Koti Arkiruoka Ranskalainen maalaissalaatti suomalaisittain

Ranskalainen maalaissalaatti suomalaisittain

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Mitä ihmettä perunaa vihersalaatissa? Näin ajatteli 17 vuotias Saara ollessaan Ranskassa vaihdossa ja lukiessaan kahvilan lounaslistaa. Mutta oi sitä salaatin makua!

Sittemmin olen salaattia kehitellyt, ja nyt olen siihen täydellisen tyytyväinen. Tämän ruokaisan salaatin mehevä maku syntyy pekonissa paistetuista varhaisperunoista ja tilliöljystä, ja kokonaisuutta raikastavat nektariinit, vihersalaatti ja makeat tomaatit.

Maalaissalaatti

maalaissalaatti

3:lle

Tarvitset

Reilusti salaatinlehtiä, tällä kertaa käytössä oli frisee
3 tomaattia tai 250g kirsikkatomaatteja
140g pekonia
500g varhaisperunoita
3 kananmunaa
2 nektariinia/persikkaa
vaaleasta leivästä krutonkeja (ohje panzanellan reseptissä)

Tilliöljy

2/3 nippua tilliä
4 valkosipulinversoa tai 2 valkosipulinkynttä
n. 0,5 dl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
rouhittua mustapippuria

Ohjeet

  1. Keitä perunat napakoiksi. Pilko ne haluamasi kokoisiksi palasiksi. Nyt käytössä oli niin söpöjä pieniä perunoita, että vain puolitin ne.
  2. Sekoita tilliöljyn ainekset sekaisin tehosekoittimessa. Sekoita salaatin joukkoon.
  3. Paista pekoni rapeaksi pannulla; lisää pekonisiivut vielä kylmälle pannulle ja kuumenna pannu kuumaksi. Uskalla antaa pekonien kunnolla rapeutua. Asettele paistetut pekonit talouspaperin päälle.
  4. Paista sitten perunat vielä pekonin paistosta jääneessä rasvassa.
  5. Tässä välissä paista leipäkuutiot pannulla rapeiksi ja rouhi niihin vielä mustapippuria. Saatat tarvita hiukan öljyä vielä lisää niiden paistamiseen.
  6. Lopuksi paista sunny side up-kananmunat.
  7. Pilko tomaatit ja persikat siivuiksi.
  8. Kokoa salaatti

maalaissalaatti

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Sari Atula 20.06.2016 - 12:52

Tein tätä juuri lounaaksi ja maukasta tuli!
Tosin vaihdoin tillin basilikaan, kun sitä sattui olemaan, ja kaapista löytyneen pekoninkin määrä oli pienempi. Hyvä puoli salaateissa on juuri se, että aina voi vähän improvisoida. Visuaalinen elämys jäi kyllä jälkeen reseptin houkuttelevan kesäisestä kuvasta, mutta niinhän se on aina.

Vastaa
VIIMEISTÄ MURUA MYÖTEN 20.06.2016 - 16:34

Yrttiä saa tietysti vaihtaa mieluiseensa, basilika varmasti on hyvä! Sepä se, ei ohjetta tarvitse orjallisesti noudattaa. Jonkunlaiset suuntaa antavat määrät tulee kuitenkin kirjoittaa, jottei toisilla mene sormi suuhun.

Vastaa
R0Z & R2 15.07.2016 - 18:25

Mekin tehtiin ja hyvää tuli!

Vastaa
Viimeistä Murua Myöten 16.07.2016 - 09:06

Sepä kiva kuulla ! 🙂

Vastaa

Jätä kommentti