Markus: Roadtrip Norjaan ja Pepsi-Oskarin legenda

Vähän lisää matka- ja vaellusvinkkejä Nepalia lähempää. Tarina siitä, kun ottaa ”kolmannen pyörän” mukaan pariskuntamatkalle, mutta joutuikin itse, ainakin tämän Markuksen kirjoituksen ja videon perusteella, kolmanneksi pyöräksi :D. Videon perusteella voisi jopa huolestua Markuksen suuntaumisesta.. 😉

Niin moni on vieraillut pohjois-Norjan Lofoottien uskomattomissa maisemissa, mutta mitäs siellä etelämpänä?

Rondanen kansallispuisto

Toissa kesänä päätimme Saaran kanssa ottaa tästä selvää. Kesä oli kulunut Salon terveyskeskuksessa, Saara oli myös perustanut muuan krrhhhmm… ruokablogin: viimeistäporoasyöden tai jotain. Mökkeilykesän huipennukseksi olimme suunnitelleet roadtripin etelä-Norjan vuorille ja vuonoille. Päivää ennen lähtöä täydensimme muonavarastoja Salon Prismassa. Norja on kallis maa, joten auton tulisi pursuta murkinasta selviytyäksemme. Olin etsimässä oikeankokoisia tortillalättyjä, kun puhelimeni soi.

”Moi, täällä Heksi (Pepsi-Oskari, nimi muutettu). Mulle tuli ihan hullu idea ja saa todellakin kieltäytyä, mut voinko lähtee teidän mukaan Norjaan?”

*Kuvitelma romanttisesta Norjan parisuhdematkasta*

Tässä vaiheessa on hyvä pohtia, kuinka paljon (massa ja lukumäärä) raskasmetallia tarvitsee löytyä jalkojen välistä, jotta kehtaa kysyä itsensä mukaan pariskunnan yhteiselle roadtripille. Merkkejä urhoollisuudesta oli siis jo tuolloin nähtävillä. Pallo oli heitetty minulle ja mietin, kuinka esittäisin asian Saaralle. Paremman puutteessa myötäilin Heksin sanoja. Onneksi Saara oli asialle myötämielinen ja muistutti, että olimme kyhjöttäneet koko kesän kahdestaan mökillä. Heksi hyppäsi kyytiin ja matka Norjaan saattoi alkaa.

*Todellisuus romanttisesta parisuhdematkasta* -Broback Mountain

Autolautalla Tukholmaan, ajo Ruotsin läpi Norjan Jotunheimenin kansallispuistoon, teltta pystyyn puronrannalle. Paikalla oli jo norjalainen perhe, jonka isä lähestyi meitä huikaten ”Hei”. En tiedä miksi, mutta ensimmäinen ajatukseni oli se, että hän halusi häätää meidät pois puropaikaltaan. Todellisuudessa hän tuli tarjoamaan meille heidän ylijäämä hodareitaan, jotka otimme kiitollisen nälkäisinä vastaan. Siis miksi ajatuskulkuni oli mennyt noin? Jotenkin hyvin suomalaista. Samanlaisia skeptisiä ajatuksia kohtasin läpi reissun, vain huomatakseni, että norjalaiset olivat äärimmäisen mukavaa ja vieraanvaraista kansaa.

Vuorelta laskeutuminen kävi huomattavasti nousua helpommin

Besseggenin vaellus oli ensimmäisenä to-do-listalla. Sää oli uskomaton ja vaellus vielä uskomattomampi. Alku oli Heksille vaikea, mutta vauhtiin päästyään hänelle kehkeytyi pakonomainen tarve boulderoida jokaiselle irtokivelle, jonka löysimme. Tätä jatkui koko reissun. Seuraava kohde oli kapuaminen Galdhöpiggenin huipulle, pohjoismaiden korkeimmalle vuorelle. Koitos oli yllättävän fyysinen meille kaikille ja asiaa pahensi se, että 8-vuotiaat norjalaiset lapset ja heidän taluttamansa pienet puudelit näyttivät pärjäävän meitä paremmin.

Tyypillinen peseytymisretriitti: Heksi palelemassa ja minä taltioimassa tuskan videolle

Boulderoinnin lisäksi Heksin piti päästä hypotermiaa uhmaten jokaiseen jääkylmään vesiputoukseen peseytymään. Rondanen kansallispuiston silmänkantamattomiin ulottuvat jäkäläkentät saivat hänet lähes maanisen psykoosin partaalle: niin paljon JÄKÄLÄÄ. Yllätin hänet lohkareen päältä mumisemasta muinaista shamaaniloitsua puusauvaa heilutellen ja lampaanpääkalloa päällään tasapainotellen. Varoituksen sananen: Rondanen jäkälämättäät saattavat sisältää jonkinnäköistä psykedeeliä.

”Oi muinainen jäkäläjumala, armahda opintolainani, muuta en elämältä pyydä”

Lammas ja jäkälämättäät

Samanlaisen sekavuuden pauloihin joutui Saara tajuttuaan kuinka hienoja kuvausalustoja norjalaisesta kivestä sai. Keräsimme kaikennäköisiä irtomineraaleja uuden blogin rekvisiitaksi. Kivien massa laittoi vanhan Audimme jousitukset koetukselle ja rikkoi taatusti ruotsinlaivan sallitut painorajat.

Saaran keräämällä kivellä rakennettiin myöhemmin viisihenkisen perheen kivitalo

Näiden kahden kansallispuiston lisäksi kävimme ajelemassa Geirangerin vuonolla ja suuntasimme jo kohti seuraavaa määränpäätämme: Trolltungaa, kun onnemme kääntyi. Valtavat, koko Norjan kattavat sadepilvet lähestyivät ja ennusteiden mukaan koko maassa sataisi seuraavat neljä päivää. Ulkona telttailu on mukavaa, mutta jatkuvassa sateessa ei niin hohdokasta. Myöskään rankkasateessa vaeltaminen liukkaita kiviä pitkin ei houkutellut ja trangialla kokkailu olisi mahdotonta. Taivuimme luontovoimien edessä ja suuntasimme kohti Helsinkiä viikko suunniteltua aikaisemmin. Tästä huolimatta reilussa viikossa ehdimme siis nähdä ja kokea hyvin paljon eteläisestä Norjasta. Lisäksi Norjan kristallinkirkkaiden vuoripurojen vesi, jäkälien pehmeän samettinen, aavistuksen multainen, maku, vuorten valloitus ja Suuren Meren Suola kasvattivat Heksiä kohti pistettä, jossa hän olisi valmis kantamaan Pepsi-Oskarin legendan valtikkaa.

Pepsi-Oskarin legendan synnyinkoti

Tarkan roikkumiskorkeuden selvittämiseksi kelatkaamme puoli vuotta eteenpäin aikaan, jolloin Pepsi-Oskarin legenda syntyi. Lyhykäisyydessään tilanne meni näin: Heksi näki nätin tytön kaupassa tavoittelemassa ylähyllyn Pepsi-pulloa. Avuliaana nuorena miehenä, Heksi ojensi pullon tytölle, mutta jäätyi TÄYSIN, eikä tajunnut kysyä tämän numeroa. Seuraavana päivänä hän kirjoitti lapun, jossa pyysi tyttöä tärskyille ja asensi sen Pepsi-hyllyyn. Ei aikaakaan kun lapusta otettu kuva levisi Haaga kierrättää-yhteisön kautta MTV3:n toimittajan korviin ja iltaan mennessä uutinen oli jo maanlaajuinen: Pepsi-Oskarin legenda oli syntynyt. Muutaman päivän julkisuus tuotti tulosta, tyttö löytyi. Valitettavasti hän oli varattu ja saaliiksi jäi ainoastaan prepubertaalisten poikien yöllisiä pilapuheluita. Hetkellinen pettymys vaihtui kuitenkin ymmärrykseen: asia ei jäänyt ainakaan kaduttamaan. Tarinan opetus on se, että vanhana kadut enemmän asioita, jotka jätit tekemättä. Et niitä, jotka teit. Carpe delirium – tartu hetkeen, sekoa.