Koti Brunssille (suolaista) Ratatouillepiirakka (V)

Ratatouillepiirakka (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Ratatouillepiirakka. Vegaani.

Ratatouille on jotain, mitä suorastaan inhosin vielä ehkä noin kymmenen vuotta sitten. Munakoiso ja kesäkurpitsa pyörivät lautasen reunalta toiselle ja pohdiskelin, miten saan ne katoamaan lautaseltani syömättä niitä.

Jossain vaiheessa tapahtui jokin ihmeellinen kulinaristinen makunystyröiden herääminen, kun aiemmin inhoamani raaka-aineet alkoivat maistua ihan hyvältä. Tämä on varmasti sullekin tuttua? Lapsuuden inhokki saattaakin olla aikuisiän suosikki. Eikä aikaakaan kun varsinkin munakoisosta tuli rakastamani raaka-aine. Blogiani pidempään seuranneet ovat ehkä huomanneet munakoison tupsahtelevan resepteissä tuon tuosta.

Ratatouillepiirakka. Vegaani.

Ratatouillepiirakka. Vegaani.

Ollessani lukioaikana Ranskassa kesävaihdossa pääsin syömään useammankin kerran tuota autenttista ranskalaista klassikkopaistosta. Toissa kesänä ollessani Ranskassa kokkauskurssilla valmistimme taas ratatouillella täytettyjä kesäkurpitsankukkasia. Tänä kesänä ratatouille päätyikin jääkapista löytyneen ylimääräisen filotaikinan päälle.

Tässä muodossa ratatouille on helppo tarjottava juhlapöytään.


Ratatouillepiirakka – resepti

Ratatouillepiirakka. Vegaani.

12 palaa.

Tarvitset

½ paketti filotaikinaa (n. 7 lehteä)

oliiviöljyä

1 iso munakoiso
1 iso kesäkurpitsa
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
2 punasipulia
3 isoa tomaattia
2 valkosipulinkynttä
2 rkl kuivattua timjamia
1 tl sokeria
suolaa
mustapippuria

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä uuni 220 asteiseksi.
  2. Viipaloi munakoiso, kesäkurpitsa, paprikat saman paksuisiksi siivuiksi. Levitä ne leivinpaperin päälle uunipellille ja lorauta päälle oliiviöljyä ja rouhi suolaa. Kypsennä uunissa n. 20 minuuttia, kunnes vihannesviipaleiden reunat ovat saaneet väriä.
  3. Laske sitten uunin lämpötila 200 asteeseen.
  4. Siivuta punasipulit ohuiksi renkaiksi. Siivuta tomaatit siivuiksi.
  5. Levitä filotaikina-arkit yksi kerrallaan toistensa päälle uunipellille. Voitele kukin oliiviöljyllä.
  6. Asettele kasvissiivut filotaikinan päälle. Pilko valkosipulinkynnet hienoksi ja ripottele ne kasvisten päälle. Lisää kasvisten päälle vielä timjami, sokeri, suolaa ja mustapippuria.
  7. Taittele filotaikinan reunat kasvisten päälle ja sivele ne vielä oliiviöljyllä.
  8. Paista piirakkaa uunissa n. 20 minuuttia.

Vinkki: Filotaikinaa löytyy ainakin hyvin varustelluiden kauppojen (esim. K-supermarket ja Citymarket) pakastehyllystä ja Kaisaniemen metroaseman Haulerista. Filotaikinan voit korvata myös lehtitaikinalla.

Huomio: Minulta kysyttiin, voiko vihannekset jättää paahtamatta ja lisätä ne raakan piirakan päälle. Voi. Kyllä ne kypsyvät, mutta esipaahtaminen saa niihin vielä syvemmän, paahtuneemman ja paremman maun.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Leena / mansikkaheina 17.06.2017 - 19:28

Näyttää täydellisen herkulliselle ja ihan omista lemppareista tehdylle. Juhannukseksi suolainen piirassuunnitelma valmis. Kiitos Saara! Filotaikina ja munakoiso jo valmiiksi hankittu:))

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 18.06.2017 - 09:46

Kiitos Leena taas 🙂 Meillä on siis yhteisiä lempiraaka-aineita. Ihanaa, kun niin ahkerasti jaksat kommentoida.

Vastaa
Katarimaria 19.06.2017 - 11:23

Hyvältä näyttää ja kokeilulistalle menee! Munakoisoa ja kesäkurpitsaa kuluu minunkin keittiössäni nykyään. En minäkään niistä, varsinkaan munakoisosta, ihan ensimaistamalla tykännyt (saa niistä kyllä edelleen aikaan myös aika vetisiä ja mauttomia ruokia jos huonosti käy), mutta kun opin, mitä kunnon maustaminen ja riittävä kypsentäminen nimenomaan paahtamalla tekee näille kasviksille, johan alkoi herkkuja syntymään 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 19.06.2017 - 11:41

Kohtalotoveri 🙂 Kiitos Katarimaria! Niinpä, se on just se paahtaminen, joka on se kaivattu salaisuus vetisten vihannesten kanssa.

Vastaa
Tuuve 20.07.2017 - 13:16

Löysin eilen sattumalta blogiisi ja olen aivan huuli pyöreänä ihastellut reseptejä ja upeita kuvia. Itse olen ollut kasvissyöjä pari vuotta- omat ruoat ovat alkaneet toistaa samaa rataa-täältä löysin ihan uuden inspiksen meidän perheen vege-eväisiin! Kiitos siitä ja pikaisia paranemisia sen sormen kanssa 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 20.07.2017 - 20:14

Oho, kiitos! Juuri tällaista on todella ihana kuulla <3 Tosi kivoja kokkailuja, ja kerrohan jos löytyy vaikka joku uusi bravuuri 🙂

Vastaa

Jätä kommentti