Koti Ravintolat Ravintola Grön ja illallisravintoloiden top 3

Ravintola Grön ja illallisravintoloiden top 3

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Kaupallinen yhteistyö Euroloan.

Yksi suuri syy, miksi itse lueskelen blogeja, on vinkkien, ideoiden ja suositusten saaminen. Mikä kamera hankkia, mikä yleiskone on koettu hyväksi, miten rakennan vanhoista lankuista pöydän, miten saada valuvia juustokuvia tai, mitä hauskaa sitä voisi tehdä omassa kotikaupungissa Helsingissä. Saada ratkaisuja omiin pohdintoihin ja valintoihin.

Samoja ratkaisuja haluaa tarjota nyt myös kulutusluottoja tarjoava suomalainen yritys Euroloan, joka facebook-sivuillaan esittelee tämän viikon aikana erilaisia ajanviettotapoja Helsingissä – jokaisen kukkarolle sopivalla tavalla. Voitte kuvitella, että olin aika riemuissaan, kun he ehdottivat, haluaisinko käydä testaamassa Ravintola Grönin.

Tarkoituksenani oli jo vuosi sitten viedä Markus syömään kyseiseen ravintolaan, mutta jostain syystä ajatuksista ei kiireiden alla tullut tekoja. Harmi! Muistan vieläkin, että menussa oli tuolloin pääruokana ruiskuorrutettua haudutettua palsternakkaa, joka oli kuulemien mukaan aivan ihanaa.

Vähän etukäteen jännitti, että, onko se todella niin hyvä ravintola kuin hypetetään? Se ei ole vain kerran tai kaksi, kun on saanut enemmän tai vähemmän pettyä suuren suosion saaneisiin ravintoloihin.. Niistä en tarkoituksella ole halunnut kirjoittaa.

Alkupala (grillattua tattarileipää, suolattuja metsäsieniä, hapankermaa, herkkusieniä ja mäntyä) sai minut rakastumaan herkkusieniin.

Kasvispainotteiseen ja kasvisperäiseen ruokaan suuntautunut ravintola Grön satuttiin valitsemaan vain kaksi päivää ennen vierailuamme vuoden 2017 ravintolaksi, ja nyt voin sanoa, että todellakin oikeutetusti! Ja huh, ehdittiin saada pöytä ennen tätä kunniamainintaa ;). Meni kerralla heittämällä top 3 Helsingin illallisravintoloiden joukkoon.

Hyvin pieni, tiivis ja tunnelmallinen Grön tarjoaa kasvisperäistä ruokaa, kokonaan vegaanisia menuita, mutta myös todella ammattitaidolla tehtyjä kala- ja liha-annoksia. Jos olisin tajunnut valita pöydän puolen oikein, niin olisin saanut koko illan ajan tarkkailla kokkien touhuja keittiössä. Toivottavasti edes Markus otti sieltä kokkivinkkejä itselleen, joilla sitten voi yllättää ;).

Toinen alupala: Raakakypsennettyä nautaa, lehtikaalia, sinappia ja savustettua naudan luuydinrasvaa voitti kyllä mennen tullen härkapapuversioni.

Annoksissa parasta oli kotimaisten raaka-aineiden hyvin kekseliäs ja yllättävä käyttö sekä tarjoilutapa. Alkupalasta (grillattua tattarileipää, suolattuja metsäsieniä, hapankermaa, herkkusieniä ja mäntyä) löytyi mm. tattivoita, ja jälkiruoan (maitojäätelöä, paahdettuja auringonkukansiemeniä, vihreitä kahvipapuja ja auringonkukansiemen kinuskia) kinuski oli tosiaan valmistettu paahdetuista auringonkukansiemenistä valmistetusta pähkinämaidosta. Jälkiruoka ja se kinuski todella maistui paahdetuilta auringonkukansiemeniltä, ja kokonaisuudessaan ihanan makea ja suolainen annos, mutta jäi kaipaamaan lisäraikkautta. Muutama kotimainen marja olisi tuonut sen kaivatun hapon.

Grillatun tattari-tattileivän lisäksi toisena alkupalana oli lehtikaalipinon alle piilotettua naudanlihatartaria Markukselle ja mulle kasvisversiona härkäpaputartaria. Härkäpaputartar ei tehnyt enää yhtä suurta vaikutusta maistettuani Markukselan lautaselta naudanlihaversiota. Se oli muuten sellainen umaminen makuräjähdys, että puolsi jälleen ajatusta, että 30 gramman naudanlihanpalan syönti joskus ravintolassa on ihan paikallaan.

Pääruoka (turskaa, gratinoitua purjoa, kreemiä grillatusta purjosta, karhunlaukkaa ja savustettua voikastiketta) teki meihin kaikista suurimman vaikutuksen, ja onneksi olimme fiksuina tajunneet säästää vielä sen verran sitä ihanaa juurileipää, että saatiin ranskalaisittain kaavittua leivän avulla viimeisetkin kastikepisarat lautaselta.

Jälkiruoka (maitojäätelöä, paahdettuja auringonkukansiemeniä, vihreitä kahvipapuja ja auringonkukansiemen kinuskia). Kekseliäs, maukas ja erikoisen makuinen, mutta jäi kaipaamaan hapokkuutta.

Grön on ainakin ennen vuoden ravintola-titteliä tarjonnut neljän ruokalajin illallista hyvin maltilliseen 49 euron hintaan. Nyt saamme vain nähdä, tuleeko tämä maininta vaikuttamaan hintoihin. Grön myös haluaa korostaa, että heille voi tulla syömään ihan vain yhden tai kaksikin annosta vaikka ennen leffaan menoa. Aina ei siis tarvitse koko kaavan illallista ottaa.

Jos pöydän saaminen Gröniin näyttä lähes mahdottomalta, niin tässä omat top 3 + 1 Helsingin illallisravintolaa, joihin haluan palata uudestaan:

  1. Grön
  2. Ragu – Olemme olleet kahdesti syömässä viiden ruokalajin illallisen tässä italialais-suomalaisvaikutteisessa ravintolalla, ja näistä ainakin 8/10 annosta on jäänyt erittäin herkullisena mieleen.
  3. Chef & Sommelier – Intohimo ja antaumus ruokaan näkyy. Sesongin mukaisia suomalaisia raaka-aineita ja villiyrttejä hyödyntäen. Kolme ravintolaillallistakaan ei ole vielä ollut tarpeeksi tässä paikassa. Kasvisten upeaa käyttöä ja täysin vegaanisiakin menuita.
  4. Gaijin – Farangiin suuresti petyttyäni (en ruokaan, vaan palveluun ja yleiskokemukseen) suhtauduin Gaijiniinkin hieman skeptisesti. Mutta ennakkoluuloista päästiin yli jo ensimmäisen aterian kohdalla. Upeita Pohjois-ja Koillis-Aasian makuelämyksiä.

Illallisen Grönissä tarjosi suomalainen kulutusluottoja– ja lainoja tarjoava yritys Euroloan.

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Dinner4u2 Mirka & Pauliina 21.02.2017 - 10:26

Yes! Pöytä varattuna Gröniin! Me kans tykättiin Ragusta ja Chef & Sommelier on tietty ihana. Gaijinissa saatiin aika villejä makuelämyksiä, ikimuistoisia kokemuksia kyllä.

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 21.02.2017 - 14:35

Jeee! Toivottavasti osuu teillekin yhtä erinomainen ateriakokonaisuus 🙂

Vastaa
Sari Atula 18.04.2017 - 22:12

Oli hauska lukea tämä ylistys, kun siihen tässä sattumalta törmäsin juuri kun tuttavapariskunta oli eilen varannut meillekin pöydän, tai paikat, Gröniin. Saivatkohan idean blogistasi? Ilmeisesti tosi hyvää ruokaa tiedossa Menemme muuten sitä ennen katsomaan Kokki, varas, vaimo ja rakastaja-näytelmä/elokuva, joka tunnetaan(kaikenlaisista) syömiskohtauksistaan. Tässä teatteriversiossa kokataan oikeasti näyttämön taustalla esityksen aikana.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.04.2017 - 22:37

Oho 😀 Kuulsotaapa hauskalta näytelmältä! Kerro sitten, mitä tykkäsit Grönistä. Me ainakin todella paljon tykättiin, ja halutaan uudestaankin 🙂 Leipä sai taas erityiskiitosta.

Vastaa
Jorma J Tontti 30.07.2019 - 10:53

Nälkä tuli lukiessa! Ollaan menossa, toivottavasti emme mene ylioptimistisilla odotuksilla tämä luettuamme.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 30.07.2019 - 14:01

Apua 😀 Toivottavasti ette! En edes muistanut kirjoittaneeni tällaista koskaan. Mutta Grön on kova! Oon ollut varmaan viidesti. Toki menusta aina riippuu, kuinka kova se on :).

Vastaa

Jätä kommentti