Koti Markuksen asiatekstit Markus: Eväät Islannin valloitukseen

Markus: Eväät Islannin valloitukseen

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Hulvaton poikaystäväni Markus on näköjään varannut itselleen aina kuukauden ensimmäisen sunnuntain verran palstatilaa. 

Indonesian reissun luonnollinen jatkumo oli tietenkin matkaaminen Islannin heinäkuun lämpöön. Pohjarusketus oli jo sopivasti otettu ja Islannin lukuisat hiekkarannat ja laguunit vain odottivat valloittajaansa. Blue Lagoon, olut, yöelämä ja ravintolat. Mitään edellä mainituista emme nähneet.

Icelandairin pehmustettuun istuimeen painoi ahterinmuotoisen jäljen Lundhagsin tuulta- ja vettähylkivät, boot-lock tarranauhakiristyksellä varustetut retkihousut. Jalkatilan täytti Meindl Derby GTX vaelluskengät, joiden Vibram Multigrip pohjamuotoilu tarjosi parhaan mahdollisen pidon lentokoneen lattiasta. Kokonaisuuden täydensi Bergansin kirkkaansininen kuoritakki, jonka avatut kainaloaukot pitivät käyttäjänsä kehonlämpötilan tiukasti säädeltynä optimitasolle. Ruumassa odotti maksimipainoinen rinkka viikon muonineen. Islannin valloitus oli alkanut ja mielentila sama kuin 900-luvun norjalaisella viikingillä (raiskauksia ja kylänpolttoa lukuun ottamatta).

Tyypillinen islantilainen peltomaisema

Saaran jäljitelmä duckfacesta, yllättävän onnistunut

Saavuimme Reykjavikiin iltapäivällä, aurinko paistoi ja lämpötila oli miellyttävä +18 astetta. Minut valtasi epätodellinen tunne, että olimme edelleen kesäisessä Helsingissä. Missään muualla ulkomailla en ole tuntenut oloani niin kotoisaksi. Leirintäalueelle tavarat jätettyämme suuntasimme kohti lähimpää kauppa täydentämään muonavarastojamme ja ostamaan Trangiaan kaasua. Laskelmieni mukaan rinkoistamme puuttui 6 karkkipussia, juustoa ja kuivalihaa. Saaran tarkistuslaskelman jälkeen juustot ja lihat jäivät hyllylle.

Syömisistä pidettiin tiukkaa ruokapäiväkirjaa. Pastaa, pastaa, pastaa.

Seuraavana aamuna bussi veisi meidät Landmannalauguriin, josta alkaisi kuuden päivän vaellus kohti Skogafossia. Vaelluksen voisi tehdä hyvin myös neljässä, mutta halusimme kokea matkan varrelta löytyvät lukuisat päivävaellukset kaiken maailman vuorille ja nyppylöille, jolloin matkaa kertyisi noin 100km. En halua toistaa itseäni vastaisuudessa, joten sanon sen nyt alta pois. Maisemat olivat henkeäsalpaavan upeita. Kuvat puhukoot puolestaan.

”Blaa bla blaah blaa… plup” t. kuvat

”…”

Mitä yhteistä on vantaalaisella Timo-Petterillä, joka raahautuu oman oksennuksensa peittämänä Ruisrockin leirintäalueelle klo 4.12 ja meidän Islannin matkalla? Teltta. Tuo yhteys realisoitui vaelluksen ensimmäisenä iltana saapuessamme Hrafntinnuskeriin. Olin kyllä lukenut, että Islannissa on lunta läpi kesän, mutta en sentään olettanut, että meidän pitäisi yöpyä lumessa. Kahden metrin lumihangessa törrötti lapio, jolla lumen sai tampattua tasaiseksi. Hankeen pystytettynä oranssi kesätelttamme johti ajatukseni tulevaan yöhön ja siihen, että olin päätynyt optimistisesti +15 asteen makuupussiin Saaran valitessa +0 asteen. Eihän heinäkuussa voisi olla pakkasta. Eihän?

Peukalo oli vaan jäätynyt pystyyn

Aamuisin on hyvä tarkistaa lumen syvyys, jotta voi varautua vallitseviin olosuhteisiin

Kahden päivän kuluttua vastaavanlainen varustuksellinen eroavaisuus meidän ja muiden retkeilijöiden välillä nousi pintaan, kun seisoimme leveän jäätiköiden sulamisvettä virtaavan joen edessä. Muut vaihtoivat vaelluskengät sandaaleihin, kiristivät vaelluskeppien remmit ranteisiinsa ja lähtivät ylittämään jokea. Me olimme viisaasti optimoineet rinkan painon jättämällä ylimääräiset vaihtokengät ja vanhuksille suunnatut kävelysauvat kotiin. Housuttomana ja kengättömänä, kaikki elektroniikka ja vaihtovaatteet selässä puolelta toiselle heiluen, tuli joen puolivälissä auttamatta ajatelleeksi: ”mitä jos liukastun seuraavalla kivellä?”

”Loppureissusta puroista ja joista ei ollut enää vastusta” – Purojen valtias

Vaelluksen viimeisenä päivänä oli ylitettävä Eyjafjallajökulin jäätikkö. Temppu jäi melkein tekemättä, koska olin kaksi päivää aikaisemmin satuttanut polveni vuorelle kiivetessä ja matka taittui siitä lähtien puukepin kanssa linkuttaen. 800 metrin kiipeäminen jäätikölle ja sieltä 1000 metrin lasku rannikolle eivät vaikuttaneet joltain, mitä teki mielellään keppiin (nimesin sen mahtisauvaksi) nojautuen.

Saara näyttää hobitilta mahtisauvani vieressä

Bussipysäkki oli kuitenkin jäätikön toisella puolella, joten kevensimme rinkkani minimiin ja lähdimme liikkeelle (toisin sanoen Saara kantoi suurimman osan tavaroista, rautainen nainen). Nuo 14 tuntia olivat ehkä fyysisesti haastavimmat, mutta maisemallisesti kauniimmat hetket vaelluksestamme ja vanha viisaus piti hyvin paikkansa: ”kauas on pitkä matka”.

Nyppylä, joka koitui polveni kohtaloksi

Rieska on hyvä eväsleipä, koska se ei kuivu ja säilyy pitkään

Koska kyseessä on kuitenkin ruokablogi ja olen maininnut nimeltä ainoastaan karkin, juuston ja kuivalihan, on hyvä hetki tarkastella lähemmin muonitustamme. Mitä siis ottaa vaellukselle mukaan? On hyvä muistaa, että kaikki ruoka pitää kantaa mukanaan. Ei ole järkevää ottaa mukaan kahden kilon kaalia, jossa on muutama sata kaloria, mutta jonka kuljettamisessa vuoriston läpi kuluu tuhat kaloria (sanon kalori, tarkoitan kilokalori). Käytännössähän silloin kaali syö sinua, eikä toisinpäin. Ruoan tulee olla energiatiheää, mutta ei kukaan selviä pullollisella rypsiöljyä, vaikka siinä 8000 kaloria olisikin. Seuraavana esimerkki tyypillisestä lounaasta.

 

Retkilounas yhdelle

Yksi pussillinen valmiiksi maustettua pussipastaa

Kourallinen maapähkinöitä

Tölkillinen tonnikalaa öljyssä

Keitä trangialla puolikas kattilallinen islantilaista jäätiköiden sulamisvettä, lisää pasta. Keitä pussin kyljessä oleva minuuttimäärä miinus 1-2 minuuttia (jos haluaa al dente). Lisää muut ainekset. Syö. Saara pärjäsi ilman tonnikalaakin, joten jos olet pienikokoinen nainen, voit jättää sen pois. Viikon aikana tuli syötyä niin paljon pussipastaa, että en ole koskenut siihen nyt kahteen vuoteen.

Keskittynyt mäkäräistentappomeditaatio

Laavatunneli, latinaksi ”lava eas subter”

Jälkimmäisen viikon autoilimme ympäri Islantia ja teimme päivävaelluksia. Valtaistuinpelin ystävänä oli hienoa vierailla lukuisilla kuvauspaikoilla, joissa Jon Nietos oli taistellut verisesti valkoisia kävelijöitä vastaan tai kasvanut mieheksi Ygritte villinaisen lämpimässä syleilyssä. Auto myös mahdollisti monipuolisemman ruokavalion. Muistan elävästi sen hetken leirintäalueella, kun pitelin käsissäni Saaran valmistamaa homejuustohampurilaista ja ohitse kävelevä teini-ikäinen poika kysyi isältään: ”Dad, is that a hamburger?” Ja se todellakin oli.

Jon Nietoksen tietämättömyyden lähde

Trangiatortillat valmistuvat paikassa kuin paikassa, mm. Interstellarin kuvauspaikalla

Loppuun vielä videoita höpinöiden saattelemana.

Jäikö nälkä?

8 kommentit

Marika 2.04.2017 - 12:43

Oi, Islanti on mulla käymättä. Tosi ihanat maisemat! Mä kuivaan nykyisin lähes kaiken ruuan itse. Kuivuriin menee esimerkiksi 7 kiloa jauhelihaa kerralla, joten kuivaamiseen ei mene edes kovin kauan aikaa. Kävelin viime kesänä kuukauden tuntureilla ja itse kuivattu ruoka on silloin ihan ehdoton. Lounaiksi meni valmispusseja, koska laiskuus..

Sanoinko jo, että ihan törkeän hyvät maisemat?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 2.04.2017 - 12:59

Kiitos Marika :). Sulla vasta onkin ihania vaellusjuttuja ja kuvia! Oikea konkari! Ja ammattimaisuudesta kertoo nimenomaan tuo, että kuivaat ite ruoat. Mutta niinhän se on, kun mekin ollaan tosi pitkistä vaelluksista haaveiltu, että viikkoa enempää ei oikein voi enää mennä valmisretkiruoilla. Ehkä meillekin vielä eksyy joku päivä kuivuri kotiin!

Vastaa
Sari Atula 3.04.2017 - 15:21

Kiitos Markukselle taas tosi hauskasta matkakuvauksesta! Itsekin vähän samoja polkuja tarponeena oli helppo eläytyä matkatunnelmaan… Meillä oli vielä lisähöysteenä jatkuva sade, joka esti trangiankin käytön. Kysy Markukselta, olisiko hänellä jotain hauskaa sanottavaa illallisesta, joka koostuu kourallisesta suolapähkinöitä ja Swiss army knifen avulla kaivetuista maapähkinävoipurkin jämistä märässä teltassa?

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 3.04.2017 - 17:28

Hahaha :DD Tuli ihan itseni mieleen, kun Nepalissa kaivelin swiss army knifella maapähkinävoipurkista syötävää pilkkopimeässä keskellä yötä, kun heräsi hirveään nälkään :D.

Vastaa
Markus 4.04.2017 - 20:15

Olitte selvästi jo valmistautuneet potentiaaliseen kaatumiseen joen ylityksessä kastamalla varusteet etukäteen. Trangian käyttämättömyys vähensi varmasti tiskaamisen tarvetta ja pelkkä ajatus lämpimästä ateriasta ja kuivista vaatteista toimi hyvänä motivaattorina perille pääsyä ajatellen. Toimiva selviytymisstrategia.

Vastaa
Ansku 4.04.2017 - 07:09

Ihana kirjoitus ja kuvat! Me ollaan menossa Islantiin heinäkuussa viikoksi vaeltamaan ja mietittiin juuri tuota reittiä yhtenä vaihtoehtona. Suosittelisitteko? Käsittääkseni teltalla saa majoittua vain määrätyillä alueilla (?), joten oliko leiripaikat teidän mielestä meluisia/ruuhkaisia?

Vastaa
Markus 4.04.2017 - 20:21

Reitti sopii hyvin viikon vaellukselle, eikä ainakaan kaksi vuotta sitten ollut mitään häiritsevää ruuhkaa leirintäalueilla. Landmannalaugurissa ja thorsmörkissä on paljon porukkaa, mutta matkalla niiden välissä paljon vähemmän. Olen kyllä kuullut, että Islannin suosio on kasvanut huimasti ja vaeltajien määrä samassa suhteessa, joten en osaa sanoa kuinka ruuhkaista siellä on nykyään. Oman kokemuksen perusteella voin ehdottomasti suositella!

Vastaa
Saara / Viimeistä Murua Myöten 4.04.2017 - 20:23

Mäkin vastaan, että oli Islannin matkan kohokohtia! 🙂 Oltiin ite heinäkuun lopussa, eli ns. ruuhka-aikaan, mutta kuten Markuskin sanoi, niin ei ainakaan kaksi vuotta sitten ollut kuin kourallinen telttoja yhdellä leirintäalueella.

Vastaa

Jätä kommentti