Koti Gluteeniton Mansikka-raparperi-pistaasimarenkikakku (GF)

Mansikka-raparperi-pistaasimarenkikakku (GF)

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten

Kun puhutaan nopeista, helpoista ja maukkaista jälkiruoista, niin ovat marenkikakut heti kärjessä. Kunhan marengin vain on valmistanut etukäteen. Runsaasta jäätelön valmistuksesta johtuen minulta löytyy aina kaapista marenkeja. Jokaisesta jäätelön valmistuskerrasta jää yli neljä valkuaista, ja niitä sitten koitan hyödyntää eri tavoin. Marenkeja kannattaakin valmistaa hyvissä ajoin runsaasti etukäteen. Ne säilyvät kaapissa pitkään joko rasiassa tai ihan hedelmäpussissa, ja taipuvat monenlaiseen herkkuun tuomaan vähän sitä crunchia.

En ole itse liiemmin minkään vehnäisen jälkiruoan ystävä. Hyvä korvapuusti silloin tällöin on kyllä must. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita, etten olisi jälkiruokien ystävä. Jälkiruokien luominen on suorastaan intohimoni; varsinkin monimutkaisten ja runsaasti komponentteja sisältävien ”ravintolajälkiruokien” valmistaminen. Niihin tosin en tule blogissani toistaiseksi jakamaan reseptejä. En siksi, että haluaisin niitä pimittää, vaan koska niihin vaadittavaa aikaa ei moni viitsi uhrata, ja koska olenhan luvannut pitää blogini reseptit tasolla, joita kuka tahansa pystyy valmistamaan.

Meinasin kutsua tätä herkkua pavlovaksi, mutta tässä nopeassa versiossa käytin rapeita etukäteen valmistettuja marenkeja. Pavlovaan taas valmistetaan marenkipohja, joka jää sisältä pehmeäksi ja ulkokuori jää rapeaksi. Tällöin pohjaa ei voi valmistaa valmiiksi kaappiin, sillä rakenne kärsii. Läpikotoisin rapeita marenkeja taas voi säilöä vaikka kuuinka pitkään. Jokaisella on mieltymyksensä, haluaako rapeaa vai pehmeän-rapeaa vai täysin pehmeää marenkia. Täysin pehmeä marenki taas ei tietenkään tähän versioon sovi, vaan sillä kuorrutetaan piiraita.

Tärkeää tässä reseptissä ei ole marengin rapeusaste, vaan pehmeän pavlovan haluava voi valmistaa pehmeän-rapean marenkipohjan yhtä hyvin. Tärkeämpää tässä ovat täytteet, jotka toimivat ihanasti yhteen. Raparperin happamuus, pistaasin suolainen karvaus ja mansikoiden makeus, jotka yhdistyvät tässä turkkilaisen jugurtin happoon ja marengin makeuteen. Itse käytin tähän viimeisiä metsämansikoita pakkasesta, mutta yhtä hyvin tähän soveltuvat tuoreet ”ei-metsäiset” mansikat.

En myöskään ole yltiömakean ystävä. Tästä syystä valmistan marenkini myös yleisistä resepteistä poiketen vähemmällä sokerilla. Tosin sokeria on silti käytettävä runsaasti, jotta marenkia ylipäänsä saa aikaan.

Jostakin vanhasta Glorian Ruoka&Viini-lehdestä mieleeni on jäänyt pistaasihalvan sekoittaminen kerman joukkoon jälkiruoassa. Halva on Välimeren ja Lähi-Idän alueella käytetty nimi makeisesta, joka valmistetaan seesamtahnasta ja sokerista.

Mansikka-raparperi-pistaasimarenkikakku

mansikka-raparperi-pistaasipavlova

 

Tarvitset

Marenki

6 valkuaista
2,5 dl sokeria
1 tl valkoviinietikkaa
½ tl suolaa

Raparperihillo

6 raparperinvartta
1 tl kardemummaa
0,75 dl sokeria
0,75 dl vettä

Pistaasipraliini (voi jättää poiskin)

1 dl pistaasipähkinöitä
0,3 dl vettä
2 rkl sokeria

Pistaasihalva-jugurttitäyte

200g pistaasihalvaa
1,5 dl kuohukermaa
3 dl turkkilaista jugurttia
2 rkl hunajaa

Lisäksi

0,3 litraa (metsä)mansikoita

Ohjeet

  1. Valmista ensin marenki. Lämmitä uuni 125 asteiseksi. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi. Kun vaahto alkaa olla jokseenkin jäykän oloista, lisää sokeria pikkuhiljaa kerrallaan samalla koko ajan vatkaten. Lisää myös suola ja valkoviinietikka. Valkuaisvaahdon on tarkoitus olla jäykkää, mutta ei mennä yli. Ylimennyt valkuaisvaahto näyttää kokkareiselta. Vaahto on valmista, kun marenki pysyy kulhossa kääntäessä kulhon ylösalaisin ja kun vatkainta nostaessa vaahdosta jää terävä piikki, jonka kärki ei taitu alaspäin.
  2. Levitä marenkivaahto pellille. Paista kiertoilmauunissa n. 1h45min – 2 tuntia. Monesti olen tämän jälkeen vielä jättänyt uuniluukun raolleen ja jättänyt marenkipohjan jäähtyvään uuniin. Jos marenki näyttää ruskistuvan, lisää foliota päälle. Marenki on valmis, kun se on rapeaa ja pohjaan koputtaessa kuulostaa ontolta.
  3. Kuori ja paloittele raparperinvarret. Lisää ne kattilaan muiden aineiden kanssa ja anna hautua, kunnes raparperi on täysin pehmennyt.
  4. Mittaa aineet pistaasipraliinin aineet pannulle ja kuumenna sekoitellen keskilämmöllä, kunnes vesi ja sokeri on muuttunut tahmeaksi, hieman ruskeaksi seokseksi (n. 5min). Levitä pähkinät leivinpaperin päälle jäähtymään.
  5. Vatkaa kerma löyhähköksi kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon jugurtti ja hunaja. Murustele joukkoon vielä halva.
  6. Kokoa koko komeus: Levitä marenkipohjan päälle jugurttitäytettä, raparperihilloa, metsämansikoita ja pistaasipraliinia. Jos ylimääräisiä marenkeja löytyy, niin murustele niitä vielä päälle.
pistaasipraliini

pistaasipraliini

 

Vinkki: Koko komeuden voit siirtää hetkeksi pakastimeen, jolloin tästä saa ihanan viileän jälkiruoan. Voit pakastaa sen myös kokonaan ja tarjota myöhemmin.

Vinkki: Voit paistaa marengista myös yksittäisiä pienempiä kiekkoja ja valmistaa näin jokaisella oman pienen marenkikakkunsa.

Vinkki: Halvan ostin Kaisaniemen Haulerista. Pistaasihalvan voi korvata rouhimalla joukkoon pistaaseja ja lisäämällä ruokalusikallisen tahinia (tai maun mukaan). Tällöin myös jugurttiseos vaatii makeutusta enemmän. Vatkaa kerman joukkoon tällöin 0,75 dl sokeria tai makusi mukaan.

pavlova

Jäikö nälkä?

Jätä kommentti