Koti Matkat Telttailua ukkosmyrskyssä – Tre Cime di Lavaredo

Telttailua ukkosmyrskyssä – Tre Cime di Lavaredo

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

”What to do when there is a thunderstorm and you are in a tent?”

Google vastasi, että pysy sisällä, älä vain lähde ulos, kääriydy tiukasti makuupussin uumeniin ja toivo parasta. Jos salama iskee telttaan, niin sen pitäisi johtua metalliosia pitkin maahan, mutta erittäin epämukava tilanne se silti on.

Val Gardenasta matkamme jatkui niin lähelle, mutta julkisilla kulkuneuvoilla niin kauas, eli Italian Dolomiittien kuuluisampaan kohteeseen Tre Cime di Lavaredolle. Aiemmin kerroin jo fiksusta vedosta lähteä patikoimaan reitti yötä myöten, jotta säästyi ihmislaumoilta. Reitin varrella trangiaa pystyttäessä rupesikin jo ripsimään ja taivaalle kertyi tummanpuhuvia pilvimassoja. Ei muuta kuin eteenpäin!

Onneks just ehittiin syödä taas yksi pussipasta.

Parhaat yöpymispaikat löytyvät reitin puolesta välistä, jossa koko Tre Cime di Lavaredon kolme huippua näyttäytyvät kaikessa komeudessaan. Taivaskin näytti kirkastuvan ja räpsimme iltakuvia odotellessamme pimeän tulemista. Teltta pystyyn ja sitten vielä vähän lisää kuvia.. Kun yhdeltätoista ryömin telttaan, tulivat ensimmäiset jättipisarat samaan aikaan kengilleni. Ja sitten taivas repesi. Vettä tuli kuin viimeistä päivää. Jouduimme lähes huutamaan toisillemme kuullaksemme äänemme.

Onneksi saadaan olla mukavasti sisällä teltassa. Sateen ”ropina” on jopa lähes romanttista.

Seuraavassa hetkessä Markus huomasi, että vanha ja hyvin palvellut telttahan vuotaa. Varmaan hapertunut ikääntyessään. Jesarilla tukkisi saumoja, mutta tälle vaellusreissulle olimme juuri jättäneet sen kotiin. ”Kun ei sitä ole koskaan ennenkään tarvittu ja turhaan vain kannettu.” Levittelimme sadeviittoja ja rinkan sadesuojia teltan sisä-ja ulkokerroksen väliin ja taas olimme hetken tyytyväisiä.

Kunnes jyrähti. Jyrähti lähempää. Ja jyrähti aivan päällämme. Siinä hetkessä ei telttailu enää tuntunutkaan turvalliselta ja mukavalta yöpymismuodolta. Olihan siellä vuoria ympärillä, mutta olimme valinneet melko laakean ruohoalueen leirillemme. Tunne oli erittäin epämukava. Vapisin makuupussissani, mutta noudatimme Googlen neuvoja (Markuksen puhelimen roaming toimi mitä ihmeellisimmissä lokaatioissa). Markus ojensi minulle korvatulpat ja nukahdin samassa hetkessä.

Parin tunnin päästä Markus herätti ja kertoi taivaan kirkastuneen. Ryntäsin jälleen ulos kuvaamaan, ja asetin herätyskellon klo 3.30, koska tiesin, että silloin kuu olisi taas horisontin alapuolella ja olisi mahdollista kuvata tähtitaivastapienen hetken ennen auringonsarastusta.

Loppuyönä ei sitten nukuttanutkaan, kun olin niin innoissani taivaasta. Mikään ei ole kauniimpaa kuin kirkas tähtitaivas kaukana kaupungin valoista. Se huumaa täysin. Se on kuin tuli, jota vain katselisi ja katselisi. Et halua irrottaa katsettasi, jotta ei vain yksikään tähdenlento pääsisi ohitse.

Ensimmäiset säteet tervehtivät aamuvarhaista.

Ei hassumpi paikka aamusumpille.

Tälläkin tarinalla oli hyvin onnellinen loppu.

Jäikö nälkä?

7 kommentit

Leena/mansikkaheinä 2.09.2017 - 15:23

Kiitos ihan mahtavista kuvista! Melkein kuin pääsis itsekin takaisin Dolomiiteille :)) Oltiin tosin opastetuilla vaelluksilla ja nukuttiin yöt hotellissa. Katsellaan välillä paperikuvia ja muistellaan 11 v takaisia aikoja. Hienoa, että postaat kuvia tänne ruokablogiin Saara!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 2.09.2017 - 17:07

Kiva, kun löytyy ainakin joku, joka pitää näistä matkahöpinöistäkin :). Tuntuu raikastavalta kirjoittaa välillä muustakin kuin ruoasta 😀 Dolomiitit ovat kyllä aivan omaan luokkaansa, ja mahtavaa, että olet päässyt kuitenkin Dolomiiteille jo aikaisemmin. Varmaan nykyään paljon enemmän turisteja.

Vastaa
Leena/mansikkaheinä 2.09.2017 - 15:25

Loppu hyvin kaikki hyvin! oli tarkoitus lisätä äskeiseen.

Vastaa
Heidi / Checklist 3.09.2017 - 09:26

Siis vau mitä kuvia!! ♡♡♡ Silmät suurina näitä ihastelen!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.09.2017 - 09:52

Oi kiitos Heidi! 🙂 Ihana kommentti <3

Vastaa
Glotter-Bäckerin 5.09.2017 - 14:41

SAMA! Siis aivan huikeita kuvia, mieletön taivas.
Ja tuo aamusumppikuva. Siitä iski mieleen vain yksi sana: onnellisuus! Oikein itsellekin tuli lämmin olo, kun mietti miten pieneksi ja onnelliseksi sitä tuollaisena hetkenä itsensä tuntee.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 5.09.2017 - 19:26

Ihana analyysi <3 Mahtavaa, että onnistuin välittämään tuon tunteen 🙂

Vastaa

Jätä kommentti