Koti Kasvispääruoat Meksikolainen uunipannukakku

Meksikolainen uunipannukakku

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Meksikolainen uunipannukakku

Alpeilta kotiinpalattua ihmettelin melko tyhjän jääkaapin edessä, että mitäs sitä nyt syötäisiin. Ja tätä ei kovin usein tapahdu minulle. Yleensä päässä on jo niin pitkä lista kaikkia ruokia, joita pitäisi ehtiä elämän aikana testaamaan. Kuitenkin kesän hyvin intensiivinen keittokirjaprojekti ja tämän jälkeinen retkiruokameininki vuoristossa pääsivät tyhjentämään pääni. En kerta kaikkiaan keksinyt muuta ruokaa kuin pasta ja pitsa – ja erikoisvariaationa gnocchit. Onko niitä muita ruokia?

Meksikolainen uunipannukakku

Ihan kuin Indonesiasta vuoden jälkeen palatessani kuljin hämmentyneenä hedelmä-ja vihannesosastolla. Siis päärynä! Ja appelsiini! Olin ehtinyt unohtaa, että muitakin hedelmiä kuin mangoa ja passionhedelmää on olemassa.

Näin oli myös Italia päässyt päähäni.

Ei auttanut kuin lähteä kauppaan ihmettelemään, mitä kaikkea onkaan pitsan ja pastan ulkopuolella. Avokadoja! Voi kyllä, meksikolaista siis pitkästä aikaa.

Tortillan sijasta valmistin valtavan uunipannukakun, jonka päälle lisäsin papu-tomaattisalsaa, uppomunaa ja sitä sun tätä mexican henkistä.


Meksikolainen uunipannukakku – resepti

Meksikolainen uunipannukakku

2:lle pääruoaksi, 4:lle esim. iltapalaksi.

Papu-tomaattisalsa on viileää ja toimii raikkaana elementtinä lämpimän pannukakun kanssa. Viileneviä ilmoja ajatellen pavut voisi paistaa erikseen pannulla öljyn ja juustokuminan kanssa.

Käytin n. 22 cm paistinpannua.

Tarvitset

Papu-tomaattisalsaan

1 kokonainen maissi tai n. 100g pakastemaissia sulatettuna
1 pieni tetra mustapapuja (n. 150g)
4 kevätsipulinvartta
3 tomaattia
kourallinen korianteria
1 vihreä chili
2 valkosipulinkynttä
1 tl juustokuminaa
1 limen mehu
2 rkl oliiviöljyä
2 tl hunajaa
suolaa
mustapippuria

Pannukakkuun

3 luomukananmunaa
2 dl maitoa
1 dl vehnäjauhoja
½ dl cheddaria (raastettuna)
2 kevätsipulin vartta
suolaa
mustapippuria

2 rkl voita

Muut täytteet

limelohkoja
avokadoa
raastettua cheddaria
kananmunaa (voi jättää poiskin)

Valmistusohjeet

  1. Valmista salsa. Grillaa maissi, jos käytät kokonaista maissia. Pilko kevätsipulit, valkosipuli ja chili. Sekoita kaikki ainekset keskenään.
  2. Lohko avokadot ja limet. Raasta päälle tuleva cheddar. Jos haluat käyttää kananmunaa, niin paista, keitä tai uppokeitä kananmuna.
  3. Valmista pannukakku. Lämmitä uuni 220 asteeseen ja laita valurautainen pannu uuniin lämpenemään. Jätä pannu uuniin vielä lämpenemään 10 minuuttia sen jälkeen, kun uuni on saavuttanut oikean lämpötilan.
  4. Sekoita kulhossa kananmunat ja maito. Sekoita sitten joukkoon jauhot, suola ja pippuri.
  5. Raasta cheddar ja pilko kevätsipulit hienoksi ja vatkaa ne taikinaan. 
  6. Ota kuuma pannu varovasti uunista. Levitä voi pannulle. Kaada taikina pannuun. 
  7. Paista uunin keskiosassa noin 15 minuuttia kunnes pannukakun reunat ovat kauniisti paahtuneet.
  8. Levitä täytteet päälle ja tarjoa lämpimänä.

 

 

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Glotter-Bäckerin 25.08.2017 - 13:25

Hyvä idea tää pannari! Itsellä jää Usein meksikolaiset purtavat väliin, kun en jaksa paistaa tortilloja ( ja kaupan tortilloihin nyt ei koske kukaan joka on lukenut niiden tuoteselosteen).

Pannariin sopisi varmasti hyvin maissi- ja kikhernejauhot.

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 26.08.2017 - 23:31

No niin sopisi! Tämä oli turhan kiireinen päätös, kun näin tarkemmin ajatellen maissijauhoista saisi totta kai autenttisempaa makua Meksikon suuntaan :). Must try! Mun täytyy kohta antaa ohjakset sulle, kun oot niin näppärä näissä resepteissä!

Vastaa
Glotter-Bäckerin 28.08.2017 - 10:54

Voidaan ruveta sivutoimibloggareiks, mä virittelen, molemmat testaa, sä kuvaat ja miehet syö 😀

Vaikka hyvähän se on aina täältä taustalta huudella, eiks jee?

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 28.08.2017 - 11:25

Onhan se näinkin oikein hienosti sujunut 😀

Vastaa

Jätä kommentti