Maaseutuloma Ilomantsissa + lehmäleiri

Herätyskello soi 6.00. On aamulypsyn aika. Ohjailemme kyyttöjä yölaitumelta sisään maidonkeruuta varten. Operaation jälkeen on aika juottaa  seurankipeät emänsä hylkäämät karitsat tuttipulloista, viedä vasikat ja vuohet laitumelle, päästää lehmät takaisin päivälaitumelle ja laskea lampaat. Tietysti siinä välissä vielä ruokkia ja vaihtaa kaikkien eläinten (lisäksi kanojen, hevosten ja kanien) vesi.

Ennen lounasta keritsemme käsin vielä kolme pässiä.

Iltapäivällä kaikki sama toistuu, paitsi toiseen suuntaan. Ohjailemme villinä sinkoilevia vasikoita navettaan iltaruokintaa varten. Siirrämme muut eläimet takaisin sisätiloihin, huolehdimme ruokinnasta ja lypsämme kyytöt.

Näiden uhanalaistenkin kyyttöjen maitoa ei myydäkään yhtään minnekään. Sillä ruokitaan kahden kuukauden iässä vieroitettavia vasikoita sekä osa karitsoista. Loppu tuntuu olevan lähes ongelma (vinkki jollekin helsinkiläiselle paremmalle ravintolalle) – ja siksipä maatilatouhujen lomassa valmistamme siitä erilaisia juustoja sekä illaksi muurinpohjalettuja. Tehtiinpä jopa riisipuuroa kyytönmaitoon, jonka sitten käytimme rehellisesti sanottuna maailman ehdottomasti parhaimpiin karjalanpiirakoihin. Salaisuus ei tainnut niinkään olla se maito, vaan karkeat ruisjauhot, aivan todella ohut piirakkapohja ja kunnon oikea leivinuuni. Aamulla taas saimme juustonvalmistuksesta ylijääneeseen heraan leivottua leipää.

Kyseessä on ilomantsilainen Piipposten tila, johon muu perheeni tutustui jo viime kesänä, ja nyt osallistuimme äitini ja siskojen kanssa heidän vetämälleen lehmäleirilleen. (Isäni käy samaan aikaan auttelemassa heinätöissä.) Onneksi he ovatkin keksineet tällaisen tavan edes hieman rahoittaa maatilan kuluja ja antaa kotieläimille mahdollisuuden onnelliseen ja pitkään elämään. Piipposen emännästä huokuu rakkaus erityisesti lehmiä kohtaan. Lehmille hän on askarrellut seppeleitä, niistä puhutaan ja niitä kohdellaan kuin ystävää. Totta kai jokaisella lehmällä, lampaalla, kanalla, vuohella sun muilla on omat nimensä – ja lempinimensä.

Voi kun tällaista elämää saisi jokainen kotieläin viettää! Kyllä näiden lehmien maitoa käyttää hyvällä omatunnolla – lypsäminenhän vain auttaa lehmän oloa. Lihaakin jopa saattaisi syödä, mutta kyseisten lehmien annetaan kuolla vanhuuteensa. Tosin samalla reissu on herättänyt paljon ajatuksia taas maitotaloudesta. Kun on ollut täällä näin lähellä ruoan alkulähteitä, niin tuntuu yhtäkkiä todella hölmöltä, että juomme vasikoille tarkoitettua maitoa? Kaipa sen ekstramaidon voi juoda, mitä lehmistä nyt muutenkin tulee, mutta kuka keksi tehotuottaa maitoa?

Kyllä kaupunkilaiselle lehmäleiri eksoottisuudessa ainakin Euroopan lomakohteet voittaa. On hurja ajatella, että täällä ne Piipposet sitten vuoden ympäri pyörittävät tätä samaa eläinrumbaa. Tulee ihan hiki miettiessä. Onhan se leiriläisenä kiva rapsutella ja halia eläimiä, juottaa karitsoja tuttipullosta ja kantaa niitä sylissä, mutta kyllä tässä todellakin oppii arvostamaan maatilojen pitäjiä! Eräskin entisen vuohitilan pitäjä täällä lypsi yksin joka ikinen aamu sata vuohtansa. Käsin. Tila kuitenkin ajautui konkurssiin emännän juottaessa parhaat maidot kileille.

Sen kyllä jo tiesinkin, ettei kärsivällisyyteni ja pitkäjäteisyyteni tässä elämän vaiheessa riittäisi huolehtimaan täyspäiväisesti mistään eläimestä, mutta kiva niitä kaverin eläimiä on rapsutella.

Asumme itse viereisen vaaran päällä äitini tuttavien maatilalla, jota hoidamme tässä ohessa omistajien ollessa lomalla. 40 lammasta ja yksi hevonen tuntuu kovin pieneltä vaivalta enää Piipposten tilaan verrattuna. Tai siis eihän se tunnu vaivalta ollenkaan. Hauskaahan tämä on! Ruokkia eläimiä, harjata, hoitaa, halailla ja ratsastaa ystävällisellä suomenpienhevosella kukkaniityllä auringon laskiessa.