Koti Arkiruoka Nutellabrownies

Nutellabrownies

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Tiedättekö ne päivät, kun on suunnitellut lähtevänsä lenkille, mutta huomaa kellon olevan jo iltakymmenen… Miten tässä näin taas pääsi päivä vierähtämään. Niin se vain vierähtää, kun on jostain aivan älyttömän innoisaan! Voi että, olen niin innoissani tästä postauksesta! Tuli aivan älyttömän ihania brownieita (koskapa ne eivät olisi), mutta sitäkin enemmän innoissaan olen siitä, miten onnistuin vihdoin saavuttamaan itseäni tyydyttävän lopputuloksen tummien ruokakuvien kanssa.

nutellabrownies

Nämä herkut kehittelin varta vasten poikaystävääni varten, jonka suurinta herkkua ovat tahmaiset browniet. Ajattelin poikaystäväni palaavan mökkireissulta kotiin ja ryhdyin oikein kunnolla leipomaan. Samalla valmistui kolme muutakin jälkiruokaa… Siinä sitten iltapäivällä innokkaasti odottelin häntä kotiin, mutta ei vain kuulunut. Viestiini sain vastaukseksi, että kotiinpaluupäivä onkin vasta se seuraava päivä. Noh, kuinka siinä sitten kävi. Yksi Saara, kolme uunivuoallista leivoksia ja yksi rasia jäätelöä…! Paljoa muuta ei tullutkaan tänä päivänä syötyä… Noh, huomenna uusi päivä ja uudet lenkkileivontasuunnitelmat.

Mutta nyt itse reseptiin, kuvat yrittävät ainakin puhua herkullisuuden puolesta :). Jos nyt tarkkoja ollaan, niin en itse edes käyttänyt virallista nutellaa, vaan halvempaa serkkuaan, mutta yleismaailmallisen ymmärrettävyyden vuoksi nimesin ne nutellabrownieiksi.


Nutellabrownies

nutellabrownies

9 isoa brownieta

20x20cm uunivuoka – Tuplaa annos, jos haluat kokonaisen uunivuoallisen, eli puolikkaan uunipellillisen

Tarvitset

100g tummaa suklaata
75 g maitosuklaata
80g voita
0,6 dl nutellaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
0,5 dl fariinisokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl suolaa
0,3 dl makeuttamatonta kaakaojauhetta
1 dl vehnäjauhoja

Ohjeet

  1. Esilämmitä uuni 175 asteiseksi.
  2. Sulata suklaat ja voi yhteisessä astiassa mikrossa. Sekoita aina noin 30 sekunnin välein, jotta suklaa ei pääse juoksettumaan. Sekoita nutella lopuksi joukkoon.
  3. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Kääntele jäähtynyt suklaaseos joukkoon.
  4. Sekoita loput ainekset joukkoon. Mitä kovemmin vatkaat taikinaa, sitä suurempi sitko siihen muodostuu ja sitä tahmaisemman toffeisia brownieista tulee.
  5. Paista noin 35-40 minuuttia.

 

nutellabrownies

Jäikö nälkä?

2 kommentit

Anni 1.10.2016 - 12:07

Siis näyttävät järjettömän hyviltä! Ja kuvat todella upeasti onnistuneita. Varsinkin tuo, missä browniet ovat pinossa. Näkee niiden mehukkuuden. Näitä pitää kokeilla, kun joskus tulee joku kylään. Muuten varmaan häviää samaan tyyliin yksi Anni ja pellillinen brownieita…kääk

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 1.10.2016 - 14:05

Jes, kiitos Anni! Ihanaa, että kuvat onnistuivat olemaan houkuttelevia 😀 Haha, joo todellakin, ei missään nimessä kannata valmistaa näitä yksin ollessa, en suosittele :D.

Vastaa

Jätä kommentti