Koti Italia/Ranska Mansikka-parsapitsa ja parsalle sopiva viini

Mansikka-parsapitsa ja parsalle sopiva viini

kirjoittanut Saara / Viimeistä murua myöten
Mansikka-parsapitsa

Kaupallinen yhteistyö Dopff & Irion / Solera Finland.

Tämän kevään ensimmäiset parsat päätyivät lautasellemme pitsan päällä mansikoiden ja vuohenjuuston kanssa! Vähän vielä paahdettuja pinjansiemeniä ja täydellisen hapokas, raikas ja suolainen pitsa oli siinä. Melkoinen juhlapitsa, mutta niin oli juhlapäiväkin! Ja juhlapäivän kunniaksi kilistelimme myös ranskalaisella Dopff & Irionin Muscat-viinillä.

Mansikka-parsapitsa

mansikka

Eilen oli nimittäin Markukselle antamani joululahjan päivä. Erittäin spesiaali sellainen. Hyvin pitkään odotettu ja meitä kahta lujasti yhdistävä sellainen. Hans Zimmerin Suomen konsertti! Hans Zimmerin eeppisen musiikin tahdittamana olemme kokeneet, nähneet ja tehneet niin mieleenpainuvia reissuja ja kokemuksia, että niin Gladiaattorin, Interstellarin, Inceptionin tai Leijonakuninkaan musiikin pärähtäessä päälle ajautuu välittömästi tunteiden valtaan.

Jos hyvä viini on joskus paikallaan, niin tällaisina hetkinä. Okei, ehkä 12,99 euron pullo sopisi vähän vähemmänkin merkittäviin päiviin. Ehkä nyt olisikin ollut aika korkata se ylioppilaslahjaksi saatu (huom. seitsemän vuotta sitten) ja rakkaudella jotain erittäin spesiaalihetkeä varten säilötty samppanja?

 Mansikka-parsapitsa

Myönnettäköön, etten ole mikään sommelier. Arvostan suuresti niitä, jotka osaavat valita puolestani hyvän viinin ruoan pariksi niin, ja jätän mielelläni viiniasiat näihin osaaviin käsiin itseni keskittyessä valmistamaan mahdollisimman maukasta ateriaa. Alkossa käännynkin taitavien myyjien puoleen ja ravintolassa jätän viinin sommelierin valittavaksi. Toki ajan saatossa on muodostunut joitain luottoviinejäkin.

Mansikka-parsapitsa

Olin ehtinyt jo viikko sitten valmistaa parsapitsaa ystävälleni, mutta koska pitsa oli niin hyvää, ei sitä jäänyt Markukselle. Parsapitsaan jäi vielä nälkä, ja ajattelinkin sen olevan täydellinen Hans Zimmer-juhlapäivän ruoka. Parsapitsalle viiniä etsiessäni sain selville, että parsan ja viinin yhdistäminen koetaan yleisesti melko haastavaksi. Ranskan alsacelaisen viinitalon Dopff & Irionin maahantuoja osasi kuitenkin kertoa Muscat-rypäleen olevan parsalle passeli valinta, ja samalla sain heiltä pari pulloa parsapitsan ja juhlahetken kumppaniksi. Muscat-rypälettä puolsi myös googlen lukuisat lähteet. Keskihapokkaan viinin raikas hedelmäinen ja kukkaisa aromi tukee parsan makua. Riesling oli toinen rypäle, jonka mainittiin olevan kokeilemisen arvoinen.

parsa

Kuten yleensäkin, kun viini ja ruoka on sovitettu hyvin yhteen, niin en nytkään keksinyt moittimista kummastakaan. Viini oli kivan aromikasta ja parsapitsan kaverina erinomainen – ja varmasti parsan noin yleensäkin!

Ja parsateemahan jatkui. Saimme kutsun kaveripariskunnaltamme, jotka olivat myös menossa katsomaan Zimmeriä, että tulisimmeko ennen konserttia vielä heidän kanssaan istumaan lasillisille ja nauttimaan vielä kenties jotain ruokaakin. Samalla saimme kuulla, että konsertti ei edes ala vielä lipuissa ilmoitettuun aikaan, eli mikäs siinä! Nautimme vielä Madame Krogissa tosi kekseliään lakritsalla maustetun parsarisoton (seuraavalla kerralla on pakko ripotella risottoon hieman lakritsajauhetta!) ja parit viinilasilliset.

Joko viini oli saanut herkälle tuulelle, tai sitten se oli ihan oikeasti pelkästään se Zimmerin musiikki, minkä vuoksi konsertti kului Markuksen paitaan kyyneleitä pyyhkien ♡.


Mansikka-parsapitsa – resepti

Mansikka-parsapitsa

parsa

Jos haluat valmistaa pitsaa like a pro, niin katso ohjeet pitsan valmistamiseen italialaisten standardeilla.

2 pitsaa

Tarvitset

Pitsapohjaan

2 dl vettä
4,25 dl vehnäjauhoja tai 00-jauhoja
½ pussia kuivahiivaa tai 1/4 pakettia tuorehiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 rkl oliiviöljyä

Täytteisiin

1 nippu parsaa
rasiallinen mansikoita (n. 8 isoa mansikkaa)
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 sitruunan raastettu kuori
n. 200g vuohenjuustoa
mustapippuria
paahdettuja pinjansiemeniä
paksua balsamicoa
oliiviöljyä
sormisuolaa
(tuoretta minttua)

Valmistusohjeet

  1. Valmista pitsataikina. Sekoita hiiva kädenlämpöisen veden joukkoon. Lisää sokeri ja jauhoja vähitellen. Lisää suola ja oliiviöljy. Vaivaa taikina kimmoisaksi, niin että se irtoaa käsistä. Jätä taikina liinan alle kohoamaan noin tunniksi.
  2. Valmistele täytteitä sillä välin.
  3. Sekoita tuorejuusto joukkoon sitruunankuoriraaste.
  4. Pilko vuohenjuusto siivuiksi. Siivuta mansikat.
  5. Parsoja ei tarvitse kuoria. Tein itse parsoista siivuja vihannesleikkurilla, mutta kuorimaveitsi tai juustohöylä voisivat soveltua parsan hienontamiseen. Jos et tee parsoista ohuempia, niin ne eivät ehdi kypsiä uunissa. Jos et siivuta niitä ohuemmiksi, paista parsat pannulla öljyn ja voin sekoituksessa kypsiksi.
  6. Paahda pinjansiemenet kuivalla kuumalla pannulla.
  7. Lämmitä uuni 225 asteiseksi. Laita uuniin samalla lämpenemään pitsakivi tai uunipelti ilman paperia.
  8. Kun taikina on kohonnut, levitä siitä käsin kaksi pitsan muotoista muutaman millin paksuista ympyrää. Kun käytät käsiä, etkä kaulinta, niin taikinaan muodostunut ilma ei katoa samalla tavalla. Voit myös kaulia halutessasi.
  9. Jos käytössäsi on pitsalapio, kokoa pitsan sen päällä. Jos ei, niin muotoile pitsa leivinpaperin päällä.
  10. Levitä pitsan päälle tuorejuusto, vuohenjuustosiivut ja parsasiivut. Rouhi päälle mustapippuria.
  11. Paista uunissa 10-15 minuuttia.
  12. Lisää pitsan päälle mansikoita, paksua balsamicoa, oliiviöljyä, sormisuolaa, pinjansiemeniä ja halutessasi vielä tuoretta minttua.

Seuraathan blogiani jo:

Facebookissa

Instagramissa

Pinterestissä

Mansikka-parsapitsa

Jäikö nälkä?

6 kommentit

Satu, hyvää ruokaa 17.05.2017 - 14:29

Pakko vain nopeasti hihkaista, että mielettömän kauniit tummat kuvat!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.05.2017 - 15:35

Kiitos nopeasta hihkaisusta, ihana <3 🙂

Vastaa
Leena Marin 17.05.2017 - 15:38

Kolmen loistavan ruoka-aineen liitto ja vielä pizzapohjalla. Näyttää ja taatusti myös maistuu superherkulle! Upea blogi ja katseen vangitsevat kuvat. Tykkään!

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.05.2017 - 15:59

Oh, sykähdyttävä oli kommentisikin 🙂 Kiitos! Heh, ja niinpä, loistavilla raaka-aineilla ei voi mennä pieleen ;).

Vastaa
Minna - Ku ite tekee 17.05.2017 - 20:24

Upeat kuvat! Onko toi se teidän uusi ruokapöytä? Täydellinen tummiin ja moodeihin <3

Vastaa
Saara / Viimeistä murua myöten 17.05.2017 - 20:27

Kiiitos Minna <3 Tämä on juurikin se! Senpä takia taitaa tulla nyt aika tumma ja moodi kuvaustulevaisuus 😀

Vastaa

Jätä kommentti