Koti Arkiruoka Paahdettu paprika-tomaattikeitto (V, GF)

Paahdettu paprika-tomaattikeitto (V, GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Mistä tietää, että syksy on saapunut? Siitä, kun alkaa tehdä taas mieli lämpimiä keittoja ja itämaisia ruokia.

Toisaalta nyt ollaan vielä siinä kesän ja syksyn taitekohdassa, jolloin maistuu hieman kevyempikin lämmittävä keitto. Ainainen lempikeittoni on tomaattikeitto, mutta myös sen erilaiset variaatiot. Jos sinusta tuntuu, että paahdan (melkein) aina vihanneksekseni ennen niiden käyttöä, niin olet seurannut blogiani hyvin ;). Tuntuu tylsältä toistaa aina tätä paahtamis-sanaa, mutta kun se nyt on se kikka, jolla teet perusarkiruoasta juhlaankin sopivaa herkkua. Vihannesten ja juuresten maut syvenee ja makeutuu, eikä niiden lisäksi silloin tarvita enää montaa raaka-ainetta.

Luulenpa, että tämä syksy on omistettu kaikille lähes itsestään valmistuville tai muuten vain todella nopeille ruoille, ja luulen, että kenenkään mielestä näitä ei voi olla liikaa!


Paahdettu paprika-tomaattikeitto – resepti

4 annosta

Tarvitset

3 punaista paprikaa
10 tomaattia
2 sipulia
5 valkosipulin kynttä
oliiviöljyä
1 rkl sokeria
ripaus suolaa
4 dl kasvislientä
1 tl chilihiutaleita
1/2 tl paprikajauhetta
1 rkl balsamicoa
mustapippuria
1 tl sokeria
½ tl suolaa

päälle basilikaa tai persiljaa

 

Valmistusohjeet

  1. Kuumenna uuni 225 asteiseksi.
  2. Halkaise paprikat ja poista siemenet.
  3. Lisää ne uunipellille kuoripuoli ylöspäin ja paahda noin 20 minuuttia.
  4. Kuori ja lohko sipulit neljään osaan. Jätä valkosipulinkynnet kuorimatta.
  5. Halkaise tomaatit.
  6. Laske uunin lämpötila 200 asteeseen,
  7. Lisää uunipellille paprikoiden joukkoon sipulit, valkosipulinkynnet ja tomaatit (leikkuupinta ylöspäin). Lisää päälle sokeria, oliiviöljyä ja suolaa.
  8. Paahda näitä vielä 30 minuuttia.
  9. Käytin itse paprikat kuorineen, koska sauvasekoittimeni on niin tehokas, että tekee kuoristakin pienen pientä sosetta. Voit yrittää myös kuoria kuumat paprikat haarukoiden avulla.
  10. Lisää kaikki vihannekset kattilaan ja kaada mukaan kasvisliemi (4 dl vettä + 1 kasvisfondi). Lisää mausteet. Kuumenna kerran ja soseuta sauvasekoittimella. Viimeiestele basilikalla.

 

 

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

12 kommentit

Anne 6.09.2017 - 13:24

Ahhhhh! ensiksi: IHANAT KUVAT <3 toiseksi, IHANA KEITTO. Tein joskus muinoin paahdettua tomaatti-paprikakeittoa, se on kyllä tosi hyvää! kiitos että muistutit tämän herkun olemassaolosta, nyt eletään parhaita keitonsyöntiaikoja 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.09.2017 - 22:24

Oh, kiitos Anne!! <3 Ja onneksi ne ajat jatkuvat vielä hyvin pitkään 😉

Vastaa
Raili Elomaa 7.09.2017 - 14:59

iHANAA tOMAATTIKEITTOA, EN ENNEN OLE SYÖNYT NÄIN HYVÄÄ

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 7.09.2017 - 16:01

Oho! Miten hienoa kuulla :)) Vielä caps look paljastaa, miten paljon pidit tästä 🙂

Vastaa
Jenna 21.10.2021 - 20:11

Kiitos reseptistä! Itsellä oli todella paljon inkivääriä, joten päätin siitä leikata myös sopan joukkoon paloja ja toimi!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.10.2021 - 18:12

Kiitos, olipas tosi hauska idea! Ei olisi tullut itselle edes mieleen :).

Vastaa
Paula 22.02.2022 - 21:37

Tahdoin tulla kiittämään sua, koska siitä lähtien kun löysin blogisi, se on ollut mulle valtava inspiraation lähde ja tylsien ruokapäivien pelastaja! Olenpa jopa hurmannut erään miehen paahdetulla paprika-tomaattikeitollasi, ja nykyään yhä useammat kasvikset käyvät hakemassa lisää makua uunin kautta…

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 3.03.2022 - 06:59

Ai että miten ihana kuulla, että olet saanut noin paljon makua elämääsi! Kiitos tosi paljon, kun tulit kertomaan :). Kasvikset todellakin uunin kautta.

Vastaa
Eija 18.06.2022 - 12:03

Niin hyvää! Tämä jää suosikkeihin. Kiitos Saara

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.06.2022 - 09:33

Voi kiitos =)

Vastaa
Henkka 16.12.2022 - 17:17

Oikein hyvä soppa tuli. Itse käytin sen verran kookkaita tomaatteja että niistä irtosi niin paljon nestettä etten lisännyt kasvislientä lainkaan. Kuorin kaikki vihannekset ennen kattilaan laittamista ja kaadoin uunipelliltä kasviksista irronneet hyvyydet sekaan. Ja kuorista siivilöin makuaineet sekaan siivilän ja lusikan avulla. Sokerina käytin fariinisokeria koska siinä on herkullinen maku. Laitoin puolikkaan kuivatun chilin (lemon habanero) ja tuli melko vahvaa, tietty tällainen soppa saa ollakin. Paprikajauheena savupaprika. Hyvää on ja varmasti teen toistekin

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 16.12.2022 - 17:23

Hyvä vaan kun osasit muokata reseptin tilanteeseen ja raaka-aineisiin sopivaksi :). Todella herkullisen kuuloisen lisäykset teit reseptiin.

Vastaa

Jätä kommentti