden ajan olen yrittänyt siirtyä enemmän ja enemmän kasvisperäisiin maitotuotteisiin. Samalla vegaaninen ruoka on tuonut itselleni mukavaa haastetta keittiöön. Olen myös oppinut, että joka salaatti tai pitsa ei tosiaankaan tarvitse juustoa ollakseen älyttömän hyvää – ja joskus se juusto jopa ”pilaa” annoksen. Muutamiin tuotteisiin olen jämähtänyt ja ihastunut, mutta toiset tuotteet maistuvat minulle edelleenkin paremmin eläinperäisenä.

Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Talvella vegaaniruokaa tulee tehtyä ihan vahingossakin lähes päivittäin, ja niinpä olen tässä talven yli leimaantunut ehkä turhankin paljon jonkin sortin vegaaniksi. Kun en kuitenkaan ole. Eikä bloginikaan ole ollut tarkoitus leimautua vegaaniseksi, vaikka vegaanireseptejä löytyykin runsaasti. Olen pikemminkin pesco-vege (eli kala-kasvissyöjä), joka saattaa syödä tai maistaa joskus lihaakin (jaiks!). Blogini taas on tarkoitus kuvastaa tätä omaa ruokavaliotani eli olla pääasiassa kasvisruokablogi (pienellä kalalisällä).

Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Vegaaniruoka on parhaimmillaan silloin, kun se on ”vahingossa” tai ”sattumalta” vegaanista. Eli ihan luonnostaan. Kuten monet etniset ruoat. Jos kuitenkin tavallinen tuorejuusto maistuu vegaaniversiota paremmalta, niin en aio vain imagon tähden valita vegaanista. Etten väkisin väännä vegaanista täytekakkua vain, jotta se ”sopisi paremmin blogiin”. Ei, teen juuri sen täytekakun, jonka oikeastikin teen. Oli se sitten sillä kertaa vegaaninen – tai liivatteella hyydytetty. Tarkoituksenani on kuitenkin jakaa reseptejä, jotka olen kokenut erinomaisen hyviksi. Nyt on tämä selkiytetty? Että ette sitten säikähdä tai ihmettele, kun tänne välillä ilmestyy kalaa tai äyriäisiä. Ne ovat kuitenkin edelleen osa ruokavaliotani. Liian tiukka elämä on tylsää.

Vai mitä olet mieltä? Olisiko parempi keskittyä ja rajata blogin puolelle tulevia ruokia?

Tässä nyt tosiaan simppeli kesäresepti; thaimaalainen lohisalaatti ♡.


Thai-lohisalaatti vesimelonilla

Thai-lohisalaatti vesimelonilla

4:lle

Tarvitset

600g lohta
suolaa
seesaminsiemeniä
seesamsiemenöljyä
2 kurkkua
1 punasipuli
3 kevätsipulinvartta
kourallinen minttua
kourallinen thaibasilikaa
vesimelonisiivuja
(retiisejä)

Kastikkeeseen

1 rkl raastettua inkivääriä
2 limen mehu
2 rkl soijakastiketta
2 rkl fariinisokeria
2 rkl seesamöljyä
2 valkosipulinkynttä
(1-2 punaista chilipalkoa, en itse lisännyt, mutta jälkikäteen ajateltuna chili olisi sopinut)

Valmistusohjeet

  1. Valmista kastike. Hienonna chilit ja valkosipulinkynnet. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  2. Siivuta kurkut juustohöylällä. Hienonna kevätsipulinvarret. Siivuta punasipuli renkaiksi.
  3. Paista lohipalat pannulla seesamöljyssä. Ripottele päälle seesaminsiemeniä.
  4. Kokoa salaattiainekset ja kaada päälle kastiketta ja lisää lohi.

Muistathan muuten myös seurata blogiani:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

🙂

 

 

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Niina 10.06.2017 - 17:48

Hei, olen itsekin kasvispainotteinen syöjä ja sen vuoksi blogistasi löytyy paljon sellaisia reseptejä joita aion kokeilla tai joita olen jo kokeillut (esim. nyhtökaura-nuudelisalaatti oli todella hyvää sekä linssipyörykät). Minua ei kyllä ainakaan häiritse yhtään, vaikka reseptien joukossa olisikin välillä muuta kuin kasvisruokaa! Reseptien joukosta jokainen kuitenkin valitsee aina ne omaan suuhun sopivat sekä kiinnostavat ruoat 🙂
T. Niina

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.06.2017 - 18:01

Kiitos paljon kommentista Niina 🙂 Kun lukee ”bloggaajien käsikirjaa” (ei siis ole olemassa, mutta erilaisia ohjeita on), niin niissä kun aina painotetaan, että tulee löytää se oma juttu ja keskittyä siihen. Se aina välillä pistää miettimään. Näin mäkin olen ajatellut, että jokainen valitsee kuitenkin itse 🙂 Eihän kukaan tee tietenkään kaikkea täältä :D.

Vastaa
Maria 11.06.2017 - 10:23

Mun mielestä oot valinnut hyvän linja, tiedän monta ihmistä jotka noudattelee tosi samantyylistä ruokafilosofiaa kuin sä! Ja tärkeintä on että blogi näyttää kirjoittajaltaan. Tää salaatti kuulostaa tosi ihanalta ja itse kasvissyöjänä aloin heti miettiä että tänhän voisi hyvin tehdä tofulla tai vaikka inkivääri-nyhtökauralla 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 11.06.2017 - 10:39

Kiitos Maria! Kiva saada tukea mietteilleen :). Mäkin aluksi mietin tähän tofua tai tempeä, eli uskon, että sopii tosi hyvin!

Vastaa
Julia 12.06.2017 - 11:55

Blogisi on ihana juuri tuon ihanan, terveen ja sopivan rennon tuokafilosofiasi takia!! Pidä siitä kiinni. Mielestäni joka puolelta tulvii tällä hetkellä liikaa ehdottomuutta ruokaan liittyen, eikä terve järki ja makunystyrät pysy aina mukana. Sinun blogisi kuitenkin huokuu hyvää mieltä ja rakkautta ruokaan. Reseptisi sekä kauniit kuvasi ilahduttavat aina suuresti. Kiitos huipuista resepteistä ja mahtavasta ruokafilososfiasta!;)

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 12.06.2017 - 12:45

Ihan totta! Kiitos paljon Julia tästä :). Sanoit juurikin sen, mistä en itsekään välitä; liiallisesta ehdottomuudesta. Ja aivan, tuntuu tosiaan, ettei kaikkea sitä pysty enää ihan järjellä käsittämäänkään. Onneksi sain sulta tukea omille ajatuksille 🙂

Vastaa

Jätä kommentti