Koti Markuksen asiatekstit Markus: Tämä ei ole matkakertomus, ja on

Markus: Tämä ei ole matkakertomus, ja on

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Tällä hetkellä istumme Saaran kanssa lentokoneessa matkalla Heathrown kautta Los Angelesiin, josta alkaa viiden viikon mittainen seikkailumme länsirannikon kansallispuistoissa.  Ajattelin, että nyt on viimeistään aika julkaista pöytälaatikkoon jäänyt kirjoitukseni viime kesäisistä seikkailuistamme.

Istuin kirjoituspöydän (1800-luvun kirkon lattialankuista rakennetun ruokakuvauspöydän, jonka päällä läppärini hurisi vaimeasti) ääreen tarkoituksenani kirjoittaa jotain viimekesäisestä Alppireilistämme kun tajusin, että Saara oli jo hyvin kattavasti kirjoittanut siitä blogiinsa useamman postauksen verran.

Yksi marssista jälkeen jäänyt saksalainen robotti, jonka uudelleenkäynnistys vaatisi metrin bratwurstia

Kirjoituksellaan Dolomiiteista hän oli tehnyt tyhjäksi mahdollisuuteni kertoa teille päivisin Tre Cime Di Lavaredoa vastapäivään kiertävästä ihmiszombijonosta, joka laventelishampoolta tuoksuen marssi tasatahtiin hyvässä pohjois-Saksalaisessa kurissa marssilauluja hyräillen: Eins zwei drei, mach jetzt ein bild von dem dreiköpfigen Berg und marschiere weiter, eins zwei drei…

Thorin ensimmäinen uhkaus

Yhtä lailla postauksellaan telttailusta ukkosmyrkyssä, hän vesitti muinaisen luomiskertomuksen tasoisen tarinani ukkosenjumala Thorin uudesta laskeutumisesta nimbostratukseltaan salaman muodossa, rangaistuksena uhmakkuudestamme telttailla sääntöjen vastaisesti leirintäalueiden (joita ei ole) ulkopuolella. Thor näkee, Thor rankaisee. Hän lähetti tuhannen vesipisaran vitsauksen, joka oli telttamme saumoille liikaa. Hädän hetkellä turvauduimme jeesusteippiin, jonka olimme kuitenkin uskonpuutteessamme jättäneet matkaltamme ja joka ei täten vastannut rukouksiimme. Vedenpaisumusta seurasi kuitenkin miljoonan tähden loiste, joka hyvitti kaikki kärsimyksemme.

Sveitsin varpaat nekrotisoiva ikirouta ja rahanahneet pankkiirit oli käsitelty jopa kahden postauksen voimin. Elokuinen ensilumi ja rotkoja uhmaava jäätikkövaelluksemme läpi meteorisateen olivat vanhoja uutisia. Ainoa tarina, joka minulle oli jätetty, oli kertomus sveitsiläisestä riistoteleoperaattorista, joka veloitti tililtäni 3 euroa tarkistaessani oliko Wankdorf oikeasti olemassa. Oli se.

Kuaurinko

Jopa helvetin kolmas piiri: Lago di Braiesin kuvankaunista alppijärveä ympäröivä ihmisten ulosteista ja vessapaperista täyttynyt metsänkaltainen oli ehditty mainita, sekä Saaran, että toisen bloggaajan toimesta. Tutkimusmatkani tarkoitus tuossa ihmisille vihamielisessä ympäristössä yöpaikkaa etsien oli osittain menetetty, koska en voinut siitäkään teille avautua. Mitä minulle siis enää jäi jäljelle? Mistä enää kirjoittaisin, kun kaikki oli jo sanottu?

toilet-paper-free-zone

Koska minut tunnetaan totisesta ja harmaasta asialinjastani, päätin kääntää tilanteen päälaelleen. En kirjoita alppireilistä mitään, kirjoitan Saarasta. Kirjoitan muutaman sanan elämästä ylipäätään. Minulta on monta kertaa kysytty: ”miten kestätte reissujenne kurjuuksia (jatkuvaa nälkää, tuskaa ja luonnonolojen kanssa kamppailua)? Eikö olisi helpompaa yöpyä vaikka hotellissa?” Sekä vielä tärkeämpi kysymys: ”miten kestätte toisianne noissa olosuhteissa?”

Malliesimerkki ihmisille vihamielisestä ympäristöstä ja miten siitä selviää

Aloitan ensimmäisestä. Kun hyväksyy sen tosiasian, että elämä on täynnä kärsimystä, on jo pitkällä. Kun ymmärtää, että kärsimystä voi lievittää seuraamalla välittömiä mielihalujaan tai vaihtoehtoisesti tavoittelemalla pidempiaikaisia unelmiaan, on pidemmällä. Kun vielä ymmärtää sen, että tavoittelemalla pidempiaikaisia unelmia välittömien mielihalujen sijaan, saavuttaa pidemmällä tähtäimellä merkityksellisemmän ja onnellisemman elämän, on jo lähes maalissa. Kun vielä hyväksyy sen, että tämä tie vaatii uhrauksia, on epämiellyttävä, täynnä tuskaa, työtä ja ahdistusta, mutta on silti valmis tekemään tarvittavat uhraukset, on vasta ottanut ensimmäisen askeleen.

Toisinaan kannattaa myös katsoa, minne astuu

Tämä pätee opintoihin, työelämään, ihmissuhteisiin ja muihinkin elämän osa-alueisiin. Jos saavutat elämässäsi kaiken helposti, vaivaa näkemättä, ei se anna sinulle samanlaista tyydytystä, kuin jokin, jolle olet antanut kaikkesi. Kun uhraat verta, hikeä ja kyyneleitä ja sitä kautta saavutat tavoitteesi, olet tyytyväinen. Olet tyytyväinen, koska huomaat pystyväsi asioihin, joihin et uskonut kykeneväsi. Arvostuksesi itseäsi kohtaan kasvaa. Mieti ihmisiä, joita arvostat (joita todella arvostat). Kuinka moni heistä on saavuttanut arvostuksesi näkemällä suunnatonta vaivaa, uhraamalla aikansa ja elämänsä jollekin, jota pidät merkityksellisenä? Mikset itse pyrkisi samaan tapaan ansaitsemaan oman arvostuksesi?

Arvostuksen kultainen Milka-lehmä, jonka utareista uutetaan maitosuklaata – true story

Miten tämä sitten liittyy matkustamiseen? Siten, että reissuilla vastaan tulevat vastoinkäymiset ovat yhtä lailla tärkeä osa seikkailua. Kun kiipeät omin jaloin vuorelle katsomaan auringonnousua, on näky monin verroin kauniimpi.

Mukavuuksista tinkimällä pääsee mitä uskomattomimpiin paikkoihin

Miten sitten kestämme toisiamme? On myönnettävä, että nälän ja väsymyksen keskellä on heikkoja hetkiä, mutta ne ovat ohimeneviä. Ennen kuin tiuskin Saaralle, mietin pääni sisällä: johtuuko sanomiseni ainoastaan omasta kärsimyksestäni? Jos johtuu, onko tämä kärsimys Saaran aiheuttamaa? Jos on, auttaako se, että tiuskin tästä vihamielisesti, jotenkin tilannettani? Ajatusketju johtaa lähes aina (suurimmassa nälässä itsehillintäni ei ole pettämätön) siihen, että pidättäydyn sanomasta mitään ikävää. Ja Saara toimii aivan samoin (välillä minusta tuntuu, että hän ajattelee jopa liiallisesti hyvinvointiani :D). Myönnettäköön, että tietyissä tilanteissa ympäröivän todellisuuden kiroaminen toimii myös eteenpäin ajavana motivaattorina. Jaettu herjaus yhdistää.

Ehkä ainoa olemassaoleva todiste hetkellisestä itsehillinnän menetyksestäni

Tämän takia riitelemme hyvin harvoin. Parisuhteessa on hyvä muistaa, että toinen osapuoli ajattelee ja toivoo yhteistä parastanne. Mikäli et ajattele puolisosi, tai puolisosi ei ajattele sinun parastasi, on hyvä miettiä mihin on sitoutunut ja miksi. Kuten elämä, vaatii parisuhdekin uhrauksia. Pitää nähdä omaa napaansa pidemmälle, tehdä kompromisseja. Pitää olla kannustava, kun toisella menee hyvin. Pitää olla tukena, kun menee huonosti, mutta pitää elää myös itselleen ja olla rehellinen siitä, mitä elämältä haluaa. Se tekeekin parisuhteista haastavia. Miten saavuttaa sopiva tasapaino? Kun ympäröit itsesi ihmisillä, jotka aidosti toivovat parastasi, toteutuvat nämä vaatimukset huomaamattasi.

En nyt muista oliko tämä Haglöfsin mainoksesta vai reissukuvistamme otettu

On ollut uskomattoman hienoa seurata Saaran matkaa blogimaailmassa. Sitä, kuinka paljon hän on siitä nauttinut ja kuinka hänen näkemänsä vaiva on tuottanut tulosta. Hänen bloginsa on yksi Suomen luetuimpia ruokablogeja. Hän on ollut ehdokkaana useissa eri kategorioissa blogitapahtumasta toiseen. Hän on esiintynyt lehdissä, radiossa, tube-videossa ja uusimpana lisäyksenä, Ylen aamu-tv:ssä. Hän on saanut uusia ystäviä. Hän on kirjoittanut kirjan. Saaran on vaikea kehua itseään, siksi olenkin nyt kaapannut palstan itselleni. Haluan vain sanoa, että en voisi olla ylpeämpi poikaystävä.

Tuotos, joka syntyi viideltä aamuyöllä

”Saara juo kaljaa”

Jäikö nälkä?

4 kommentit

Sari Atula 5.05.2018 - 11:32

Voi Markus-nyt tuli kyllä jo kyyneleet silmiin!! Voiko kauniimmin puhua enää tyttöystävästään

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.05.2018 - 16:51

No älä muuta sano,minullekin tuli kyyneleet silmiin tätä lukiesa.. 🙂

Vastaa
Taru/Pullahiiri 5.05.2018 - 13:52

Ihana postaus Olette mahtavia molemmat!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 6.05.2018 - 16:51

Haha, ihana kiitos <3 🙂

Vastaa

Jätä kommentti