Koti Arkiruoka Paahdettu paprikapasta (V)

Paahdettu paprikapasta (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Paahdettu paprikapasta. Vegaani.

Ei pastaa tarvitse rajoittaa vain talveen – kuten ennen ajattelin. Kuten varsin hyvin tiedämme, niin osaa ne kesäsäät muistuttaa liiankin paljon marraskuuta. Yhtäkkiä pasta tuntuu taas salaattia mukavammalta ajatukselta.

Olet varmaan huomannut, että olen hyvin mieltynyt erilaisten ainesten paahtamiseen uunissa. Se nyt vaan on monen vastustamattoman hyvän ruoan ”salaisuus”. Paahtaminen syventää kasvisten ominaismakua, tuo esiin niiden luontaisen pienen makeuden ja lisäksi se antaa juuri sitä paahteista makua.

Paahdettu paprikapasta. Vegaani.

Italialaiseen antipastopöytään valmistamani paprika-tomaattidippi oli erittäin hyvää bruschetoilla, mutta samaan aikaan mietin, että siitä tulisi maan mainioin pastakastike. Ei auttanut kuin tehdä kastiketta uudestaan – ja oikeinhan arvasin. Vastustamattoman hyvä kastike, johon lisäsin päälle vielä tuoreita kirsikkatomaatteja sekä suosikkioliivejani eli mini-kalamata-oliiveja. Basilika olisi tietysti viimeistellyt annoksen, mutta kyllä se minttukin ajoi paremman puutteessa yrtin virkaa.


Paahdettu paprikapasta – resepti

Paahdettu paprikapasta. Vegaani.

n. 3:lle

Tarvitset

n. 200g spagettia
kourallinen kalamata-oliiveja
kourallinen kirsikkatomaatteja
tuoretta basilikaa
(vegeparmesania tai tavallista parmesania, maistui ilman kumpaakaan)

Kastikkeeseen

2 isoa paprikaa
2 dl tomaattimurskaa tai 300g tuoreita hyviä tomaatteja
2 valkosipulinkynttä
½ dl oliiviöljyä
½ tl chilihiutaleita
suolaa
mustapippuria
kourallinen tuoretta basilikaa

Valmistusohjeet

  1. Lämmitä uuni 225 asteiseksi.
  2. Halkaise paprikat ja poista siemenet. Pistä ne uunivuokaan kuoripuoli ylöspäin. Sivele oliiviöljyllä. Jos käytät tuoreita tomaatteja, niin halkaise myös ne ja pistä leikkuupinta ylöspäin mukaan paahtumaan. Paahda paprikoita (ja tomaatteja) uunissa n. 25 minuuttia, kunnes kuori hieman tummuu.
  3. Voit halutessasi poistaa paprikoista kuoren, mutta itse käytin ne kokonaisina. Mittaa loput ainekset tehosekoittimeen paprikoiden kanssa ja aja sileäksi kastikkeeksi.
  4. Keitä pasta al denteksi eli pari minuuttia pakkauksen ohjeistusta vähemmän.
  5. Tarjoile kastikkeen, basilikan, oliivien ja tuoreiden tomaattien kanssa.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Anne 9.06.2017 - 13:48

Joskus pasta ei maistunut kesällä ollenkaan, mutta näillä säillä ja jos tuunaa pastan kesäiseksi niin kyllä maistuu! ihana pasta tämäkin 🙂 paahdetut paprikat <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 9.06.2017 - 14:17

Kiitos Anne <3 Joo mä en moneen vuoteen oo syönyt kesällä pastaa, mutta nyt tajusin, että kesäkuu ei ole myöskään pitkään aikaan ollut kovin kesäisä, niin miksi turhaan värjötellä salaattilautanen kainalossa 😀

Vastaa
Sirkku 9.06.2017 - 16:03

Miulla menee vähän niin, että on kesäpastoja ja on talvipastoja: talvella tuhdimpaa (vaikka ragua) ja kesällä keveämpiä kasvispastoja. Tää ois just semmoinen kylmän kesäpäivän pasta 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 9.06.2017 - 16:15

Noinhan se kuulostaa järkevältä 🙂 Tää on just semmosen hirveen sadesään pasta 😀

Vastaa

Jätä kommentti