Koti Gluteeniton Punaviinimarjajäätelö (GF)

Punaviinimarjajäätelö (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Punaviinimarjajäätelö

Kirpsakat punaviinimarjat ovat ihan vastustamattoman hyviä jäätelön muodossa! Kylmä makeus ja pirteä kirpeys.

Joku vuosi sitten muistaakseni taisi Kolmella Kaverilla olla punaviinimarjajäätelöä myynnissä. En tiedä onko vieläkin, mutta harmikseni en ole sitä ainakaan enää nähnyt… Siinä vieläkin parempi syy alkaa valmistaa tätä itse. Itse olen tehnyt tätä nyt useampana vuonna vähintäänkin punaviinimarja-aikaan.

Varmaan uskottekin, ettei tämä voi olla kuin hyvää. Vielä kun parina tarjoaa esimerkiksi espressobrownieita tai (vegaanista) mutakakkua ♡.

Punaviinimarjajäätelö

Täytyy sanoa, että viime aikoina olen ollut älyttömän hajamielinen vapaa-ajalla. Nyt jo oikeastaan unohdin, kiehautinko tällä kertaa punaviinimarjoja jäätelöä varten (näin olen joskus tehnyt) vai lisäsinkö ne kokonaisina (näin olen joskus tehnyt). Yhtenä päivänä unohdin puhelimeni jumppapaikan pukuhuoneeseen lähes vuorokaudeksi. Sekoitan viinimarjat ja kirsikat, ja kerron viinmarjoja myytävän säilyketölkeissä?!

Ehkä liian paljon keskityttävää muihin asioihin, sillä tällä hetkellä elämässämme on tapahtumassa kaikenlaista uutta. Ei vain uusi työpaikka, vaan viimeiset päivät ja viikot ovat kuluneet asuntolainahakemuksia täytellessä, puheluita soitellessa pankkiin jos toiseen, asuntomarkkinoita selatessa, tutustuessa, mitä hyötyjä ja haittoja on omasta tontista vs. vuokratontista. Että linjasaneeraus- ja putkiremontti ovat synonyymeja, joita täytyy vahdata. Opiskellessa kaikenlaista asuntotermistöä. Budjettilaskelmat vilisevät päässä ja huoli taloudellisesta pärjäämisestä lainan kanssa kaihertaa.

Kyllä, olemme vakavissamme etsimässä ensimmäistä omistusasuntoa.

Hiukan kuulumisia arjesta ja nyt toivotan kaikille ihania jäätelöhetkiä :).


Punaviinimarjajäätelö – resepti

Punaviinimarjajäätelö

n. 1 litra jäätelöä

Tarvitset

2 dl kuohukermaa
2 dl maitoa
4 keltuaista
1 dl sokeria
250g / 5 dl punaviinimarjoja

Valmistusohjeet

  1. Mittaa kerma ja maito kattilaan. Kiehauta ja poista levyltä.
  2. Vatkaa kulhossa keltuaiset ja sokeri paksuksi vaahdoksi (vispilää nostaessa kuviot pysyvät vaahdon pinnalla). Kaada ohuena vanana kerma-maitoseos keltuaisvaahdon joukkoon samalla kevyesti sekoittaen. Kaada tämä seos takaisin kattilaan. Kuumenna hiljalleen 82 asteiseksi ja poista välittömästi levyltä.
  3. Sekoita punaviinimarjat jäätelöseokseen ja soseuta sauvasekoittimella.
  4. Jäähdytä jäätelömassa pari tuntia tai yön yli jääkaapissa.
  5. Kaada jäätelökoneeseen ja aja jäätelöksi.
  6. Nauti heti tai pakasta.

Vinkki: Jos et halua punaviinimarjojen siemeniä jäätelöösi, niin kiehuta punaviinimarjat erillisessä kattilassa, niin että niiden rakenne hajoaa. Painele massa sitten siivilän läpi ja käytä jäätelöön vain puserrettu mehu.

 

Punaviinimarjajäätelö ilman jäätelökonetta

Tarvitset

1 tlk eli 400g keittämätöntä kondensoitua maitoa
3-4 dl kuohukermaa (ihan minkä kokoisia purkkeja nyt sattuu löytymään)

500g punaviinimarjoja (1 litra)

Valmistusohjeet

  1. Mittaa kondensoitu maito ja kerma samaan kulhoon. Vatkaa sähkövatkaimella, kunnes seos on paksua ja kuohkeaa.
  2. Sekoita punaviinimarjat vatkattuun kermaan ja soseuta sauvasekoittimella (tai hyödynnä yllä olevaa siementöntä vinkkiä).
  3. Kaada seos vuokaan tai rasiaan ja pistä pakkaseen vähintään 12 tunniksi.

 

Punaviinimarjajäätelö

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Maria 16.08.2018 - 18:07

Nam, pitääpä kokeilla tätä! Oletko koskaan tehnyt maidotonta jäätelöä? Yritän välttää maitotuotteita, mutta jäätelönhimoa on vaikea hillitä 😀 kokeilin kerran tehdä kauramaidosta jäätelöä, mutta koostumus oli sellainen hileinen ja vähän valju, en tiedä millä sitä kermaisuutta saisi jäätelöön ilman oikeaa kermaa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.08.2018 - 13:41

Moikka, Oon kyllä tehnyt pariin kertaan ja onnistuneesti :). Siinä vain olen soveltanut erilaisia tapoja. Jos kananmunia syö, niin homma on helpompaa. Soijamaidolla ja soijakermalla olen korvannut normaalin maidon ja kerman – ovat neutraalimman makuisia (makeita kyllä mutta jäätelössä ei haittaa). Olen myös tehnyt kookoskermaan (maidon ja kerman korvannut yhdessä kookoskermalla) esimerkiksi mangojäätelöä. Jos taas täysin vegaanista tekee, niin olen vatkannut 2dl soijakermaa + 2 dl kookoskermaa vaahdoksi ja sekoittanut siihen halutut aineet+makeutus ja sitten jäätelökoneeseen. Viimeisimmän vegaanisen jäätelön tein vatkaamalla 2 dl soijakermaa ja sekoittamalla siihen soijarahkaa ja sitten valitsemiani makuja ja makeutusta ja pistänyt suoraan jäätelökoneeseen. Tällä rahka-kermakombolla rakenteesta tuli yllättävänkin hyvä! :). Paras rakenne kuitenkin tulee kananmunia käyttämällä ja soija/kookosuotteet sopivat musta kauratuotteita paremmin :).

Vastaa

Jätä kommentti