Koti Arkiruoka Tahinilohi-kuskussalaatti
Tahinilohi-kuskussalaatti

Tästä kuskussalaatista löytyy ihania lähi-idän makuja sekä tahinilla maustettua lohta. Aiemmin tein melko paljonkin tarjoiluja läheisten ja ystävien juhliin. Tahinilohi oli alunperin yksi näistä luottoresepteistäni, jota tarjota isolle määrälle helposti olematta kuitenkaan tylsä vanha uunilohi. Ihastuin niin paljon tahiniloheen, että nyt olen sitä paistanut ihan kotona arkenakin ja sekoittanut salaatin joukkoon. Toimii loistavan lounaseväänä töissäkin!


Tahinilohi-kuskussalaatti – resepti

Tahinilohi-kuskussalaatti

 

3:lle

Tarvitset

Tahinilohi

1 dl tahinia
¼-½ sitruunan mehu (maun mukaan)
1/4 tl suolaa
pippuria
½ tl juustokuminaa
1 valkosipulinkynsi
1 rkl sumakkia (tai raastetun sitruunan kuorta)

500g lohifilettä

Kuskussalaatti

2 dl kuivaa kuskusia
½ tl suolaa
3 rkl oliiviöljyä
½-1 tl kanelia
½ tl kardemummaa
½ dl pistaasipähkinöitä
½ granaattiomena
kourallinen korianteria
kourallinen minttua

halutessasi tarjoile esimerkiksi kaurafraichen/turkkilaisen jogurtin kanssa

 

Valmistusohjeet

  1. Sekoita keskenään tahini, sitruunamehu, suola, pippuri, juustokuminajauhe ja sumakki. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi ja lisää kastikkeen joukkoon.
  2. Laita lohi uunivuokaan. Levitä tahna lohen päälle. Paista 175 asteisessa uunissa n. 15 minuuttia.
  3. Valmista salaatti. Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan (kiehauta vesi ja kaada kuuma vesi kuskusin päälle). Sekoita kuskusin joukkoon suola, oliiviöljy ja mausteet.
  4. Paahda pistaasipähkinöitä kuivalla kuumalla pannulla, kunnes ne saavat hieman väriä ja tuoksuvat hyvältä. Sekoita ne salaatin joukkoon.  Irrota granaattiomenansiemenet ja lisää ne joukkoon.  Revi salaatin joukkoon yrttejä ja paistettu lohi.
  5. Tarjoile halutessasi kaurafraichen/turkkilaisen jogurtin kanssa.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Tahinilohi-kuskussalaatti

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Glotter-Bäckerin 6.03.2018 - 09:02

Hei kerrankin ohje jossa lohta ei tapeta uunissa tuntikaupalla! Yleensä lohi tarjotaan aina ylikypsänä.
Tahini on herkkua! Mietin vain, tuleeko liian rasvaista, jos lohen päälle vielä tahinit? Vois toimia ehkä turskan päälläkin?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 8.03.2018 - 11:14

Haha, todellakin 😀 En tajua, mikä siinä on, kun lohi joissain ohjeissa paistetaan 200 asteessa 30-45 minuuttia :oo Horror. Hmm, ei mun mielestä oo ollut liian rasvaista, kuitenkin salaatti on raikasta ja sitruuna hieman taittaa tahinia :).

Vastaa
Viikonloppukokki 6.03.2018 - 19:59

Tahinilohi kuulostaa hyvälle. Siinä on sumakkiakin. Olen maustanut sillä lähinnä kanaa ja kasviksia. Esimerkiksi perunalle sumakki sopii loistavasti, mutta en ollenkaan epäile etteikö se sopisi kalallekin. Ihme mauste!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 8.03.2018 - 11:12

Se on hauska mauste ja hassua, ettei sitä ole oikein vielä kunnon ruokakauppoihin päätynyt, vai oletko nähnyt? Oon ite lukenut sumakkiperunoista, mutta en taas kokeillut, joten sitä ilmeisestikin on siis pistettävä perunat paistumaan :).

Vastaa

Jätä kommentti