Koti Kakut Mustikka-minttujugurttikakku

Mustikka-minttujugurttikakku

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
7 kommentit


JOULUKALENTERI – LUUKKU 3

Itsenäisyyspäivän kakku on totta kai sininen! Tai ehkä tässä tapauksessa sitten liilahtava.

Itsenäisyyspäivän tuhdimman juhlamenun jälkeen ei ainakaan itseni tee mieli enää mitään tuhtia ja vaikkapa suklaista, vaan juurikin päinvastoin; kevyttä ja marjaista. Kerman sijaan kakussa on runsaasti jugurttia ja mausteena vielä raikastamassa minttua. Pohjassa on jouluisesti pipareita. Päälle on roiskittu vähän valkosuklaata tuomaan makeutta, mutta myös sitä sinivalkoista lookia. Valkosuklaasta tuli tällä kertaa tehtyä vain pari ohutta raitaa, koska halusin mahdollisimman freesin kakun, mutta kyllä sitä voisi tuhdimmallakin kädellä päälle roiskia, tai vaikkapa tehdä ihan ristin Suomen lipun kunniaksi. Kakku on myös oiva tapa hyödyntää kesällä pakastettuja mustikoita!

Mustikka-minttujugurttikakku

Tämä on yksi parhaista hyydytetyistä marjakakuista, jonka tiedän, ja kiitos reseptistä kuuluu oikeastaan siskolleni! Olen muokannut sitä vain lisäämällä minttua.


Mustikka-minttujugurttikakku

Mustikka-minttujugurttikakku

12 hlö:lle, yksi 24 cm irtopohjavuoallinen

Tarvitset

Pohjaan:
150 g pipareita tai bastogne-keksejä
75 g voita tai margariinia

Täytteeseen:

10 liivatelehteä
4 dl vispi- tai kuohukermaa
500g turkkilaista jugurttia
1  dl sokeria
kourallinen mintunlehtiä
n. 500g (1 litra) mustikoita soseutettuna

Päälle:
mustikoita
minttua
sulatettua valkosuklaata


Valmistusohjeet

  1. Vuoraa 24 cm irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla.
  2. Murskaa keksit tehosekoittimella. Sulata voi ja sekoita se keksimurskan joukkoon. Painele keksiseos vuoan pohjalle ja nosta jääkaappiin.
  3. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
  4. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon sokeri ja turkkilainen jugurtti.
  5. Soseuta mustikat mintunlehtien kanssa. Nosta pieni osa soseesta kattilaan ja kuumenna.
  6. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi ja lisää ne kuumaan mustikkaliemeen, kunnes ne ovat täysin sulaneet.
  7. Kaada liivate-mustikkaseos ohuena nauhana jugurtti-kermaseoksen joukkoon samalla sekoittaen.
  8. Kaada täyte pohjan päälle ja nosta hyytymään jääkaappiin mielellään yön yli. Peitä elmukelmulla.
  9. Koristele mustikoilla, mintunlehdillä ja sulatetulla valkosuklaalla.

Mustikka-minttujugurttikakku

 

Jäikö nälkä?

7 kommentit

Anne 3.12.2016 - 21:01

Oooh! onpa UPEA kakku, niin mielettömät värit 🙂

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 4.12.2016 - 09:40

Voi kiiitos Anne! 🙂

Vastaa
minni / kokeileva keittiöni 4.12.2016 - 10:57

Onpas kaunis! Mustikka ja minttu on vaan niin ihana yhdistelmä, just tein itsekin jälkkäriä sillä combolla. Olipa mukana jugurttiakin.

Vastaa
Aila 4.12.2016 - 17:53

Mustikkajuustokakku on suosikkini, tämä on varmasti raikas.

Vastaa
Sirkku 5.12.2016 - 22:52

Ihanan näköinen kakku ja varmasti herkullisen raikas!

Vastaa
Unelmaa Leipomassa 10.12.2016 - 10:50

Upeat kuvat ja kakku näyttää myös todella herkulliselta! 🙂

Vastaa
Johanna / Hellan ja viinilasin välissä 10.12.2016 - 20:19

Mehevän näköinen mustikkaunelma. Rakastan mustikoita 🙂

Vastaa

Jätä kommentti