Koti Jäätelöt Onneksi jopa marjoja voi tilata kotiovelle

Onneksi jopa marjoja voi tilata kotiovelle

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

*Luomumansikat saatu Marjatkotiin.fi-palvelusta

Rakastan marjojen poimintaa, sillä mieli lepää metsän siimeksessä ja ajatukset virtaavat kauas pois arjesta. Harmi vain, että tämän kesän marja-ajoitukset menivät nyt hieman pieleen, kun kesä on saapunut myöhässä. Olimme laskeneet olevamme heinäkuun vielä Suomessa keräämässä mustikoita ja ensimmäisiä vadelmia.

  

Tosin tämän viimeaikaisen sattumuksen vuoksi en olisi kyentynytkään moisiin puuhiin, vaikka Suomeen olisimme jääneet.

Mustikoiden ja vadelmien lisäksi mökiltämme saamme kerätty metsämansikoita jokusen litran pakkaseen. Mutta siihen marjastus rajoittuukin ennen syksyn puolukoita, ja loput marjat on ostettu torilta pakastettavaksi. Varsinkin mansikoita tulee pakastettua parikymmentä litraa talvea varten. Ja tällä viikolla oli tarkoitus ostaa pari koppaa mansikoita pakkasta varten. Vaan en pääsekään asioimaan, saatika nostelemaan mitään kahvikuppia painavampaa.

Leikkaukseen pääsin lopulta – vaikeinta odottelussa oli tietysti huoli, ehdinkö leikkaukseen lainkaan ennen lauantaita ja se, että lopulta sain paastota 48 tuntia odottelun vuoksi :D. Hermot kursittiin kasaan ja nyt alkaa monen kuukauden toipuminen. Onneksi sormi pistettiin leikkauksen jälkeisen jättisidepaketin ja kantositeen sijana pieneen käsilastaan, eli ei lainkaan paha. Varauskielto vain.

Tässä kohtaa mieleeni tuli, että ystäväni ja hänen kavereidensa uudesta yrityksestä Marjatkotiin.fi voisi olla apua. Sieltä voisi parilla klikkauksella tilata kotiovelleen valittuna ajankohtana marjoja, sieniä, hunajaa ja herneitä. Niin, ja hintakin on sama kuin torilla. Vielä kun tilaa useamman kuin yhden laatikon, niin välttyy neljän euron kuljetuskuluilta. Täydellistä. Samalla voisi tilata isommankin satsin eri marjoja pakastettavaksi ja saisi vielä paljousalennusta.

Kädettömälle oikein passeli palvelu, mutta voisin kuvitella hyödyntäväni sitä noin muutenkin kiireisenä ja autottomana. Tilaanhan autoa vaativat isoimmat ruokakauppaostoksenikin kotiin.

Ystäväni oli viikolla toimittanut minulle yhden testilaatikon luomumansikoita kotiin. Olin haaveillut perinteisestä Saaran päivän mansikkakakusta ja olin jo pitkään ja tarkasti suunnitellut tekeväni vegaanista lime-mansikka-britakakkua. Pystyin jo maistamaan herkun suussani, mutta liian aikaisin. Kokkailut jäivät nyt väliin ja sairaalasta kotiutuessa ”tyydyimme” lempikesäjälkiruokaamme eli mansikoihin vaniljajäätelön kera. Herkkuversioon tulee vielä suklaakastiketta ja vohvelinpalasia. Kokonainen mansikkalaatikko kului jäätelökulhollinen toisensa jälkeen alle viikossa :D.

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti