Koti Matkat Terveiset unelmien ruokakuvauskurssilta Ranskasta

Terveiset unelmien ruokakuvauskurssilta Ranskasta

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Viisi eniten ihailemaani ruokakuvaajaa ja ruokabloggaajaa. Ranskan maaseutu. Viinitila. Linda Lomelino.

Viimeinen nimi sai aikaan välittömän reaktion ilmottautua kurssille. Tuskin edes tarkastin kurssin sijaintia, ajankohtaa tai hintaa.

Heti ruokablogini alkumetreillä törmäsin Lindan blogiin ja instagramiin, ja en voinut kuin silmät pyöreinä ihailla, miten jollain on silmää ja taitoa ottaa täydellisen kauniita kuvia. Kuin maalauksia. Parin kuukauden päästä huomasin Lindan olleen järjestämässä ruokakuvauskurssia Kroatiassa ja otin heti selvää, mikä tämä on ja miten sinne pääsee. Selvisi, että toinen huippuruokakuvaaja Eva Kosmas Flores on pääasiassa kurssien takana. Mitä huvittavimmin kurssien nimi on ”First we eat”. Yeah right.

Eva tarjoaa aamiaista.

Linda doing her thing.


 

Kursseja järjestetään kolme kertaa vuodessa ja suurin osta niistä tuntuu olevan Jenkeissä. Toisekseen kurssit menevät välittömästi täyteen. Kun kurssi-ilmottautuminen Ranskaan aukesi tammikuussa, niin eihän minulla ollut vielä aavistustakaan, minkälainen lukujärjestys meillä tulee tuona viikkona olemaan koulussa. Ihan sama, nyt kurssi on vihdoin Euroopassa ja hei- Linda Lomelino. Jenni soitti jo ilmottautuneensa, niin eihän siinä sitten muuta kuin mukaan vain! Huolimatta siitä, että olimme jo ilmottautuneet huhtikuun Kreetan ruokakuvauskurssille toisen valokuvaajan pitämänä.

Lindan ja Evan lisäksi kurssia vetää Carey Nershi ja vierailevina tähtinä kurssille oli kutsuttu supermenestynyt Our Food Stories (tähän väliin fun fact: he olivat kuulemma aloittaneet bloginsa nimellä Histamin and other food stories – ehkäpä hyvä, että nimi vaihdettiin :D).

Appelsiini-hunaja-viikunakakku. Nam.

Sitruunamadeleinet.

Sateinen ja harmaa sääkään ei ole onnistunut mitenkään pilaamaan kurssin mahtavuutta. Kolme kokonaista päivää ruokakuvausta. Asumme Bordeaux:n maaseudulla viinitarhojen ympäröimänä vanhassa kivi”linnassa”. Lindan leipoessa meille mitä mahtavampia herkkuja ja muiden valmistaessa meille upeita aamiaisia ja lounaita saamme keskittyä nyt vain kuvaamiseen. Illalla järjestäjätkin saavat nauttia valmiista ruoasta, kun paikalliset superhyvät kokit kokkaavat meille todella herkullisia illallisia.

Jokainen yksityiskohta on mietitty viimeisen päälle. Kuin eläisi unessa.

Olen saanut mahtavia kokkausideoita kotiinvietäväksi ja rutkasti inspiraatiota. Ihan ehti jo unohtaa tiistaina olevan käytännön lopputentinkin!

Joka päivä oli totta kai juustolautanen tarjolla.

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Glotter-Bäckerin 14.09.2017 - 13:01

Kerro nyt vähän tarkemmin, että mitä herkkuja siellä oli tarjolla aamuin illoin? Kuolaan täällä!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 14.09.2017 - 13:35

Haha, postaus oli aika kuvapainotteinen tosiaan :D. Oh, aamiaispöydästä on löytynyt erilaisia suolaisia lämpimiä brunssiruokia, lounaalta ranskalaisvakutteisia kasvisruokia ja illallisella enemmän fine dining ranskalaista kasvisruokaa :). On ollut ratatouillen fiiniversio ja ihanaa tomaattikeittoa yrttituorejuustolla ja ah <3.

Vastaa
Anu 14.09.2017 - 14:20

Lääh, kuulostaa IHANALTA 🙂 Mielettömiä herkkuja mielettömässä miljöössä <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 15.09.2017 - 09:00

En voisi olla enempää samaa mieltä 🙂 <3

Vastaa
Glotter-Bäckerin 15.09.2017 - 14:19

Ja kaikki kasvisruokaa? Oihvoih en kestä, mikä unelmaloma!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.09.2017 - 08:36

Juu, aivan kaikki oli kasvisruokaa :). Oli kyllä niin mielettömiä makuja, että ei voi kuin yrittää jäljitellä. Mutta milläs jäljittelet vaikkapa suoraan puusta kerättyä viikunaa Suomessa?

Vastaa

Jätä kommentti