Koti Arkiruoka Nachoja, linssi-suklaamolea ja appelsiinisalsaa (V)

Nachoja, linssi-suklaamolea ja appelsiinisalsaa (V)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Perinteinen nachoplatter on nyt villiintynyt ja samalla noussut ihan uusiin sfääreihin!

Kavereiden mielestä on hauska leikkiä peliä, että ”Ootko koskaan kokannut X-ruokaa?”. Hyvin harvoin he mitään keksivät, mitä en olisi tehnyt. Nyt kuitenkin oli myönnettävä, että ei, en vieläkään ole itse kokeillut käyttää tummaa suklaata suolaisessa, meksikolaisessa ruoassa, vaikka se vahvasti kyseiseen keittiöön kuuluukin. Olen kyllä syönyt, mutta en valmistanut itse. Listalla se on ollut, ja nyt tuli aika kääriä hihat ja kokeiltava suklaata meksikolaisessa kastikkeessa eli molessa.

Ja voi pojat! Suklaa tekee ihmeitä, varsinkin yhdessä kanelin kanssa! Lopputuloksesta ei varmasti arvaisi sen sisältävän suklaata, joten turha pelätä mitään outoa makua. Suklaa nimenomaan syventää ja parantaa makuja, mmmmmnaaaamm!

Salsan valmistin tällä kertaa appelsiineista, jotka tuovat kivaa makeutta, raikkautta ja happoa tummanpuhuvan kastikkeen seuraksi. Joukkoon päätyi hiukan kiiviäkin. Tietysti perinteinen avokadosoossi ja creme fraiche kuuluvat myös nachoplatteriin. Ihan loistavaa illanistujaisruokaa suuressa porukassa tai ihan vaan kahden kesken :). Tätä ihan tosissaan kannattaa kokeilla perinteisemmän tomaatti-jauhelihakastikkeen sijasta!

Ja jos haluat terveellisemmän aterian, niin tarjoa nachojen sijaan vaikkapa riisin kera.


Nachoja, linssi-suklaamolea ja appelsiinisalsaa

Nachoplatter linssi-suklaamolella ja appelsiinisalsalla

3-4:lle pääruoaksi

Tarvitset

Linssi-suklaamoleen

1 iso sipuli
1 valkosipulinkynsi
1 dl punaisia kuivia linssejä (tai noin 2 dl kypsiä linssejä)
2 rkl tomaattipyrettä
1½ tl juustokuminaa
1 tl kanelia
1 tl savupaprikajauhetta
n. 5 dl kasvislientä (5 dl vettä + 1 kasvisfondi) (vähemmän, jos käytät kypsiä linssejä)
20g erittäin tummaa suklaata
suolaa
mustapippuria

Avokadokastikkeeseen

1 iso ja kypsä avokado
½-1 limen mehu
½ tl suolaa
mustapippuria
hieman tuoretta korianteria

Appelsiinisalsaan

2 appelsiinia
(lisäsin itse yhden kiivin, mutta ei pakollinen)
hieman tuoretta korianteria
½ limen mehu
1 tl sokeria
½ tl suolaa
1 tuore punainen chili
1 pieni punasipuli

Lisäksi

tuoretta korianteria
(vegaanista) creme fraichea
limeä
nachoja

Valmistusohjeet

  1. Aloita valmistamalla mole: Huuhtele linssit. Pilko sipulit hienoksi. Kuumenna pannulla rypsiöljyä ja lisää sipulit. Kuullota noin 5 minuuttia. Lisää pannulle mausteet ja tomaattipyre. Lisää kasvisliemi ja linssit. Anna kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia, kunnes linssit ovat pehmenneet.
  2. Valmista salsa: Kuori ja pilko appelsiinit. Kuori ja pilko punasipuli hienoksi silpuksi. Hienonna chili. Sekoita ainekset keskenään ja jätä maustumaan.
  3. Valmista avokadokastike: Kuori avokado. Lisää ainekset blenderiin ja aja sileäksi.
  4. Sekoita kypsien linssien joukkoon suklaa ja sekoita kunnes suklaa on sulanut joukkoon. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
  5. Kokoa nachojen päälle linssi-suklaamolea, appelsiinisalsaa, avokadokastiketta, creme fraichea ja korianteria. Purista päälle halutessasi lisää limeä.

Jäikö nälkä?

21 kommentit

Sari 13.11.2016 - 11:38

Kiva idea tuo appelsiinisalsa. Täytyy muistaa ensi kerralla, kun tehdään nachoja 🙂

Vastaa
Kermaruusu 13.11.2016 - 11:46

Nacholautaset ovat niin mun mieleen, nam. Tuota suklaata täytyykin joskus muistaa kokeilla, sopii varmasti hyvin.

Vastaa
Erja/ Andalusian auringossa- ruokamatkablogi 13.11.2016 - 20:15

dios mio- kyllä kelpais tännekin <3

Vastaa
Veera R. 13.11.2016 - 21:16

On taas niin mahtavat tarjoilut täällä!! Muuta teille. 😀 😀

Vastaa
Kirsi / Tekila's Bakery 14.11.2016 - 08:40

Tajunnan räjäyttävän nätti kuva taas kerran. Nachot toimivat aina. En ole itsekkään vielä ruoanlaitossa suklaata käyttänyt, pitäisi ehdottomasti.

Vastaa
Pullahiiri/Taru 14.11.2016 - 12:17

Appelsiinisalsa kuulostaa hyvin mielenkiintoiselta ja nachoplate tietysti myös! Sellainen viikonlopun mässäysherkku 🙂

Vastaa
Aila 15.11.2016 - 08:11

Mole on hyvää, pitäisikin kokeilla taas. Appelsiinisalsa varmasti raikastaa sitä!

Vastaa
Merituuli 16.11.2016 - 07:45

Viimeksi kun kokeilin vuosia sitten suklaata samantapaiseen ruokaan en tykännyt yhtään. Maku muuttuu, joten pitäisi varmaan kokeilla uudestaan joko uppoaa.

Vastaa
Johanna / Hellan ja viinilasin välissä 16.11.2016 - 15:43

Jännä juttu, yleensä pystyn saamaan ruoasta maun suuhun – siis millainen siitä tulisi. Suklaamole on niin vieras, että auta kuin alkaa tekemään, että tietää miltä se maistuu 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 16.11.2016 - 21:13

Se on kyllä totta, yleensä pystyy jo vähän maistaa, miltä lopputulos maistuu, mutta välillä törmää semmosiin ruokiin, ettei oo mitään hajuu! Ja sit ei voi muuta ku lähtee kokeilee :).

Vastaa
Lotta 16.11.2016 - 18:51

Näyttääpä herkulliselta. 🙂 Kannattaa kokeilla erittäin tummaa suklaata myös chili sin carneen, toimii!

Vastaa
Minna 17.11.2016 - 08:00

Mä en ole koskaan kokeillut suklaata suolaisessa yhteydessä, mutta varmaan pitäisi. Tää näyttää niin herkulliselta!

Vastaa
Mari 19.11.2016 - 10:06

Just tajusin, että nachot on se mun salainen pahe. Ne on niiin hyviä.

Vastaa
Hymytti 6.01.2017 - 22:17

Juuri saimme poikaystävän kanssa kahdestaan tuhottua koko annoksen. Tein ohjeen mukaan ja tuli niiiiin hyvää! Erityisesti tykkäsin tuosta appelsiini-salsasta, se tulee jäämään meikäläisen bravuurivarastoon. En ole aiemmin kokeillut tehdä ohjeillasi ruokaa: mutta tästä innostuneena nyt ei muuta kuin selaamaan blogiasi ja huominen ruoka mietintämyssyyn. Kiitos! <3

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 7.01.2017 - 10:02

Voi miten kiva, kun tulit kertomaan! :)) Jes, ihana kuulla, makoisia kokkailuja!

Vastaa
Glotter-Bäckerin 25.07.2017 - 17:35

P-A-K-K-O kokeilla!
Syksyn pimeät illat, ette olekaan niin lohduton ajatus?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.07.2017 - 22:07

Oon iteki jo päättänyt, että tätä tehdään sitte syksyllä! 🙂

Vastaa
Glotter-Bäckerin 25.01.2018 - 09:54

No vihdoin tätä tehtiin, sadeillan iloksi. Mole oli mielenkiintoinen, ei oikein ollut varma, söikö pääruokaa vai jälkkäriä. Voi olla, ehkä laitoin kaakaota himppasen liikaa. Joka tapauksessa aion ensi kerralla tarjota tavallisen salsan kanssa, koska appelsiini voimisti jälkkäriefektiä.

Mutta appelsiinisalsa oli kyllä tosi hyvä sesonkiherkku, tulee tehtyä toistekin, vaan yhdistettynä tomaattisempaan soosiin.

Niin joo ja tarjottiin niillä sun postaamilla perunanachoilla, ne toimi loistavasti! Kotimaista ja terveellisyyttä rapsakassa muodossa!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 25.01.2018 - 14:45

Oho, käytithän varmasti tosi tummaa suklaata? Ehkä mun makeakynnys on jossain ihan eri tasolla kuin sun :D. Tykkään vähän liiankin paljon makean makuisista suolaisista ruoista.. Kuten tosi makeasta saaristolaisleivästä ja hedelmäisestä pitsasta jne.. 🙂

Vastaa
Glotter-Bäckerin 26.01.2018 - 15:12

Laitoin ihan kaakaojauhetta. Mutta ehkä liian kukkurallisen lusikallisen sitä, oisko se juju siinä?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 27.01.2018 - 14:57

Kuulostaa aika paljolta, eli ehkä se on syynä? Koska en muista, että tää kastike olisi ollut mitenkään makean makuista.. 🙂

Vastaa

Jätä kommentti