Koti Aamiaiset Ruokavalintojen arvomaailma ja puolukkasmoothie (V, GF)

Ruokavalintojen arvomaailma ja puolukkasmoothie (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Puolukkasmoothie. Vegaani

Kaupallinen yhteistyö Mö Foods Oy.

Ilmastonmuutos on ollut taas siinä määrin esillä, että vähemmästäkin iskee maailmantuska. Maapallo tuhoutuu, jotain on tehtävä. Mitä nyt sitten yksittäisenä ihmisenä voisin tehdä? Liikkumismuoto, matkustelu, asumismuoto, kulutustottumukset ja ruoka. Isoja vaikuttavia tekijöitä, joihin jokainen pystyy enemmän tai vähemmän vaikuttamaan.

Hiilijanjälkitesti…

Hiilijalanjälkitestien kanssa painittuani ja testaillessani erilaisia tapoja elää huomaan, että suurin vaikutus itselleni olisi lentomatkailun vähentäminen ja juustojen ja meijerituotteiden käytön vähentäminen entisestään. Asun jo pienessä kerrostaloyksiössä kahdestaan, enkä juuri ostele uutta materiaa kuin vanhaa korvatessa tai välttämättömyyksien edessä. Paras olisi tietysti, jos muuttaisin loppuiäkseni takaisin Sulawesin saarille kalajastakyliin ja poimisimme omia mangoja puista palmunlehtivaatteisa ja söisimme niitä itse kalastamiemme kalojen kanssa.

Puolukkasmoothie. Vegaani

Lentomatkustus kyllä kolauttaa omatuntoa. Voi kun lomat vaan olisivat muutaman kuukauden mittaisia, niin mielellään liftaisin täältä Nepaliin vaeltamaan ja takaisin. Suorastaan rakastaisin maata pitkin reissaamista. Pohjoismaissa matkailu onneksi kiehtoo minun lisäksi muitakin tällä hetkellä. Ei kuitenkaan puhuta matkustelustakaan, sille kun ei ole vielä mitään hyvää korvaavaa vaihtoehtoa.

Mutta jos voin vielä ympäristön-ja ilmastonsuojelulle kuukausilahjoittamisen jälkeen tehdä jotain merkittävää, niin vastaus löytyy ruoasta. Sillä on suuressa mittakaavassa aivan valtavan suuri merkitys, mitä kukin meistä lautaselleen päivittäin valitsee.

Mitkä arvot ovat ruoassa minulle tärkeintä?

Vegaaninenhan on usein ekologisin vaihtoehto, mutta siinäkin on jo ero, että valitsetko sitten riisiä vai perunaa… Jos ei mennä näin hiuksia halkomaan, niin erilaisten testien valossa näytti kuitenkin siltä, että vaihtamalla jo jogurtin ja maidon maidottomiin tuotteisiin, olemme pelastaneet maapalloa taas merkittävästi enemmän. Ja jos kuitenkin mennään halkomaan hiuksia, niin vegaanisista meijerituotteista kiistattomasti ekologisin valinta on kaurapohjaiset tuotteet.

Puolukkasmoothie. Vegaani

Kun vielä vuosi sitten alleviivasin reseptien vegaanisuutta, niin nykyään jaksan tuskin mainita sitä muualla kuin otsikossa v-merkin muodossa. Vegaaniset valinnat ruokakaupassa ovat jo sen verran arkipäiväistyneet. Vuosi sitten yritin kovasti samaisissa maailmantuskissani täysin veganisoida elämäni. Eihän minusta täysin vegaani ole tullut yrittämälläkään, mutta huomattavasti parempaan päin menty. Sitä helpommaksi se tulee jokaiselle, mitä enemmän hyvänmakuisia meijerituotteita korvaavia maidottomia tuotteita kauppoihin ilmestyy.

Ekologisten valintojen ohella olen huomaamattanikin kiinnittänyt entistä enemmän huomiota myös ruoan ja raaka-aineden alkuperään, kotimaisuuteen ja tuotannon läpinäkyvyyteen. Samalla olen vihdoin oppinut hyvän tavan, joka olisi jo aikoja sitten pitänyt omaksua äidiltä. Pienyritysten suosiminen.

Nämä ovat olleet tavoittelemiani ja toivomiani ruoka-arvoja pitkään, mutta nyt olen vihdoin ymmärtänyt, ettei niiden toteuttamiseen tarvittu paljoa, sen kun vain alkoi elää niiden mukaan. Olen valmis laittamaan kuukaudessa muutaman kympin enemmän kauppalaskuun, jos sillä saa itselleen paremman ja puhtaamman mielen. Ja parikymppiä vielä lisää, jotta pienyrittäjätkin saavat maksettua asuntovelkansa. Kaikin puolin parempi näin kuin, että se summa olisi kulunut toisiin välikausikenkiin.

Sitten tuli Mö

En olisi siis enempää voinut olla innoissani, kun ystäväni ja ruokabloggaaja Ansku – Yummy baker, kertoi puolisen vuotta sitten ideastaan alkaa tuottaa suomalaisesta kaurasta vegaanisia jogurtteja – ja kuka tietää mitä muuta tulevaisuudessa. Ei mennyt kuin hetki ja tyttö oli pistänyt hihat heilumaan ja näin syntyi . Jopa pakkauksissa on vähennetty muovin määrää korvaamalla se kierrätysmateriaalista tehdyllä pahvilla. Kauppoihin ne ilmestyvät jo ihan kohta, heti ensi vuoden alussa! Pääsin ihan arvovaltaiseen ennakkomaistelutiimiin mukaan ja kertomaan kehitysideani. Erityisen paljon ihastuin banaanin makuiseen kaurajogurttiin, johon tämä puolukkasmoothiekin on tehty itse poimittujen puolukoiden kera.

Kiitos Ansku ja Maiju (Anskun sisko) näistä erittäin puhtaan omatunnon tuotteista.

Jos haluat lukea Mö:n tarinasta, niin Ansku itse on kirjoittanut siitä blogissaan.


Puolukkasmoothie – resepti

Vaikkei Mö-jogurttia vielä saakaan kaupoista, niin tässä jo etukäteisresepti sitä lanseeraushetkeä varten.

Puolukkasmoothie. Vegaani

Tarvitset

1 pakkaus Mö:n banaanin makuista kaurajogurttia (n. 3 dl)
1 dl pakastepuolukoita
(½ dl kaurahiutaleita)

Valmistusohjeet

  1. Mittaa ainekset blenderiin. Kaurahiutaleet eivät ole välttämättömiä, mutta tuovat sakeutta smoothieen.

Mö:tä voi seurata myös Facebookissa ja Instagramissa.

 

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Maria 10.12.2017 - 11:35

Vau, kuulostaa hyvältä toi jogurtti! Oon itse ollut aiemmin soijajogurttien ystävä mutta aina hyvä kokeilla uusia kaurapohjaisia vaihtoehtoja. Ihanaa, rehellistä pohdintaa sulle muuten tuohon eettisyyteen liittyen. Iso arvostus sille että nostat näitäkin pointteja esiin <3 Ja niin, vegaanisista vaihtoehdoista puheen ollen, tein juuri sun reseptillä omena-mantelipullaa ja oli niin hyvää! 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.12.2017 - 12:14

Mäkin oon soijajugurttien ystävä, mutta ehkä näiden tultua kauppoihin alan suosia kaurajugurtteja. Nyt on vaan tähän asti musta puuttunut tosi hyvä kaurajugurtti, ja onhan se aina nimenomaan eettisempi ja ekologisempi vaihtoehto kuin soija :). Kiva, kun tykkäsit lukea näistä! Musta tosi usein tuntuu, että haluaisin kirjoittaa oikeasti tärkeistä aiheista enemmän, koska varsinkin eettiset ja ekologiset kysymykset pyörivät lähes päivittäin mielessä.. Ja hei, ihana kuulla, että pullasta tuli hyvää – se on mun yksi ihan lempparini <3.

Vastaa
Sari Atula 10.12.2017 - 14:16

Saako taas kerran kehua ihania (villaisia) tunnelmakuvia! Huomaan, että omat puudelini ovat nykyään ihan somepersoonia 🙂 Ja kaikki mihin käytetään puolukkaa on varmasti hyvää! Ruokahävikin minimointi on oma lempiteemani ja todettu myös tehokkaaksi ekoteoksi. Juurikin äsken tein keittoa, johon upotin kaikki jääkaapin jämävihannekset ja -yrtit sekä vanhentuvat maitotuotteet. Ja hyvää tuli 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 10.12.2017 - 21:21

Haha, somekoirat :D. Totta, ruokahävikki nyt ihan unohti mainita tästä postauksesta. Täällä myös olen viimeisen viikon ajan vimmatusti valmistanut erilaisia ruokia, joihin upottaa kaikkea mahdollista jääkaapista ja nyt se on tyhjempi kuin aikoihin.

Vastaa
HannaEmilia 17.12.2017 - 17:10

Oi, tuskin maltan odottaa uusia kaurajugurtteja! Onpa kyllä ihana juttu, että näitäkin alkaa löytyä laajemmalla valikoimalla, kotimaisiakin.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.12.2017 - 17:04

Hauska, että sinäkin odotat 🙂 On kyllä tosi kiva, että saadaan kotimaista lisää hyllyille <3

Vastaa

Jätä kommentti